Te, sivistyneet miehet, muistatte itse kerratessanne aikaisempien polvien jättämiä muistitietoja, että korkeasti kunnioitetun Pyhän Eerik kuninkaan hallitessa Ruotsin valtakuntaa Suomi noin Herran vuoden 1150 paikkeilla pakotettiin ottamaan kristinusko, jotta se pakanuuden jätettyään kääntyisi elävän ja oikean Jumalan puoleen sekä Pyhässä Hengessä tuntisi, uskossa palvelisi ja avuksi huutaen rukoilisi Häntä ja Hänen Poikaansa, meidän kaikkien Vapahtajaamme. Sen jälkeen, Herran vuonna 1249, pakotettiin Häme erään Birger Jaarlin, Ruotsin kuninkaan Eerikin langon, valloittajia johtaessa omaksumaan sama jumalanpalvelus. Vuonna 1293 käännytettiin Karjala epäjumalain palveluksesta ja liitettiin Ruotsin valtakunnan alaisuuteen. 

Tunnustakaamme me suomalaiset tämä Jumalan suunnaton ja aina erikoisella kiitoksella ylistettävä hyvätyö ja olkaamme kiitollisia Jumalalle tästä mittaamattomasta armosta, jonka Hän meille on osoittanut Pojassansa, koska Hän meidät, jotka muinoin elimme kristittyjen yhteiskunnan ulkopuolella, Jumalasta vieraantuneina pakanuutemme pimennoissa, on suvainnut ei ainoastaan valita omikseen Kristuksessa vaan myöskin evankeliuminsa sanalla ja Henkensä elävöittävän toiminnan välityksellä kutsua pyhän seurakuntansa yhteyteen ja osallisuuteen ja laupiaasti säilyttää meidät aina näihin murheellisiin aikoihin saakka, lähettämällä tänne kerta toisensa jälkeen evankeliumin palvelijoita. Koska tämä hyvätyö on ikuinen ja hengellinen, se on pitkät matkat kaikkien muiden ruumiillisten ja maallisten hyvientöiden edellä. Sillä siitä me päätämme, että me emme ainoastaan tässä elämässä ole Jumalan huolenpidon alaisina ja Hänelle uskossa mieleen, vaan että Hän myöskin tahtoo tästä kaukaisesta kansasta koota itselleen perillisen ja seurakunnan, joka tässä elämässä Häntä tunnustaisi, palvelisi, avukseen huutaisi ja rukoilisi ja tämän elämän jälkeen Hänen luonansa eläisi iankaikkisesti pyhien enkelien ja muiden kunniassa kirkastetun seurakunnan jäsenten kanssa. Tämä on meille suureksi lohdutukseksi tietäessämme, että meidän kansamme, meidän esi-isämme, taattomme, isämme, sukulaisemme, ystävämme ja lähimmäisemme, me itse ja meidän lapsemme olemme kasteen liiton ja evankeliumin sanan välityksellä kutsutut ja otetut pyhän seurakunnan yhteyteen ja Herramme Jeesuksen Kristuksen lunastustyön kautta tulleet taivaallisen elämän perillisiksi, vaikkakin suuri näyttää olevan niiden joukko, jotka Jumalan Pojan lunastuksessa osoitettua hyväätyötä halveksivat. Että näin tapahtuisi, sen ovat ennustaneet profeettojen lausumat kansojen kutsumisesta. 

Siispä minä olen kerännyt Suomen piispojen nimet ja elämänvaiheet sellaisina kuin edeltäjämme ovat ne aikaisemmin kuvaaminaan jättäneet jälkeensä. Mihin he ovat lopettaneet, siitä olen minä jatkanut, etenkin herra Arvid Kurjen piispakaudesta ja siitä eteenpäin. Tämän, olen tehnyt, jotta näkisitte Suomen kirkon alkuvaiheet, kehityksen ja kasvun sekä edelleen. mitä se on kärsinyt naapurikansojen, venäläisten ja jumalattomien kuurilaisten taholta sekä myös tanskalaisten petollisuuden kautta. Nämä kaikki, ikäänkuin salaliittoutuneet filistealaiset, ovat juonitelleet tämän seurakunnan turmioksi, kumoamiseksi ja hävittämiseksi. Jumala on sitä kuitenkin ojentamalla käsivartensa ihmeellisesti puolustanut ja sen tähän asti säilyttänyt. 

