KUKA KIRJOITTI SYNOPTISET EVANKELIUMIT?
Matti Kankaanniemi
Elokuu 2001 JOHDANTO
Kirkon perinteisen näkemyksen mukaan Jeesuksen opetuslapset Matteus ja Johannes kirjoittivat molemmat oman evankeliuminsa, Paavalin matkatoveri Luukas kirjoitti sekä evankeliumin että Apostolien teot ja Pietarin tulkki Markus evankeliumin. Huolimatta radikaalimpien kriitikkojen konsensuksesta, evankeliumien aitoperäisyyden kiistämiselle ei ole olemassa kiistattoman vakuuttavia perusteita. Esimerkiksi varhaiskristilliset kirjoittajat olivat varsin yksimielisiä evankeliumien kirjoittajien henkilöllisyydestä. 'On myöskin huomionarvoista, että esimerkiksi Tertullianus perusti käsityksensä evankeliumien auktoriteettisuudesta näiden aitoperäisyyteen (evankeliumit olivat hänen näkemyksensä mukaan joko apostolien tai näiden oppilaiden kirjoittamia). (1)

Perusteet, joilla Uuden testamentin kirjoja pidetään pseudonyymisinä ovat siis tarkemmin tutkittuna kiistanalaisia. (2) Mm. tyyliseikat, sanavarastovaihtelut ja "hän ei olisi kirjoittanut näin -argumentit" voidaan melko helposti selittää myös konservatiivisen näkökulman puitteissa.(3) Laajemmin Uuden testamentin kritiikkiä arvioitaessa on olennaista huomata, että nykyinen Ut:n kritiikki lähtee pääsääntöisesti etenemään aitoperäisyyden kieltävästä lähtökohdasta. (4) Kysymys aitoperäisyydestä ei kuitenkaan ole mikään konservatiivi-liberaali jaottelun pelipaita, joka kertoo kumpaan leiriin tutkija kuuluu. Monet aitoperäisyyden hylkäävät tutkijat pitävät evankeliumeja varsin luotettavina, olivat he sitten konservatiiveja tai eivät. (5) On myös olennaista ymmärtää, että aitoperäisyys-kysymys ei ole "kaikki tai ei mitään -tyyppiä". Roomalaiskirjeen aitoperäisyyttä ei käytännössä kukaan kyseenalaista, kun taas toinen Pietarin kirje on aitoperäisyyden suhteen ehkä kaikkein kiikkerimmillä kantimilla.

Apologetiikassa tulee aina pohtia jonkin selvitettävän asian suhdetta kristinuskon puolustukseen. Evankeliumien aitoperäisyyden merkitys on varsin suuri. Jos evankeliumit (luemme jatkossa aina Apostolien teot evankeliumien joukkoon, koska se on Luukkaan evankeliumin jatko-osa) ovat aitoperäisiä, ne perustuvat silminnäkijätodistuksiin, jolloin ns. luovalla aineksella on vain rajattu osuus. Suurelta osaa radikaalia(6) Ut:n kritiikkiä katoaisi näin pohja pois. Kysymykseen: "Olivatko kirjoittajat siinä asemassa, että he saattoivat kirjoittaa historiallisesti luotettavasti?" voitaisiin tällöin vastata myöntävästi. Kysymys aitoperäisyydestä ratkaisee paljolti myös varsinaista tekstin luotettavuutta koskevat kysymykset. Witherington kirjoittaa: "Stuhlmacher on hyvä esimerkki säännöstä, jonka mukaan tutkijan kuva Jeesuksesta on sitä perinteisempi mitä enemmän hän pitää evankeliumeita historiallisesti luotettavina. Toisaalta mitä enemmän tutkija katsoo välttämättömäksi soveltaa epäilyksen hermeneutiikkaa tekstiä tutkiessaan sitä todennäköisemmin hän päätyy ei-perinteiseen ja jopa shokeeraavaan kuvaan Jeesuksesta. (7) "

Seuraavat seikat puhuvat yleisellä tasolla evankeliumien aitoperäisyyden puolesta:

