Suomeksi Kotiin, Hem, Home På svenska Kielivalinta, Språkval

Kerhon kirjastosta jäsenten lainattavissa olevaa materiaalia

Kerhon kirjastosta löytyy kohtuullisen suuri määrä melontakirjallisuutta eli kirjoja, lehtiä, esitteitä sekä myös dvd-filmejä, karttoja, reittioppaita. Materiaalia saa lainata itsepalveluperiaatteella, lainausvihkoon merkintä niin lainaus on ok. Lainausaika noin 4 viikkoa, dvd:t noin 2 viikkoa, ei niin vuorokaudesta kiinni, tärkeintä että palauttaa!!!
Valitettavasti liian pitkälle lainalle on jäänyt kirjoja, karttoja. Missä mahtavatkaan pölyyntyä mm. Markku Soikkelin Retkimeloja, Petri Sutisen Se suuri meriretki (palautettu!), Olli Aulion Suuri Retkeilykirja, Paulin The Bombproof Roll and Beyond, Hästbackan Valsörarna, Nigel Fosterin Sea Kayaking, Hutchinsonin Kayak roll ja Sundomin venekerhon karttalehtiö, kooltaan jo sitä luokkaa ettei niin vain pitäisi piiloutua kenenkään kodissa kovin helposti. Kooltaan sitä luokkaa on myös mappi johon on kerätty tiedot kaikista avoinna olevista mökeistä (enimmäkseen kalastajien kämppiä) alueellamme.
Mikäli sinulla ei ole vaja-avainta voit palauttaa lainaukset postilaatikkoon vajan ulkoilmoitustaulun alapuolella!

Alla osa materiaalista mikä vielä löytyy, lehtiä ei ole luetteloitu tässä, jokainen voi itse tutustua niihin paikan päällä.

Viiva_linje Jimin toinen kirja

Jim Danielsson osoittautuu säntilliseksi melojaksi. Tilastoja hänen retkistään hätkäydyttää, minkälaisista retkistä hän on saanut kokoon satatuhatta kilometriä? Tavallista melojaa heikottaa...

Viiva_linje 148 päivää kajakissa

Jimin ensimmäisessä kirjassa liikutaan enimmäkseen Norjan vesillä mutta ehtipä mies Suomeenkin... Tämä kirja on klassikko joka inspiroinut Vkk:laisiakin tekemään suht pitkiä retkiä. Kaukana Jimin päivämääristä ollaan kylläkin jääty...

Viiva_linje This is the sea dvd

DVD "This is the sea" on sarja filmejä jotka ovat lähinnä action-tyyppisiä, vauhdikkaita otoksia eri puolilta maailmaa. Eli taitavia melojia usein upeissa maisemissa.
"A word tour with this planet´s top sea paddlers by award-winning filmmaker Justine Curgenven".

Viiva_linje Sea Kayaking

Tunnetun englantilaismelojan perusopus missä laajasti asiaa merimelonnasta: Equipment, Technique, Surfing, Rescues, Waves, Wind and weather...
Kirja on 100-sivuinen, runsaasti piirroksia sisältävä teos jonka ensipainos tuli jo 1976.
Kirjan tekijä, Derek Hutchinson, on myös keskeisesti ollut mukana kehittämässä merikajakit siihen muotoon kuin me sen tänään tunnemme.

Viiva_linje The complete book of Sea Kayaking

Saman kirjoittajan uudempi versio yllä olevasta kirjasta. Tässä vielä suurempi määrä piirroksia, tällä kertaa värillisinä. Myös muutama värivalokuva eri puolita maailmaa.

Viiva_linje Kanoottiretkeily

Veli-Markus Halosen kirja tuli jo 1979, kirjoittaja keskittyy lähinnä koskimelontaan sekä inkkarilla että kajakilla. Yksi harvinaisuus kirjasta löytyy: V-M antaa vinkkejä kuinka voi päästä koskimelonnan alkuun harjoittelemalla pelkästään tasaisella vedellä. Lisäksi kirjasta löytyy noin 30 sivua reittivinkkejä.

Viiva_linje 360 astetta merimelontaa

Kooltaan vaatimaton kirja joka silti sisältää todella paljon asiaa ja vieläpä onnistuneesti esitettynä.
Takakansiteksti: kirja on tarkoitettu niin melontaa aloittavalle kuin jo pitempäänkin retkimelontaa harrastaneelle. Kirja sisältää vinkkejä allas- ja avovesiharjoitteluun, esimerkiksi pelastautumistekniikkaa, melatuenta- ja aallokkomelontaa... Täyttä asiaa puristettuna 50-sivulle!

Viiva_linje Melontareittiopas

Suomen Ladun 1999 julkaisema kirja jossa pääosin keskitytään reittiselostuksiin.
Eerikki Rundgrenin "Retkimelonta" vuodelta 2008 on uudempi ja siis ajankohtaisempi! Löytyy Vaasan kaupungin pääkirjastosta, myös Palosaarelta, Variskalta ja kirjastoautosta.

