http://gamma.nic.fi/~wirmaila/lehtiart/kansi13jasis.htm
TAKAISIN KANSILEHTIIN

VIRMAILAN UUTISET

WIRMAILAN RUSTHOLLIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI
Päätoimittaja Inkeri Haarla-Kettunen

Lehden tilausmaksu  10 euroa (ei jäsenet)


VIRMAILAN UUTISET

Numero 32 Heinäkuu 2013

Vitmailan Uutiset 2013 
 



 
 
 
 
 

Lehden sisältö

Virmailan Uutiset: Päätoimittaja Toimituskunta
Lehden tilaukset ja osoitteenmuutokset
Jäsenrekisteri tarkentuu, Jäsentietolomake  Sirkka Kuntonen, jäsensiht.
  Aika on koota ja aika on tallentaa Inkeri Haarla-Kettunen, varapuh.joht., lehden päätoim.
Sukuneuvosto 2013

Artikkeleita, kirjoituksia, referaatteja


Sukuyhdistys toiminut 35 vuotta Seppo Unnaslahti, puh.joht.
Wirmala Hämeen läänin maakirjassa 1875 Leo Suomaa     
 Aurora Lullin sukua Inkeri Haarla-Kettunen
Sukututkimuskurssi (20.10.2012)
Kosketa kaivaten Ritva Oinonen
Äitini, Anna Särkiön sisarussarja  Irja Särkiö
Valoa kansalle Mari Salonen
Kylän ensimmäinen traktori Pekka Pastila
Saunaan liittyvää perinnetietoa Längelmäeltä Mirja Helenius
Virmailan suku kokoontui Oriveden Opistolla 5. elokuuta 2012
Viipurista Virmailaan ja tähän päivään Risto Kurki
Juuret Puukkoisilla Ilkka Savijärvi
Kuhmoisten Puukkoinen sai kyläkirjansa Seppo Unnaslahti
Päijänteen rantakylien elämää Jämsän Turkinkylällä ja Tyryssä - kyläkirja esittely
Eräs sota-ajan tarina Pirkko Kuussaari
Perheuutisia, merkkipäiviä
Saaristen sisarusten sukukuvia
Entisille Virmailan kansakoulun oppilaille - Yhteydenottoja odottaen Veikko Neuvonen
Varsta, luppu ja jumpakka - Virmailan suvun museopäivä 20.7.2013
Sukuneuvoston uusia jäseniä: Minna Perälä, Hilkka-Mari Lehto
Uusi sukuhaara: Juho Juhonpoika Janakkalasta
  Minna Perälä
Sinä tuttuko olet. Kaukana salomailla Ritva Oinonen
Virmailan kirja
Tuotteita myynnissä vuosijuhlan yhteydessä 4.8.2013

Wirmailan rusthollin sukuyhdistyksen
35-vuotisjuhla ja -kokous

Padasjoella Pappilanmäen koululla
sunnuntaina 4.8.2013

 

 
 



VIRMAILAN UUTISET  Numero 32 Heinäkuu 2013


VARSTA, LUPPU JA JUMPAKKA
- Virmailan suvun museopäivä 20.7.2013



Sukuyhdistyksen tärkein tapahtuma on vuosittainen kokoontuminen sukujuhlaan ja samalla sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja sen jälkeen jollekkin retkelle, Mitä muuta ?, kysyy moni jäsen, joka ei yhteensattumien vuoksi pääse sukujuhlaan taikkei kaipaakaan juhlavia puitteita. Sukuneuvosto päätti kokeilla museopäivää. Sellainen järjestetään Kuhmoisissa heinäkuun 20. päivänä.

Virmailan suvussa on varmasti useita keräilijöitä ja kenties museoalan ammattilaisiakin. Sattuu olemaan niinkin, että sukuyhdistyksen puheenjohtajalla on yksityinen museo Kuhmoisissa, jonne suvun jäsenet ovat tervetulleita pistäytymään heinäkuisena lauantaina.

