Tapio Markulan luontosivut: Ensisijaiset sienisivut: 1c. Sienten tunnistusvihjeitä: Vahakkaat ja malikat sekä eräät valkoiset sienet

	Aihepiiriluettelo > Luontosivujen etusivu > Ensisijaiset sienisivut > 1.c Sienten tunnistusvihjeitä > Vahakkaat ja malikat sekä eräät valkoiset sienet(jakso 8/9)

Sivun jaksot:

Vahakkaat ja malikat sekä eräät valkoiset sienet

Mielestäni parhaimman makuinen syyssieni on mustavahakas. Sen voi sekoittaa eräisiin joten kuten syömäkelpoisiin harmaisiin tai mustanharmaisiin sieniin, isojuurekkaaseen ja koivulahorusokkaaseen (kumpaakaan em. sientä monet eivät suosittele syötäviksi). Paras tuntomerkki on pitkälle jalkaan ulottuvat heltat.
Eräiden limaisten vahakkaiden tunnistusvihjeitä. Vahakkaista sangen limaisia sieniä ovat harmaanruskea-oliivinruskea harmaakirjovahakas, sen lähilaji kupukirjovahakas (lajit on erotettu toisistaan vasta hijattain) ja hallavahakas . Niiden lima on täysin kirkasta. Kupukirjovahakkaalla on jalassa selkeä kuviointi, joka harmaakirjovahakkaalla on heikompi. Koska en muista harmaa- tai kupukirjovahakkaaksi tunnistamallani sienellä voimakasta kuviointia, sieni oli todennäköisesti harmaakirjovahakas. Hallavahakas on muuten samankaltainen, mutta sen jalka ja heltat ovat kellertävät. Kaikki nämä limaiset vahakkaat ovat myöhäissyksyn hyviä ruokasieniä, mutta suhteellisen harvinaisia. Oikeastaan voi sanoa, että silloin kun näkee hallavahakkaita, voi sanoa, että sienikausi on melkein ohi.
Keltaisten vahakkaiden tunnistusvihjeitä. Voimakkaan heleän tai oranssinkeltaisia pieniä (kaikkien löytämieni sienten lakin leveys oli alle 5 cm) vahakkaita on ainakin WSOY:n suuressa sienikirjassa mainittu harvinainen syömäkelvoton napavahakas ja melko yleinen syötävä ahovahakas. Lisäksi Raija Tuomainen on kuvannut syömäkelpoisen keltavahakkaan . Koska sienet ilmestyivät vasta myöhään ja napavahakas voi kasvaa jo loppukesästä, se tuskin on mainittu sieni. Viimeksi tutkittuani sieniä (16.10.2001) pienimmät sienet olivat kupulakkisia, väritykseltään kirjavan puna-keltaoransseja sieniä. Vähän vanhemmat yksilöt olivat keltaisempia, vain heikosti oranssiin vivahtavia, mutta eivät kuitenkaan aivan niin heleän keltaisia kuin em. WSOY:n kirjassa kuvatut napavahakkaat.

Raija Tuomaisen ottamassa valokuvassa on hyvin lähellä juuri sen värisiä sieniä joita löysin. Lakin keskellä oli joillakin keskikokoisilla sienillä pieni napa. Vanhimpien sienten lakit olivat ylöspäin kääntyneitä. Osan sienistä tuntomerkit sopivat siten myös napavahakkaisiin. WSOY:n koko perheen sienikirjassa sanotaan, että keltavahakkaassa voi olla myös punaisia sävyjä. Kokonsa puolesta löytämäni sienet sopisivat keltavahakkaaksi. WSOY:n ison sienikirjan valokuvassa ainoa sekä oranssiin että keltaiseen vivahtava sieni, jonka väri muuttuu vanhemmiten keltaisemmaksi on em. mutkajalkavahakas, mutta ongelmana on se, että yleisväri on oranssimpi kuin löytämilläni sienillä. Rustovahakas on jo selvästi eri värinen (punertavanruskea), vaikka rakenne muistuttaa aiemmin mainittuja sieniä. Löysin 25.10.2001 Tupurista ruohikkoisen metsätien reunalta lähinnä ahovahakkaan kriteerit täyttäviä paljon pienempilakkisia sieniä (lakin leveys n. 1,5 cm, heltat tasatyviset, jalan paksuus n. 4 mm. ja pituus n. 7 cm).

