Irlantilainen näytelmäkirjailija George Bernard Shaw sanoi joskus: "On olemassa vain yksi uskonto, vaikka siitä on lukuisia eri versioita". Pluralistisessa yhteiskunnassamme kasvava joukko ihmisiä on alkanut pitää Shaw:n tulkintaa puoleensavetävänä. Onko mahdollista, että buddhalaisuus, kristinusko, hindulaisuus, islam ja juutalaisuus ovatkin erilaisia, mutta kuitenkin oikeita polkuja samaan päätepisteeseen? Jos näin olisi, ei tarvitsisi kinastella siitä, mikä uskonto on "oikea" uskonto. Tällaiset väittelyt olisivat merkityksettömiä. Ehkä tämänkaltainen uskonnontulkinta johtaisi lopulta kiihkottomampaan ja parempaan yhteistyöhön eri tavoin uskovien ihmisten välillä.

Entä jos kaikki tiet eivät viekään samaan paikkaan? Uskonnolliset traditiot, kuten buddhalaisuus ja islam, eroavat merkittävästi toisistaan. Miten nämä erot voidaan selittää ja yhä väittää, että kaikki polut vievät samaan paikkaan? Jos kaikki tiet eivät vie samaan päätepisteeseen, jokaisen täytyy valita tietoisesti, millä saattaa olla merkittäviä seurauksia. Tässä artikkelissa tulen lyhyesti tutkimaan argumentteja sekä tämän väitteen puolesta että sitä vastaan.

Vaihtoehto 1: Kaikki polut vievät samaan päätepisteeseen

Jotkut väittävät, että kaikki uskonnot edustavat erialisia, mutta kuitenkin yhtä päteviä reittejä samaan määränpäähän. Vaikka jokaisella uskonnolla voi olla oma polkunsa, ne kaikki kohtaavat saman vuoren huipulla. Tämän käsityksen kannattajat ovat tietoisia uskon ja uskonnonharjoituksen eroavaisuuksista, jotka erottavat buddhalaiset kristityistä, hindut juutalaisista ja muslimit shintolaisista. He tukevat kuitenkin käsitystään mm. seuraavin väittein:

1. On suvaitsematonta ja etnosentristä julistaa, että vain yksi uskonto on oikeassa ja muut väärässä. He korostavat, että tämänkaltainen suvaitsemattomuus on aiheuttanut paljon verenvuodatusta.

2. Eri uskontojen ristiriitaiset väitteet eivät todista, että yksi uskonto on oikeassa ja muut väärässä. Sen sijaan ne antavat ymmärtää, että millään uskonnolla ei ole koko totuutta, vaan ainoastaan osia ja paloja siitä. He kertovat esimerkin kolmesta sokeasta miehestä, jotka koskettavat norsua. Ensimmäinen sokea mies koskee elefantin jalkaa. Hän selittää: "Uskon, että elefantti on kuin suuren puun runko." Toinen mies ei ole samaa mieltä. "Ei. Minä uskon, että elefantti on kuin käärme," hän sanoo pidellessään elefanttia kärsästä. Kolmas mies vastaa: "Te molemmat olette väärässä, sillä elefantti on kuin muuri." (Hän koskettelee norsun kylkeä.) Kaikki miehet luulevat olevansa oikeassa ja muiden väärässä, vaikka kaikki heistä koskevat samaan norsuun. Eikö olisi samalla tavalla mahdollista, että kaikki uskonnot ovat yhteydessä samaan perimmäiseen todellisuuteen, mutta kuvailevat sitä vain eri tavoilla?

3. On olemassa eettinen ydin, joka on kaikille uskonnoille yhteinen. Kultaisen säännön eräitä muotoja löytyy esimerkiksi juutalaisuudesta, hindulaisuudesta, jainalaisuudesta, kristinuskosta, taolaisuudesta, islamista ja buddhalaisuudesta. Lisäksi jokainen näistä traditioista tuottaa samanlaisen eettisen/moraalisen muutoksen sen seuraajien elämässä. Olisi varmasti vaikeaa todistaa, että yksi uskonnollinen traditio olisi muita tehokkaampi muuttaessaan seuraajiensa elämää.

