Smoolantilaissyntyinen Nils Springman on palvellut ratsumiehenä jo v. 1719. Hänen isänsä, Smoolannissa vuoden 1673 tienoilla syntynyt Pehr Springman, on noin v. 1701 pestautunut Börje Ahlmanin ratsumieheksi. Ahlmanin rustholli sijaitsi Jönköpingin läänissä Nyen kunnassa ja kustansi ratsumiespalvelusta Uplannin viisikäsratsuväkirykmentille. (Viisikkäät koottiin siten, että rodut ja rusthollit asettivat ylimääräisen ratsu- tai sotamiehen jokaista viittä ruotua tai rusthollia kohden.
Samalla periaatteella koottiin myös ns. neljäkkäät ja kolmikkaat.)

Em. rykmentti pidettiin koko suuren Pohjan sodan ajan Etelä-Ruotsissa, ja se osallistui v. 1710 Skoonen sotaretkeen. Lingsiössä 24. helmikuuta v. 1721 pidetyssä katselmuksessa Pehr esitti tilalleen ratsumieheksi noin 20-vuotiasta poikaansa Nilsiä. Ehdotus hyväksyttiin, ja Pehr vapautettiin palveluksesta. Nils Springmanista tuli Uplannin viisikäsratsuväkirykmentin 5. komppanian ratsumies no 13. Ruotsin suurvaltakauden romahduttanut suuri Pohjan sota päättyi elokuun lopussa 1721 solmittuun Uudenkaupungin rauhaan. Pääosa Ruotsin armeijasta koottiin loppukatselmukseen ja ylimääräisten rykmenttien hajottamiseen syys-lokakuulla 1721 itärannikolle Norrtäljen tienoille, keskuksena Rådmansö.
Napuen taistelun (v. 1714) jälkeen Suomen rykmenttejä ei täydennetty. Rauhan tullessa niiden vahvuus oli niin alhainen, että niitä päätettiin vahvistaa Ruotsissa lakkautettavien ylimääräisten joukko-osastojen kelvollisella miehistöllä. Yhteensä näitä lainamiehiä oli runsaat 2300, ratsu- ja jalkamiehiä. Jalkamiehet kuljetettiin laivoilla Turkuun, mutta ratsumiehet joutuivat ratsastamaan Haaparannan-Tornion kautta Etelä-Suomeen. Tässä ryhmässä Nils Springman saapui keväällä Hämeenlinnaan. Hänet määrättiin Uudenmaan ja Hämeen läänin Rakuunarykmentin Ala-Hollolan komppaniaan Virmailan rusthollin ruotuun no 13.

Virmailan Sukunsa lukeneille ei edellä paljon uutta ollut, ja he tietävät, että Nils toimitti velvollisuutensa niin kelvollisesti, että sai vaimokseen Sofia Gabrielintytär Wirmalan v. 1726. Avioparin kuudella tyttärellä on monituhatlukuinen jälkeläistö. Pitkän iän saavuttanut Nils kuoli tyttärensä Liisan hoivissa Kähön Kurrassa Jämsässä 1790. Nils Springman ei suinkaan ollut ainoa lainamies, joka avioituneena jäi pysyvästi Suomeen.

Toimittajan lisäys: 
Palauttakaamme mieleen, mitä Virmailan suku 1 (2. painos,sivu 307) kertoo Nils Springmanista:

Kaikesta päätellen Springman asusti Virmailassa jo syksystä 1721 tai ainakin vuodesta 1722 lähtien, kirkonkirjoissa nimi esiintyy vuodesta 1723. Vuoden 1728 pääkatselmuksessa todettiin, että Springmannin hevonen oli ruskea tamma, jolla oli kaksi valkoista (ja lisäksi kaksi ruskeata?) jalkaa sekä otsassa valkonen täplä. Tamma oli jo 15-vuotias ja kuoli ennen pitkää.
Solmittuaan avioliiton Sofia Gabrielintytär ja Nils Springman asuivat Virmailan ratsutilalla luultavasti vuoteen 1742, jolloin Sprinmanin työkausi Virmailan ratsumiehenä päättyi. Virmailassa syntyivät myös kaikki kuusi tytärtä. Vuosina 1743-1752 perhe asui Osoilan korpraalinvirkatalossa eli Kartanossa, jossa samaan aikaan asui myös Sofian serkku Juho Juhonpoika perheineen. Tiedossa ei ole, joutuiko Nils Springman vielä osallistumaan sotatoimiin pikkuvihan aikana 1741-1743. Tämä sota ei näytä Padasjoella aiheuttaneen poikkeamista tavallisesta elämänmenosta. Vuodesta 1755 Nils Springman viljeli lampuotina Jokioisten Saksalan ratsutilaa, joten Sofia lapsineen sai asua esi-isien perustamalla tilalla keskellä Padasjoen kirkonkylää. Sofia kuoli siellä 70-vuotiaana, ja tyttäret avioituivat toinen toisensa jälkeen. Vuonna 1778 Springman hankki omistukseensa Kurran tilan Jämsän Kähön kylästä ja muutti sinne vanhimman tyttärensä perheen mukana. Muut lapset jäivät Padasjoelle. Nils Springman eli Jämsässä vielä 12 vuotta ja kuoli siellä siis syksyllä 1790.

Vielä palanen opetusneuvos Toivo J. Rantasen kirjeestä (päivätty 10.5.2003):

Lähdemieheni Heikki Vuorimies on Jyväskylän normaalikoulun fysiikan lehtoreita, Eero Järnefeltin pojan tyttären poika. Sukututkimukseen hän on syventynyt jo kauan, on julkaissutkin Jyväskylän seudun ruotusotamiehistä. Entinen uskonnonopettajasi teol.tri, professori h.c. Eira Paunu, joka muistaa sinua hyvin arvostavasti ja lämpimästi, täyttää 95 vuotta 22.5.2003. Hänen henkinen ja fyysinen vireytensä on hämmästyttävä; vain kuulorajoitteisuus supistaa hänen seurustelurengastaan norssin eläkeläisten kuukausitapaamisissa. Jyväsjärvi on jäistään vapautunut, pian kai Päijännekin, joten kesän tuloon voi alkaa uskoa. Valoahan täällä tähän vuodenaikaan on enemmän kuin Turussa...

Kiitän sydämellisesti opetusneuvos Toivo J. Rantasta artikkelista ja kauniista kirjeestä. Toivotan ihastuttavaa kesää hänelle ja hänen reippaille jälkeläisilleen sekä lehtori Heikki Vuorimiehelle ja aivan erityisesti kunnioitetulle opettajalleni, prof Eira Paunulle. Parhaat - myöhästyneet - onnitteluni ja siunauksen toivotukseni prof Paunulle, joka viimeisellä oppitunnillaan 50 vuotta sitten antoi minulle muistolauseen: 

- K. V.