http://gamma.nic.fi/~wirmaila/lehtiart/sukulehdet/sukuviesti/
TAKAISIN Rauli Tammela

 
" TÄÄLLÄ ON VIRHE ! "
Rauli Tammela
(Sukuviesti 1*2004)

Kymmenisen vuotta sitten tein kuumeisesti sukukirjaa,jonka valmistumisella oli takaraja, suvun jäsenen merkkipäivä. Koska aikaa oli vähän ja tiedonhalua paljon, sovimme työnjaosta. Lupasin istua pitkiä päiviä arkistossa,jos suku keräisi tiedot elossa olevista polvista. Tämä ei koskenut kirjaa koko laajuudessaan, ainoasttaan merkkihenkilön omaa sukuhaaraa, yhteensä paria sataa henkilöä täydellisine nimi- ja numerotietoineen. Muutama innokas lupautui mukaan
talkoisiin ja yhdyshenkilöksi rupesi koko suvun tuntema ja luottamusta nauttiva isoäiti. Parin kuukauden ajan tuli häneltä kirjeitä viikoittain, täydennyksiä ja korjauksia, jotka saman tien lisäsin vanhoihin tietoihin ja lähetin takaisin oikoluettavaksi. Yhteistyömme toimi erinomaisesti. Säästyneen ajan yritin käyttää arkistossa mahdollisimman tehokkaasti ja se näkyi kirjan sisällössä.

1. Saatoin rajata työmaani arkistossa uudestaan. Liitin selvitykseen monia l700-luvulla erkanevia sukuhaaroja,joilla tiesin olevan erityistä mielenkiintoarvoa ainakin kyläläisille. Tein yhteenvedon kylän isostajaosta, sekä löysin sattumalta tonttikartan l700-luvulta,joka oli tehty tulipalon, sekä siihen liittyvän tonttijärjestelyn ja riidan takia. Se oli kuin tirkistysluukku esivanhempien arkeen elinpiiriin 200 vuotta sitten. Pari haastattelua suvun tietäjien luona merkitsi hautaan menossa olevan tiedon tallentumista jälkipolville. Se toinen vaihtoehto olisi siis ollut istua samat tunnit puhelimessa nippelitietoa tivaamassa ja saada aikanaan melkoinen puhelinlasku.

2. Jälkeläisten luettelon yksi osa, syntymäpäiväsankarille kaikkein tärkein, tuli kirjaan poikkeuksellisen tarkasti ja virheettömästi.
 

Juhlapäivä tuli, sankari sai kirjan ensimmäisen kappaleen ja sukulaiset järjestäytyivät jonoon odottamaan jokainen omaansa. Tunnelma oli korkealla molemmin puolin, sillä lyhyestä työajasta huolimatta sisälsi kirja sentään muutakin, kuin nimiä ja päivämääriä. Kirjaa alettiin tutkia innokkaasti ja juhlatilassa virisi jäljittelemätön myönteinen hyrinä, kunnes joku kiekaisi innostune ella äänellä: "Täällä on virhe!" Äänensävy oli se sama, joka kuullaan
Lemmenjoella, kun vaskoolista löytyy XXL-hippu.

Hetkeä myöhemmin onnenpekan pöydän ympärillä pörräsi monta päivittelijää, joukossa suuren työn tehnyt ja virheen omaksi syykseen ymmärtänyt onneton isoäiti. Tiesin hänen tunteensa sillä hetkellä oikein hyvin. Ensimmäisenä tulee ihmetys ja epäuskoinen kysymys "Miten ihmeessä?" Toisena tulee katkera toteamus siitä, että yksi ainoa virhetieto painaa onnistumisen vaa'assa enemmän, kuin kaikki vastakkaisessa vaakakupissa oleva virheetön tieto yhteensä.

Paria kuukautta myöhemmin vietin talkooväkeni kanssa kirjan "päättäjäisiä", jolloin koko joukko oli paljon tietäväisempi, kuin syntymäpäivillä. Oli musiikkia korville kuulla lauseita "Siinä nimien keruussa olikin valtava työmaa" ja "Piti pitkään ensin selvittää mitä oikein ollaan tekemässä" ja "Tuli iso puhelinlasku". Kaikki olivat kuitenkin tyytyväisiä, sillä ilman yhteistyötä kirjan yksi tärkeä ulottuvuus olisi jäänyt kovin vaatimattomaksi. Mitään ihan uutta ei kyseinen kirja minulle opettanut, mutta yksi asia ainakin varmistui lopullisesti. Vaikka viilaisin ja höyläisin jälkeläisten luetteloa loputtomiin, niin virheettömään työhön en pysty. Ja vaikka pystyisin, niin miten se koskaan selviäisi. Jokainenhan pystyy tarkastamaan vain muutaman perheen verran. Jos kaikki on oikein, ei kuulu mitään, jos yksikin virhe löytyy, kuuluu "Täällä on virhe"

Tämän ehkä katkerahenkisen pakinan kirjoittamiseen on oma syynsä. Muutama kuukausi sitten sain postia asianajotoimistosta. Kymmenisen vuotta sitten ilmestyneessä sukukirjassa on virhe. No niitä on joka sivulla, mutta kyseessä on yksi ainoa puuttuva rivi. En tiennyt mainita, että eräs sisarussarja on syntynyt kahdesta avioliitosta. Se oli jäänyt minulle (kahvipöydässä) kertomatta. Kirjaa tehdessäni avioero, uusi avioliitto ja siitä syntynyt lapsi olivat ainakin isoäidille vielä niin arkoja asioita, että hän huolehti kaikki lapset kirjaan, mutta ikävä kyllä ei toista vaimoa.

Tällä hetkellä kytee toive rauhanomaisesta ratkaisusta, mutta mahdollista on sekin, että toista kertaa elämässäni joudun lakitupaan. Ensimmäisellä kerralla olin todistajana, eikä ollut kivaa silloinkaan. Tiedän hyvin, että jokainen virhe on asianomaiselle itselleen ainakin harmittava asia. Minäkin saan postia sukunimellä Tammla ja katuosoitteella Kainuuntie. Molempia olen yrittänyt kerran korjata huonolla menestyksellä. Minun kohtaloni oli päätyä sukututkijaksi. Tervetullutta vaihtelua on tuonut kylähistorian kirjoittaminen ja suunnitteilla on muitakin soveliaita hankkeita, kuten Lopen alueelle keskittyvä sukunimikirja. Jos pelkäisin virheitä ei kannattaisi suunnitella enää mitään. Olen ymmärtänyt ne työnteosta elantonsa saaviksi loiseläjiksi,joita pystyy kyllä vähentämään, vaan ei hävittämään kokonaan.
 

 

TAKAISIN ALKUUN