Saarenoksa - Kotiranta kirjan valokuvassa olevat mönjävahakkaat ovat merkittävästi oranssimpia ja sekä pienet että isot sienet ovat kaikki oranssin värisiä toisin kuin löytämilläni sienillä. Keltaiset - oranssit - punaoranssit - oranssinruskeat pienet vahakkaat on suhteellisen helppo tunnistaa vahakkaiksi johteellisista harvoista heltoista (tosin johteellisuus voi olla hyvin heikkoa), mutta tarkka lajitunnistus on erittäin vaikeaa yksistään jo siitä syystä, että saman lajin sisällä on värivaihtelua ja eri-ikäiset sienet ovat eri värisiä. Koko- ja rakenne-erot ovat minimaalisia. Sienten varma tunnistus on ilman mikroskooppia mahdoton tehtävä. Koska kaikki em. sienet ovat kovin ohutmaltoisia ja keltaisissa pienissä vahakkaissa on ainakin yksi syömäkelvottomaksi luokiteltu, kelta- tai ahovahakkaan poiminen ei ole kovin mielekästä. WSOY:n koko perheen sienikirjassa eräiden keltaisten vahakkaiden sanotaan aiheuttaneen mahavaivoja ja aiheuttaa ohimenevää pahoinvointia. Näitä sieniä on mainittu em. kirjan ohella vain Raija Tuomaisen sienisivuilla ja WSOY:n suuressa sienikirjassa.

Em. vahakkaiden lisäksi on olemassa muutamia selvästi tuhdimpia, tukevajalkaisia keltaiseen vivahtavia vahakkaita, kuten kromivahakas, aprikoosivahakas ja suippuvahakas , mutta ne eroavat nimenomaisesti rakenteensa vuoksi hennommista vahakkaista. Näiden sienten lakki on lisäksi kartiomainen kun löytämieni hentojen sienten lakit olivat kupumaisia, laakeita tai jopa kuopalle menneitä. Myös papukaijavahakkaan (mainittu Valittujen Palojen kirjassa) lakki on hieman kartiomainen, vaikka sieni ei ole yhtä tukeva vaan muuten pikemminkin hentojen keltaisten vahakkaiden kaltainen. Papukaijavahakkaat ovat kuitenkin nuorina vihreitä ja muuttuvat vanhemmiten vihertävänkeltaisiksi. Fungin listassa on mainittu keltaisena vahakkaana lisäksi kultavahakas, jonka kasvupaikoista, rakenteesta tai syömäkelpoisuudesta minulla ei ole mitään tietoa.

Niittyvahakas on paljon tuhdimpi, hentoihin vahakkaisiin verrattuna kohtalaisen paksumaltoinen, oranssinkellanruskea sieni, joka kasvaa samantapaisilla kasvupaikoilla. Näin samalla paikoilla sekä aivan keltaisia vahakkaita että niittyvahakkaita. Sieni on poimimisen arvoinen, vaikkakaan ainakaan omasta kokemuksestani se ei ole kovin satoisa.

Myöhäissyksyn keltaiset valmuskat (esim. lehtokeltavalmuska) ovat lähinnä rikinkeltaisia ja niiden heltat eivät ole johteiset. Sienet ovat myös tukevampia kuin suhteellisen hento keltavahakas ja ne ovat myös niittyvahakkaita tukevampia.
Eräiden vaaleiden vahakkaiden ja malikoiden tunnistusvihjeitä. Pienillä malikoilla ja vahakkailla on johteelliset heltat ja niiden lakki on enemmän tai vähemmän suppilomainen. Tuoksuvahakas on harmaanruskea pienehkö sieni, jonka voi tunnistaa sen voimakkaasta tuoksusta. Kun koepaistoin paistinpannulle ne tuoksuivat todella voimakkaalle. Tuoksuvahakas ja sen lähilajit muistuttavat paljon eräitä saman värisiä malikoita, joita olen havainnut metsissä paljonkin, mutta joita en ole pystynyt tunnistamaan lajitarkasti. Löysin Pahkavuoresta malikoita, jotka muistuttivat WSOY:n suuressa sienikirjassa (sivu 51) kuvattuja haisumalikoita (myös anismalikka on voimakastuoksuinen).

