Aihepiiriluettelo > Luontosivujen etusivu > Ensisijaiset sienisivut > 1.c Sienten tunnistusvihjeitä &Muut helttasienet (jakso 9/9)

Sivun jaksot:

Introjakso

Edellinen jakso

Seuraava sivu

Muut helttasienet

• Ukonsienen ja akansienen tunnistusvihjeitä. Erinomaisen ukonsienen ja akansienen voi sekoittaa, jos ei tutki tarkemmin. Akansienen jalka on sileä ja yksivärinen (ja se tummuu kosketeltaessa), ukonsienellä kirjava. Jos löytää vanhoja akansieniä, ne poikkeavat merkittävästi ukonsienestä. Löytämieni korkeitaan n. 15 cm leveiden vanhojen akansienten lakit olivat koveria, kovapintaisia ja niiden suomuja ei voinut raaputtaa irti pinnasta. Löytämäni 17 cm levyisen ukonsienen lakki oli kupera, pehmeäpintainen, pehmeämaltoinen ja sen suomut olivat isoja ja helposti pinnasta irti raaputettavia. Ks. myös ruokavihjeitä.

• Lohisienten tunnistusvihjeitä. Kaikkialta violetinvärisen lehtolohisienen lakin leveys on enimmillään n. 5 cm. Samaa kokoluokkaa edustaa myös sen lähilaji lohisieni . Lehtolohisienet kasvat tyypillisesti asutuksen lähellä, kuten löytämäni yksilöt, jotka kasvoivat kuusen karikkeessa lähellä omakotitaloa akansienten seurassa.

  Lohisieni on nimensä mukaisesti suuri piirtein lohenpunainen. Se kasvaa kangasmetsissä varsinkin metsäautoteiden reunoilla. Muuten saman näköinen, mutta helttojen värinä on violetti on kangaslohisieni . Koska en ole tarkastellut helttojen väriä, osa lohisieniksi arvioimista sienistä saattoi olla kangaslohisieniä.

  Samaa kokoluokkaa, violetinvärinen, mutta helttojen osalta valkoinen sieni on sinipunahiippo. Kaikilla näillä sienillä on ohut ja sitkeä, ainakin vanhana ontto jalka. Ongelmana löytämieni lehtolohisienten tunnistuksessa oli se, että en havainnut yhdessäkään sienessä lohisienille tyypillistä "napaa" lakissa, jollainen on useimmiten sen lähilajilla. Lehtolohisienten kasvupaikka muistuttaa sinivalmuskan kasvupaikkaa, mutta se, kuten myös löyhkäseitikki kasvavat vanhoina 10-15 cm leveiksi ja kummankaan em. sienen jalka ei ole ohuen sitkeä.

• Herkkusienten tunnistusvihjeitä. Vuonna 2001 on tapahtunut sienimyrkytyksiä, joiden todennäköisin syy on siinä, että valkokärpässieniä on luultu herkkusieniksi. Päällisin puolin valkoisilla herkkusienillä kuten peltoherkkusienellä ja nurmiherkkusienellä ei ole jalassa tuppea kuten kokonaan valkoisella valkokärpässienellä. Lisäksi heltat tummuvat. Heltat ovat aluksi lähes valkoiset, sitten vaalean punaiset ja lopuksi tummanharmaat. Valkokärpässieni on vanhanakin kauttaaltaan valkoinen. Sen rengas on epämääräinen repeilevä vaippa kun herkkusienten rengas on selkeä ja helposti irtoava. Erona on myös se, että valkokärpässienen lakki on kellomainen, kun herkkusienten on kupumainen. Em. herkkusienten kasvupaikat ovat rehevät metsät ja puistot kun valkokärpässieni viihtyy kangasmaastoissa. Tosin kuusiherkkusienikin viihtyy metsäisissä puistoissa, mutta lähellä ei ollut ainoatakaan kuusta. Sillä, että onko kyse nurmi-, pelto- tai kuusiherkkusienestä ei ole muuta merkitystä kuin se, että peltoherkkusieni kerää erityisen herkästi raskasmetalleja (WSOY:n suuri sienikirja).