Näitä kolmea argumenttia tarjotaan yleensä todistamaan väitettä, että kaikki polut ovat oikeita reittejä samaan määränpäähän. Ehkä kaikkein hienostunein muunnelma tästä käsityksestä on filosofi John Hickin ehdottama "pluralistinen hypoteesi" [1]. Hickin hypoteesi yrittää selittää neljää ilmiötä: ihmisten synnynnäistä uskonnollisuutta; uskonnollisen uskon erilaisuutta; oletusta, että uskonto ei ole harhaa sekä huomiota, että lähes kaikki uskonnolliset traditiot muuttavat seuraajiensa elämää positiivisesti. Hick väittää, että yhtä perimmäistä todellisuutta (jota hän kutsuu Todeksi) ei ole olemassa. Hänen mukaansa jokainen uskonnollinen traditio kärsii kantilaisesta sokeudesta eikä pysty käsittämään tätä perimmäisestä todellisuutta. Hänen mukaansa jokainen uskonnollinen traditio edustaa luotettavaa tapaa käsittää ja kokea todellisuutta.

Hick on täysin tietoinen siitä, että eri uskonnoilla on ristiriitaisia käsityksiä monissa pääasioissa. Kuitenkin hän vakuuttaa, että lähes jokainen uskonto aiheuttaa positiivisen moraalinmuutoksen (jota hän kutsuu "pelastukseksi/vapautumiseksi") kannattajiensa elämässä. Tämän valossa hän uskoo, että ei ole järkeä käsittää yhtä uskontoa todeksi ja muita vääräksi. Sen sijaan Hick väittää, että kaikki uskonnot ovat yhtä päteviä keinoja pelastua/vapautua.

Pluralistiset uskonnontulkinnat, kuten Hickin käsityskin, ovat erittäin puoleensavetäviä. Mielestäni niissä on kuitenkin kaksi heikkoutta, jotka lopullisessa analyysissa tekevät ne mahdottomaksi hyväksyä. Ensinnäkin ne eivät kykene kunnolla selittämään eri uskontojen ristiriitaisia totuusväitteitä. Toisekseen ne tulkitsevat uudelleen radikaalilla tavalla eri traditioiden uskomukset välttääkseen ensimmäisen ongelman.

Väitteen "kaikki polut vievät samaan päätepisteeseen" Akilleen kantapää on sisäisen johdonmukaisuuden ongelma. Jokainen uskonto väittää olevansa oikeassa, mikä on ristiriidassa muiden traditioiden totuusväitteiden kanssa. Seuraavaksi tutkimme lyhyesti kolme erimielisyyden aluetta.

1. Ensimmäinen ristiriita koskee perimmäisen totuuden luonnetta (esim. Jumala). Huomataan, että monoteististen (juutalaisuus, kristinusko, islam) ja panteististen uskontojen (hindulaisuus, buddhalaisuus) välillä on suuri kuilu. Muslimit väittävät, että ei ole kuin yksi ainoa Jumala, Allah, joka loi maailmankaikkeuden tyhjästä. Jotkut hindut taas eivät usko persoonalliseen luojaan, vaan Brahmaniin, persoonattomaan absoluuttiin, joka on kaikessa. Toiset hindut uskovat, että on olemassa miljoonia jumaluuksia (Brahma, Vishnu, Shiva ja Krishna), jotka ovat Brahmanin ilmentymiä.

2. Toinen ristiriitainen alue liittyy yksilöiden kohtaloon kuoleman jälkeen. Islamin mukaan jokainen kuolee kerran ja sen jälkeen tulee Allahin tuomio. Allahin tuomiosta riippuen ihminen viettää ikuisuutensa joko taivaassa tai helvetissä. Monet hindut väittävät päin vastoin, että ihminen tulee elämään (ja on jo elänyt) useita elämiä maan päällä. Hindut uskovat, että menneet ja tulevat eksistenssit ovat karman kosmisten lakien määräämiä. Kuoleman jälkeen jokainen reinkarnoituu uuteen muotoon (ihmiseksi, eläimeksi jne.).

