http://gamma.nic.fi/~wirmaila/lehtiart/
TAKAISIN ARTIKKELILUETTELOON

VIRMAILAN UUTISET
WIRMAILAN RUSTHOLLIN SUKUYHDISTYKSEN JÄSENLEHTI

Numero 22 
Toimittaja Kalevi Vuorela
Heinäkuu 2003
 
  
Pekka Pitkäjärvi: Virmailan suku ja Jämsä
  
Julkaisemme (lyhennettynä) koulutoimenjohtaja Pekka Pitkäjärven esitelmän, 
jonka hän piti yhdistyksemme vuosijuhlassa Jämsässä 4.8.2002. 
Pekka Pitkäjärvi kuuluu Hintan/Virtalan torpan sukuun (XII-2939-6).
  
 
 Kun 24-vuotiaan sukuyhdistyksemme vuosijuhlan pitopaikka on ensi kertaa Jämsässä, 
olen antanut esitykselleni otsikon Virmailan suku ja Jämsä. 
Tästä runkoteemasta pyrin löytämään osa-alueita, jotka olisivat kyllin kiinnostavia ja merkityksellisiä 
juuri tämän juhlan ohjelmaan. Tarvittaessa perustelen valintojani matkan varrella. 
Viime aikoina ylen harvoin esitetyssä Jämsän marssissa paikkakuntamme taitava 
runoilija Himmi Liukkonen 
esittää meille kainon kysymyksen alkusäkeessä: 
"Kotirantamat nää, Jämsälaaksomme tää, kuka kyntänyt, kylvänyt on sen?" 
Ja hän vastaa: 
"Esi-isäimme työ tänne leimansa lyö, sukupolvien entisien." 

Tämän juhlan tarkoituksena on herättää täällä nykyistä laajempaa kiinnostusta siihen, millaisen leiman Virmailan sukuun kuuluvat esiäitimme ja -isämme ovat jättäneet tämän jokilaakson alueen kehitykseen. Kun suvun asiantuntijamme Kalevi 
Vuorela on arvioinut kolmasosan jämsäläisistä kuuluvan johonkin suvun haaraan, toivon myös täältä löytyvän lisää voimia sukututkimukseen. Omakin tuntemukseni on kovin ohut, vasta viisi vuotta sitten sain tietää kuuluvani tähän joukkoon.
Jämsä on hallintopitäjänä varmuudella dokumentoitu vuodesta 1442. Tämä kirjattiin totuudeksi 10 vuotta sitten, kun Jämsä järjesti suuret 550-vuotisjuhlat. Nyt ikä on siis 560 vuotta. Kun hallintopitäjä oli eri toimintojen suhteen pirstaleisempi ja muutoksille altis, niin tuon ajan kirkkopitäjät olivat alueiltaan vakaammat. Heikki Pietarinpojan syntymäaikoihin (1585) Jämsän kirkkoherrana oli tämän suvun ensimmäinen tunnettu edustaja ja Auvilan omistaja Henricus Olai. Hänen paimennettavinaan oli emäseurakunnan alueen lisäksi lieveosia Sääksmäen, Pälkäneen, Saarioisten ja Rautalammin pitäjistä. Tästä melko isosta alueesta historiamme käyttää nimitystä Suur-Jämsä. Tätä aluetta havainnollistaa parhaiten myöhempi kuntajako. Suur-Jämsästä muodostui 7 itsenäistä kuntaa. Korpilahti erosi siitä 1861, ja 1920-1uvun alussa erosivat edelleen Muurame ja Säynätsalo. Petäjävesi erosi 1867. Näin jäljelle jääneestä alueesta historiamme käyttää nimitystä Vanha Jämsä, jonka elinkaari kesti vuoteen 1926. Silloin Jämsästä erosivat Jämsänkoski ja Koskenpää. Alueella on myöhemmin tapahtunut uusia muutoksia. Koskenpää liitettiin Jämsänkoskeen 1969 ja Säynätsalo liittyi 9 vuotta sitten Jyväskylän kaupunkiin. Tällä tavoin muodostui Jämsän kunta, kauppala ja kaupunki vuosiksi 1926-2000. Viime vuoden alussa Jämsä taas laajeni, kun Kuorevesi päätti liittyä osaksi Jämsän kaupunkia. Ohimennen voin todeta, että Kuoreveden alueella suu runsaasti Virmailan suvun jäseniä. Historian kirjat kertovat, että Jämsä sai ensimmäisen kiinteän asutuksensa juuri Virmailan leveysasteelta eli Hämeenlinnan, Vanajaveden ja Pälkäneen itäpuolisilta alueilta. Tätä siirtymistä tapahtui jo ainakin 900-luvulta lähtien. Asutuksen muodostumista edistivät tietysti aluksi vesireitit, Päijänne ja siihen liittyvät lukuisat joki- ja purouomat. Kiinteytymiseen
houkuttivat jokivarsien savitasangot viljelyn saadessa asteittain jalansijaa ja puolustautumiseen soveltuvien linnavuorten sijainti vesireittien varrella. Myöhemmin asutukselle antoivat mahdollisuuksia suurtilojen kauas pitäjän laidoille asti ulottuvat maat.

