| Jollei kovin vanhoja aikoja kaivella, Maakesken
taloja olivat säteripuustelli Anttila, kappalaisen puustelli Kekkala
sekä talonpoikaiset Varis, Kipaila, Rauskala eli Paavo, Rekola, Teppinen,
Lohtari, Rasvala, Salvila, Uotila, Sisto, Helleri eli Nikula sekä
Häkkä. Niitä on sitten jaettu ja lohkottu,
ja matkan varrella myös talot ovat saaneet uusia nimiä asukkaiden
sukuninustä puhumattakaan. Toivo Jallin uusin kirja ottaa tarkastelun
keskipisteeksi Kipailan talon seppäsuvun, jonka kantavanhempien lasketaan
syntyneen 1600-luvun lopussa.
Sekin, mitä ei tapahtunut, voi olla mielenkiintoista. Kirjan luettuaan
jää ihmettelemään Kipailan ja Siston talollissukujen
varsin vähäisiä kosketuskohtia. Jo muutama kirjan alkusivu
näet liittää Kipailan suvun jollain tavalla kaikkiin muihin
Maakesken talonpoikais- ja vähän virkatalojenkin sukuihin. Jostain
syystä Sisto ja Kipaila eivät vaihtaneet keskenään
vävyjä ja miniöitä. Ennen kuin elokuvista otettiin
malliksi rakkausavioliitot, tämmöiset säädynsisäiset
naimavaihtokaupat olivat sangen yleisiä. Siksi niiden puuttuminen
pistää silmään.
Kipailan suvussa on solmittu melko paljon suvunsisäisiä avioliittoja.
Mitä lähemmäs nykyaikaa tullaan, sitä useammin seppäsuvun
huomataan liittyvän esimerkiksi Virmailan sukuun, mikä taas johtuu
siitä tehdyistä selvityksistä, joiden perusteella yhtymäkohdat
on helppo havaita. Jos aloittaa vielä tutkimattoman padasjokelaisen
kantasuvun selvittämisen, ennen pitkää toteaa sen liittyvän,
paitsi Virmailan, todennäköisesti myös seppä-Kipailan
sukuun.
Pappiskoulutus oli talonpoikastin mahdollisuus säätykiertoon.
Yleensä vanhin poika jäi isänsä jälkeen talon
isännäksi. Lieneekö Maakesken talojen, Kipailankin, pienuus
ollut syynä siihen, ettei nuorempia laitettu - jaksettu kustantaa?
- opin- ja papintielle. Kun kaikki talon lapset eivät kuitenkaan mahtuneet
toisiin taloihin miniöiksi tai vävyiksi, suku levisi maa-, sotilas-
ja käsityöläistorppiin sekä mäkitupiin.
Kipailan suvun haarat ovat luikerrelleet myös pitäjän
etelärajan ylitse. Siinä Kipaila ei eroa muista maakeskeläistaloista.
Naimapuuhissa Maakeskestä lähdettiin ja Maakeskeen tultiin usein
Asikkalasta.
Sepitetty suku maan keskellä kertoo sukututkimuksen tuloksista.
Siinä on tarpeelliset tiedot sukulaisuussuhteista, mutta sen lisäksi
erimittaisia kertomuksia henkilöiden elinympäristöstä
ja elämänvaiheisita. esimerkiksi Hurja-Heikki,
Rehti-Kalle ja Möysälän Iita - saavat osakseen
tekijän huomion siinä missä suojeluskunnan johtomiehet ja
punakomppanian päällikkö. Suku on mitä on, sitä
ei voi muuksi muuttaa.
Kuinka paljon asiakirjoista ilmenevää pitää jättää
kertomatta hienotunteisuuden nimissä, kuinka paljon voi jättää
pois rehellisyyttään uhraamatta? Jallin ratkaisut ovat
mielestäni tukevalla perustalla. Koska elämä on jatkunut
ja omaisuutta on kertynyt keinotteluesineeksi asti, aivan onnettomalla
kannalla asiat eivät ole voineet olla. Toisaalta Kipailan suvun kohdalla
poikkeusta tekemättä viralliset paperit kuvaavat myös köyhyyttä,
juopottelua, kulkutauteja, salavuoteutta, lapsikuolemia ja käräjäjuttuja.
On siinä tutkijalla tulkitsemista. Jallin kirjasta ilmenee selvästi,
milloin on kysymys kirjailijan mielipiteestä eikä tutkimustuloksesta
tai asiakirjan tiedosta.
Sepitetty suku on 250-sivuinen tehopakkaus paikallishistoriaa niillekin,
joita sukututkimus ei kiinnosta. Ne taas, jotka television Sukupuu-sarjasta
innostuneina ovat aloittamassa sukututkirnusta etelä-Päijänteen
seudun suvuista, tekevät viisaasti hankkiessaan itselleen avuksi tämän
teoksen. Sitä paitsi lukeminen kannattaa aina.
Leo Suomaa
Jalli, Toivo, Sepitetty suku maan keskellä.
Tekijän kustantama. Padasjoki 2005. 256 sivua.
|
