http://gamma.nic.fi/~wirmaila/lehtiart/sukulehdet/sukuviesti/
TAKAISIN Seppo Unnaslahti

 
Viirukinttu
Sitä ihmistä en unohda koskaan
Seppo Unnaslahti
II-palkinto Sukuviestin kirjoituskilpailussa 2002
(Sukuviesti 4*2002)
- Tarkastaja Falck TE-keskuksesta iltapäivää! Tulen huomenna tarkistamaan teidän peruslohkojenne pinta-aloja. Varatkaa jäljennös tukihakemuksesta, lohkokartat ja apuhenkilö mittauksiin. Tulen huomenaamuna viimeistään kello 8.30. Sopinee teille?
- Sopii huonosti. Emäntä on navetalla siihen aikaan, poika on maatalousopistossa, puimuria olisi rasvattava iltapäiväksi, pappaa olisi kuskattava terveyskeskukseen kokeisiin. Huono aika. Siirretään tunnilla. Sopinee teille?
- Sopiihan se, kun laitatte paperit ehdottomasti kuntoon, vastaa tarkastaja Falck. 

Tätä riesaa en olisi kaivannut kiireisimpänä puintiaikana. Oikeita töitä olisi yllin kyllin ilman Falckiakin. 
Falck! Sehän tuntuu jotenkin tutulta. Falck, se maanmittari, muistan kirkkaasti. Viirukinttu, joka on oloomme vaikuttanut jo 200 vuotta. Ja nyt uusi Falck taas Euroopan Unionin kaavussa.  Mahtaako olla tähden kuvia housunpuntissa, kuin viiruhousut on kulutettu loppuun. Minä katson vihaisena puhelinta, jonka avulla Falck itsestään viestitti. Katse kiertää pirtin seinää ja sattuu sukutilan kunniakirjaan. Siinä he ovat, kaikki isännät ja emännät ennen minua. Elävää Falckia ovat ainoinaan silmiin katsoneet. Minä näkisin hänet huomenna.

Menen katsomaan hiehojen aitaa. Lyön pari uutta seivästä maahan ja naulaan riukuja. Ja siinä lähellä se on, rajapyykki isonjaon ajalta, merkki 1790-luvulta. Satojen kannettujen kivien röykkiö, jonka huipulle on istutettu ja kiilattu suippokärkinen lohkare. Se on talonpojan ja valtion virkamiehen muistomerkki. Ennen sen pystyttämistä sillä paikalla kinasteltiin, kiroiltiin ja uhkailtiin. Viimeinen kortti vedettiin esiin, ja se oli ihmisen henki. Silloin valtion virkamies, tämä muinainen maanmittari Falck joutui alistumaan, perääntymään ja nöyrtymään vihaisten korvenraivaajien piirityksessä. Rajaan tehtiin jyrkkä mutka,ja siihen piti pyykki pystyttämän. Jalosukuista maanmittaria on nimitetty Viirukintuksi minun suvussani ja tällä sukutilalla jo yhdeksänteen polveen asti eikä kymmeneskään polvi ole jäänyt tiedosta osattomaksi. Herravihan siemen elää ja voi hyvin, kun herrat sitä itse vähän väliä ravitsevat, kuten tämä huomenissa kylään tuleva EU-tarkastaja.

Mittaamme maata askelilla ja nauhan kanssa. Tarkastamme suojakaistat ja rinnepellon kaltevuusprosentit, kirjaamme lajikkeet ja lannoitemäärät, teemme kompromissin kiistakohdissa. Olemme unionin renkejä kumpikin, niin tuottaja kuin tarkastajakin. Minun käy sääliksi tätä uutta Falckia. Tätäkö varten hänen on pitänyt opiskella agrologiksi, ja käyttää kaikki älynsäja energiansa hallinnon epäjumalan palvomiseen. Hänen jäntevät kätensä voisivat palvella maata ja elintarviketuotantoa hyödyllisemminkin. Voima ja äly kuluvat hukkaan.

Saamme mittaukset tehtyä. Olen nöyrtynyt osaani. Elämä on tuen varassa, vaikka ammattini on maailman tärkein. En yritä nolata tarkastajaa, hänhän on käskyläinen, renki vähäisimmästä päästä.

Uusi Falck ja minä kävelemme rajapyykille ja siinä selitän, mistä on ennen ollut kysymys, kun vanha Falck ja esi-isäni Juho ottivat mitta toisistaan.

"Tämä torppa sai vakituiset asukkaansa vuonna 1773. Isojako aloitettiin tässä kylässä 1789, ja sen aikana tuo esi-isäni osti torpan omakseen kantatilan velkaantuneelta omistajalta. Entinen torppari nousi isäntien joukkoon,ja hänellekin alettiin mitata omia maita manttaaliluvun mukaisessa suhteessa. Hän saisi kylän pienimmän talon, mutta itsenäisyys oli kaikkein tärkein.