·    Opetuslasten voidaan loogisesti olettaa jättäneen jälkeensä jotain kirjoituksia, koska monet maantieteellisesti kaukana asuvat kristityt tarvitsivat opetusta. Olisi outoa ajatella, että apostolit olisivat kieltäytyneet laittamasta mitään "papyrukselle" ja tyytyneet vain suulliseen tiedon välittämiseen. Tällaisille kirjoituksille oli sikälikin suuri tarve, että niiden avulla voitaisiin osoittaa mahdolliset "virheyritykset" vääriksi.
·    Jos opetuslapset todella kirjoittivat jotain, on syytä olettaa, että näihin kirjoituksiin suhtauduttiin suurella kunnioituksella. Tämän puolesta puhuu sekin, että Polykarpus, Justinus Marttyyri, Diounysius, Irenaeus ja monet muut pitivät kirjoituksia jumalallisina kirjoituksina. On siis perusteltua olettaa, että näitä kirjoituksia käsiteltiin niiden arvon mukaisesti ja niiden säilyminen ei siis ole mikään ihme.
·    Evankeliumeja ja Apostolien tekoja lainaavat lukuisat kirjoittajat, joista osa eli samaan aikaan kuin apostolit. Itse asiassa lähes koko Uusi testamentti löytyy osina ensimmäisten vuosisatojen kirjoittajien teoksista. Kirkkoisien kirjoituksista löytyy yli tuhansia lainausia Uudesta testamentista. (8)
·    Kirjoitukset koottiin hyvin varhain erilliseksi teokseksi. Ignatius viittaa teokseen, jonka nimi on evankeliumit ja apostolit. Tällä hän tarkoitti teosta, jossa oli evankeliumit ja kirjeet.
·    Yhtään kommentaaria ei kirjoitettu 300 vuoteen mistään muusta kirjasta kuin nykyiseen kaanoniin kuuluvista. Jopa useimmat ns. harhaoppiset ryhmät hyväksyivät Uuden testamentin kirjoitukset. ·    Raamatun ulkopuolinen todistus pitää yksimielisesti Matteusta, Markusta, Luukasta ja Johannesta evankeliumien kirjoittajina. Jos nämä teokset olisivat jonkun muun kirjoittamia, olisi käsittämätöntä, että kukaan ei olisi asettanut niiden aitoperäisyyttä (9) kyseenalaiseksi. Jos joku olisi halunnut sepittää kertomuksen Jeesuksen elämästä, hän olisi paljon todennäköisemmin valinnut "kirjoittajaksi" jonkun nimekkään apostolin, kuten Pietarin, Paavalin tai Jaakobin kuin Luukkaan ja Markuksen, jotka eivät edes kuuluneet Jeesuksen sisäpiiriin. Apogryfiset evankeliumit ja kertomukset kulkivat myöhemmin Pietarin, Jaakobin, Filippuksen, Tuomaksen, Bartolomeuksen, Andreaan ja jopa Marian nimellä. (10)
·    Ensimmäisten vuosisatojen kristityt erottivat selvästi nykyiseen Uuteen testamenttiin kuuluvat kirjoitukset epäaidoista kirjoista, joita usein kutsutaan apokryfikirjoiksi. (11) Jonkinlainen kriteeri siis oli olemassa kirjojen hyväksymisen suhteen. On hyvin todennäköistä, että tämä kriteeri (ainakin yksi niistä) oli nimenomaan aitoperäisyys.

Gregory Boyd lainaa Hengeliä ja luettelee mm. seuraavat aitoperäisyyttä puoltavat argumentit: (12)

·    Kun varhaiskristilliset yhteisöt käyttivät evankeliumeja liturgisiin tarkoituksiinsa, he todennäköisesti edellyttivät, että niihin oli liitetty tekijän nimi, jotta tämä voitiin tunnistaa.
·    Toisen vuosisadan yksimielinen todistus evankeliumien kirjoittajien henkilöllisyydestä antaa ymmärtää, että kyseiset dokumentit saivat nämä "tittelit" hyvin varhain.
·    Monet toisen vuosisadan kirjoittajien satunnaiset maininnat vahvistavat omalta osaltaan todistusta kanonisoitujen evankeliumien kirjoittajista. (13)
·    Evankeliumien kirjoittajat tunnettiin ennen niiden kanonisointia. Näin ollen nämä nimet eivät olleet kanonisoinnin vahvistamiseksi sepitettyjä.
·    On vaikea ymmärtää, miksi Markuksen ja Luukkaan nimet olisi liitetty evankeliumeihin, jos nämä eivät todella olisi kirjoittajia.

1.1 Markuksen evankeliumi

Perimätieto
Eusebius lainaa noin 95-110 jkr (14) kirjoittanutta piispa Papiasta: "Markus, joka oli Pietarin tulkki, kirjoitti tarkkaan, mitä muisti, ei kuitenkaan järjestyksessä…Hän ei näet ollut kuunnellut Herraa eikä seurannut häntä, mutta myöhemmin …hän seurasi Pietaria. Tämä esitti opetuksiaan tarpeen mukaan eikä tehdäkseen Herran lausuntojen kokoelmaa. Markus ei siksi tehnyt väärin kirjoittaessaan niistä… sen, mitä muisti Hänen silmämääränään oli yksi asia, se, ettei jättäisi mainitsematta mitään kuulemastaan eikä esittäisi siitä mitään väärin. (15)"

   Guthrie toteaa seuraavasti: "Varhaiskristillinen todistus sen puolesta, että Markus oli tämän evankeliumin kirjoittaja on niin vahva, että meidän ei tarvitse juuri muuta kuin mainita tämä vahvistus. (16)" Varhaiskristillinen perimätieto vahvistaa yksiselitteisesti Markuksen hänen nimellään kulkevan evankeliumin kirjoittajaksi. Papiaksen aikoihin apostoleja kunnioitettiin suuresti, joten Markuksen tekaiseminen evankeliumin kirjoittajaksi tuntuisi epätodennäköiseltä. Papiaksen lainaama traditio on otettava huomioon kirjoittajakysymyksen käsittelyssä, koska aikaero evankeliumin kirjoittamiseen on ilmeisestikin vain joitakin kymmeniä vuosia. On esitetty, että Irenaeuksen ja Kleemensin maininnat Markuksen kirjoittajuudesta saattavat olla riippuvaisia Papiaksen lausunnosta. (17) Toisaalta kilpailevia traditioita tämän ilmeisen tärkeän evankeliumin kirjoittajuudesta ei tiedetä koskaan olleen. Tämän vuoksi traditioon on syytä suhtautua varauksella ja voidaan jopa väittää, että todistustaakka on tämän johdosta niillä, jotka epäilevät Johannes Markuksen kirjoittajuutta.

