http://gamma.nic.fi/~wirmaila/henkilo/


TAKAISIN
YHTEYSTIETOSIVULLE


 sivun laatinut  19.8.2000
ja ylläpitää: 
Tarja Laaksonen

 


Liisa Niilontytär Springman, Suotajärven Wirmannit
 
Hansenin perhe,  Norjan Sör-Varanger, Bugöynes (Ruija, Pykeija)

Virmailan suku I s. 357: 

(XII-2502) Katri Astrid Hansen s. Jalli, s. 29.11.1926, k. 1993, 
vih. 5.1.1966 kalastaja Tryggve Roald Hansenin (s. 2.6.1934 Sör-Varangerissa) kanssa. 
Katri työskenteli lastenhoitajana Helsingissä ja muutti avioiduttuaan miehensä kotikylään Bugøynesiin. Varangerinvuonon rannalle, lähelle Kirkkoniemeä. Kylä sijaitsee tuulten suojassa Jäämereen putoavien vuorten juurella.  Presidentti Kekkosen vieraillessa Bugöynesissä 1977 perheen 6-vuotias poika sai ojentaa hänelle kukkia. Astrid toimi mm. matkailuoppaana kotikylässään.

Lapset: 
1)(XIII-2517) Ann Mary Tjensvoll s Hansen, s. 9.9.1966 Helsingissä, psykologi, Larvik 2013
Vih. 1991 Tore Tjensvoll'in kanssa. 

Poika Johannes s. 1996.
2)(XIII-2518) Oyvind Johannes Hansen, s. 27.8.1970 Bugöynesissä. Tutkija. Perheineen Tromsössä 2013.
Poika Andreas s. 2006
Tytär Vårin s. 2009
 

sivu päivitetty
6.8.2009








Hollolan Seutu 16.11.1992:
 
 


Seurakunnan ruskaretkellä 
koettua ja nähtyä

..... Matkan kohokohta oli päivä, 
jolloin kävimme Norjan puolella 
Jäämeren rannalla, Pykeijan kylässä....

 Luvatut kirkkokahvit Astrid Hansen tarjosi omassa talossaan; oppaamme mukaan tarjoilu tapahtui kylän tavan mukaisesti. Hän oli valmistanut meille lohija kananmunavoileipiä, paistanut vohveleita, joita nautimme lakkaja vadelmahillon kanssa. Kaikki maistui niin hyvältä! 
 


....Yhtenä päivänä kävimme Kiukkuniemessäkin, mutta Pykeija oli yliveto. Olen aina toivonut pääseväni Islantiin, saarelle, jossa on puuttomia tuntureita, värikkäitä pikkukaloja, lampaita laitumilla. Ehkä minun ei tarvitse lähteä Islantiin, yllätyksekseni Pykeijan suomalaiskylä avoimen Jäämeren rannalla oli kuin kappale kuviteltua Islantia. Talot kylässä olivat pieniä, useimmat kaksikerroksia omakotitaloja. Yksiruutuisessa akkunassa oli samat pitsi- tai rimpsuverhot.

Autoja ei näkynyt pihoilla, vaan ne olivat poissa. Keskellä kylää oli vuonna –89 valmistunut puukirkko ja sen vieressä pieni aidalla ympäröity hautausmaa. Kirkon edessä seisoi pitkä, upea harmaatukkainen oppaamme, kukitettuun norjalaispuseroon pukeutunut Astrid Hansen.
Lähdimme ensin oppaamme kanssa tutustumiskierrokselle idylliseen kylään. Oppaamme kertoi, että kylän 1 350 asukkaasta vain 30 asukkaalla virtasi puhdas norjalaisveri suonissaan. Muut asukkaat olivat enemmän tai vähemmän suomalaisia. Oppaamme, puhdasverinen hollolalainen oli muuttanut tänne vuonna -68 norjalaisen miehensä kanssa. 

Suomalaisasutus oli saanut täällä alkunsa suurina nälkävuosina 1700-1800 -luvuilla. Tornionjokilaaksosta ja muualtakin Suomesta tänne vaelsi kansaa leivän hakuun. Jäämeri antoi leivän, runsaasti kalaa ja riistaa. Nälkäiset tulijat keräsivät suolattavaksi lokin munia, joista sai hyvää ravintoa. Ensimmäisistä kalastajista tuli kalastajia ja riistanpyytäjiä; he rakensivat tänne pienet majansa. Heillä kaikilla oli lähes kymmenkunta lasta. Pieniä karjaja lammastalouksia syntyi, kun saatiin kuskatuksi vähän peltoa ja laidunmaata. Täällä elettiin omassa rauhassa, luontaistaloudessa. Kylä sai vasta vuonna -62 tien, joka muutti suuresti kylän elämää. 

Suuret kalansaaliit ovat jo historiaa. Venäläisten ja norjalaisten tehokalastus merellä on verottanut saaliita. Ihminen on järkyttänyt luonnon tasapainoa muullakin tavalla, mikä on omalta osaltaan vähentänyt kalakantaa. Jääkarhuja on metsästetty niiden arvokkaan turkin vuoksi liikaa. Kun jääkarhut ovat vähentyneet, ovat hylkeet suuresti lisääntyneet. Jääkarhut eivät riittävästi verota hyljekantaa, joka on niiden parasta herkkua. Hylkeet taas puolestaan käyttävät ruuakseen kaloja. 
Myös katkarapujen runsas pyynti syvämerellä tuhoaa merenpohjan eliöstöä, jota kalat käyttävät hyväkseen. Ihminen on toiminnallaan monin tavoin järkyttänyt luonnon tasapainoa ja aiheuttanut itselleen vahinkoa. Kun perinteiset elinkeinot kylässä näivettyvät ja kun kalajalastamokin toimii enää puolella kapasiteetilla, on nuorten lähdettävä työnhakuun muualle. Nuoret ovat lähteneet, taloissa elää vain vanhuksia. – Tuo puhe tuntuu tutulta. Näin meidänkin maaseutu uhkaa näivettyä. 

Kiertokäyntimme kylässä pysähtyi Pykeijan uuteen, luterilaiseen kirkkoon. Oppaamme kertoi, että rakennuspuu tähän kirkkoon oli saatu Suomesta, rakentaja Norjasta. Rahankeräyksen ja 12 vuoden tuloksena pieni kylä sai suuren työn valmiiksi. Ansiot kirkon aikaansaamiseksi ovat aivan ratkaisevasti oppaamme Astrid Hansenin hyväksi luettavia. Matkamme tässä kylässä päättyi pieneen hartaushetkeen kirkossa....

”Matkasta kiitollinen variksenmarjojen kerääjä”