Peltoja oli raivattu parin kymmenen vuoden kuluessa hyvä määrä asumuksen ympärille. Oli ollut isä ja monta poikaa, joiden jäntevin käsin oli kannot väännetty ja kiviä kasattu raunioiksi. Riihen ja Päijänteen väliin oli saatu nätti kappale peltoa, nimeltään Roininsoppe. Maa oli savimultaa, ja ruis kasvoi siinä hyvin. 

Isonjaon kestäessä maanmittari Falck asui kylällä pitkään. Kaikki tiesivät, että hän oli Mattilan isännän kanssa hyvää pataa. Isäntä kantoi kontilla lahnoja maanmittarin majapaikkaan ja ehkä iltapuhteella puheetkin kääntyivät maanmittausasioihin. Ja Mattila toivoi, ettei rajanveto olisi ainakaan hänen kohdallaan epäedullinen. Hän lupasi tuoda taas kohta lahnoja, kun tulisi tähkälahnojen aika.

Maanmittari sattui keskellä heinäntekoaikaa kylän reunalle, tänne vähäiseen torppaan,joka oli äskettäin lunastettu omaksi. Elina-emäntä leipoi leipää, pienin lastenlapsi oli hänen katsottavanaan, ja kaikki muut talonväet olivat heinäniityllä. Kova pouta kuivatti maaheinää, mutta pilviäkin alkoi kerääntyä enteillen ukkosta. Oli kiire saada eläväneväät latoon.

Ja se Falck astui pirttiin viirullisissa housuissaan, katseli laudalla nousevia leipiä ja alkoi vaatia kyytiä kylille. Kun tietä ei ollut, soutamisesta oli siis kysymys, melkoinen matka Päijännettä ympäri Keulaimenniemen.
- Ei tässä kaikkia viirukinttuja jouvuta kyyvitteleen, kivahti emäntä.
- Vai ei! Hakisitte miehiä niityltä. Minun on päästävä Harmoisiin.
- Ei o aikoa! Leivät nousii ja pesä peäsii,ja heinät on soatava latoon.
Tässä kylässä ei maanmittaria ole kohdeltu näin huonosti missään, ajatteli tulistunut Falck, joka oli sentään herra,ja emäntä nimitteli viirukintuksi. Pirtin ovella hän kääntyi ja huusi:
- Tämä talo saa polttaa sammalia!

Jonkun ajan päästä, samana kesänä, maanmittari tuli vetämään rajalinjoja. Alkuperäinen suunnitelma meni mynkään. Mattila sai maata äreän emännän nurkalta asti. Siitä piti raja vetää suoraan Päijänteeseen. Se olisi halkaissut valmiiksi ruisvainioksi tehdyn Roininsopen,ja peräosa olisi jäänyt Mattilan hyväksi, joka oli lahnoja kontillaan kantanut.

Roininsopen reunassa käytiin ottelu, jossa puhe ei auttanut. Falck pysyi aikeissaan suorasta rajasta, mutta itse raivaaja poikineen teki siitä kynnyskysymyksen. Pelto oli tehty sadoiksi vuosiksi eteenpäin, eikä käymässä olevan viirukinttuisen virkamiehen pirstottavaksi. Viereisestä riukuaidasta revittiin katajaiset seipäät joka miehelle ja he asettuivat Falckin ympärille, nostivat seipäät ylös ja julistivat korven tuomion:
- Jos ei tie mutkoa, sinä kuolet tähän!

Mutka tuli, ihan terävä kulma, ja pelto pysyi kokonaisena. Kyläläisten silmissä maanmittari menetti kunniansa, sillä pian tiedettiin koko kylässä kuinka Falck oli aikonut rajan vetää, mutta sitten peloissaan tehnyt kuitenkin mutkan. Kerrankin talonpoika veti pisimmän korren, mutta hänellä oli ylivoima: monta riskiä poikaa ja pojilla katajaiset aidanseipäät. Maanmittarin oma apulainen oli livistänyt näkymättömiin, kun ääni koveni.

Metsämaan kanssa Falck menetteli miten tahtoi. Hän oli emännälle jo uhannut, että talo saa polttaa sammalia. Metsä rajattiin Päijänteen lahden toiselle puolelle, vuoreen, jonne ei saanut lehmiä laitumelle, siellä ei ollut kaskimaata ollenkaan, pellonpohjasta puhettakaan. Kalliot kasvoivat sammalta, ja kallionvälit kitukasvuista mäntyä ja koivunkempuroita. Se maa sai kelvata, kun oli nimitelty viirukintuksi.