Viiva_linje Pohjanmaalla

Pekka Tyllilän 66-sivuinen seikkaperäinen selostus lähialueemme joista. Houkutteleeko "mutaojat" Kyrönjoki, Lapuanjoki tai Isojoki/Lapväärtinjoki niin tästä teoksesta löytyy arvokasta tietoa, vihkosen vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta.

Viiva_linje Inarilla

Inari on suosittu melojienkin keskuudessa. Mikäli haluaa saada tarkempaa tietoja luontokohteista sekä linnustosta tästä kirjasta saa perusteelliset tiedot ja näin retkestä enemmän irti.

Viiva_linje Kayak Navigation

Tämän kirjan päntättyäsi et enää eksy? 300-sivua täyttä asiaa sinulle joka ei halua seikkailla vaan aina löytää perille myös tuntemattomilla vesillä sankassa sumussa...

Viiva_linje Skrinnskobok

1992 tuli tämä kirja jossa pitkän linjan retkiluistelija jakaa kokemuksiaan sekä aloittelijoille että kokeneille luistelijoille.

Viiva_linje Långfärdskajak

Pätevä kirja merimelonnasta alkaen aivan alkeista mutta edeten niin että kokeneempikin löytää opittavaa. Myös melontaretkeilyä käsitellään. Tämä kirja poikkeaa tässä kirjajoukossa sillä tavalla että kirjoittaja on nainen, Karin Mentzing. Monta upeaa valokuvaa bonuksena.

Viiva_linje Kanotboken

Pelkästään inkkarimelontaan keskittyvä kirja. Eli inkkariristeilijöille rautaisannos kokemuksia, viisauksia.

Viiva_linje White water

Tekijöitten mukaan vaatimaton kirja koskimelonnasta... Voisi sanoa että turhan vaatimattomia!
Tätä kirjaa on ollut 2kpl hyllyssämme, valitettavasti toinen on ollut lainassa vuosia... Eikä taitavaa koskimelojaa ole vielä näkynyt. Ehkäpä lainaaja vielä pänttää teoriaa meidän kirja sylissä? Odotamme näyttöä...

Viiva_linje Inkkarilla Suomessa

1935 julkaistu kirja missä melotaan inkkarilla Jäämereltä Viipuriin, mahtava reissu joka vei tekijöiltä kaksi kesää. Uskomattoman hyvin legendaarisen Harry MacFien valmistama inkkari kesti.

Viiva_linje Skärgott

40-sivuinen vihkonen jossa gourmeeruokaa...

Viiva_linje På en låga

På en låga eli yhdellä liekillä... Ken osaa niin tästä kirjasta saa lisää vinkkejä, reseptejä herkkusuille...

Viiva_linje Skärgott

Miten harjoitella tullakseen hyväksi kilpamelojaksi? 50 sivua ajatuksia 1960-luvulta, ajalta ennen dopingin tuloa laajemmin suuren yleisön tietouteen.

Viiva_linje Bottenviken

Liten skrift från 1981 i vilken redovisas över hamnar, farleder och utflyktsmål i Norrbottens skärgård, från fyrön Pite Rönnskär till Haparanda.

Viiva_linje Animated manual

The animated manual of intermediate and advanced whitewater technique. Eli koskimelontaa kannesta kanteen humoristisesti esitettynä! Piirrokset dominoivat jokaista sivua, kielitaidotonkin oppii tutkimalla rentoa kuvitusta.

Viiva_linje Segelkajak

Med segelkajak i skärgården, viehettävä pieni kirja jossa lapsiperhe liikkuu kahdella, meilläkin tutulla, koottavalla kajakkimallilla. Edullista ja palkitsevaa, kaukana muskeliveneilystä!

Viiva_linje Canoe Games

Canoe games, pieni aarrearkku täynnä ideoita kajakkileikeistä. Mitä muuta voi tehdä kuin meloa eteenpäin? Uimahallissa? Tasaisella vedellä? Kaupungissa? Joella? Kaikille melontaohjaajille suositeltava teos.

Viiva_linje retkiluistelu

50 sivua asiaa retkiluistelusta suomeksi. Varusteet, jäätietoa, rautaisannos perustietoa tästä monen melojan talviharrastuksesta.
Muistutettakoon että vajalta löytyy neljä paria luistimia varusteineen, kaikkien jäsenten vapaassa käytössä.

Viiva_linje Art of Canoeing

Inkkarimelojan raamattu, Bill Masonin Path of the Paddle, an illustrated guide to the art of canoening. 200 sivua, klassikko jo syntyessään, vaatimattomasti sanottuna.

Viiva_linje Kajak, allt!

Kajak, allt du behöver veta om kajakpaddling. Eli ei paljon muuta lisättävää kuin että tätä kirjaa ei löydy vajalta vaan suunta on otettava Vaasan pääkirjastoa kohden, yksi kpl tätä upeaa kirjaa löytyy. Molemmat kirjan tekijöistä ovat NIL-sertfioinnin alkuunpanijoita.

Viiva_linje

Top 20