|
|
Wirmailan sukuseura juhli neljännesvuosisataista taivaltaan |
|
Wirmailan rusthollin sukuyhdistyksen 25-vuotisjuhla ja vuosikokous kokosivat viime sunnuntaina Pappilanmäen koululle yli 200 sukuseuran jäsentä. Vaikka juhlasali oli tupaten täynnä väkeä, oli paikalla vain puoli prosenttia kaikista suvun jäsenistä. - Suvun piirissä on yli 40.000 ihmistä, joista vajaat 500 on liittynyt sukuseuran jäseneksi, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Unnaslahti. Vuonna 1978 perustettu sukuseura on maamme vanhimpia ja jäsenmäärältään suurimpia talonpoikaissukuseuroja. Suvun kantaisä on Virmailan ratsutilan isäntä Heikki Pietarinpoika (s. 1586). Tervehdyksensä 25-vuotiaan sukuseuran juhlaan toivat kunnanjohtaja Heikki Jaakkola ja kirkkoherra Heikki Pelkonen. Onnittelijoiden joukossa oli myös Sukuseurojen keskusliiton puheenjohtaja Juha-Veikko Kurki. Juhlapuheissa kiiteltiin sukuseuran tekemää arvokasta tutkimustyötä.
Sukututkija ja sukututkimusoppaiden laatija FT
Anneli Mäkelä-Alitalo tarkasteli juhlapuheessaan mm.
naisten asemaa entisajan sukuyhteisöissä. 1600- luvun asiakirjoissa
naisia ei juuri esiinny.
Aktiiveja muistettiin Juhlan yhteydessä pidetyssä seuran vuosikokouksessa muistettiin
ansioituneita sukuseuranjäseniä.
Parasta aikaa valmisteilla on
Wirmailan suku II:n toinen painos.
|