Emily on Dana Scullyn lapsi mutta ei kuitenkaan normaalissa mielessä. Emily on Syndikaatin kokeiden tuloksena syntynyt ihmisen ja muukalaisen risteymä eli hybridi. Kun Dana Scully siepattiin vuonna 1994 häneltä otettiin kokeiden yhteydessä munasolu. Kaiken tämän seurauksena Dana ei voi enää saada lapsia. Syndikaatti käytti munasolua luodessaan hybridilapsia. Emily asetettiin ottovanhempien huostaan, jotta hänestä kehittyisi mahdollisimman ihmismäinen. Heikon rakenteen takia Emily kärsi punasolujen vajavuudesta. Häntä jouduttiin hoitamaan erikoisvalmisteisella lääkkeellä, jonka antamista toiset hybridit valvoivat. Kun Scully tuli tietoiseksi Emilyn olevan hänen lapsensa, hän luuli järjestävänsä Emilylle parasta mahdollista hoitoa ja parhaan mahdollisen turvan. Scully yritti myös anoa Emilyn huoltajuutta mutta hänen mahdollisuutensa olivat hyvin pienet. Scully luuli huolehtivansa Emilystä mutta tämän kunto huonontui oikean lääkkeen puutteessa todella huonoksi. Mitkään hoitoyritykset eivät auttaneet. Kun toiset hybridit eivät pystyneet enää järjestämään lääkettä Emilylle, tämä kuoli. Myöhemmin Emilyn ruumiskin varastetiin, jotta todisteita ei jäisi.
Emily on esiintynyt seuraavissa jaksoissa:
|