Löysin Tupurin asuinalueen kävely- ja polkupyörätien varrelta pieniä vaaleita malikoita. WSOY:n suuren sienikirjan (sivu 50) kuviin verratessa löytämäni sieni on lähes identtinen kermamalikan kanssa, sillä sienellä oli lakin keskellä samanlainen kuoppa. Koska kirja ei mitenkään muuten kuvaa em. malikkaa, laitoin sivulle 1a ehdolle valkomalikka, joka on muistuttaa seuraavaksi eniten löytämiäni sieniä. Valittujen Palojen sienikirja sanoo myrkkymalikan jalkojen olevan täyteisiä, mutta WSOY:n suuren sienikirjan halkaisukuvien perusteella jalka on hieman ontto, mutta ei yhtä paljon kuin esim. kermamalikalla. Sienet eivät kuitenkaan olleet myrkkymalikoita, sillä kaikissa sienikirjoissa niiden lakin keskus on laakean suppilomainen eikä niillä ole terävää kuoppaa lakin keskellä. Löysin 25.10.2001 muuten myrkkymalikan kriteerit täyttäviä sieniä, mutta suurimpien sienten lakin leveys oli 9 cm, kun sienikirjoissa maksimiarvoksi annetaan 5 cm. Koko sopii valkomalikalle. Valittujen Palojen sienikirjan mukaan pienissä malikoissa on paljon selvittämättömiä lajeja eli niiden taksonomia on puutteellinen. Kaikkia pieniä malikoita on syytä epäillä myrkyllisiksi. Edellä mainittujen malikoiden lisäksi löysin 22.10.2001 Valhojalta tummanharmaanruskeaksi myöhäissyksyllä kasvavaksi ilmoitetun kuuramalikaksi arvioimani sienen.

Löysin myös Vuohensaaresta 22.09.2001 ohutmaltoisen malikan. Sienikirjat kuvaavat myrkkymalikan ja jauhosienen kuitenkin kaikkia löytämääni sientä tukevammaksi. Vuohensaaren malikat saattoivat olla hentomalikoita. Mauri Korhosen Sienestäjän kirjassa sivulla 261 on kuvattu mielestäni samannäköisiä sieniä.

Epäilin kerran löytäneeni jyväsvahakkaita , mutta tutkittuani WSOY:n suurta sienikirjaa, sienet eivät voineet olla jyväsvahakkaita, sillä lakin ja jalan pinta ei vastannut em. lajin kuvausta. Sekä harmaanruskeiden vahakkaiden että malikoiden lakki on keskeltä paksuhko ja reunoilta ohut. Kyse oli mitä todennäköisimmin jostakin malikasta, esim. suppilomalikoista , joka on periaatteessa ruokasieni. Koska lehtomaisista metsistä voi löytää myrkyllisiä malikoita, kaikki vaaleat/ harmaat malikat ja vahakkaat kannattaa jättää poimimatta.
Jauhosienen ja nurmitupaskynsikkään tunnistusvihjeitä. Löysin vuonna 2001 mielestäni valkoisia jauhosieniä . Nuoren n. 5 cm. leveän sienen lakki oli kupumainen, keskeltä paksu, heltat johteiset ja jalka oli lyhyt ja tukeva. Missään muussa löytämässäni sienessä ei ollut näitä tuntomerkkejä, sillä muut jauhosienen kokoiset johteiset heltat omaavat sienet olivat Vuohensaaressa hentoja.