Näet myöskin tästä lyhyestä kirjasesta ei ainoastaan miten isänmaamme seurakunta on kasvanut, vaan myöskin miten ja minkä piispojen johdolla on suoritettu huomattavimmat hengellistä säätyä koskevat muutokset sekä opin ja jumalanpalvelusmenojen puhdistus, ja mitä kunakin aikana on tapahtunut. Uskon muuten, että tuota kaikkea ovat edeltäjämme tarkemmin kirjallisesti käsitelleet, mutta nämä muistiinpanot ovat hävinneet vihollisten tiheissä hyökkäyksissä, tulipaloissa ja muissa onnettomuuksissa. Niinpä te, kunnon miehet, käyttäkää opiksenne näitä entisten polvien kirjallisia jäännöksiä sekä myöskin meidän katkelmiamme, joita olemme keränneet kokoon seurakunnan rakennukseksi, ja voikaa hyvin Herrassa. 

Hän lähti Turun kouluun, jonne edellisenä syksynä maisteri Tuomas Franciscuksenpoika oli palannut Wittenbergistä ja tultuaan koulun rehtoriksi johdatti oppilaita kieliopin alkeiden oikeaan tuntemiseen, niin että he eivät pohjatietoihin ja lähteisiin nähden harhautuisi muihin oppeihin, vaan määrätyssä järjestyksessä saivat oppia uutta. Yhtä uutterasti ja luotettavasti hän kuulijoilleenkin tulkitsi kappaleita kristillisen uskonnon alatta, kuten hän Wittenbergin koulussa oli kuullut kaikkea tätä hyvin taitavasti esitettävän ylioppilaille. Kun Paavali kaksi vuotta oli harrastanut näitä opintoja, kunnianarvoisa herra piispa Martti kutsui hänet luokseen olemaan »lector mensae». Ja tämä tapahtui suurelta osalta maisteri Simo Viipurilaisen neuvosta, joka silloin ensi kerran oli palannut Saksasta. Samaan aikaan hänestä silloin tuli Turun koulun apuopettaja. Silloin oli hovissa ei erikoisen toivottava tapa, että nuorukaisia, joilla oli hyvät taipumukset johonkin, vastoin tahtoaankin otettiin koulusta kesken opintojaan, vaikkakaan he eivät millään tavalla olleet sopivia hovi virkaan tai kasvatettaviksi toisiin maallisempiin toimiin. Jotta ei näin tapahtuisi, piispa, joka hoivasi Paavalia, jonka oli ottanut palvelukseensa, huolehti että hänet vihittiin papiksi, mikä tapahtui vuonna 1540. Mutta kun Viipurin koulu, Simeon Lethin vapaaehtoisen eroamisen jälkeen, oli ilman rehtoria, kunnianarvoisa tuomiokapituli kehoitti häntä lähtemään sinne, kunnes voitaisiin harkita ja järjestää sopivamman seuraajan hankkiminen rehtorinvirkaan. Hän ei mielellään noudattanut heidän toimeksiantoaan, sillä hän arveli olevansa sopimaton tähän virkaan, jossa monien tärkeiden asioiden taito oli tarpeen. Hän teki kuitenkin itse asiassa, niin nuori kuin olikin, niin paljon kuin voi, mutta ei niin paljon kuin olisi pitänyt. 

Sieltä hänet vähemmän kuin kahden vuoden kuluttua kutsuttiin ja lähetettiin Saksaan itse hankkimaan perusteellisemmat tiedot tieteissä ja jumaluusopissa, jotta hän sitten voisi jakaa tätä tietoa paremmin tuloksin ja taitavammin. Järjestettyään asiansa hän lähti tälle matkalle pyhien enkelien päivänä, jotka hän hartain huokauksin Jumalalle pyysi saada seuraajikseen vaaralliselle matkalle. Wittenbergiin hän saapui noin Martinpäivän vaiheilla, ja kahdeksan päivän kuluttua hänet otettiin ylioppilaskuntaan oppineiden ja etevien miesten, maisteri Simo Viipurilaisen ja maisteri Maunu Botvidinpojan sekä muun Ruotsista sinne opiskelemaan kokoontuneen maanmiesjoukkonsa läsnäollessa. Tämä tapahtui vuoden 1543 lopussa. Edellisenä vuonna sattui Ruotsissa se smoolantilaisten talonpoikien kapina, jota me nimitämme Dacken kapinaksi. Kaikkein armollisin ja lempein herra kuningas Jumalan avulla ja kuninkaallisella neuvokkuudellaan masensi ja lannisti sen suurella voimalla. Wittenbergissä oli tällöin kaikkien alojen hyvin taitavia miehiä, nimittäin tohtori Luther, Johannes Bugenhagen, Filip Melanchthon, Caspar Cruciger, Georg Major, Paul Eber, Erasmus Flavus ja Reinhold ym. Näitä hän kuunteli, kun he käsittelivät mitä tärkeimpiä aiheita. Siten lujittui hänen käsityksensä kristillisen uskonnon eri kiistakysymyksistä, ja hän hankki itselleen tieteiden paremman taidon ja harjoituksen. Hän oleskeli Wittenbergissä vain kolme vuotta, jonka ajan jälkeen siellä ei ollut tilaa runottarille sen sodan takia, joka puhkesi keisari Kaarlen ja Saksin hallitsijan sekä muiden evankelisten liittolaisten välillä. Kun siten koko yliopiston piiri hajautui, oleskeli hän tämän 
talven osittain Zerbstissä, osittain Magdeburgissa, ja seuraavana vuonna hän lähti Rostockiin ja sieltä Königsbergiin, jonne hän jäi koko kesäksi kuulemaan tohtori Georg Sabinusta sekä Staphylusta ja muita yliopiston professoreja. Tänä keväänä, vuonna 1547 Keisarillinen Majesteetti evankelista Markuksen päivänä [25/4] vangitsi Saksin hallitsijan Johanneksen (= Johann Fredrikin). 
 

Suomen piispain kronikan julkaisi vuonna 1728 ensi kerran painosta C. V. Nettelbladt »Schwedische Bibliothec» -nimisessä teoksessaan. Työnsä pohjana hän oli käyttänyt käsikirjoitusta, jonka hän mainitsee Juustenin itsensä tai jonkun hänen aikalaisensa kirjoittamaksi. H. G. Porthanin julkaisema Juustenin kronikan uusi painos kasvoi laajaksi Suomen keskiajan kirkkoja sivistyshistorialliseksi tutkimukseksi, joka ilmestyi väitöskirjoina 1784 - 1800. Porthanin julkaisusarja perustui paitsi Nettelbladtin painokseen (jonka hän merkitsee N-kirjaimella), Turun käsikirjoitukseen (A) ja Mennanderin käsikirjoitukseen (M). Nykyään Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa on neljä piispainkronikan käsikirjoitusta, jotka Juustenin elämäkerran laatija professori Wolfgang Schmidt on merkinnyt kirjaimilla B (Elias Brennerin mukaan), E (Engeströmin kokoelman mukaan) sekä käsikirjoitukset V ja S, jotka keskenään samanlaisina edustavat hieman erilaista kronikan laitosta. Sitäpaitsi tunnetaan Linköpingin hiippakuntakirjastossa säilynyt kronikan käsikirjoitus L, Porvoon lukion kirjaston epätäydellinen kappale P ja ns. Codex Petropolitanuksen sisältämä piispainkronikan teksti, joka sisältyy Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran pöytäkirjoihin III. Lisäksi on vielä mainittava vanhemman kronikan katkelma, joka kuuluen ns. Palmskiöldin kokoelmaan käsittää ajan Pyhästä Henrikistä Konrad Bitziin. 

Professori Aarno Maliniemi, joka Suomen kirkkohistorian ja keskiajan latinan erikoistuntijana on kronikan suomennokseen tutustuttuaan tehnyt useita arvokkaita oikaisuja ja selityksiä, on aikaisemmin suomentanut kronikan alkulauseen. Maunu II Tavastin, Agricolan ja Follingiuksen elämäkerrat (Suomen kansalliskirjallisuus IV. H:ki 1929).