The X-Files News
<29.5.2005> Filut subbarilla
Tämä nyt ei ole varsinaisesti kenellekään uutinen mutta uutisoidaan se nyt päivää ennen H-hetkeä kun en tänne uutisosastolle ole aikoihin mitään kirjoitellut. Eli Salaiset kansiot pyörähtää huomenna maanantaina 30.5. käyntiin SubTV:n puolella ensimmäisestä jaksosta lähtien. Ensin sitä esitetään joka maanantai ja tiistai mutta kesäkuun puolessa välissä mukaan astuu myös sunnuntaipäivä. Kolme kesäiltaa viikossa täynnä paranormaalia paukutusta, hurjaa! Hienoa että päästään taas tunnelmoimaan legendan parissa. Ja jos jollekin X-Files on vielä tuntematon juttu niin sitten äkkiä korjaamaan aukko sivistyksessä. Tämä oli kuumaa kamaa 90-luvun lopussa :)


- Sulje ikkuna -
<25.2.2004> Suomitekstit DVD-kausisetteihin
Vihdoin FS-Film on julkistanut päivämäärän jota odottaa. 1.10.2004 on määrä julkaista kaudet 1-3 suomenkielisillä teksteillä. Jihuuu!!!!


- Sulje ikkuna -
<13.1.2004> Season 8 DVD R2
DVD8 Kahdeksannen kauden DVD-setin R2-versio julkaistaan näillänäkymin 1.3.2004. Maaliskuussa onkin kovasti tapahtumaa X-Files rintamalla jos pelikin saa itsensä tuutista ulos.


- Sulje ikkuna -
<12.1.2004> Resist or Serve antaa odottaa
RoS Seikkailu/toiminta-peli "X-Files: Resist or Serve" on saanut jälleen hieman lykkäystä. Uusi julkaisupäivä on Amazonin mukaan 16.3.2004. Myöskään pelin julkaisusta ei vastaa enää varsinaisesti Sierra vaan mitä ilmeisimmin sen partneriyhtiö Vivendi Universal Games. Merkittävin muutos ei ilahduta XBoxin omistajia. Pelit-lehti ilmoittaa ettei peliä julkaista kyseiselle konsolille kuten aiemmin oli aiottu. Tämän vahvistaa Vivendin sivut, joilla ilmoitetaan pelialustaksi ainoastaan PS2-versio.

Katso lisätietoja:
Vivendi Universal Games - X-Files: Resist or Serve


- Sulje ikkuna -
<2.1.2004> Vuosi vaihtuu ilman X-Filesiä
2004 Ajanlaskun edetessä vuoteen 2004 on kulunut jo puoli vuotta siitä kun X-Files täällä Suomen korpimailla sai enemmän tai vähemmän arvoisensa päätöksen. Yli puolitoista vuotta on kulunut siitä kun X-Filesin tekeminen lopetettiin. Viimeinen jaksohan esitettiin jenkkilässä 19. toukokuuta 2002. Huhut toisesta elokuvasta elävät yhä mutta mitään varmaa "nyt-se-tapahtuu" -uutista ei kuitenkaan ole julkistettu. Yhtä suuri varmuus on että elokuva tehdään kuin että se jätetään tekemättä.

Tämän vuoden tärppejä X-Files rintamalla tulee vielä olemaan toimintapeli Resist or Serve, jota Sierra työstää parhaillaan. Sen julkaisu pitäisi olla tässä vuoden alkupuolella mikäli aikaa ei jälleen siirretä. Sitten tietysti on 9. kauden DVD-setti sekä 8. kauden R2-julkaisu. FS-film lupaili jo viimevuoden puolella, että olisi saatu kauppojen hyllylle X-Files kausisettejä suomenkielisellä tekstityksellä mutta eipä ole näkynyt. Eikä ole kyllä mitään niistä sen uutisoinnin jälkeen kuulunutkaan. Toivottavasti FS-film tekee sen mitä lupaakin ja mielellään mahdollisimman nopeasti.

Telkkarin puolella X-Filesiä ei nähdä ainakaan tämän kevään puolella. Loppuvuodesta katsotaan sitten tilannetta uudelleen. Lone Gunmen pyörii jo kolmatta kertaa Suomen telkkarissa ja tälläkertaa SubTV:n tuolella. Jolta kyseinen kanava löytyy niin ei muuta kuin telkku auki torstai-iltaisin.

Siinä pientä pohjustusta uudelle vuodelle. Muistakaa että totuus on niin kauan tuolla ulkona kun me vain jaksamme olla etsimässä sitä.


- Sulje ikkuna -