[Alku]
Testaa CSS-oppaan navigoinnin toimivuutta!
   
 
Hae sivuiltani:
[Apua]
AihepiiriluetteloKrist. mielipidesivujen etusivuLisäsivut > A Pelkoa ei rakkaudessa ole

A Pelkoa ei rakkaudessa ole

Sydän

Aiheet:

Yleistä

Tämä Raamatun ajatus sopii kaikkeen rakkauteen. Se on oikeastaan ainoa todellinen mittari, jolla voidaan kysellä, onko rakkautta olemassa vai ei.

Avosuhteen ja avoliiton ongelmat

Avosuhteen ongelmana on se, että sen ajatus perustuu hetken tunteeseen. Sen taustalla on pelko, että toinen jättää. Siitä puuttuu sitoutumisen lupaus eli lupaus olla toisen kanssa myös elämän vaikeina hetkinä. Ilman sitoutumista, uskollisuutta ja luottamusta ei ole kuitenkaan koskaan olemassa rakkautta. Rakkauden sijaan on satunnaissuhteiden salailu, jatkuva epäluuloisuus ja toisen menettämisen pelko.

Moni nuori ja vähän vanhempikin isä ja äiti ei uskalla mennä naimisiin, koska ei voi kunnolla luottaa toiseen ihmiseen.

Avioliitto on parhaimmillaan sitä, että sitoudutaan yrittämään elämään yhdessä myös elämän vaikeina hetkinä. Tämä ajatus on kantanut omassa elämässä vaikeiden vuosien läpi. Jos tätä sitoutumista ei olisi ollut, olisimme eronneet aikoja sitten.

Avosuhde ja avioliitto eivät ole kuitenkaan aivan näin yksioikoisia. Avosuhde voi kehittyä avoliitoksi. Avoliitolla tarkoitan sitä, että siinä on sitoutumisen elementtejä, jolloin se on lähellä avioliittoa. Toivoisin, että jokainen joka avoliitossa haluaa sitoutua rakkauteen, uskaltaisi sen myös julkisesti tunnustaa menemällä avioliittoon.

Avoliitto on aina luonteeltaan epävirallinen - moni perusteleekin, että ei halua mitään virallista liittoa. Epävirallisessa suhteessa on kiusaus välttää virallistetun suhteen yhteiskunnallisia vastuita. Se on lähellä ns. harmaata työvoimaa, jossa ollaan töissä epävirallisesti eikä makseta veroja. Avoliiton yleistyminen johtui osaltaan veronkiertosyistä (avoliitossa eläen täytyi maksaa vähemmän veroja). Avosuhteen yleisyys laskee kynnystä vastuun välttämiseen perheissä ja yhteiskunnassa. Sen nykyisenkaltainen suosiminen raunioittaa suomalaisen yhteiskunnan moraalista selkärankaa.

Mielestäni ainakin kasvatustehtävissä (koulut, päiväkodit jne.) olevien tulisi miettiä, millaisen esimerkin he omalla elämäntavallaan antavat.

Avioliitossa on kuitenkin muistettava, että on ero selkeä ero siviili- ja kristillisellä avioliitolla. Kristillinen avioliitto perustuu tiettyihin moraaliperiaatteisiin. Niihin ei kaikkien tarvitse sitoutua. Vaikka ei joku ei voisi sitoutua kristillisen avioliiton moraaliperiaatteisiin, siviiliavioliitto olisi tällöinkin reilumpi vastuu kantamisen tapa. Se kannustaa yleisestikin vastuun kantamiseen.

Ehkä avosuhteen suosiminen on ikään kuin paluuta metsäläisyyteen. Suomalaiset ovat aina olleet tavoiltaan karkeita ja vähän karsastaneet muodollisuuksia. Metsäläisyys ei ole kuitenkaan suomalaisille mikään kunnia.

Avioliiton ongelmat

Avioliitto sisältää ajatuksen, että toisilla ei ole oikeutta tulla rikkomaan solmittua liittoa. Nykyajan ongelmana on se, että tätä sopimusta eivät tunnu kunnioittavan kaikki avioliitossa olevat. Sitä eivät kunnioita myöskään monet sinkkuina elävät, jotka vapaana olevien sijasta pyydystävät avioliitossa olevia.