Sisäiset seikat
Perinteisen olettamuksen mukaan siis Johannes Markus on kyseisen evankeliumin kirjoittaja. Pääosiltaan evankeliumin sisältö perustuisi näin apostoli Pietarin kertomaan. Oletusta vahvistavat monet seikat Uudessa testamentissa. Pietarin ja Markuksen yhteydestä puhuu mm. 1. Piet 5:13: "Babylonissa oleva seurakunta, valittu kuten tekin, sekä poikani Markus lähettävät teille terveisiä." Tämä sopii erittäin hyvin mm. Papiaksen todistuksen kanssa." Johannes Markus mainitaan useita kertoja Uudessa testamentissa (1. Piet 5:13, Apt 12:12, 25; 13:13, 15:37-39, Filem 24, Kol 4:10, 2. Tim 4:11). (18 ) Markus-spesialisti Robert Guelichin mukaan Markuksen evankeliumista heijastuu hyvä juutalaisten tapojen tuntemus, mikä puhuu kirjoittajuuden puolesta. (19) Pietari on Markuksen evankeliumissa selkeästi keskeisimmässä osassa opetuslapsista. Kaikkiaan Markus mainitsee hänet 25 kertaa. Hän on ensimmäinen mainittu opetuslapsi ja hänet mainitaan jokaisessa opetuslapsiluettelossa ensimmäisenä (3:16-18, 5:37, 9:2, 13:3). Lisäksi Pietari kuvataan jatkuvasti Jeesuksen sisäpiiriläiseksi ja paria poikkeusta lukuunottamatta (9:38-41, 10:35-40) Pietari on ainoa, joka vastustaa Jeesusta. (20) Markuksen evankeliumi muistuttaa muutenkin silminnäkijäkertomusta. Evankeliumissa käytetään vain 1330 sanaa ja se on kirjoitettu "kadun miehen koinee-kreikalla". Tämä sopisi hyvin yhteen Pietari-Markus -oletuksen kanssa. Pietarista kuvataan myös huonoja puolia. Jeesus nuhtelee Pietaria varsin voimakkain sanoin ja Pietarin innokas vakuuttelu lojaaliudesta kääntyy pettymykseksi hänen kieltäessään Jeesuksen. Pietarilaisesta taustasta kertovat myös monet yksityiskohdat. Pietarin anopin parantamiskertomuksen henkilökohtainen sävy on yksi näistä kuten myös Pietarin talon toistuva mainitseminen evankeliumissa. (21) Lane tekee mielenkiintoisen havainnon Markuksen evankeliumista. Markusta nimittäin kutsutaan Apostolien teoissa "palvelijaksi" (13:5). Luukkaan käyttämä termi kuvaa miestä, joka käsittelee asiakirjoja ja jakaa niiden sisällön muille. Sanaa käytetään muualla Luukkaan kirjoituksissa vastaavalla tavalla (Apt 26:16, Luuk 1:1-2). (22) Vaikka tämäkään todiste ei yksinään todista aitoperäisyyttä se sopii hyvin puolustamaamme olettamukseen teoksen kirjoittajasta. Jos oletamme kaksilähde-hypoteesin pitävän paikkansa ja Markuksen evankeliumin olleen sekä Luukkaan että Matteuksen evankeliumien kirjoittajilla päälähteenä, pietarilainen tausta selittäisi Markuksen evankeliumin aseman. Mikä teki Markuksen evankeliumista niin merkittävän, että kaksi muuta evankelistaa katsoi mielekkääksi pohjata omat esityksensä siihen? Pietari alkuseurakunnan johtohenkilönä ja sisäpiirin apostolina oli luonnollisesti suurimpia auktoriteetteja Jeesuksen opetuksen suhteen, mikä selittäisi tämän seikan tyydyttävästi.

