http://gamma.nic.fi/~wirmaila/lehtiart/sukulehdet/sukuviesti/



 
Muotokuva:  Sukututkija, Rauli Tammela (1946-2009)
Seppo Eloranta
(Sukuviesti 1*2003)

Vankka, mutta lämmin kädenpuristus, jokunen myötäilevä sana tervehdyksenä ja asettuminen asian ääreen. Luontevaa tuttavallisuutta ja tekevän miehen joustavaa asiaan paneutumista. Luotaus Rauli Tammelasta, sukututkijasta, sukukirjantekijästä, sukuseura -aktiivista, teatteriharrastajasta, ansioituneesta painonnostajasta. Kuinka vain... Meissä on aina moneksi.

Maaseudun henkinen perintö

Lapsuutensa kirkkaimmat vuodet Rauli Tammela kertoo viettäneensä Lopen Vojakkalassa. Elettiin viisikymmenlukua, aikaa, jolloin maa eli leivästä ja puusta ja agraariyhteisö asteli päivän kulussa tyynin mielin, vaikka taivaanranta punoitti. - Lapsuuteni oli hyvä, Rauli Tammela muistuttaa, - ja erityisesti siitä syystä, että minä näin sen vanhan maalaiselämän sellaisena kuin se oli ollut. Kymmenen vuotta myöhemmin sieltä olivat lehmät ja hevoset hävitetty. Minä näin viimeiset rippeet siitä yhteisöstä ja ajasta, joka minulle tässä ammatissa on muodostunut varsin tärkeäksi. Elin myös yhteisössä, jossa oli äitini puolelta edeltävää polvea ja myös sitä edeltävää polvea, oman ikäluokkani seuraa minun piti hakea jostain muualta.

- Se henkinen perintö, joka tuolta ajalta onjäänyt, on talonpoikainen. Se oli perintö, joka opetti jatkuvuuden ja perusrehellisyyden ja sen, että työ johtaa toimeentuloon. Se oli erinomainen eväs maailmalle.

- Se, että teen sukututkimuksia on kuitenkin isäni puolen satoa. Voidaan ajatella niin, että äitini puolelta tulee hellittämätön työteliäisyys ja juureva  maaseutu. Isäni puolelta tulevat idealismi, ideat ja henkinen viriliteetti.
- Nuo lapsuuden kokemukset ovat jättäneet minulle kestävän perustan joka nyttemmin, näin vuosien myötä, tuntuu vain vahvistuvan, Tammela muistuttaa aprikoiden.  - Juuriltani minä en ole irtautunut, niin kaupunkilaisena kun kaikista mahdollisista palveluista nautinkin.

Hautausmaa menneisyyden arkistona

- Suvulliset tutkimukseni minä aloitin varsin varhain. Tallentelin koulupoikana isoäitini kertomuksia suvusta. Kiertelin hautausmaita ja tutkin perunkirjoja mitä satuin löytämään.
- Isoäiti oli erinomainen tietolähde ja minua harmittaa tavattomasti se, että tuohon aikaan minulla ei ollut riittävää tietoa ja taitoa haastatella ja tallentaa hänen muistojaan kaikilta osin. Tässä suhteessa minulta on mennyt sivuitse paljon elävää ja lämmintä muistitietoa.
- Varsinaiseen sukututkimukseen aloin perehtyä kun toimin Suomi- Tsekoslovakia-seurassa ja tapasin siellä henkilön, joka opasti minut Valtion arkistoon, Tammela kertoo. 
- Kokemus oli vahva - raju, olin äkkiä keskellä kaikkea sitä määrätöntä tietoa, jota olin hakenut hautausmailta pitkinä päivinä. Olin äkkiä täynnä ihmeellisiä elämyksiä. Minulla meni monta vuotta eräänlaisessa tiedon kiihkossa. Kaikki
muu tuntui tämän tiedon rinnalla vähäiseltä.
- Yksinkertaisen asian pariin minä en astunut lähtiessäni sukututkimuksen tielle. Toki minulla oli koulusta opittuna ruotsin kieli, joka kyllä riittää "lomaketietojen keruusen", mutta se ei riittänyt minulle. Halusin enemmän. Avuksi tuli sukututkijoiden hyvin tuntema maanviljelysneuvos Olavi I Nikkilä, etäinen sukulaiseni,joka perusti sukuseuran ja muuta. Hän auttoi minua eteen tulleissa kapeikoissa, joissa törmättiin esimerkiksi erilaisiin termeihin. Nämä ongelmat tulivat esiin, kun ahmatin lailla keräsin tietoa. Aikaa myöten tietoa kertyi paperina nurkkiin niin valtava määrä, että koko systeemi kaatui lopulta syliini.
 

Päällimmäiseksi paremmat

- Jos jotakin haluaisin työssäni tähdentää, niin se on vanhat käsialat. Niiden hallitsemattomuus ei hankaloita niinkään peruslähteissä, vaan vasta siinä vaiheessa kun lähdetään lukemaan vanhoja tuomiokirjoja ja muuta, jolloin saattaa syntyä tilanne, että ollaankin ainoastaan sen tiedon varassa mikä pystytään tulkitsemaan ja jota ympäröivä tieto ei lainkaan tue. Tokihan asiat lopulta selviävät, mutta tämä tutkimus on varsin aikaa viepää, Rauli Tammela muistuttaa.