Kiinteän asutuksen ohella tuon ajan ihmiset olivat eränkävijöitä. Aikaisemmin olemme kuulleet kenraali Särkiön perusteellisen esitelmän näistä asioista. Kun Virmailan miehillä oli eräsijoja varhemmin Jämsänkin alueella ja sitten ainakin Laukaan, Viitasaaren ja Pihtiputaan tasalle, oli jämsäläisten vähitellen edettävä vielä pohjoisemmaksi. Niinpä jämsäläisten eräsijoja on Kalajokilaakson tasalla Pohjanlahdesta Stolbovan rauhan rajalle asti. Esimerkkeinä tästä ovat lukuisat sikäläiset Jämsä-nimeen liittyvät paikat ja ihmisetkin. Eräretkillä tuli kaiketi "pahojakin" tehdyksi, joten jämsäläiset kävivät vuodesta 1949 lähtien useita kertoja sovintomatkoilla Pyhäjärvellä ja Haapajärvellä,
viimeksi 1982 lopullista rauhaa solmimassa. Vastaavasti Jämsän 550-vuotis-juhlilla oli pyhäjärveläisperhe tuomassa sovinnon vahvistuksen viestiä. Asutuksesta voidaan sanoa, että jo 1700-luvulla tänne viljavaanjokilaaksoon alkoi tunkeutua muutakin kuin Kanta-Hämeen kansaa. Luontevat vesireitit ja silloisen mittapuun mukaiset Jämsän kautta kulkevat valtatiet tekivät siirtymisen suhteellisen helpoksi, kun kiirettä ei silloin tunnettu. Kuitenkin historiankirjoittajamme toteaa lähes hellyttävän kauniisti, että vuosisatojen ajan Jämsä on säilyttänyt sitkeästi hämäläisen perusluonteensa. Oma lisäykseni tähän: osittain jopa viime sotien jälkeen aina tähän asti! Jämsänkin väestössä on siis todennäköisesti hyvin vanhaa perua kanta- ja päijäthämäläisistä suvuista samaan tapaan kuin kantaisänune Heikki Pietarinpojan esivanhemmilla on ollut.

Kun puhutaan historiallisista paikannimistä, siis kylien" talojen ja tilojen tarkasta sijainnista ennen ja nyt, on monesti sormi suussa. Vesistöt ja maisemat ovat muuttuneet. Joka tapauksessa suvun tuoIloiset asuinpaikat olivat tiiviisti Jämsänjoen ja muiden Päijänteeseen laskevien vesireittien varsilla. Esimerkiksi Jämsänjoen alkulähteet ovat vähintään Petäjävedellä, jossa arvokkaan kirkon viereinenjärvi on Jämsänvesi. Olemme nyt tässä salissa Jämsän historian kenties merkittävimmällä alueella, Pärnämäellä. Paitsi kirkkoa - joka todennäköisesti on järjestyksessä kuudes -,pappilaa, useita vanhoja hautausmaita ja monia muistomerkkejä meillä on myös parin kivenheiton päässä Auvilan kartanon ja ratsutilan nykyinen maisema. Se on paikka, josta kaikki alkoi, nimittäin Virmailan suvun ja jämsäläisten kohtaaminen. 