Vastaväitteet:
Johannes Markuksen kirjoittajuutta vastaan on esitetty monia argumentteja. Guthrien mukaan tärkein on Markuksen evankeliumin ei-palestiinalainen tausta, mitä pidetään mahdottomana Jerusalemissa asuneelta Johannes Markukselta. Mm. Schweizer pitää Markuksen huonoa Palestiinan maantieteen tuntemusta merkkinä siitä, että kirjoittaja ei ollut Johannes Markus. (23) Jeesuksen epäloogisia reittejä Markuksen evankeliumissa on kuitenkin selitetty teologisin motiivein. Näin esimerkiksi jakeessa 7:31 kuvattu reitti (Ja hän lähti jälleen Tyyron aluelta ja kulkien Siidonin kautta tuli Galilean järven ääreen Dekapolin alueen keskitse.) olisi ollut osa Jeesuksen laajempaa suunnitelmaa pitää liike salassa. Samaan kehitelmään kuuluu huomio siitä, että reitti päätyy pakanalliselle Dekapoliin alueelle. (24) Mikäli hän järjesti Pietarin välittämän julistuksen teemoittain eri paikkoihin, "reittikysymyksiin" ei voida perustaa kovinkaan paljon. Toisaalta on myös kysyttävä, kuinka tarkkaa alueiden tuntemusta jerusalemilaiselta Johannes Markukselta odotettaisiin.

   Selvitettäessä eri aikoina eri paikoista käytettyjä nimityksiä, on syytä noudattaa varovaisuutta kovin voimakkaiden kannanottojen suhteen. Esimerkiksi Dalmanut -nimisen paikan esiintyminen vain Markuksen evankeliumissa ei vielä missään suhteessa todista, että kyseistä paikkaa ei olisi koskaan ollutkaan. Samalla tavoin mahdollisia virheitä Herodeksen perheen suhteiden kuvailussa tuskin voidaan pitää osoituksena siitä, että kirjoittaja ei voisi olla Jerusalemin juutalaisia. (25 )

Eli…
Ei ole käsittääkseni riittävää syytä hylätä kirkkohistorian vahvaa todistusta, jonka mukaan Markus kirjoitti Pietarin kertomaan perustuen Markuksen evankeliumina tunnetun teoksen.

1.2 Matteuksen evankeliumi

Perimätieto
Papias kirjoittaa Matteuksen evankeliumista seuraavasti: "Matteus laati (Herran) sanat hebrean kielellä ja kukin tulkitsi sitä niin hyvin kuin osasi. (26 ) " Tutkijat ovat pohtineet paljon, mitä teosta Papias tarkoittaa. Varsinaisessa evankeliumissa ei ole nimittäin juurikaan merkkejä käännöstyöstä arameasta (tai hebreasta) kreikaksi. Ylipäätään Papiaksen lausuntoon liittyy epäselvyyksiä, joten ehdottomana todisteena kyseistä kohtaa ei voida käyttää. ( 27) Matteuksen kirjoittajuuden puolesta ei voida esittää samaa "vähäpätöisyys-argumenttia" kuin Markuksen ja Luukkaan kohdalla. Myös jonkun muun kirjoittamaan teokseen olisi ollut mielekästä nimetä kirjoittajaksi opetuslapsi Matteus. Vaikka Pietari ja Johannes olivat vaikutusvaltaisimmat apostolit Jerusalemissa, tämä ei välttämättä himmentänyt Matteuksen "arvoa" ja Syyrian seudulla Matteus saattoi olla eniten vaikuttanein apostoli. Näin ollen perimätiedosta ei saada kovin ratkaisevaa tietoa kyseisen evankeliumin kirjoittajan henkilöllisyydestä. Luonnollisesti tässäkin tapauksessa on otettava huomioon, että Matteuksen kirjoittajuutta ei asetettu tiettävästi kyseenalaiseksi varhaiskirkossa.

Sisäiset seikat
Monet sisäiset yksityiskohdat sopivat luontevasti siihen olettamukseen, jonka mukaan Jeesuksen opetuslapsi Matteus on kyseisen evankeliumin kirjoittaja.

·    Matteus oli ammatiltaan veronkerääjä (publikaani) ja näin ollen tekstistä ilmi käyvä kiinnostus rahasummia kohtaan puoltaa aitoperäisyyttä (18:21-35, 25:14-30). Muutenkin evankeliumista käy esille kirjoittajan viehtymys numeroihin ja systemaattiseen jakoon. (28) Mm. Juudaksen kavalluksen sisältämä rahamäärä mainitaan nimenomaan Matteuksen evankeliumissa. (29) Veronkerääjän ammatti puolestaan edellytti ilmeistä lahjakkuutta, mikä toisaalta näkyy evankeliumin kirjoittajan jäljestä. (30)
·    Matteus käyttää teknistä termistöä puhuessaan rahasta, kun taas muut synoptikot (Luukas ja Markus) käyttävät yleisempää ilmausta. (31) (Matt 22:15-21, Mk 12:13-17, Lk 20:20-26)
·    Matteuksen evankeliumissa Matteusta kutsutaan Matteukseksi, kun taas muut synoptikot kutsuvat häntä Leeviksi. Ilmeisesti tähän on jokin syy.
·    Matteus käyttää talostansa termiä "talo", kun taas muut synoptikot käyttävät termiä "hänen talonsa". Tämä saattaa olla "puolifreudilainen" muutos, jonka Matteus teki Markuksen kertomaan.

   On myös esitetty, että Matteuksen leeviläinen tausta selittää hänen tietonsa "Kirjoituksista". Lisäksi leeviläisen haksahtaminen halveksituksi publikaaniksi olisi oletettavasti herättänyt syvää halveksuntaa heimolaisten keskuudessa. Tätä painostusta heijastava Matteus kirjoitti näin kiivaaseen sävyyn juutalaisista uskonnollisista tahoista. (32) Tämä voisi selittää myös Matteuksen ainakin osittaisen irrottautumisen "niistä juutalaisista", joista hän käyttää monikon kolmatta persoonaa eikä ensimmäistä. Tämähän on Markukselta lainaamisen ohella merkittävin Matteuksen kirjoittajuutta vastaan puhuva seikka (33) ja saattaisi näin selittyä melko yksinkertaisesti.

Vastaväitteitä

Matteuksen evankeliumin aitoperäisyyttä vastaan on esitetty joitakin argumentteja. Monet kommentaattorit eivät edes vaivaudu keskustelemaan kirjoittajakysymyksestä, vaan olettavat liberaalin konsensuksen riittävän todistamaan kirjan "tuntemattoman" alkuperän. (34) Ongelmiksi nähdään mm. kirjoittajan riippuvuus Markuksen evankeliumista, jota tämä lainaa, heikko juutalaisuuden tuntemus ja Matteuksen kreikan kielen taito.

Markukselta lainaaminen
Matteus lainaa aineistoa Markukselta, mikä tuntuisi omituiselta, mikäli hän todella olisi silminnäkijä ja apostoli. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että kysymystä Matteuksen ja Markuksen välisestä riippuvuussuhteesta ei suinkaan ole ratkaistu. (35) Toisaalta, vaikka pitäytyisimme oletuksessa, jonka mukaan Matteus käyttää lähdemateriaalina Markusta (sinänsä hyvin, joskaan ei aukottomasti perusteltu oletus), ei tämä lainaaminen tunnu niin erikoiselta, jos oletamme Markuksen lähteeksi Pietarin. Markuksen riippuvuus Pietarista puolestaan on hyvin todennäköistä. Pietari kuului sisäpiiriin ja näin ollen esimerkiksi kirkastusvuoren tapahtumista kaikilla apostoleilla ei olisi ollut tietoa. Hendriksen ehdottaa, että Matteus "mieltyi" Markuksen teokseen siinä määrin, että hän ei katsonut tarpeelliseksi muuttaa olennaisesti pääpiirteitä. (36) Ehkä eniten on ihmetelty, miksi Matteus lainaa Markukselta kertomuksen omasta kääntymyksestään. (Mk 2:13-17, Mt 9:9-13)

   Matteuksen "tietämättömyyttä" Jeesuksen ajan todellisista tilanteista ja asetelmista on pidetty todisteena Matteuksen kirjoittajuutta vastaan. Tätä ongelmaa on kuitenkin liioiteltu, eikä sitä voida tarkemmin tutkittuna pitää ongelmana perinteiselle teorialle. D. A. Carson perustelee näkemyksensä, jonka mukaan tänä argumentti ei ole pätevä. (37)
   On hyvin todennäköistä, että Matteus hallitsi myös kreikan kieltä jo ammattinsakin tähden. Toisaalta Matteus saattoi käyttää apunaan kirjuri/tulkkia, joten tämäkään argumentti aitoperäisyyttä vastaan ei vakuuta. (38)

Eli…
Vaikka todisteet eivät ole ehdottomia, on mielestäni perusteltua pitää opetuslapsi Matteusta hänen nimellään kulkevan evankeliumin kirjoittajana.

1.3 Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot

Evankeliumin ja Apostolien tekojen yhteys
Luukkaan evankeliumi ja Apostolien teot ovat saman kirjoittajan kirjoittamia. Guthrie perustelee tätä seuraavilla tekijöillä: (39)

·    Molemmat kirjat on osoitettu Teofilukselle
·    Apostolien teot viittaavat aiempaan teokseen, joka voidaan luonnollisesti mieltää evankeliumiksi
·    Kielelliset ja tyylilliset yhtäläisyydet ovat ilmeiset
·    Molemmissa on yhteisiä kiinnostuksen kohteita
·    Apostolien teot seuraa luonnollisesti Luukkaan evankeliumia.

Lähes kaikki nykyiset tutkijat hyväksyvätkin näiden kirjojen yhteyden.(40) Näin ollen kirjoittajuutta voidaan tarkastella evankeliumin ja Apostolien tekojen muodostamasta kokonaisuudesta.

Perimätieto Luukkaan aitoperäisyyden vahvistavat Muratorin Kaanon, anti-markionilainen Prologi Luukkaan evankeliumiin, Ireneaus, Kleemens Aleksandrialainen, Origenes, Tertullianus, Eusebius ja Hieronymus. Nämä kaikki vahvistavat, eivät ainoastaan Luukkaan, vaan myös Apostolien tekojen aitoperäisyyden. Samalla tavoin kuin Markuksenkin kohdalla varhaiskristillinen perimätieto on yksimielisen sen suhteen, että Luukas on teoksen kirjoittaja. Caird toteaa seuraavasti: "Kaikkia varhaiskirkon traditioita ei tule hyväksyä sellaisenaan, mutta tämän hyväksymiseen on olemassa hyviä syitä…kirjalla, joka on tarkoitettu julkaistavaksi, on ilmoitettava kirjoittajansa nimi alusta asti. Tässä suhteessa kirjallisuuden konventiot olivat ensimmäisellä vuosisadalla tiukempia kuin meillä. Nykyisinhän kirjoittaja voi kätkeytyä salanimen taakse. Jos näin ei olisi, tuntuisi vaikealta ajatella, kuinka Luukkaan nimeä olisi ikinä yhdistetty niihin kirjoihin, jotka perimätieto häneen yhdistää. Luukasta tuskin voidaan kuvata ensimmäisen vuosisadan kristillisistä kirjoituksista huomattavaksi henkilöksi. (41) "

Sisäiset seikat "Me -kohdat" Apostolien teoissa (16:10, 20:5-15, 21:1-18, 27:1-28:16) antavat ymmärtää, että kirjoittaja matkusti Paavalin kanssa. Wallace jakaa todisteet aitoperäisyyden puolesta neljään osaan: (42 )

    Paavalin vankilakirjeissä mainitaan lukuisia henkilöitä, jotka olivat Paavalin kanssa tämän ollessa Roomassa vankilassa. On todennäköistä, että Luukas-Apt:n kirjoittaja oli yksi heistä. Osa näistä henkilöistä karsiutuu siksi, että heidät mainitaan Apostolien teoissa. Jäljelle jää Markus Jeesus, Justus, Epafras, Deemas, Luukas ja Epafroditus.
2)    Yhdessäkään toisella ja kolmannella matkalla kirjoitetussa kirjeessä ei mainita Luukasta. Mutta koska yksikään niistä ei ole kirjoitettu "me-jaksolla" tämä tukee perimätietoa.
3)    Kolossalaiskirjeen (4:10) mukaan Luukas ja Markus olivat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Jos oletamme Markuksen olevan ensimmäinen synoptisista evankeliumeista, tämä saattaisi selittää, kuinka Luukas pääsi käsiksi Markuksen evankeliumiin. Tämän lisäksi Apostolien tekojen ensimmäisistä luvuista heijastuu "markuslaisuus".
4)    Kol 4:14:ssa Paavali kutsuu Luukasta "rakkaaksi lääkäriksi". Vuonna 1882 K. Hobart kirjoitti suositun teoksen The Medical Language of St. Luke, jossa hän väitti Luukkaan käyttävän lääketieteellistä kieltä kuvaillessaan Jeesuksen parantamisihmeitä, kun taas Matteus ja Markus käyttivät jokapäiväisempiä termejä. Vaikka tätä vastaan onkin esitetty perusteluja väitteitä ja osoitettu, että kieli ei ole vain lääkäreille ominaista, vaan ylipäätään koulutetuille henkilöille, tämä ei kuitenkin sopii hyvin perinteisen kirjoittajaoletuksen kanssa. (43)

Vastaväitteitä
Monet ovat takertuneet ilmeisiin ristiriitoihin Apostolien tekojen ja Paavalin kirjeiden antaman informaation kanssa. Ilmeisimpiä ristiriitoja ovat:
·    Paavalin Jerusalemiin tekemien matkojen määrä Apt:ssa ja toisaalta Gal:ssa.
·    Paavalin asenne Vt:n lakiin.

Me-tekijän kieltäminen
Me-jakson poikkeavat tulkinnat. Jotkut ovat esittäneet, että kirjoittaja käytti vain antiikin kirjallisuudelle tyypillistä minä-muotoista kerrontaa, vaikka kertoikin tapauksista, joissa ei itse ollut mukana tai sitten hän ei korjannut käyttämiään lähteitä. Nämä tulkinnat ovat kuitenkin ongelmallisia. (44) Miksi kirjoittaja käyttäisi tätä vasta Apt 16:sta eteenpäin, eikä muualla? Tukea tällaiselle käytännölle ei ilmeisestikään ole kovinkaan kiistattomasti löydetty antiikin kirjallisuudessa.

Teologiset vaikeudet
Suurimpana ongelmana lukaistiselle alkuperälle pidetään teologisia eroavaisuuksia Luuk-Apt:n ja Paavalin kirjeiden välillä. (45) Kaksi pääasiallista ongelmaa ovat 1) Paavalin ratkaisu Vt:n lakiin liittyvissä kysymyksissä ja 2) Paavalin puheet Apt 27:ssa.

   Nämä ongelmat ovat kuitenkin pitkälti näennäisiä. Esimerkiksi Apostolien teoissa Timoteus ympärileikataan, vaikka Galatalaiskirjeessä hän kieltää ympärileikkauksen tarpeellisuuden. Tässä yhteydessä tulee kuitenkin huomioida, että Apostolien teoissa kuvatun Timoteuksen ympärileikkauksen syynä oli evankelioinnin tähden tehty myönnytys. Galatalaiskirjeessä taas käsitellään pelastukseen liittyvää kysymystä. 1. Kor 9:19-23 Paavali kertoo, kuinka hän on ollut kaikille kaikkea evankeliumin tähden. Tämä ristiriita on siis vain näennäinen.

   Keksikö Luukas itse puheet, joita hän kirjeissään käytti? Paavalin kirjeet ja hänen puheensa Apostolien teoissa ovat melko erilaisia. Vaikka Luukas mahdollisesti editoi kirjaansa liittämiään puheita, niiden aitouden puolesta on myös todisteita. Esimerkiksi Pietarin ja Jaakobin kirjeiden ja heidän puheidensa välillä on havaittavissa selkeä verbaalinen parallelismi. On myös huomattava, että Apostolien teoissa on kysymys lähinnä evankeliointipuheista tai hallitsijoiden edessä pidetyistä puheista, eikä uskoville suunnatuista, kuten kirjeissä. Guthrie huomauttaa, että ainoa kirjeiden suhteen analoginen tilanne on puhe, jonka Paavali suuntasi Efeson vanhimmille. Tämä puhe muistuttaa kaikkein eniten Paavalin kirjeitä! (46) Apostolien tekojen kirjoitusmotiivi on lisäksi erilainen kuin kirjeiden. Kirjeissä Paavali joutuu erottautumaan judaisteista, kun taas Luukas pyrkii esittämään Paavalin hyvänä juutalaisena, jonka tarkoituksena ei ollut toimia omaa kansaansa vastaan. Wallacen mukaan teologiset painotuserot puhuvat itse asiassa aitoperäisyyden puolesta. Olisi erikoista, jos huomattavasti myöhemmin kirjoittanut kirjoittaja olisi eronnut teologisesti paljon Paavalin kirjeistä. Roger Stronstad on käsitellyt Paavalin ja Luukkaan kirjoitusten erilaisia pneumatologisia painotuksia, joista mm. näkyy kirjoittamista säätelevien teologisten motiivien erilaisuus. (47)

Eli…
Koska vakuuttavia todisteita Luukkaan kirjoittajuutta vastaan ei ole voitu esittää, ei ole syytä epäillä yksimielistä ja tunnettuihin faktoihin sopivaa käsitystä, jonka mukaan Paavalin matkaseuralainen lääkäri Luukas kirjoitti sekä hänen nimellään kulkevan evankeliumin sekä Apostolien teot.

