| TAKAISIN SUKUKIRJOIHIN | |
| Jakamaton Anianpellon Laakkala, talo N:o 4, sijaitsi Hämeessä,
Asikkalan pitäjässä, Anianpellon kylässä, Päijänteen
ja Vesijärven välisellä kannaksella, nykyisestä Vääksyn
kanavasta itään. Tila rajoittui Vesijärveen, mutta erillinen
tontti oli myös Päijänteen puoleisella rannalla, kyläyhteisössä,
jossa talon päärakennuskin lienee aina sijainnut. Isojaossa vuonna
1798 syntyivät tilat Iso-Laakkala ja Vähä-Laakkala.
Näin selvittää Anneli Hongelin sukunsa asuintila Laakkalaa. Kirjan paikallishistoriaosuuden avulla lukijalle valottuu elävästi mennyt aika. Juuri tämä on monelle sukututkijalle haaste. Löytääkö asioita, jotka ovat olleet menneiden polvien arkea ja juhlaa. Mitä me sitten tänä päivänä voimme tavoittaa; kirkot, markkinapaikat, pellot, talot, museot esineineen... Paljon löytyy, kun etsii ja niin on Anneli Hongeliin tehnyt. Aika tulee eläväksi, lukija ohjataan oikeaan tunnelmaan. Hauska pieni yksityiskohta on sukutaulujen rinnalla kulkeva Suomen kartta, josta ilmenee mitä hallinnollista aikaa kulloinkin on eletty. Loistava oivallus. Sukutaulut alkavat talonpoika Tuomas Olavinpojasta, Laakkalan isännästä. Hän syntyi noin 1571 Asikkalassa. Suomen kartta kertoo, että elettiin Ruotsin vallan alla ja Täyssinän rauha tehtiin Tuomaksen ollessa jo naimaiässä. Vaimo on jäänyt unhoon, mutta poikia oli kaksi Lauri ja Matti. Laurista suku jatkui. Vaimoa ei vieläkään tunneta, poikia oli kolme Pekka, Risto ja Sipi. Laurin elinaikana eletään edelleen Ruotsin vallan alla ja tehdään Stolbovan rauha. Näin jatketaan ja monen polven kautta tulemme
Juho Väinö Laakkalaan, Laakkalan tilan viimeiseen
tilaa viljelevään isäntään. Hän syntyi 1895
ja kuoli 1973. Väinö Laakkalan elämän ei ollut mutkatonta.
Torstai-iltapäivänä 31.5.1928, syttyi tulipalo Asikkalan
Anianpellon kylässä,joka aiheutti siellä suuria taloudellisia
vahinkoja.
Uusi päärakennus valmistui seuraavana vuonna. Kunta tarvitsi
kuitenkin asutukselle lisätilaa ja Laakkalan maat myytiin vähin
erin tähän tarkoitukseen. Suvun hallussa on enää päärakennus
ja Päijänteeseen laskeutuva pihapiiri.
Sukutaulut on tehty atk-ohjelmalla, mikä onkin sukututkijan hyvä apuväline. Varsinaisten sukutaulujen lisäksi saadaan helppolukuisia kaavioita aikaan. Kuten tässäkin kirjassa. Ainoa asia mihin haluaisin kiinnittää huomiota on taulujen henkilöhistoria. Se olisi voitu muokata luettavampaan muotoon. "Pötkö" ilman kappalejakoja tappaa lukuhalut. Anneli Hongelin lopettaa kirjansa kauniisti: Sukupolvi menee,
ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy iäti.
Anneli Hongelin päättää 25 vuotisen urakkansa ja
jättää kirjan lukijoille. Me sukututkijat tiedämme,
ettei työ kuitenkaan pääty.
|