Olen vuonna 2003 käyttänyt näitä sieniä ja voin todeta että edellä mainitut tuntomerkit tulee täyttyä ainaki joidenkin yksilöiden kohdalta. Kaikkien sienten lakki ei saman muotoinen vaan joukossa voi olla hieman suppilomaisen lakin omaavia yksilöitä. Kaikkien yksilöiden jalka ei ole yhtä tukeva. Jauhosieninä ei pidä poimia koskaan yksinäistä sientä, jonka tunnistus on hieman epävarma. Sieniryhmässä pitää olla varmasti tunnistettuja sieniä. Jos sienten lakki on kovin harmaa, heltat eivät ole johteiset ja sienet kasvat toisissaan kiinni, kyseessä on nurmitupaskynsikäs. Sen syöminen ei nyt ketään tapa, mutta se ei nyt ole kovin suositeltavaakaan. Jos kaikkien sienten lakit ovat suppilomaisia ja sekä jalka että lakit ovat hentoja ja ohuita sienet ovat todennäköisesti hentomalikoita tai valkomalikoita , jota ei pidetä kovin myrkyllisenä. Sen sijaan on vaarallista sotkea se myrkkymalikkaan , jonka heltat ovat tasatyviset. Jauhosieni tuoksuu selvästi ruisjauholle, mutta myrkkymalikankin sanotaan eräiden sienikirjojen mukaan tuoksuvan heikosti jauholle. Koska jauhosienen tunnistuksessa täytyy ottaa huomioon monta tekijää sen käyttö ruokasienenä soveltuu vain sangen kokeneille sienestäjille. Siitä osoituksena seuraavan kappaleen pieni kertomus.

Löysin Tupurista 25.5.2001 paljon valkomalikoita , jotka ovat saman kokoisia sieniä ja myös niillä on lakin keskeltä suhteellisen paksu malto. Lakin keskuksessa oli kuitenkin pienille malikoille tyypillinen pieni suppilo. Toisessa paikassa kasvaneiden sienten lakin muoto jalan rakenne sopisi paremmin jauhosienelle . Käytettyäni sientä paikallisella sienineuvojalla, hän totesi sienten olevan malikoita. Siihen viittaa myös se, että minkään sienen heltat eivät olleen lainkaan vaaleanpunaiset. Oman kokemukseni perusteella Salossa on erittäin suuri todennäköisyys kerätä jauhosieninä valkoisia malikoita. Malikoissa on myös muita ei suositeltavia sieniä, jotka voi sekoittaa syötäväksi kelpaaviin sieniin (ks. myös eräiden malikoiden ja vahakkaiden tunnistusvihjeitä).

Toisella päällepäin jauhosienen kaltaisella nurmitypäskynsikkäällä ei ole johteisia helttoja vaan johteettomat, sangen tiheät heltat. Sen jalka on pidempi ja usein ontto. Tosin nurmitypäskynsikkään voi tunnistaa helpommin kuin eräät malikat ja vahakkaat. Se kasvaa usein toisiinsa kasvaneina ryhminä. Sieni sisältää kuitenkin Mauri Korhosen uuden sienikirjan mukaan epäillyttäviä aineita, joten se on syytä jättää poimimatta. Sen sijaan miedot ja vaaleanruskeat tummatypäskynsikkäät ovat sekä värinsä että myrkyttömyytensä vuoksi käyttökelpoisia ruokasieniä (sienissä on kirpeitä lajeja, joten niitä täytyy maistaa).

Pienet valkoiset sienet on mahdollista sekoittaa myös valkorisakkaaseen (johteettomat harvat heltat). Lisäksi on olemassa suuri joukko muita pieniä sieniä, esim.: mönjävahakas (oranssinkeltainen lakki, lyhytjohteiset harvat heltat), keltaryhäkäs (ruskeankeltainen lakki, johteettomat heltat, syömäkelvoton), ruskopahkajuurekas (ruskeanvalkea lakki, johteettomat heltat, syömäkelvoton), poimuhiippo (ruskeanharmaa lakki, johteettomat harvat heltat, syömäkelvoton), suippurisakas (kellertävä lakki, johteettomat heltat, myrkyllinen), suippumadonlakki (ruskeanharmaa lakki, johteettomat harvat heltat, myrkyllinen), tummalakitympönen (johteettomat harvahkot heltat, syömäkelvoton), lantakaulussieni (kellertävä lakki, johteettomat heltat), kalvashaprakas (kellertävänruskea lakki, johteettomat tiheät heltat, syötävä).

Sivun jaksot: