Knowle Rohrer oli agentti Doggettin kaveri merijalkaväkiajoilta saakka. Myös Rohrer suuntasi armeijan jälkeen valtion palvelukseen ja toimi oletetusti CIA:n palveluksessa. Hän auttoi toisinaan Doggettia luovuttamalla tietoja mutta aina tietyllä varovaisuudella. Rohrer avusti Doggettia myös auttamalla Scullya ja Mary Hendershotia pakenemaan armeijan sairaalasta. Jossain muukalaisten toisen invaasion vaiheessa Rohrer korvattiin superkloonilla. Hän alkoi työskentelemään Doggettia vastaan antamalla väärää tai vahingollista informaatiota. Lopulta tilanne kärjistyi niin, että Rohrer yritti myös tappaa Doggettin. Knowle Rohrerin luultiin kuolleen hurjassa takaa-ajossa, jossa hän menetti autonsa hallinnan ja syöksyi päin seinää. Hänen ruumiinsa kuitenkin regeneroitui ja hän palasi varmistamaan, että supersotilasprojekti pysyisi salassa. Rohrer oli toistamiseen onnistua surmaamaan Doggettin mutta Shannon McMahon esti tämän repäisemällä Rohrerilta pään irti. Keväällä 2002 Mulder joutui vastatusten Rohrerin kanssa tunkeuduttuaan Mount Weather Complexiin. Mulder työnsi Rohrerin alas kävelysillalta suoraan sähköjohtoihin. Vaikka supersotilas ei näin helpolla kuolekaan, Mulder joutui sotaoikeuteen merijalkäväen upseerin murhasta. Myöhemmin kävikin ilmi, ettei Rohrer ollutkaan kuollut. Hän hyökkäsi Doggettin ja Reyesin kimppuun lähellä anasazi-heimon raunioita. Rohrerin epäonneksi rauniot oli rakennettu juuri tietyn rautamalmin päälle. Supersotilaan keho alkoi halkeilla ja lopuksi räjähti tuhannen paloiksi.
Rohrer on esiintynyt seuraavissa jaksoissa:
|