|
| Virmailan
suku koolla runsaslukuisena
"Jos kuvitellaan, että viimeisen parin sadan vuoden aikana ei olisi tapahtunut sitä kehitystä, joka nyt on tosiasia, mitähän me itse kukin olisimme? " |
Opetusneuvos Sirkka Kinos . |
| "Jos kuvitellaan, että viimeisen parin sadan vuoden aikana ei
olisi tapahtunut sitä kehitystä, joka nyt on tosiasia, mitähän
me itse kukin olisimme? Joku tietysti olisi talollinen, mutta suurin osa
olisi pudonnut alaspäin säädystään. Minä
tuskin olisin päässyt emännäksi mihinkään
taloon, kun isällänikään ei ollut taloa. Kenties isäni
yritteliäänä ja kätevänä miehenä olisi
perustanut puusepänverstaan.
Minulla olisi saattanut olla mahdollisuus vaikkapa suutarin tai sepän vaimoksi. Tai ehkä olisin halunnut hienostella ja pyrkinyt pappilaan piiaksi. Voi kuitenkin olla, että olisin mahdollisuuksien vähyyden vuoksi vain vaipunut apatiaan ja ajelehtinut elämäni joten kuten toisten nurkissa. Se, että näin ei käynyt, johtuu ensisijaisesti yhteiskunnan
työtehtävien monipuolistumisesta ja koulutusmahdollisuuksista.
Jyväskylässä asuva opetusneuvos käsitteli laajassa
esitelmässään yhteiskunnan muutosta ja murrosvaiheita 1500-
luvulta alkaen.
Opetusneuvos Kinos vertasi itseään ilmajuurisiin, niihin kasveihin,
jotka maaperän sijasta kurottavat juurensa ilmaan, tuulenvirtausten
ohjaillessa kasvun suuntaa. Yhä useammat joutuvat nykyisin työn
vuoksi vaihtamaan asuinpaikkaa, ja juuret ovat tavallaan ilmassa.
Virmailan suvun vuosittainen
tapaaminen keräsi suuren määrän läheisiä
ja kaukaisia sukulaisia ympäri Suomea sunnuntaina Padasjoelle.
Sukuyhdistyksen vuosikokouksessa esitettiin Kalevi Vuorelalle monelta taholta kiitoksia ja tunnustusta sukukirjan toisenkin osan julkaisemisesta. Keskustelua käytiin jo kirjan ensimmäisen osan uusitun painoksen toimittamisesta. Kirjan tekijä toivoo lisäyksiä tämän vuoden loppuun mennessä. Tutkimustyössä ja yhteyshenkilöinä kunnostautuneet
Lahja Lahtinen Keuruulta, Veijo Naarajärvi Jämsästä,
Seija Tanninen Kuhmoisistaja Tarja Laaksonen
Turusta saivat sukuyhdistyksen viirin. Tarja Laaksonen on valmistanut Virmailan
suvun internetsivut ja on lupautunut ylläpitämään niitä.
Tästä hänet palkittiin stipendillä.
Seuraava vuosikokous pidetään vuoden kuluttua Kuhmoisissa. Seppo Unnaslahti
|