  Valkokärpässientä eniten muistuttava kuusiherkkusieni sen sijaan viihtyy tuoreissa kuusikkometsässä, joiden kuivimmista kohdin saattaa löytää valkokärpässienenkin. Löysin 03.10.2001 mahdollisesti yhden havumetsässä kasvaneen herkkusienen. Se on ainoa, jonka olen koskaan tavannut. Otin jalan kokonaan irti. Siinä ei vaikuttanut olevan tuppea vaan - kuten kuusiherkkusienellä kuuluukin olla - jyrkkäreunaisen mukulamainen tyvi. Koska olin epävarma, en käyttänyt sientä. Toinen arveluttava syy oli se, että sieni oli nuori ja sillä oli valkeat heltat. Valkokärpässienen heltat pysyvät valkoisina, mutta kuusiherkkusienen tummuvat. Kuusiherkkusientä on turvallista poimia vain, jos löytää lähiympäristöstä vanhoja yksilöitä. On tosin huomattava, että ajankohta on myöhäinen kun valkokärpässienet kasvat aiemmin. Jos ajatellaan valkokärpässienen "rengasta", kyseessä on pikemminkin enemmän tai vähemmän jalkaan tarttunut (tai jalasta irronnut) "jalkarätti" kuin selkeä rengas, jollainen on herkkusienillä.

  Herkkusieniä varoitetaan sekoittamasta isokaulussieneen (tunnistusvihjeitä). Sen sijaan silkkivalmuskaan sekoittaminen ei ole haitallista, sillä se on hyvä ruokasieni (tunnistusohjeita).

• Valevahveron tunnistusviheitä. Oranssi valevahvero on harmillisen paljon keltavahveron värinen. Keltavahvero on kuitenkin selkeästi paksumaltoisempi.

• Eräiden lahottajasienten tunnistusvihjeitä. Lahottajasienet on hankala erottaa toisistaan. Koivunkantosienen , pohjanmesisienen ja nuijamesisieni voidaan sekoittaa huonoihin sieniin. Sekoitin itse punalahokan (tai myrkyllisen kitkerälahokan) koivunkantosieneen.

  Punalahokalla, kitkerälahokalla ja kuusilahokalla ei ole jalassa rengasta ja ne ovat reunoilta vaaleampia kun koivunkantosieni on yleensä keskeltä vaaleampi kuin reunoista. Olen käyttänyt koivunkantosieniä ja kun ne oppii tuntemaan, niitä kannattaa käyttää. Kuusilahokka on havupuiden lahottaja, mutta kitkerälahokka voi lahottaa sekä havu- ettälehtipuita. Punalahokka on pääsääntöisesti lehtipuiden lahottajasieni. Sen rakenteelta muita lahokoita tukevajalkaisempi. Koska WSOY:n suuressa sienikirjan valokuvien pohjalta kitkerälahokka ja kuusilahokka ovat niin saman näköisiä, että lajitunnistus edellyttää maistamista, sienten keruu ruoaksi ei ole kovin suotavaa, sillä kitkerälahokka voi aiheuttaa vakaviakin myrkytystiloja. Tein 21.10.2001 erittäin vastenmielisen testin kahden sieniryhmän kohdalla ja ryhdyin "koekaniiniksi". Toisen sieniryhmän yhtä sientä maistaessani havaitsin sen erittäin karvaaksi. Kyseessä oli mitä todennäköisimmin kitkerälahokka, sillä sieni oli hentojalkainen ja se lahotti pururadan puujätettä, joka on yleensä havupuuta. Tosin WSOY:n suuren sienikirjan pohjalta kyseessä voisi olla myös erityisesti puujätettä lahottava harvinainen parvilahokka. Toisesta ryhmästä maistamani sieni maistui miellyttävältä, ei lainkaan karvaalta eli sillä kertaa maistoin kuusilahokkaa. Mikäli kuusilahokkaa aikoo käyttää ruokana tulee varata sieniretkelle litrakaupalla nestettä voidakseen puhdistaa suunsa mahdollisesti myrkyllisestä, kitkerästä nesteestä. Lopputuloksena voi silti olla mahakouristuksia. Vaikka hakatussa metsässä voi olla paljon kuusilahokoita, jättäisin sienet keräämättä. Käyttäisin lahottajasienistä ravinnoksi vain koivunkantosientä ja mesisientä.

  Pohjanmesisieni eroaa (lievästi myrkyllisestä) pörhösuomuhelokasta siinä, että jalka on renkaiden alapuolelta aika sileä kun pörhösuomuhelokan jalassa on renkaan alapuolella pörhöllään olevia suomuja aivan kuten lakissakin - varsinkin jalan suomut ovat selkeä tuntomerkki. Maku on molemmissa karvas, mutta mesisienellä vain hieman. Havaitsemistani sienistä yksi mesisieniryhmä kasvoi elävässä puussa. Löytämäni pörhösuomuhelokat kasvoivat kuolemassa olevan lepän juurella. Pörhösuomuhelokka on suhteellinen harvinainen ja se viihtyy rehevissä, lehtomaisissa metsissä, puistoissa jne. Mesisienen saattaa löytää koivunkannosta kangasmaastostakin.

  Koivunkantosieni ja pohjanmesisieni on mahdollista sekoittaa myös yhtenäisen kellanväriseen leppähelokkaan. Leppähelokan erottaa koivunkantosienestä ja mesisienestä helpolla siitä, että sillä ei ole jalassa rengastas.

  Näitä myrkyllisempi on ruskea myrkkynääpikkä, jonka myrkky ei häviä esikäsittelyillä, joten ainakin se tulee tunnistaa, ettei sitä poimi syötävänä sienenä. Myrkkynääpikkää muistuttaa hieman punaruskea lohisieni . Sen lakissa on kuitenkin on yleensä "napa", joten ryhmä, jonka sienillä on ainakin joillakin em. napamainen kuoppa, on suhteellisen turvallista kerätä.

• Eräiden syötävien kärpässienten tunnistusvihjeitä. Periaatteessa syötävien harmaatuppikärpässienen kuten myös kehäkärpässienen voi sekoittaa kangaskärpässieneen . Viimeksi mainitulla on jalassa rengas, joka kahdelta edelliseltä puuttuu. Vaikka kärpässienissä on syötäviä lajeja, yleensäkin kaikkien kärpässienien käyttö on arveluttavaa, sillä myrkyttömän kärpässienen voi sekoittaa helposti myrkylliseen. Viittaan eräisiin syötäviin kärpässieniin myös pantterikärpässienen tunnistusvihjeissä.

• Koivulahorusokkaan ja isojuurekkaan tunnistusvihjeitä. Koivulahorusokas on isoina n. 10-15 cm leveä mustan-rusehtavanharmaa. Sillä on nuorena valkoiset heltat ja valkea, mustapilkkuinen jalka. Löytämieni sienten kasvupaikkana oli pururadan reuna suhteellisen rehevässä kohdassa;. Värin ja kasvupaikan puolesta sienet olisivat voineet olla joko juuri ja juuri syötäviä koivulahorusokkaita tai isojuurekkaita. Koivulahorusokkaan voi erottaa isojuurekkaasta mm. siitä, että jalan tyvessä ei ole rihmastojäänteitä ja sienen heltat punertuvat itiöpölyn vaikutuksesta (isojuurekkaalla itiöpöly on valkoista). Lakin saa sangen helposti irti jalasta (Mauri Korhosen huomio). Isojuurekkaan lakin reuna on isona usein reunoiltaan rikkoutunut, mutta löytämieni sienten kaikki lakit olivat ehytreunaisia. Lakin väri vastaa Mauri Korhosen Sienestäjän kirjassa olevaa kuvaa. Koska molemmat mainitut sienet ovat eri kirjojen pohjalta sangen mauttomia ja kaikissa kirjoissa niitä ei edes luokitella ruokasieniksi, vahamaisen mustanpuhuvan lakin, johteettomat heltat ja valkean jalan omaavat isot sienet kannattaa hylätä ja keskittyä parempiin ruokasieniin. Paremman puutteessa niitäkin toki voi syödä.

  Yleisen värityksen ja pinnan vahamaisuuden puolesta koivulahorusokasta muistuttaa mustavahakas , mutta sen erottaa selkeästi siitä, että mustavahakkaan heltat ovat voimakkaasti johteiset ja koivulahorusokkaan itiöpöly on punertavaa ja heltat punertuvat vanhemmiten kun mustavahakkaan heltat pysyvät vanhoillakin sienillä vaaleina.

