| Turkkilainen van on Kaakkois-Turkista,
Van-järven seudulta kotoisin oleva luonnonrotu. Kotiseudullaan sitä on pidetty
kotikissana satoja vuosia. Rodun jalostus alkoi 1950-luvulla Englannissa. Virallisen
hyväksynnän rotu sai 1969, ja Suomeen ensimmäiset vanit tulivat 1980-luvun
puolivälissä. Nykyisin Suomessa on noin 450 turkkilaista vania. Turkkilainen van on luonteeltaan erittäin vilkas, leikkisä ja
oppivainen. Vieraita kohtaan se saattaa olla aluksi varautunut, mutta isäntäväelleen se
osaa näyttää hellyytensä koko kirjon. Van on innokas kiipeilijä, joten asunnon
kirjahylly ja oven päälliset ovat sille mieluisia paikkoja. Vankissa oppii kulkemaan
valjaissa ja noutamaan esineitä, kunhan omistaja vain jaksaa olla tarpeeksi
kärsivällinen.
Vankissan mieltymys veteen on selvästi
yksilökohtaista. Jotkut rakastavat vettä yli kaiken ja niitä ei lainkaan haittaa vaikka
ne sattuisivat vahingossa istumaan vesilätäkköön. Toisille taas vesi on - kuten
monelle tavalliselle kissallekin kauhistus.
Vankissan omistajat kertovat kissoistaan
seuraavilla adjektiiveilla:
- ihana
- täynnä yllätyksiä
- omapäinen
- seurallinen
- utelias
- älykäs
- kiipeilijä
- ulkona viihtyvä
- eläväinen
Eli vankissa on todellakin kissa isolla K:lla. |
| Turkkilaisen vanin pää on lyhyt,
tylppäkulmainen kolmio muodoltaan, nenä on keskipitkä ja suora, leuka vahva. Korvat
ovat suuret ja hyvin karvoittuneet: leveät tyvestä, korvankärjet hieman pyöristyneet.
Ulkopuolelta korvan tulee olla valkoiset, sisäpuolelta vaaleanpunaiset. Korvat
sijaitsevat lähellä toisiaan, korkealla päälaella ja ovat pystyt. Silmät ovat suuret ja soikeat, hieman vinoasentoiset,
väriltään siniset, vaalean meripihkan väriset tai erivärisilmäiset: toinen silmä
sininen ja toinen vaalean meripihkan värinen. Silmäluomien reunojen tulee olla
vaaleanpunaiset.
Kaula on vahva, vartalo pitkä mutta vankka,
lihaksikas, keskiraskas tyypiltään. Jalat ovat keskipitkät, tassut sorjat, pyöreät ja
tupsulliset.
Häntä on keskipitkä, hyvin tuuhea, mutta ilman
alusturkkia. Musta, sininen, punaruskea, creme, kilpikonna, sinikilpikonna tai vastaava
kuviollinen laikku takapuolen päällä jatkuu ja peittää koko hännän, jossa näkyy
väriä vastaavat agouti(kuvio)renkaat.
Turkki on puolipitkä vartalolla, hieno ja
silkkinen laadultaan. Ei villavaa alusturkkia. Väriltään van on kalkinvalkea ilman
kellansävyä. Mustat, siniset, punaruskeat, cremet, kilpikonna, sinikilpikonna tai
vastaavat agouti laikut kasvoilla ja näiden välissä valkoinen laukki.
Nenänpää ja polkuanturat ovat vaaleanpunaiset.
Lisäksi todetaan huomautuksina, että joillain
kissoilla on pieniä epäsäännöllisesti sijaitsevia värillisiä laikkuja, mutta sen
vuoksi ei hyvää kissaa tulisi hylätä arvostelussa. Laikut voivat usein olla myös
raidallisia.
Pisteet:
- pää (muoto, nenä, leukaperät ja hampaat, leuka,
silmien muoto ja koko) 25 pistettä
- korvat (muoto, sijainti ja väri) 10 pistettä
- silmien väri 10 pistettä
- vartalo (muoto, koko, luusto, jalkojen ja tassujen
muoto, hännän muoto ja pituus) 25 pistettä
- turkki (väri, rakenne ja laatu, pituus) 25
pistettä
- kunto 5 pistettä.
Kuvia vaneista - Rekisteröinnit vuosittain |