3. Jokainen uskonnollinen traditio tunnustaa myös yleismaailmallisen, ihmiskuntaa piinaavan ongelman. Tämä vie kolmannelle epäyhtenäisyyden alueelle. Esimerkiksi hindut väittävät, että universaali ongelma on samsara. Samsara on loputon syntymän, kuoleman ja jälleensyntymän (reinkarnaatio) kehä, johon jokainen henkilö on kiinnittynyt. Vain tiedostamalla suhteensa Brahmaniin ja uskonnollisella omistautumisella tämä kehä voidaan katkaista ja kokea moksha (vapautuminen). Kristinusko julistaa, että jokaista henkilöä koskeva universaali ongelma on ero Jumalasta. Kristinuskon mukaan jokainen henkilö on kapinoinut Jumalaa vastaan rikkomalla hänen käskynsä (Raamattu kutsuu tätä synniksi). Kristinuskon mukaan tähän ongelmaan ei ole inhimillistä ratkaisua. Tämä ongelma voidaan voittaa vain suhteella Jeesukseen Kristukseen. Kristityt uskovat, että Jeesus Kristus maksoi syntivelkamme ristinkuolemallaan, jotta suhteemme Jumalaan voitaisiin eheyttää.

Nämä ristiriitaiset väitteet Perimmäisen luonteesta, yksilöiden kohtalosta kuoleman jälkeen ja ihmiskuntaa koskevasta universaalista ongelmasta ovat vain muutamia eri uskonnollisten traditioiden ristiriitaisista vakuutuksista. Nämä ristiriidat tekevät epäuskottavaksi väitteen, että "kaikki uskonnot vievät samaan päätepisteeseen". Seuraava ehkä auttaa valaisemaan, miksi näin on. Mieti kahta seuraavaa lausetta:

• Northwestern University voitti jalkapallon Big Ten -mestaruuden vuonna 1995.
• Northwestern University ei voittanut jalkapallon Big Ten -mestaruutta vuonna 1995.

Periaatteessa joku voi olla samaa mieltä kanssani siitä, että uskonnollisilla traditioilla on keskenään ristiriitaisia väitteitä, mutta kuitenkin olla eri mieltä johtopäätöksestäni näiden ristiriitojen merkityksestä. Voidaan sen sijaan osoittaa, että koko keskustelu ristiriitaisista "totuus-väitteistä" tekee vääryyttä uskonnollisen kielen todelliselle luonteelle. Kaiken kaikkiaan uskonnollinen kieli on hyvin symbolista. Esimerkiksi Raamattu käyttää useita antropomorfismeja kuvaillessaan Jumalaa (kuten kuningas Daavidin kuvaus Jumalasta paimenena, joka varjelee lampaitaan). Eikö siis olisi parempi puhua ennemminkin eriävistä metaforista kuin ristiriitaisista totuusväitteistä?

Ristiriitojen poistaminen väittämällä kaiken uskonnollisen kielen olevan symbolista on kuin sormiverenvuodon tyrehdyttämistä koko käden amputoinnilla. Verenvuoto sormesta loppuu, mutta ongelmat kasvavat. Osoittaakseni, miksi näin on, käsittelen lyhyesti uskonnollisen kielen luonnetta.

Aivan kuten klassisessa sävellyksessäkin käytetään monia instrumentteja, uskonnollisessa kielessä käytetään useita kirjallisuudenlajeja. Runoutta, myyttiä, historiaa ja proosaa. Kuitenkaan se tosiasia, että osa uskonnollisesta kielestä on symbolista ei vaikuta siihen, etteikö uskonnoilla olisi totuusväitteitä. Uskonnolliset totuudet tulevat pakattuina eri muodoissa ja vakavastiotettava uskonnollisen kielen tulkinta vaatiikin huolellista tutustumista luettavaan kirjallisuudenlajiin.

Ratkaiseva kysymys: "Yrittääkö uskonnollinen kieli kuvata todellisuutta, joka on olemassa riippumatta havaintokyvystämme, vai ovatko lauseet kuten "Jumala on olemassa" pelkkiä ihmisen subjektiivisen tunnetilan ilmaisuja? Jos uskonnolliset lauseet yrittävät kuvailla olemassa olevaa todellisuutta huolimatta tietystä kirjallisuudenlajistaan, ne ovat ristiriitaisuuden lain alaisia. Toisaalta jos kaikki uskonnollinen kieli on symbolista siten, että lausunnot eivät voi olla ristiriidassa keskenään, uskonnollinen kieli ei viittaa mihinkään meistä riippumaton. Tämä tekee uskonnollisesta kielestä vain henkilökohtaisten psykologisten tilojemme selontekoa.[2] Mielenkiintoista on, että tämä asetelma on hyvin samanlainen kuin Sigmund Freudin näkemys uskonnollisesta kielestä. Freud kirjoitti Die Zukunft einer Illusion:ssa

Nämä [uskonnolliset ajatukset] on ajateltu opetuksiksi, eivätkä ole kokemuksen kiteytymiä tai ajattelemisen lopputuloksia: ne ovat illuusioita, ihmiskunnan vanhimpien, vahvimpien ja tärkeimpien toiveiden täyttymisiä... Siten jumalallisen Kaitselmuksen hyväntahtoisuuden sääntö lievittää elämän vaarojen pelkoamme... [3]

Tässä vaiheessa palaamme vertaukseen kolmesta sokeasta miehestä ja norsusta. Aiemmin tutkimme mahdollisuutta, että uskonnolliset traditiot olisivat kuin kolme sokeaa miestä, jotka yrittävät kuvailla samaa elefanttia. Jokainen heistä kuvaili samaa elefanttia eri tavoin. Ovatko maailman uskonnot kuin kolme sokeaa miestä?

Niin puoleensavetävä kuin tarina onkin, se jättää vastaamatta yhteen tärkeään kysymykseen: mistä tiedämme, että sokeat miehet kuvailivat samaa elefanttia? Jos ensimmäinen sokea mies koskettikin tammeen ja sanoi: "Uskon, että elefantti on kuin suuren puun runko." Kuvittele, että toinen sokea mies pitelee paloletkua ja julistaa: "Ei. Minä uskon, että elefantti on kuin käärme". Entä jos kolmas sokea mies koskettaessaan Sears Towerin seinää totesi: "Te molemmat olette väärässä, sillä elefantti on kuin muuri." Tämän vertauksen oleellisin ongelma on, että se pitää valmiiksi totena samaa asiaa, jonka se oletetusti todistaa: kaikki sokeat miehet koskettavat norsua. Mistä tiedämme, koskevatko sokeat miehet norsua? Vain koska kertomus olettaa niin.

Viedäksemme vertauksen askeleen pidemmälle kysymme, mitä sitten jos jokainen sokeista miehistä tekisi (oletetusta) norsusta väitöksiä, jotka eivät olisi pelkästään erilaisia, vaan myös ristiriitaisia? Olisiko silti järkevää uskoa, että he kuvailevat samaa norsua? Kuinka ristiriitaisia heidän selontekojensa tulisi olla, jotta olisi ilmeistä, että kyseessä ei ole sama norsu? Samankaltainen kysymys voidaan esittää väitteestä, jonka mukaan kaikki uskonnot vievät samaan päätepisteeseen. Mistä tiedämme, vievätkö kaikki polut samaan paikkaan? Eri uskontojen ristiriitaisten totuusväitteiden valossa ei tunnu järkevältä uskoa kaikkien uskontojen vievän samaan päätepisteeseen.

Vaihtoehto 2: Kaikki polut eivät vie samaan päätepisteeseen

Tämä johdattaa meidät toiseen vaihtoehtoon: kaikki polut eivät vie samaan päätepisteeseen. Ensi silmäyksellä tämä asetelma saattaa tuntua järjettömältä. Eikö tämäntapainen väite olekin uskomattoman suvaitsematon? Eikö ihmisen uskon vilpittömyys olekaan tärkeintä? Vaikka lopulta yksi polku olisikin "pätevä", miten se voitaisiin löytää? Ennen kuin käsittelemme näitä kysymyksiä tutkimme tämän käsityksen tueksi esitettyjä argumentteja.

Tämän olettamuksen yksi vahvuus on se, että se ottaa uskontojen totuusväitteet vakavasti. Se yrittää ymmärtää buddhalaisten, hindujen, juutalaisten, muslimien ja kristittyjen käsityksiä niiden oikeassa yhteydessä. Tämä on tärkeä asia. Ensimmäinen vaihtoehto - väite, että kaikki polut vievät samaan päätepisteeseen - voidaan hyväksyä vain tulkitsemalla radikaalisti uudelleen eri uskontojen opetuksia siten, etteivät ne ole enää ristiriitaisia.

Monien uskontojen perustajat lausuivat kuitenkin sellaisia väitteitä, joiden he tiesivät olevan ristiriidassa muiden uskontojen kanssa. Esimerkiksi Buddha hylkäsi hindujen samsaraa (syntymän, kuoleman ja jälleensyntymän loputon kehä) koskevan uskonkäsityksen. Juutalaisuuden avainhahmo Mooses hylkäsi Israelia ympäröivien Kanaanilaisten kansojen polyteismin ja väitti, että vain yksi Jumala, Jahve, loi maailman ja siksi vain hän ansaitsee palvonnan. Itse asiassa tietyt Mooseksen opetusten osat Pentateukissa voidaan parhaiten ymmärtää väittelynä ympäröivien Kanaanilaisten kansojen uskontoja vastaan. Islamin perustaja Muhammed hylkäsi polyteismin, jonka kanssa hän oli tekemisissä 500-luvun Arabiassa. Kristinuskon perustaja Jeesus Kristus julisti: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani" (Joh. 14:6) Toisin sanoen näiden uskontojen perustajat tiesivät, että heidän tietyt väitteensä olisivat ristiriidassa muiden uskontojen kanssa.

Toinen vaihtoehtomme alkaa huomiolla, että jokainen uskonto tekee totuusväitteitä perimmäisen todellisuuden luonteesta (Jumala, Brahman, Nirvana), ihmiskunnan alkuperästä, ihmisen kohtalosta kuoleman jälkeen ja tiestä pelastukseen tai vapahdukseen. Tosiseikka, että uskonnoilla on tällaisia väitteitä, on merkittävä. Kuten olemme jo havainneet, kaksi uskontoa eivät voi molemmat olla oikeassa, kun niiden väitteet ovat ristiriitaisia. Logiikan lait edellyttävät tätä.

Kaikki eivät kuitenkaan ole vakuuttuneita siitä, että uskonnoilla ylipäätään on totuusväitteitä. [4] Tätä seikkaa selventääkseni tutkin erottelua, jonka filosofi Mortimer Adler esittää kirjassaan Truth in Religion. Adler erottelee "tosiasiat" "makuasioista". [5] On helpointa valottaa Adlerin erotusta seuraavien lauseiden kautta:

• Carmen's:lla on Chicagon parhaat pizzat.
• Star Trek on suosikkisarjani.
• The Cubs on suosikki baseball-joukkueeni.

• The University of Michigan on Big Ten -konferenssin jäsen.
• Bill Clinton on nykyinen USA:n presidentti.
• John F. Kennedy salamurhattiin Dallasissa, Teksasissa.

• Jeesus Kristus oli juutalainen, joka eli Palestiinassa ensimmäisen vuosisadan alkupuolella.
• Roomalaiset sotilaat teloittivat Jeesuksen ristillä n. 30 jKr.
• Jeesus nousi kuolleista kolme päivää kuolemansa jälkeen ja ilmestyi yli 500 todistajalle.

Väitettä "kaikki polut eivät vie samaan päätepisteeseen" vastaan nostetaan usein monia vastalauseita. Ensinnäkin väitetään, että moinen käsitys on kapeakatseinen ja suvaitsematon. Toisekseen monesti ajatellaan, että totuus ei ole niin tärkeä seikka kuin ihmisen uskon vilpittömyys. Kolmanneksi sanotaan, että vaikka yksi polku olisikin oikea ja muut vääriä, ei ole mahdollista tietää mikä polku on oikea, ja että ei ole olemassa neutraaleja kriteerejä, joilla uskonnollisia traditioita voitaisiin mitata. Tulen käsittelemään jokaista näistä vastalauseista.

1. Suvaitsevaisuus on 1990-luvun iskusana. Meitä muistutetaan säännöllisesti siitä, kuinka meidän pitäisi olla suvaitsevaisia niitä kohtaan, joiden kanssa olemme eri mieltä. Kuka voi väittää vastaan? Se on varmasti parempi kuin muut vaihtoehdot. Maailmanhistoria on täynnä uskonnollisen kiihkomielisyyden seurauksia - pyhiä sotia, ristiretkiä, inkvisitioita jne. Tällaiset uskonnon nimissä tehdyt teot ovat moraalisesti syynalaisia. Siksi on tärkeää jatkaa sellaisen maailman luomista, jossa on suurempi uskonnollinen vapaus. On kuitenkin tärkeää, että suvaitsevaisuutta ei sekoiteta totuudenmukaisuuteen. Yliopistoni the University of Michigan voitti NCAA-mestaruuden koripallossa vuonna 1989. Kuvittele, että Duke-fani kuullessaan minun julistavan, että Michigan voitti mestaruuden vuonna 1989, vastaisi: "Mutta tuohan on käsittämättömän suvaitsematonta!" Tämä vastaus on parhaimmillaan hämmentävä ja se sumentaa tärkeän eron. Tarkoittaako tämä toteamus, että kommunikointityylini ei ole tarpeeksi kiltti vai että väitteeni on väärä? Koska olen innokas Michigan-fani on mahdollista, että olin vastenmielinen. Mutta kommunikointitapani on erotettava huolella kommunikoimastani väitteestä. Samaten tutkiessamme uskonnollisten traditioiden väitteitä meidän pitää olla huolellisia, ettemme sekoita suvaitsevaisuutta ja totuudenmukaisuutta keskenään. On turhaa väittää, että on suvaitsematonta sanoa, että "kaikki uskonnot eivät vie samaan päätepisteeseen". Tärkein asia on tämän väitteen totuus tai epätotuus.

2. Toinen vastalause käsittelee vilpittömyyttä. Joku voi sanoa: "Se, mitä yksilö uskoo ei ole niin tärkeää. Ainoa tärkeä asia on hänen uskonsa vilpittömyys." Tietysti vilpittömyys on tärkeää. Kuitenkin uskon vilpittömyys pitää erottaa huolellisesti uskon totuudenmukaisuudesta. Ymmärtääksesi paremmin tätä erotusta, kuvittele olevasi kemian laboratoriossa. Opettajasi kertoo, että ensimmäinen kokeesi sisältää happojen ominaisuuksien tutkiskelua. Hän asettaa kirkasta nestettä sisältävän 500 ml Pyrex-koelasin laboratorion pöydälle ja sanoo: "Tässä on rikkihappoa." Kuvittele, että labrakaverisi Jim möläyttää vastauksena opettajan selostukseen: "En usko, että tuo on rikkihappoa. Minusta se näyttää vedeltä." Huomaat Jimin olevan niin vilpitön uskossaan siihen, että Pyrex-koelasi sisältää vettä, että hän päättää juoda sen. Miten Jimin käy? Hän on onnekas, jos elää ensi viikon laboratoriotuntiin asti, koska rikkihappo tuhoaa hänen sisäelimensä. Vilpittömyydestään huolimatta Jimin usko ei muuttanut lasin sisältöä. Hän voi uskoa koko sydämestään, että lasissa on vain vettä, mutta happo tappaa hänet silti. Usko kohteeseen (tai asioiden tilaan) täytyy huolellisesti erottaa todellisesta kohteesta tai asiaintilasta. Voi olla vilpitön ja samalla myös vilpittömän väärässä.

3. Kolmas vastalause koskee objektiivisuuden ongelmaa. Vaikka yksi uskonto olisikin oikea ja muut vääriä, voidaan väittää, että ei ole olemassa neutraaleja kriteerejä, joilla uskonnollisia traditioita voitaisiin arvioida. Jos esimerkiksi muslimilta kysytään, miksi hän hylkää hindulaisuuden hän sanoo, että sen opit eivät sovi yhteen Koraanin kanssa. Samaten jos buddhalaiselta kysytään, miksi hän hylkää kristinuskon, hän sanoo, ettei se sovi Buddhan opetuksiin.

Vaikka on totta, että yhden uskonnon kannattajat saattavat hylätä muiden uskontojen opetukset, koska ne eivät sovi heidän omiin opetuksiinsa, se ei ole seurausta siitä, etteikö uskontojen mittaamiseen käytettäviä kriteerejä olisi olemassa. Uskon, että on olemassa ainakin viisi "uskonnosta riippumatonta" kriteeriä. [7] Näitä on mm. (1) looginen säännönmukaisuus, (2) riittävä tosiasioihin pohjautuva tuki, (3) empiirinen merkityksellisyys, (4) säännönmukaisuus muiden tiedonlajien kanssa ja (5) moraaliset tekijät. [8] Nämä kriteerit ovat oleellisia minkä tahansa teorian arviointiin - oli se sitten historiallinen, tieteellinen tai uskonnollinen.

Tämän tutkielman alussa nostin esiin kysymyksen: "Vievätkö kaikki uskonnot samaan päätepisteeseen?" Lyhyt tutkimuksemme uskonnollisten traditioiden kuten buddhalaisuuden, hindulaisuuden, kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden totuusväitteistä ei ole vahvistanut olettamusta, jonka mukaan kaikki polut veisivät samaan paikkaan. Eri uskontojen edustamat toisensa poissulkevat väitteet näyttävätkin täsmälleen päinvastaista. Jos haluan olla itselleni älyllisesti rehellinen, joudun vastaamaan kieltävästi tutkielman alussa esitettyyn kysymykseeni - kaikki uskonnot eivät vie samaan päätepisteeseen. Siksi meidän vastuullamme on tutkia edessämme olevia polkuja ja tehdä tietoinen valinta.

Jälkikirjoitus...

Jotkut pitävät johtopäätöstäni huolestuttavana. Mistä pitäisi aloittaa, kun uskontoja on lukemattomia? Ehkä voin tarjota oman kokemukseni. Tutkittuani kristinuskoa olen vakuuttunut sen väitteiden totuudesta. Vaikka olenkin kristitystä kodista, henkilökohtainen tutkimukseni alkoi opiskelun aloittamisen myötä Michiganin yliopistossa. Huomasin kyseleväni itseltäni monia kysymyksiä kuten "Mistä tiedän, onko Jumala olemassa?" "Voinko luottaa Raamattuun?" Sen vuoden kurssin aikana luin huolellisesti paljon Uutta testamenttia. Yllätyin huomatessani, että kristinusko tarjoaa kriteerejä, joilla sen totuusväitteitä voidaan mitata.

Kristinuskon keskeinen väite on, että Jumala astui ihmiskunnan historiaan 2000 vuotta sitten Jeesus Kristus -nimisen miehen kautta. Hän kuoli ristillä kahden varkaan välissä ja nousi kuolleista kolme päivää myöhemmin. Kristinuskon totuus riippuu kriittisestä historiallisesta tapahtumasta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksesta. Ensimmäisellä vuosisadalla kirjeessään eräälle kristittyjen joukolle Paavali kirjoitti seuraavaa Kristuksen ylösnousemuksen merkityksestä: "Mutta jos Kristus ei ole noussut kuolleista, turha on silloin meidän saarnamme, turha on myös teidän uskonne;" (1 Kor. 15:14). Jos siis Kristus ei noussut kuolleista, kristinusko on väärässä.

Jotta voi osoittaa kristinuskon vääräksi, ei tarvitse kuin näyttää, että Kristus ei koskaan noussut kuolleista. Muutamia vuosia sitten skeptikko nimeltä Josh McDowell aikoi tehdä juuri näin. Hän halusi kirjoittaa kirjan, joka todistaisi kristiuskon vääräksi. Kirjassaan Evidence that Demands a Verdict hän kirjoittaa:

Tutkittuani yli 700 tuntia tätä aihetta ja käytyäni sen perustukset huolellisesti läpi olen tullut siihen tulokseen, että Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus on joko yksi pahimmista, häijyimmistä ja sydämettömimmistä huijauksista, jota koskaan on ihmisten mieliin ujutettu, tai sitten se on historian fantastisin tosiasia. [9]

Skeptikko Josh McDowell ei vain pitänyt todisteita Kristuksen ylösnousemuksesta pakottavina, vaan hänestä itsestään tuli myös Jeesuksen seuraaja. Koska kristinusko tarjoaa kriteerit, joilla sen totuusväitteitä voidaan arvioida, siitä on hyvä aloittaa oma tutkimuksensa. Ehkä paras tapa aloittaa kristinuskon tutkimus on käydä huolellisesti läpi Kristuksen elämän neljä elämänkerrallista selontekoa, jotka löytyvät Uudesta testamentista (Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen evankeliumit).

Copyright © 1997 Keith E. Johnson

Keith E. Johnson on valmistunut Michiganin yliopistosta (luonnontieteiden kandidaatti kemiantekniikassa) ja Trinity International Universitysta (teologian maisteri). Keith puhuu säännöllisesti yliopistoilla uskonnollisesta moniarvoisuudesta ja vertailevasta uskontotieteestä. Tällä hetkellä hän palvelee Ongoing Theological Educationin aluejohtajana ja asuu Indianapolis:ssa.