  Arvelin joskus koivulahorusokkaita isojuurekkaiksi . Löysin kuitenkin parhaita ruokasieniä käsittelevästä kirjasta (sivu 113) täsmälleen Pahkavuoressa havaitsemani sienen kaltaisen sienen (myös Mauri Korhosen Sienestäjän kirjan kuva sivu 117 vastaa löytöäni). Sienen jalka on juurekkaaksi tukeva, lähes valmuskoiden luokkaa. Sen lakki on viiruvalmuskan tavoin viiruinen. Laki väri on kuitenkin tasaisen vaaleanruskea. Vihertuoksumalikka on rakenteeltaan hieman isojuurekkaan kaltainen, mutta se on kuvattu kaikissa kirjoissa vihertäväksi.

  Värien puolesta isojuurekasta muistuttaa suopavalmuska , mutta em. sienen voi erottaa pahasta hajusta ja mausta.

• Eräiden kärpässienten tunnistusvihjeitä. Mielestäni Vuohensaaren myrkylliset kärpässienet olivat pantterikärpässieniä, sillä vanhojen sienten lakki oli aivan pöytämäisen laakea ja jo aivan pienet sienet saattoivat olla laakealakkisia. Myös eräät muut tutkimani tuntomerkit täsmäävät (valkoinen jalka ja haju). Kasvupaikkana oli lehtomainen metsänreuna, jossa kasvoi rehevissä lehtomaisissa metsissä viihtyvät monivyöseitikki sekä eräitä nimenomaisesti lehtomaisissa metsissä viihtyviä seitikkejä.

  Toinen suurin piirtein saman näköinen mahdollinen sieni on myrkyllinen ruskokärpässieni . Sienikirjojen kuvissa sen lakki ei ole aivan yhtä pöytämäinen kuin pantterikärpässienen. Kasvupaikkana sille ilmoitetaan kuusivaltaiset havumetsät. Koska löytämieni sienten lähellä kasvoi kuusiakin, kasvupaikka ei anna täysin varmaa kuvaa kummasta sienestä olisi kyse.

  Periaatteessa syötävä rusokärpässieni on suurin piirtein saman värinen kuin em. sienet, mutta kuvien perusteella sen lakki on vanhanakin jonkin verran kupera ja sienen malto on em. kahta myrkyllistä sientä paksumpaa. Merkittävin tuntomerkki on se, että jalan alaosa on punertava ja mallon leikkauskohta punertuu (lisäksi rengas on selkeä ja siinä on hyvin tiheät pienet pitkittäisuurteet). Missään tapauksessa Vuohensaaressa koivujen alla havainneeni sienet eivät siis olleet syötäviä. Löysin 01.10.2001 toisesta kohtaa Vuohensaarta paljon isoja rusokärpässieniä. Ne olivat rakenteelta selvästi tukevampia kuin pantterikärpässieneksi arvioimani sienet (rusokärpässieni jää kangasmetsissä pienikokoiseksi). Vaikka lehdoissa kasvavat rusokärpässienet voi erottaa pantterikärpässienistä, en silti menisi syömään rusokärpässientä ainakaan Etelä-Suomessa!

  Olen varovainen myös eräiden ns. renkaattomien syötävien kärpässienten (esim. ruostekärpässieni ja suhteellisen harvinainen oranssikärpässieni (uskon eräässä paikassa kasvaneen oranssikärpässieniä, vaikka väri oli kyllä voimakkaamman oranssipunainen kuin tutkimissani kirjoissa)) kanssa, joiden lakissa ei ole yleensä suojusjätettä. Koska punakärpässienellä ei ole joskus juuri lainkaan lakissa suojuksenjätteitä, sekoittamisvaara on olemassa. Toki renkaattomien kärpässienten selkeä tuntomerkki on se, että niiden jalassa ei rengasta (tosiasiassa sillä on renkaan aihe, joka on jäänyt kehittymättömänä jalan tupen sisälle). Hätäisesti sieni irrotettaessa voi renkaallisenkin kärpässienen rengas irrota. Mikäli löytää ryhmän renkaattomia kärpässieniä ja tarkistaa, että millään sienellä ei ole rengasta, ruokakäyttö on sangen turvallista. Lounais-Suomen tammimetsiköissä renkaattomat kärpässienet voi kuitenkin sekoittaa Suomessa erittäin harvinaiseen kavalakärpässieneen, joten kannattaa olla hyvin huolellinen.

Sivun jaksot:

Introjakso

Edellinen jakso

Seuraava sivu