Tutustumiskohteena on Seppo Unnaslahden kokoama Aura-niminen museo Kuhmoisten Kissakulmalla osoitteessa Kissakulmantie 345. Nimensä mukaisesti esineistö koostuu hevosvetoisen maatalouden välineistä ja sen aikaisten työkalujen kokoelmasta. Pääosin esineistö on 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta. Se on sitä esineistöä, jolla Virmailan suvun ihmiset ennen meitä tekivät töitä ja hankkivat jokapäiväisen toimeentulonsa. Esineiden muoto ja nimitykset vaihtelevat pitäjittäin jonkin verran, mutta samaa ja tuttua se on kaikille. Otsikossa mainitut varsta, luppu ja jumpakka on nähtävissä ja käsin kosketeltavissa. Ne kaikki liittyvät viljanpuintiin.

Aura-museo sijaitsee Unnasjärven talon navetanparvessa, mutta alku tälle esinekokoelmalle löytyy jo vuodesta 1960, jolloin 11-vuotias kansakoulupoika keräsi Unnaslahden aittaan puuastioita, pieniä työkaluja ja käytöstä poistettua tavaraa, joka ei tuolla vuosikymmenellä ollut minkään arvoista. Nyt kokoelma on kuhmoislaisen talonpoikaisväestön elämää kuvaava ja muistoihin
painuneen aikakauden näyttely, jota esitellään yleisölle sopimuksen mukaan kesäkuukausina. Sijaintikin on historiallinen; ei tavallinen navetanparvi, vaan Kuhmoisten ensimmäisen kivinavetan parvi. Kiviseinät ovat yli 150 vuotta vanhat, mutta puuosat on uudelleen rakennettu 1927 tulipalon jälkeen. Kulttuurihistoriaakin on: Sibeliuksen perhe vietti talossa kesää 1912. Siitä kertova muistolaatta paljastettiin talon seinälle viime vuonna.

Virmailan suvun jäsenille ovat Aura-museon ovet avoinna lauantaina 20.72013 klo 13-17. Talon puolesta on kahvia tarjolla ja kävijät voivat halutessaan kartuttaa Kuhmoisten kotiseuturahastoa, joka tukee paikallista perinnetyötä, tutkimus- ja julkaisutoimintaa.

Museopäivän pääperiaate on, että tilaisuus on maksuton eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Noin kello 13 tienoilla kuullaan kuitenkin museonhoitajan puheenvuoro, mutta sen jälkeen esittely järjestyy tarpeen mukaan.

Tervetuloa
Virmailan suvun
museopäivään Kissakulmalle !







 

VIRMAILAN UUTISET  Numero 32 Heinäkuu 2013

Entisille Virmailan kansakoulun oppilaille

Elokuussa 2015 tulee kuluneeksi 90 vuotta Virmailan koulun vihkiäisistä. Koulu saareen perustettiin jo vuonna 1922, mutta perusopetusta annettiin aluksi Sipuran talossa.

Oman koulun rakentaminen vuonna 1921 annetun oppivelvollisuuslain mukaisesti oli hieno saavutus syrjäiselle kylälle, josta ei ollut tieyhteyttä kuntakeskuliseen. Tie Kellosalmelle valmistui vasta 1950-luvun puolivälissä. Valitettavasti tie yhdessä valtakunnallisen rakennemuutoksen kanssa oli omiaan kiihdyttämään muuttoliikettä taajamiin. Vain kymmenen vuotta tieyhteyden avaamisen jälkeen, keväällä 1965 Virmailan koulu lopetti toimintansa.

Virmailan koulu oli vielä jonkin aikaa koulutyön päätyttyä kunnan omistuksessa asuntona, mutta myytiin sitten yksityisomistukseen. Minä vaimoni kanssa ostin koulun tontteineen pakkohuutokaupassa vuoden 1997 lopulla, ja kiinteistö siirtyi omistukseemme seuraavan vuoden alusta.

Virmailan koulun piirustukset suunnitteli 1900-luvun alun arvostettu arkkitehti Kauno S. Kallio "lahjaksi Virmailan lapsille" . Kallio oli hankkinut huvilan Paulaniemen (Korteniemen) kärjestä 1920-luvun alussa. Kyläläiset rakensivat koulutalon talkoilla, mikä on myös kunnioitettava saavutus ja osoittaa hyvää yhteisöllisyyttä ja arvostusta lasten perusopetukseen.

Virmailan koulutalo piharakennuksineen on edelleen tilojen suhteen samassa asussa kuin millaiseksi Kauno S. Kallio ne suunnitteli. Koulutaloon tehdyt muutokset ovat hyvin vähäisiä, ja me nykyisinä omistajina haluamme kunnioittaa ja vaalia talon alkuperäistä ilmettä arvokkaana kulttuuriperintönä.

Kesään 2015 mennessä tarkoituksenani on kerätä kuvamateriaalia ja muuta tietoa Virmailan koulusta ja julkaista kuvat sekä kerääntyneet tiedot jonkinlaisena julkaisuna, ehkä kuvakirjana, jollaisia olen viime vuosina tehnyt ja toimittanut useampia.

Pyydänkin teiltä hyvät Virmailan koulun entiset oppilaat apua ja yhteistyöhalua: Olen halukas lainaamaan jokaisen Virmailan kouluun jollain tavoin liittyvän valokuvan, kopioimaan ne ja palauttamaan kuvat omistajilleen. Tiedän että moni luokka- tai kaverikuva on liimattu albumiin, mutta sekään ei nykyisin ole este kopioinnille. Jos luotatte albuminne minulle joksikin aikaa, kopioin koulukuvat ja palautan albumin yhtäkään kuvaa irroittamatta. Tekstejä otan vastaan sähköpostina, korttina, kirjeenä tai suullisena kertomuksena. Tulen itse hakemaan teiltä kuvia lainaan ja voin ne myös henkilökohtaisesti palauttaa, etteivät arvokkaat muistot joudu hukkaan.

Alan postittaa tätä pyyntöä vuoden 2012 lopulla entisille virmailankoululaisille, mutta olen kiitollinen jokaisesta yhteystiedosta, jotta kuvia ja muistoja kertyisi mahdollisimman paljon. Aikaa juhlavuoteen on vielä, mutta keruutyö voi edistyä melko hitaasti, ja entisten koululaisten joukko vanhenee ja harvenee väistämättä koko ajan. Omien voimieni kestostakin on mahdotonta mennä takuuseen.

Virmailassa 1.11.2012
Yhteydenottoja odottaen!
Veikko Neuvonen

Limingantie 56, 00560 Helsinki,
veikko.neuvonen ¤ elisanet.fi  
050 309 8488 tai  Virmailantie 914, 17500 Padasjoki
 
 




VIRMAILAN UUTISET  Numero 32 Heinäkuu 2013

KUHMOISTEN PUUKKOINEN SAI KYLÄKIRJANSA

Jatkuvasti karttuvaan kyläkirjojen kokoelmaan liittyi uutena julkaisuna talvella 2013 teos nimeltä Puukkoinen - kylä Isojärven koskireitillä. Heti alkuun on todettava, että tämä kyläkirja kuuluu alansa parhaimmistoon.

Puukkoisten kylä Kuhmoisten ja Jämsän rajalla on kokenut suuret muutokset viimeisten vuosikymmenten aikana, kuten Suomen maaseutu kaikkialla. Oli korkea aika kerätä aineistoa, koota muistitiedot ja valokuvat ja julkaista kyläkirja. Puukkoisten kyläyhdistys ja kirjan toimituskunta Heikki Haljala, Pirkko Jyrkynen, Erkki Nieminen ja Vesa Savijärvi ansaitsevat kiitoksen oikeaan aikaan toimeen tarttumisesta.

Kirjan kirjoittaja on Professori Ilkka Savijärvi, jonka omat sukujuuret ovat kylällä ja tämän lisäksi ammattimainen ote näkyy kirjan teksteissä ja jäsentelyssä. Useita avustajia Savijärvellä on ollut ja heistä mainittakoon arkkitehti Risto Kaakko, professori Antti Hassi ja maanmittausalan ammattilaiset Sakari Haljala ja Ossi Jokinen. Haastatteluin ja monin eri tavoin kirjoittajaa avustivat Allan Flinck, Lauri Salonen, Lea Mäkinen, Veikko Konivuori ja Aili Liski sekä kymmenet muut henkilöt ovat kyläkirja-aineistoa kartuttaneet.

Jos Puukkoisten kyläkirjaa katsoo Virmailan suvun näkökulmasta, ei ole yllätys, että tämäkin kyläkirja on kertomus virmailaisten eri sukuhaaroien levittäytymisestä Kuhmoisten takamaiden raivaajiksi ja asukkaiksi avioliittojen, talokauppojen, torpparikontrahtien, metsätöiden, uittojen ja palveluelinkeinojen yhteistuloksena. Virmailan sukua asuu tai on asunut useimmissa tunnetuissa taloissa ja yhtä monissa torpissa ja mäkituvissa. Esimerkkeinä voi luetella molemmat Haljalat, Jokelan, Kaakon, Hujalan, Kotajärven, Linkin, Savijärven, Sivulahden ja Uuhiniemen.

Virmailan suku on omistanut omaksi suurmiehekseen suutari Fabian Lindenin, jonka syntymäkylä oli Puukkoinen ja kasvuympäristö Kiviniemen torppa Isojärven rannalla. Lindenin keräelmät 1800-luvulta ovat olleet alkuna pitäjänhistorialle ja tänä päivänä ilmestyville kyläkirjoille.

Jokainen kylä on erilainen johtuen luonnosta, sijainnista, omistussuhteista ia asukkaistaan. Puukkoisille on tyypillistä haja-asutus, laajat metsät, Isojärvi, koskireitti, läheinen yhteiselo jämsäläisen Hassin kylän kanssa, kylää halkova vanha nelostie, keskikylältä kauas jääneen Ouninpohjan irtaantuminen omaksi koulupiirikseen, taidemaalari Pekka Halosen kesäasunto ja maine valtakunnallisesti, kyläläisten saavutukset musiikin ja kultturin alalla ia Kotajärven tekstiilitaidenäyttelyt.

Kyläkirjaa lukiessa jälleen kerran kasvaa kunnioitus edesmenneitä sukupolvia kohtaan. Heillä oli kivinen maa viljeltävänään, pitkä matka kirkonkylään, mutta naapuriavun, talkoohengen ja valistuspyrkimysten avulla kehittyvä kyläyhteisö, josta sitten opintielle lähteneet ja moniin ammatteihin erikoistuneet ovat etsineet paikkansa muualta. Monet heistä ovat palanneet takaisin joko kokonaan tai vapaa-ajan asukkaiksi.

Puukkoisten kyläkirja on arvokas lisä paikallishistoriaa tallentavassa kirjallisuudessa. Henkilöhakemistoa lukija etsii, mutta ei löydä. Nykyiset kyläläiset, heidän läheiset tai kaukaiset sukulaisensa ja jatkuvasti kasvava vapaa-ajan asuiamisto saavat kirjan sivuilta yksityiskohtaiset tiedot paikkakunnan vaiheista miltei tuhannen vuoden takaa näihin päiviin.

Kyläkirjaa luki
Seppo Unnaslahti

(Kirjaa on myytävänä Kuhmoisten Kädentaitajissa)
 
 



VIRMAILAN UUTISET  Numero 32 Heinäkuu 2013

Kaija Tommila: Turkinkylän ja Tyryn kylähistoria, Päijänteen rannoilta Helvetinrökkiin.
IBSN 978-952-93-1860-5, Padasjoen Kirjapaino, Padasjoki 2013. Turkin kyläseura ry.

Päijänteen rantakylien elämää Jämsän Turkinkylällä ja Tyryssä

Turkinkylä ja Tyry sijaitsevat Jämsänniemen etelä- ja kaakkoisosissa Jämsänjoen ja Päijänteen rannoilla noin 5-20 kilometriä Jämsän keskustasta. Alueella oli pysyvää asutusta jo 1500-luvulla. Ensimmäinen talo oli Tiiri, myöhemmin Vanha-Tiiri, joka oli olemassa jo vuonna 1539. Samalla vuosisadalla perustettiin myös Vitikkalan osatalo Turkkila. 1700-luvulla syntyi uusia taloja, kun Tiiristä erotettiin Heila ja Uusi-Tiiri ja Turkkilasta Tennilä. Myöhemmin Turkkila ja Tennilä olivat Vitikkalan lampuotitiloja. 1800-luvun vaihteessa osti kenttäkomissaari Samuel Radin Tiirin taloilta maata ja perusti Tyryn talon. Samoihin aikoihin perustettiin myös uudistalot Joonala, Mutala ja Ruuhioja, jotka olivat yhteisomistuksessa Ruotsulan talojen kanssa. Niitä viljelivät lampuodit.

Kylillä oli muutamia torppia jo 1800-luvun vaihteessa, mutta valtaosa torpista on perustettu vasta 1800-luvulla. Jo vuosisadan puoliväliin mennessä suurin osa Turkinkrylän ja Tyryn alueiden asumuksista oli Ruotsulan ja Vitikkalan torppia. Talojen ja torppien ympäristössä asui mäkitupalaisia, itsellisiä ja muuta maatonta väestöä. Torppien ja mäkitupien määrä kasvoi aina 1900-luvun alkuvuosiin asti, kun myös kylän omat talot alkoivat perustaa niitä.

Kylien sijainti Päijänteen rannalla vaikutti usein ammatinvalintaan. Etenkin pienempien torppien ja mäkitupien miesväen keskuudessa oli yleistä, että kesäaikaan työskenneltiin Päijänteen laivoilla tai uitoissa ja talvella tehtiin metsätöitä.

Vaikka Turkinkylän koululle meni "virallinen syynitie" jo 1900-luvun ensimmäisellä vuoslkymmenellä, niin lisää teitä syntyi vasta 1930-luvulla ja viimeiset 1960-luvun alkupuolella. Näin rannikon asukkaat joutuivat hoitamaan asiointinsa vesitse. Veneillä ja talvella jääteitä pitkin päästiin myös Päijänteen yli kätevästi kirkkoon, myllyyn tai kauppaan. Monelle matka oli lyhyempi vedentakaisiin naapurikuntiin, etenkin Luhankaan, joillakin Korpilahdelle tai Kuhmoisiin, kuin Jämsänjoen varrella "sisämaassa" sijaitsevaan Jämsän keskustaan. Luonnollisesti myös muuttoliike kulki Päijänteen yli molempiin suuntiin.

Lähteinä talojen asukkaita tutkittaessa ovat olleet internetistä löytyvät historiakirjat, kuten rippikirjat, lastenkirjat sekä syntyneiden, vihittyjen ja kuolleiden luettelot. Paljon tietoa on saatu myös julkaistuista sukukirjoista. Käytettävissä on ollut myös torpan kontrahteja, kauppakirjoja ja muita sopimuksia, ioista saatiin tietoa siitä miten elämä oli järjestetty ennen työehtosopimuksia ja sosiaaliturvaa. Haastattelut ja muistelut ovat antaneet tärkeätä omakohtaista tietoa elämästä kylillä.

Turkinkylän ja Tyryn kylien historiatietoa koottiin kylähistoriapiirissä viiden vuoden ajan kylien asukkaiden omana työnä. Myös valokuvia tallennettiin ja niistä järjestettiin näyttely. Tiedonkeruuta ja historiikkien tekemistä jatkettiin vielä kirjoittajan aloitettua työnsä. Talohistorioista kirjoitettiin oma erillinen osansa.

 
 



VIRMAILAN UUTISET  Numero 32 Heinäkuu 2013

Uusi sukuhaara: Juho Juhonpoika Janakkalasta

Sukututkija Sanna Becker löysi vanhasta käräjäpöytäkirjasta Virmailan sukuun uuden jäsenen. Henkilö on Virmailan ratsutilan perillinen Juho Juhonpoika, joka oli vuonna 1753 renkinä Janakkalan Hiidessä. Henkilöä ei mainita Virmailan kirjoissa eikä hänestä ennen tätä ollut tietoa sukututkijoiden keskuudessa. Sanna Becker litteroi 15-sivuisen pöytäkirjan ruotsinkielisen tekstin ja Minna Perälä käänsi sen. Seuraavassa kuvaus käräjäpöytäkirjan sisällöstä.

Padasjoen syyskäräjillä vuonna 1752 vaati renki Juho Juhonpoika Hiiden ratsutilalta Janakkalasta perintöosuuttaan Virmailan ratsutilasta. Asia siirrettiin vuoden 1753 talvikäräjille. Perintöosuus Virmailan ratsutilasta oli hiertänyt perhettä jo puoli vuosisataa - kolmen sukupolven ajan. Renki Juhon isä itsellinen Juho Juhonpoika Padasjoen Osoilasta oli tehnyt asiasta kanteen syyskäräjillä 1726. Samoin renki Juhon isän äiti leski Johanna Juhontytär Virmailan ratsutilalta oli valittanut asiasta vuonna 1707 menettäessään tilan hallintaoikeuden.

Vastaajana jutussa olivat renki Juho Juhonpojan isän isän sisarusten lapset Gabriel Gabrielinpoika ja Heikki Gabrielinpoika Virmailan ratsutilalta. Käräjillä todettiin, että kantajan isän isä Juho Juhonpoika ja tämän vaimo Johanna Juhontytär olivat olleet Virmailassa kruunun ratsutilallisina, kunnes mies oli kuollut vuonna 1697. Leski Johanna ei ollut sota-aikana kyennyt suoriutumaan ratsumiehen varustamisesta, joten ratsutilan hallintaoikeus oli siirtynyt 1704 Gabriel Juhonpojalle.

Käräjillä esitettyjä kirjallisia todisteita olivat Virmailan ratsutilallisen Juho Heikinpojan perinnönjako, jonka oli laatinut kihlakunnantuomari Eric Tigerstedt vuonna 1704. Perintökirjan perusteella kreivi ja maaherra Johan Creutz päätti 1704 ratsutilan seuraavaksi haltijaksi Juho Heikinpojan nuoremman pojan Gabriel Juhonpojan. Gabrielin kuoltua ratsutilan nautintaoikeus siirtyi 19.2.1707 päivätyllä päätöksellä Gabrielin leskelle Liisa Kallentyttärelle. Hänen poikansa Henrik Gabrielinpoika sai maaherran virastolta haltijakirjan vuonna 1729 ja myöhemmin tilaa jaettiin myös veljelle Gabriel Gabrielinpojalle. Näistä vaiheista onkin Anneli Mäkelä-Alitalo kirjoittanut kirjasen "Taistelu Virmailan rusthollin hallinnasta" (2008).

Renki Juhon vaatimus perinnöstä hylättiin, sillä hänellä ei ollut esittää mitään todisteita vaatimustensa tueksi. Oikeus pohti sakkotuomiota perättömästä oikeusjutusta, mutta luopui siitä, sillä renki Juho todettiin yksinkertaiseksi ja hän oli vain luottanut isänsä puheisiin. Tuskinpa rengillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia sakkoa maksaakaan. (II KO:a4, fol 166v-173v. Hollolan tuomiokunta, Padasjoen ja Kuhmoisten talvikäräjät 1753, § 16.)
( Tuomiokirja on myös Internetissä Suomen Sukuhistoriallisen Yhdistyksen  jäsensivuilla  http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=19249&pnum=172)

Sukututkija Sanna Becker löysi rippikirjoista Janakkalan Hiidestä renki Juho Juhonpojan. Janakkalan Mallinkaisen kylän Mäenpään torppaan muutti 1765 Padasjoelta Vappu Heikintytär. Samaan aikaan renki Juhon äiti Vappu Heikintytär Padasjoen Jokioisten Niemen torpasta jäi leskeksi ja poistui Niemen torpasta.
Näillä perusteilla Janakkalan Mäenpään torpan Vappu oli renki Juhon äiti ja Mäenpään torppari Juho oli Vapun poika. Virmailan suku sai jälleen monta uutta jäsentä Mäenpään torpan jälkeläisistä.

Minna Perälä
 
 


VIRMAILAN UUTISET  Numero 32 Heinäkuu 2013

vu2013

vu2013

vu2013






 


VIRMAILAN UUTISET  Numero 32 Heinäkuu 2013
vu2013





VIRMAILAN UUTISET  Numero 32 Heinäkuu 2013
 





TAKAISIN ALKUUN