Elämä oli niukkaa, mutta nälkään ei kukaan kuollut. Peltoa oli riittävästi,ja naapuri antoi perämaataan karjanlaitumeksi. Taloa ympäröivät vainiomäet kasvoivat polttopuuta kuitenkin riittävästi, eikä sammalten polttoon tarvinnut ryhtyä. Rakennushirsiä oli ostettava muualta, kun honkametsää ei ollut, ja vuoren hoiloista korkealta oli mahdoton ajaa niitä rantaan. Kerppuja sieltä käytiin tekemässä ja loukuilla kanalintuja pyytämässä.

Yhden miehen tekemä kiusa ei kestä ikuisesti. Naapuri ehdotti maanvaihtoa, kun oli kulunut 124 vuotta isonjaon vahvistamisesta. Hän otti vuorikappaleen oman maansa jatkoksi ja antoi vaihdossa uuden palan peltojen takaa, juuri siitä, missä karjakin oli käynyt kesäisin. Samana vuonna silloinen Mattila kauppasi lisämaata, ja kaupat tehtiin 17 hehtaarista, joka sisälsi valmista peltoakin ja kolme latoa. Ensimmäinen askel mielivallan korjaamiseen oli otettu, mutta sukupolvet olivat edenneet jo kuudenteen.

Kun oli kulunut 185 vuotta tein maakaupan, jolla korjattiin vanhaa vääryyttä 12 hehtaaria. Ja kun oli kulunut 194 vuotta tein toisen kaupan, jolla maat laajenivat 22 ha. Olen kyllä yhdeksättä sukupolvea, joten hätiköinnistä ei voi syyttää, mutta kannustimena on parin sadan vuoden takainen tapaus, vääryydeksi koettu ja oikaisua huutanut. Hämeessä tämä on tyypillistä. Pitkävihaisuus taitaa olla maan tapa. Historian rattaat jauhavat, ihmisten ylivalta toisia kohtaan murenee. Vääryydetkin oikenevat, eikä kosto rakenna pysyvää olotilaa.

Jos mennään kohta huoneeseen, minä näytän, että maanmittari Falckin tuomio puuttomasta talosta ja sammaleen poltosta pesässä meni pieleen. Minä näytän metsätaloussuunnitelman, jonka mukaan tilallamme on puuvaroja 22 000 kuutiometriä. Vuotuisella kasvulla lämpiäisi monta pesää, ja sammaleet saisivat olla rauhassa, kun ei niitä käytetä enää edes hirrenvarassa. Se, jonka kantoi kontilla lahnoja, sai silloin paremman tilan, mutta jälkeläiset menettivät sen. Ja maanmittari, joka valtaansa käytti, kuoli melko pian näiden toimitusten
jälkeen, vaikka oli nuori mies.

Jos kohtalo olisi sallinut esi-isilleni enemmän maata, olisi pirstominen tapahtunut jossain vaiheessa, viimeistään 1900 -luvun puolella. Suvulla pysyminenkin on niissä tilanteissa aina vaarassa. Se on nähty lukemattomissa tapauksissa tällä kylällä ja vähän laajemminkin. Jatkuvaa jakamista se on ollut, kunnes maat piiputaan postimerkin kokoisiksi kirpaleiksi.

Omia esivanhempia muistellaan mielellään, varsinkin, jos heillä on ollut onnea ja menestystä. Pitäjän papit, lukkarit ja nimismiehet ovat muisteltavia henkilöitä hyvässä ja pahassa. Minun suvussani muistettava mies on ollut maanmittari Falck, joka saa aina palstatilaa, kun tulee kysymys hallinnon ja kansalaisten yhteentörmäyksistä. Oikeudenmukaisia ei juuri muistella, mutta paha teko pysyy mielessä sukupolvesta toiseen. Katajaiset aidanseipäät ovat nyt vaihtuneet pykäliksi ja asetuksiksi, joilla varjellaan heikonkin oikeutta."

Pyykkikiven vieressä tarkastaja Falck kuunteli välillä kalveten, välillä punoittaen, kertomustani. Kysyn, onko sukuasi tutkittu. Kuulen, ettei hän tiedä. Samannimisyys voisi tuoda yllätyksen, ja kannustan selvittämään. Täältä saisi lihaa luiden päälle, jota sukututkijat toivovat. 
- Eiköhän mummu o keittänny perut ja paistannu soosin. Lähetään syömään, kehotan minä.

Nuorempi Falck kävelee perässäni pihaan. Toivon hänen viisastuneen historiasta.
 

TAKAISIN ALKUUN