LÄHDELUETTELO
1.   Guthrie Donald "Questions of Introduction" in New Testament Interpretation (1977) ed. by Marshall I. Howard, Paternoster Press, ss. 105-116
2.   Eettiseltä kannalta pseydonyymisyys-kysymystä pohtii Lea Thomas D. "The Early Christian View Of Pseudepigraphic Writings" Journal of Evangelical Theological Society, Vol 27, No 1, March 1984
3.   Tästä kirjoittaa mm. Ferngren G. B. "Internal Criticism as a Criterion for Authorship in the New Testament, Bibliotecha Sacra, Vol..134, October 1977
4.   Konservatiiviselta kannalta Ut:n tulkintaan vaikuttavista tekijöistä kts. New Testament Interpretation (1977) ed. by Marshall I. Howard, Paternoster Press.
5.   Ei konservatiiveista lienee syytä mainita esim. katolinen Jeesus-tutkija John Meier. Esimerkki konservatiivisesta aitoperäisyyden kieltävästä mutta historiallista luotettavuutta kuitenkin korostavasta tutkijasta on Ben Witherington suhteessa Johanneksen evankeliumiin.
6.   Radikaalilla tarkoitan tässä erityisesti tiettyjä neo-bultmannilaisia suuntauksia, joita edustaa mm. amerikkalainen Jeesus-seminaari. Edustajina mm. Burton Mack ja John Dominic Crossan sekä ehkä enemmän huuhaatieteilijäksi luokiteltava Earl Doherty, jonka kirjoituksia on julkaissut ainakin Vapaa-ajattelijat.
7.   Witherington B. (1997) The Jesus Quest, Downers Grove, Illinois, s. 215
8.   Unger M. (1984) The New Unger Bible Handbook. Revised version, The Moody Bible Institute of Chicago, s. 685
9.   Aitoperäisyydellä tarkoitetaan sitä, että kirjan on sen kirjoittajan kirjoittama, jonka nimi kirjan yhteydessä mainitaan.
10.   Blomberg (1994) "The Historical Reliability of the New Testament" teoksessa Reasonable Faith, Craig W. L. (1994), Crossway Books, s. 204
11.   Craig W. L. (1994) Reasonable Faith, s. 257
12.   Boyd G. (1995) " Cynig Sage or Son of God, A BridgePoint Book"
13.   Gregory Boyd esittää vahvoja argumentteja Markuksen evankeliumin aitoperäisyyden puolesta. Boyd G. (1995) Cynig Sage or Son of God, A BridgePoint Book, s. 221-243
14.   Vaikka Papiaksen kirjoitukset on tavallisesti ajoitettu noin vuosiin 120-140jkr, Yarbrough perustelee hyvin tämän aiemman ajoituksen. Yarbrough Robert W. "The Date of Papias: A Reassessment" Journal of Evangelical Theological Society, Vol 26, No 2, June 1983
15.   Eusebiuksen kirkkohistoria III, s. 39
16.   Guthrie D. (1990) New Testament Introduction, rev.ed. Downers Grove, Illinois, InterVarsity Press
17.   Guelich Robert A. (1989) Mark 1-8:26, Word Biblical Commentary, Word, Dallas
18.   Guelich R. A. "Mark, Gospel of" in Dictionary of Jesus and Gospels, ed by. Green J. B., McKnight S. & I. H. Marshall, (1992), InterVarsity.
19.   Guelich Robert A. (1989) Mark 1-8:26, Word Biblical Commentary, Word, Dallas, s. xxviii
20.   Boyd, s. 233
21.   Boyd, s. 234
22.   LaneW. L., The Gospel of Mark (NICNT), s. 22. Lainaus Wallace D. B. "Mark: Introduction, Argument, and Outline", http://www.bible.org/docs/soapbox/markotl.htm
23.   Schweizer Eduard (1989) Markuksen evankeliumi, Uuden testamentin selitys, Kirjapaja, Helsinki suom Petri Luomanen, s.21
24.   Hoggart-Camery Jerry "Mark" in Full Life Bible Commentary (1999), ed by Arrington French L. & Roger Stronstad, Zondervan, Grand Rapids, s. 318
25.   Anderson mainitsee nämä pääasialliksi maantieteellisiksi (tai vastaaviksi) tunnustmerkeiksi maantieteellisen tietämättömyyden puolesta. Anderson Hugh (1976) The Gospel of Mark, New Century Bible Commentary, Marhall, Morgan & Scott, Grand Rapids, Michigan, s. 31
26.   Saarnivaara U. (1985) Voiko Raamattuun luottaa? Saarijärvi, Ev. lut. Herätysseura, s. 673 27. vTästä France Richard T. (1985) Matthew, Tyndale Bible Commentary, Eerdman's, Grand Rapids, ss. 31-32
28.   Kts. Wallace D. B " Matthew: Introduction, Argument, and Outline" http://www.bible.org/docs/soapbox/matotl.htm
29.   Augsburger Myron S. (1982) Matthew: Mastering the New Testament, Word Dallas
30.   Marx Werner G. "Money Matters in Matthew" Bibliotecha Sacra, Vol 136, No 542, April 1979
31.   Tarkemmin Matteuksen evankeliumin kirjoittajan kiinnostuksesta aiheesta kts. Werner G. Marx, " Money Matters in Matthew", Bibliotecha Sacra, Vol. 136, Apr 1979.
32.   Tästä France Richard T. (1985) Matthew, Tyndale Bible Commentary, Eerdman's, Grand Rapids, s. 33
33.   Blomberg Craig L. (1992) Matthew, The New American Commentary, Broadman Press, Nashville, Tennessee, 43-44
34.   Näin mm. Schweizer Eduard (1989) Matteuksen evankeliumi, Uuden testamentin selitys, Kirjapaja, Helsinki suom Petri Luomanen,
35.   On mainittava, että Matteuksen riippuvuus Markuksesta ja ylipäätään koko synoptinen ongelma ei ole ratkaistu. Erilaisia hypoteeseja on esitetty useita. Tässä yhteydessä pitäydymme kuitenkin vallalla olevassa näkemyksessä, jonka mukaan siis Matteus tukeutuu pitkälti Markukseen. Muista hypoteeseista kts. esim. Thomas R. " An Investigation Of The Agreements Between Matthew And Luke Against Mark " Journal of Evangelical Theological Society 26/4 (December 1983)
36.   Hendriksen William (1973) Matthew, New Testament Commentary, Baker Books, Grand Rapids, ss. 92-97
37.   Kts. Carson D. A. "The Jewish Leades In Matthew's Gospel: A Reappraisal" Journal of Evangelical Theological Society Vol 25, No 2, June 1982
38.   Ingolfsland D. "A Review of Who Wrote the New Testament?" Bibliotecha Sacra-Vol, 154 Apr 97
39.   Guthrie, ss. 115-119
40.   Guthrie, ss. 115-16.
41.   G. B. Caird, Saint Luke, s. 16-17. (Lain, Wallace)
42.   Kts. Daniel Wallacen johdanto Luukkaan evankeliumiin www.bible.org
43.   Näin mm. Stein Robert (1992) Luke, The New American Commentary, Broadman Press, Nashville, Tennesee, s. 20
44.   Morris Leon (1974) Luke, Tyndale Bible Commentary, Eerdman's, Grand Rapids, s. 24
45.   Marhall I. Howard (1980) Acts, Tyndale Bible Commentary, Eerdman's, Grand Rapids, ss. 45-46
46.   Guthrie, s. 123
47.   Stronstad Roger (1985) Luukkaan karismaattinen teologia, Ristin Voitto