- Onnistumisen tunteita syntyy ja on syntynytkin siinä, että kun en ensimmäistä kirja tehdessäni vielä aavistanut, että tästä tuleekin ammatti, niin tunnen onnistuneeni kahdessa asiassa: siinä, että olen työllistänyt itse itseni ja toinen on se, että olen luultavasti onnistunut tämän kirjasarjan myötä - jota nyt on kaksikymmentä seitsemän kappaletta - muuttamaan tätä perussuhtautumista sukututkimukseen omalla alueellani. Tämä on hyvä, koska aikanaan törmäsin kummallisiin käsityksiin siitä, että sukututkimuksessa ollaan nuuskimassa jonkun yksityisasioita. Näiden ennakkoluulojen kitkemisessä tunnen onnistuneeni, Rauli Tammela tunnustaa.

Entä pettymykset, niitähän ei voi välttää näin suurissa töissä?
- Monista tuntuu vaikealta ymmärtää, että sukututkimus voi myös olla ammatti, kuten se min kohdallani on. Siksi tähän työhön suhtaudutaan hieman kuin kalastukseen, että lystiähän se on istua siellä veneen tuhdolla. Mutta entäs sitten kun pitäisi lähteä kaloja myymään?
- Pettymyksiin kuuluu ehkä myös se, että kun tekee mielestään perusteellista tutkijan työtä ja etsii suvun näkökulmasta hyvinkin tähdellisiä asioita ja sitten kritisoidaan, jotakin kokonaisuuden kannalta täysin epäoleellista seikkaa, niin se saattaa tuntua pahalta. Miksi sen kieltäisin...
- Tähän työhön kuuluvat niin hyvät kuin huonotkin tunnot. Mutta päällimmäisenä hyvät..., parhaat! Kirjan valmistuminen - onnistuminen, on hyvän mielen asia, sitä ei voi, eikä ole syytä unohtaa, Rauli Tammela muistuttaa. 

Tutkijat sukuseurojen suojeltava perusvoima

Rauli Tammela kuuluu hallituksen jäsenenä Rengon Oinaalan Markkulan sukuseuraan. Sukuseura on perustettu 1992.
- Ensimmäiset viisi vuotta toimin sukuseuran puheenjohtajana, Tammela kertoo, 
- Mutta tunsin tavatonta syyllisyyttä siitä, että minulla ei ollut aikaa innostaa ja kehittää sukuseuran toimintaa. Aikani meni arkistossa istumiseen, Tammela tunnustaa.
- Minusta tämä oli merkittävä huomio sukuseurojen kannalta. Minusta tuntuu, että paras sukuseuran puheenjohtaja ei välttämättä olekaan se, joka on eniten tutkinut, julkaissut ja osaa asian, vaan sellainen persoonallisuus, jossa on ennen kaikkea liikkeelle panevaa voimaa, luovuutta ja näkemyksiä  sukuseuratoiminnan kehittämiseen.
- Sukuseuran tutkijat olisi parempi pitää visusti rauhoitettuna kaikesta ylimääräisestä vain siihen tehtäväänsä, jonka he parhaiten osaavat. Tutkijat olisi nähtävä arvokkaana voimavarana sukuseuroissa, sillä tutkijoiden harteilla on usein kaikki sukuseuran puitteissa tehtävä tutkimus ja julkaisutoiminta.
- Sukuseuran etu on se, että tutkijat voivat rauhassa tehdä työtään, rauhoitettuna tehtäväänsä. Kokouksia ja tapahtumien ohjelmistoja voivat suunnitella muut ihmiset ne, jotka tuntevat sen omakseen, Rauli Tammela luotaa painavasti. 
- Näillä toimin sukuseurojen tehtävät jaetaan hieman tasapuolisemmin ja tekemistä löytyy muillekin kuin vain yksille ja samoille harteille. 

Aika muuttoliikkeineen tukee sukututkimuksen tarpeita

- Sukututkimuksellaja sukuseuratoiminnalla on tulevaisuus, Tammela toteaa painavasti. 
- Silloin kun viedään kotimaa - kotiseutu - jalkojen alta, herää kiinnostus. Aikanaan ne, jotka lähtivätAmerikoihin ja muualle siirtolaisina, kiinnostuivat juuristaan. Karjalaisten kohdalla me tiedämme mihin kiinnostus perustuu. Enää ei ole kotiseutua - kotipihaa, jossa astella aamun kasteisella nurmella, Tammela muistuttaa mieliin. 
- Nykyisessä, ja viime vuosikymmenten muuttoliikkeessä ja kehityksessä, me olemme likimain samassa tilanteessa. Ihmiset on temmattu kasvuympäristöstään ja juuriltaan. Tältä perustalta myös kiinnostus sukututkimukseen ja sukuseuratoimintaan on vahvasti lisääntynyt.
- Olen seurannut tätä tilannetta Valtionarkistotasolta kaksikymmentäseitsemän vuotta, Tammela muistuttaa, - Mitään notkahdusta siinä ei ole tapahtunut.
- Myös sen olen pannut merkille, että arkistot panostavat nykyisin sukututkimukseen: hankitaan lisää tiloja, ostetaan laitteita.  Totuushan on se, että sukututkijat ovat arkistojen suurin käyttäjäryhmä.
 - Sukututkimuksella ja sukuseuratoiminnalla ei ole hätäpäivää niin kauna kuin järjestetään yhteistapaamisia ja lauletaan hämäläläisten laulua poskipää hieman kosteana. Tämä ei ole hetken huumaa, Tammela muistuttaa, - vaan vuosien avartavaa yhdessäoloa yhdistävin sitein.
- On vain kyse siitä, että asiat sukuseuroissa saadaan organisoitua niin, että tapahtuman jälkeen huokaa, ettei koskaan enää...
 

TAKAISIN ALKUUN