Ensimmäinen kohtaaminen kantaisämme Heikki Pietarinpojan ja Auvilan  ratsupalvelua suorittavan Juho Laurinpojan kesken tapahtui kaiketi heidän ollessaan aseveljinä 30-vuotisen sodan Saksanmaan taistelujen melskeessä. Tämä johti ilmeisesti ,sodan jälkeen sukujen laajempaan kanssakäymiseen siten, että Lauri Juhonpojan poika Simo vihittiin n. 1651 Virmailan Brita Heikintyttären kanssa. Brita oli aluksi miniänä Auvilassa ja sittemmin läheisen Piispalan ratsutilan emäntänä. Simokin oli isänsä ja isoisänsä lailla Jämsän nimismiehenä, myös viereinen Jaatilan ratsutila oli jonkin aikaa hänellä. Heillä oli kolme lasta, Brita, Heikki ja Simo, joiden osalta myöhempi Virmailan suvun jatkuminen Piispalassa on vielä selvitystä vailla. Toisin päin suvun jatkuminen on taas selvitetty, sillä Juho Laurinpojan tytär Malin tuli aviopuolisoksi leskimies Juho Heikinpojalle Virmailaan n. 1652. Tutustumisen helppoutta emo seikkojen ohella selittää sekin, että Virmailalla oli eräomistuksia Jämsässä ja mainitut Brita, Simo ja Malin olivat samanikäisiä, n. v. 1625 syntyneitä. Virmailan Juho Heikinpojan ja suvun jämsäläisen haaran esiäidin Auvilan Malinin avioliitosta syntyi viisi aikuiseksi elänyttä lasta, joista Gabrielin ja Samuelin jälkeläisiä on suurin joukoin Jämsässä, osin sukua myös Elin-tyttären kautta.

Ylivoimaisesti laajin ja merkittävin vaikutus Virmailan suvun kiinnittymiselle Jämsään, koko Vanhaan Jämsään, oli Kuhmoisten Pälsilästä ja Uotilasta viidennen  sukupolven Samuel Samuelinpojan siirtyminen 1772 Kottilan rälssitilan isännäksi. Hän viljeli tätä mahtitaloa peräti 40 vuotta. Ei siis ihme, että hänestä täällä tuli paikallishistorian merkkihenkilö. Tuon ajan maanomistusoloja kuvaa 10 vuotta sitten Risto Hakolan käsikirjoittama kuvaelma, josta seuraava katkelma vuodelta 1792: 

Luokka uus on Jämsään muodostunut virratessa vuosikymmenten, 
ryhmä herrasviljelijäin tullut, joukko säätyläisten, rikkaiden. 
Hakola jatkaa: 
Viljelijä Heikkilän kylästä on tämä isäntä Kottilan, omaisuutensa kuussataa riksiä, 
ainekset mahtitalonpojan. 
Viljelee maata omaa nyt Samuel, on sarkajako historiaa, 
hän Kottilan peltoja kylvellen käy viljelyn uutta aikaa. 
Ja seurakunnan viininpitäjä Kottilan isäntä Samuel on ja valittuna kirkkoväärtinä, 
vaikka on kirjoitustaidoton.
Hän kirstuun kirkon rahat sijoittaa, varat vaivaisten sekä kirkon, 
tilit rovastin kanssa laatia saa, 
vaikka rahvaasta lähtöisin on.

Täydennyksenä tähän ote Jämsän historian omaisuusveroluettelosta vuodelta 1800. Kahdekymmenen rikkaimman joukossa ovat luonnollisesti papit ja muut säätyläiset sekä kaksi "pesunkestävää" talonpoikaa: Nikodemus Yijälä on luettelossa kynunenes ja Samuel Kottila kahdeskymmenes. Samuelilla oli vain neljännes varapastori Palanderin omistaman Vitikkalan kartanon omaisuudesta. vaikka Kottilakin oli mahtitalo. Tämän Samuelin 8 lapsesta tuli huomattavia tilallisia Kottilan, Yijälän, Heinävehmaan, Survosen, Heikkilän ja Rautialan isänniksi ja tytär Anna Liisa Änkän emännäksi. Näistä palaan erityisesti 1775 syntyneeseen 7. poikaan, Rautialan ratsutilan isäntään Karl Samuelinpoika Arveliniin ja hänen laajaan ja merkittävään sukuhaaraansa. Karl Arvelin omisti Rautialan lisäksi pääosan Heikkilän rälssitilasta, jota hänen jälkeensä viljeli hänen poikansa Karl Aleksander Arvelin. Hän eli 1823-1868. Hän tuli edistyksellisenä maanviljelijänä jopa esikuvaksi Jämsässä, esimerkkinä uudentyyppisen skotlantilaisen auran hankkiminen. Myös muissa toimissa hän oli eturivin miehiä. Hänet valittiin jo 27-vuotiaana kirkonisännäksi; sittemmin hän oli mm. kuntakokouksien puheenjohtajana. Hän perusti 1847 maan ensimmäisiin kuuluvan raittiusseuran, oli mukana lainakirj aston ja pyhäkoulutoiminnan aloituksessa. Yleisesti hän oli mukana kaikessa, mikä tuolloin edisti jämsäläisten henkistä ja aineellista hyvinvointia. Nälkävuosien 1867-1868 ajalta on muistettava hänen laaja avustustoimintansa hädänalaisten hyväksi.

K. A. Arvelin valittiin edustamaan Jämsän tuomiokuntaa vuosien 1863-64 valtiopäivillä, joilla hän erityisesti toimi kansansivistyksen edistämiseksi ja kotitarveviinanpolton kieltämiseksi. Viisi vuotta myöhemmin perustettiinkin Jämsän ensinunäinen kansakoulu, Jokivarren koulu. Karl Arvelin kuoli kesken monia toimiaan 44-vuotiaana. Sukukirjassamme on otteita hautajaispuheesta, jonka sisältö on niin lämpimästi hänen luonnettaan, elämänarvojaan ja  aikaansaannoksiaan arvostava ja kunnioittava, että en ole sellaista mistään muusta muistokirjoituksesta lukenut. Arvelinin sukuhaarasta on kehittynyt koko Suomenkin mittakaavassa vaikutusvaltaisia sukuja, etunenässä Haarlan monipolvinen teollisuussuku, josta kauppias Aarne Haarla ja hänen jälkeläisensä ovat jo lähes 100 vuoden ajan vaikuttaneet Jämsänjokilaaksossa. Viittaan tässä vain Inkeri Haarla-Kettusen kirjoitukseen tämän vuoden (2002) Virmailan Uutisissa. 
Muista vaikuttajista voin mainita vain esimerkkejä, mm. Särkät ja Harbergit eniten Jämsään liittyvinä. Heistä mainitsen Kerttu Särkän, jonka puoliso arkkitehti Kauno S. Kallio on nykyisen kirkkomme, 73-vuotiaan, suunnittelija. Monet muut tämän suvun eri haarojen jäsenet ovat tumettuja valtakunnallisina toimijoina. 

Nyt on aika siirtyä Virmailan suvun Jämsään tulon toiseen "valtausalueeseen". Aikaisemmin mainitsin Virmailan Gabriel Juhonpojan, jonka Sofia-tytär avioitui n. 1726 ratsumies Nils Springmanin kanssa. Vaimonsa kuoleman jälkeen Nils hankki 1778 omistukseensa Kähön Kurran tilan ja muutti vanhimman tyttärensä Liisan perheen kanssa tänne Jämsään. Palaan tähän hieman myöhemmin. Tässä yhteydessä on välillä syytä mainita toinenkin samaan Kähön kylään muuttanut sukuhaara. Kyseessä on Martta Samuelintytär Pälsilän nuorin poika Mikko Laurinpoika (s.1757), joka kasvoi aikuiseksi Hyrkkölän saarnaajanvirkatalossa Kuhmoisissa ja avioitui Katariina Matintyttären kanssa, kotoisin Kuoksenäyrään torpasta. Heidän vanhin tyttärensä Maria Mikontytär muutti perheineen Jämsään, jossa he olivat yhtiömiehinä Kähön Tikalla. Tyttärestä Anna Maria Jaakontyttärestä tuli miniänä  Tikan emäntä ja hänen pojastaan Kalle Kallenpojasta Tikan isäntä vuoteen 1875 ja senjälkeenLopeiston isäntä. Täältä ovat peräisin ne Salosen ja Lahtisen sukuhaarat, jotka tiedetään monen työalan ja toimen, kunnallishallinto mukaan luettuna, taitajiksi. Heistä nyt täällä ovat parhaiten tunnettuina sukuneuvoston monivuotinen jäsen Arvo Lahtinen ja suvun toimelias tutkija Eila Salonen.

Pälsilästä on Väkkärlän ja Savijärven sukujen kautta polveutunut ensin Ouninpohjaan ja sitten Jämsään myös Veijo Naarajärvi. Hän on Jämsän seutukunnan toimelias ja tuloksekas nuorempi sukututkija, joka on yhdessä puolisonsa Marja-Liisan s. Uuhiniemi kanssa hankkinut viime vuosina runsaasti täydennystietoja eri sukuhaaroista. Palatkaamme paikannimien historiaan alueella, joka sijaitsee Jämsän keskuksesta lähtien 5-6 kilometrin päähän Kuhmoisten suuntaan seuraten nykyistä valtatietä 24. Eivät sukuhistorian talojen nimet Kurra, Uusi Kurra, Tikka, Iso-Tikka jne. ole tuttuja edes paikkakuntalaisille. Lopeisto on toki paikallaan, tosin moniksi tiloiksi jakautuneena. Kurrasta onjäljellä vain Kurrantie ja kauempana Kurranvuori. Tikka ja Iso- Tikka ovat tutumpia Kähön kylän nykyisen Kähön tilan alueella sijainneina sekä Uusi Kurra nykyisin Manulana. Isoon- Tikkaan palaan vielä syystä, että sinne tuli miniäksi Kottilasta lähtöisin Koskenpään Survosen kautta Maria Liisa Aadamintytär (s.1805). Hänellä oli paljon surua elämässään, jota kesti vielä leskenäkin 25 vuotta. Nälkävuodet veivät isännän, hänen poikansa ja miniänsä. Mutta hän sai vielä nähdä pojantyttärensä Anna Fatiman tulevan Ison-Tikan emännäksi. Anna Fatima, joka jo käytti sukunimeä Kähö, avioitui Niklas Reposen kanssa, kotoisin Korpilahdelta. Perhe oli toimelias ja arvostettu kunnan, seurakunnan ja tuomiokunnan tehtävissä. Reposen suku isännöi edelleen Kähön tilaa ja eräitä muitakin.

Erityisestä syystä haluan korostaa Kähön tyttären, maisteri Lahja Reposen (1883-1957), suurta panosta Jämsän sivistys- ja yhdistystoiminnassa. Hän oli Jämsän yhteiskoulun suomen kielen opettaja 35 vuotta ja tästä ajasta 25 vuotta rehtorina eli eläkkeelle jäädessään yli puolet silloisesta koulun iästä. Kouluneuvos Lahja Reponen oli tinkimätön suomen kielen vaalija ja kitjallisuuden tuntija sekä vaativa opettaja. Hän oli isänmaallisen hengen kohottaja, Lotta Svärdin paikallisosaston perustaja ja puheenjohtaja sekä monen muun yhteiskunnallisen toimen tukihenkilö. Vaikka hän oli perheetön - ja ehkä juuri siitä syystä -, hänen koko tarmonsa pureutui koulun kehittämiseen vaikeissa taloudellisissa oloissa. Hän sai kuitenkin viimeisen työvuotensa opettaa uudessa, kauan unelmoidussa koulutalossa. Hän oli vaativa, joskus ankarakin koulunjohtaja, mutta hän oli samalla nuoria, varsinkin vähävaraisia auttava, oma-aloitteisesti jopa opintolainojen takaamiseen asti. Siksi rohkenen rinnastaa hänet tämän päivän äiti-teemaan. Hän oli oppikoulusivistyksen ja maanpuolustuskasvatuksen äiti Jämsässä. Tämän todistan suurella arvonannolla hänen valvontaluokallaan koko keskikoulun oppilaana oltuani ja hänen kädestään ylioppilastodistukseni saaneena. Hän oli suuri persoonallisuus. 

Nyt palaan siihen salaperäiseen Kurraan, johon aikaisemmin saattelin Liisa Niilo Springmanin. Hänestähän tuli Padasjoen. Saksalan 26 vuoden emännyyden jälkeen 1778 Kurran emäntä, ja hänen puolisostaan Juho Kustaanpojasta tuli Kurran isäntä. Heidän lapsistaan polveutuvat hyvin laajat sukuhaarat Jämsässä. Vanhimmasta pojasta Juho Juhonpojasta, jonka puoliso oli Padasjoen Tyllilästä, tuli niin ikään Kurran isäntä, ja tila oli suvulla vuoteen 1864. Liisa Juhontyttärestä tuli Alhon ratsutilan emäntä Ottelinien suvussa. Matti Juhonpojasta tuli Uuden Kurran eli Manulan isäntä. Hänestä taas polveutuvat mm. Manulat, Kakaristot, Huujärvet ja Oksjärvet sekä Järvenpäät, jotka liittyvät laajaan Sipi Tuomaanpojan sukuun. Tunnetun Tapani Ilkan juuret ovat myös täällä. Manulan haara johdattelee myös Jämsän Lindemanin nahkatehtaaseen ja edelleen Vuolle-Apialoiden monihaaraiseen sukuun, joka lisäksi on liitoksissa Kaakon sukuun. Kolmannesta pojasta eli Niilo Juhonpojasta tuli Seppolan Apialan isäntä aivan Jämsän keskustaan, ja talossa oli myös yksi pitäjän kievareista. Viides lapsi Liisa Juhontytär (s.1763) avioitui 1785 talollisen pojan Tuomas Tuomaanpojan kanssa, joka oli kotoisin Viialan kylän Mullikasta. He olivat Mullikasta halotun Hintta-ahon eli Hintan ensimmäinen isäntäpari nykyisin tunnetulla Hassinkylällä. Heistä polveutuu lukuisia jämsäläisiä sukuhaaroja joko suoraan tai toisen polven Maria Tuomaantyttären tai kolmannen isännän veljen, Virtalan torppari Kalle Kustaa Juhonpojan kautta. Maria Tuomaantyttären jälkeläisistä voin mainita mm. Juvenin kauppias-tehtailijasuvun sekä Niemisen ja Haggrenin kuljetusliikesuvut. Virtalan torppaan liittyvät mm. em. Eila Salonen sekä Kalliorannat, Pohjolat ja Jyväskylän Toivo J. Rantasen suku sekä omanikin.

Vaikka tiedän, että Virmailan suvussa on lukuisia monen vuosisadan sukutiloja, haluan tässä yhteydessä tutuimpana Hintan suvusta todeta suuresti arvostaen, että tila on yli 200 vuoden ajan johdonmukaisesti siirtynyt isältä pojalle siten, että nyt siellä on 8. isäntä eikä välitöntä estettä jatkolle ole näköpiirissä.

Virmailan suvun jämsaläisiä haaroja riittäisi lähes loputtomasti kerrottavaksi. Juhlamme keskeinen äiti-teema aiheuttaa kuitenkin vielä varsin tuoreen koukkauksen Sofia Gabrielintytär Wirmalan vanhimman tyttären Marian sukuun ja sieltä edelleen Padasjoen Nyystölän Rouvalaan. Sieltä oli kotoisin Kalle Juhonpoika Nieminen (s.187l), joka lähti 1896 Jämsän Olkkolaan rakentamaan navettaa. Hän jäi sille tielleen ja asettui perheineen asumaan Alhojärven Rapsulan torppaan, joka sittemmin itsenäistyi ajan tavan mukaan. Täältä on peräisin suuren suuri joukko suvun jäseniä, monella tavalla ansioituneita yrittäjiä ja viljelijöitä, valtaosaltaan Niemisen ja Järvisen nimisiä.
Suomessa on sotien jälkeen jo vuosikymmeniä erityisesti arvostettu äitienpäivänä valtakunnallisesti ansioituneita äitejä kunniamerkein. Mutta tämän vuoden kunnianosoitus oli harvinainen, sillä kaksi samasta perheestä lähtöisin olevaa sisarusta sai kunniamerkin samassa tilaisuudessa. He kaksi, Lyyli Taipale ja Martta Lampola s Nieminen, ovat kotoisin Jämsän Rapsulasta, nykyisin tosin Etelä-Suomessa eri paikkakunnilla asuvilla.

Tämä sukujuhlamme teema saa vielä parin tunnin kuluttua arvoisensa päätepisteen, kun jätämme kukkatervehdyksen Vanhan Jämsän kotiseutuihmisten pystyttämälle esiäitien muistomerkille tuolla läheisellä kirkonmäellä.
 
 

TAKAISIN ALKUUN