Mikäli solmitaan avioliitto, jossa ei ole sitouduttu rakkauteen vaan jossa eletään ikään kuin sinkkuina, kyse ei ole syvimmiltään todellisesta avioliitosta - ei ainakaan kristillisessä mielessä. Ajatus ns. vapaasta avioliitosta on avioliiton alkuperäisen ajatuksen vastainen. Tällä tavalla asennoituvien ei itse asiassa pitäisi milloinkaan mennä avioliittoon, sillä he vain pilaavat avioliiton arvostusta. Mutta silloin ei pitäisi hankkia myöskään lapsia, koska heidän lapsensa eivät voi oppia tuntemaan, mitä todellinen rakkaus on.

Avioliitto voi olla paras, mutta joskus myös pahin elämäntilanne. Pahimmillaan avioliitto voidaan ymmärtää toisen omistamiseksi. Me emme kuitenkaan koskaan saa kuvitella omistavamme toista. Siinä kun avosuhde on ikään kuin ehdollisessa vankeudessa elämistä, avioliitto voi muodostua vankilaksi. Vankilassa on aina pelkoa. Tosi nykyaikana tuosta pelon vankilasta moni ottaa vapautuksen.

Jos ajattelen omaa elämääni, olen itsekin joskus pelottava. En ole paras esimerkki tässä suhteessa lapsilleni. Mutta haluan olla heille luotettava isä ja puolisolleni uskollinen aviomies. Toivoisin, että voisin paremmin antaa mallin rakkaudesta, jossa ei ole pelkoa.

Se, että elämässä joskus ollaan pelottavia, ei kuitenkaan saisi automaattisesti johtaa eroon. Luin jokin aika sitten kirjan, jossa kirjan tekijä sanoi eläneensä rikkonaisen avioliiton. Hän oli välillä erossa puolisostaan. Mutta hänellä oli todellinen rakkaus sydämessä ja palasi puolisonsa luokse.

Rakkauden lopullinen menetys

Kuuntelin 16.4.2000 dokumenttia Unto Monosesta. Hän erosi ensimmäistä puolisostaan. Dokumentissa kerrottiin, että hän ei koskaan voinut koskaan unohtaa ensimmäistä vaimoaan. Kukaan muu nainen ei häntä korvannut. Hän menetti elämänsä ainoan todellisen rakkauden.

Moni menettää rakkauden jo lasten syntymään. Suomalaisissa seksitutkimuksien mukaan useimmat rakastelevat kahdesti viikossa. Epäilen, että ihmiset valehtelevat, mutta ainakin pienten lasten kanssa tuo on mahdotonta. Hyvä, jos kahdesti kuussa voi rakastella. Jos pienten lasten kanssa ollaan itsekkäitä eikä osata kasvaa ihmisinä, erotaan. Lapset ovat kuitenkin pieniä vain vähän aikaa ja tosi rakkaus jaksaa odottaa aikoja, jolloin on enemmän aikaa toiselle.

Kun pienen lapsen äidiltä ei saa, etsitään joltain toiselta. Seksin yliarvostus tuhoaa rakkauden. Kun erotaan ei edes anneta itselle aikaa olla hetki erillään vaan etsitään heti "laastaria" vammoihin toisen luota. Ja hetken aikaa menee hyvin, kunnes taasen vaaditaan toiselta liikoja. Liika seksin vaatiminen lopulta tekee seksistä arkirutiinia, väljähtynyttä ja vaatii jatkuvaa "kumppaninvaihtorumbaa".

Näin voidaan kuitenkin kadottaa se rakkaus, jota ei koskaan voi korvata. Tosi rakkaus voidaan yrittää "kapseloida", mutta sen korvaaminen nopeasti uudella suhteella voi johtaa vain siihen, että lopullisesti menetetään rakkaus. Turhan monelle käy nykyisin kuin Unto Monoselle. Rakkaus jää vai kaihoiksi lauluiksi ja muistelmiksi.

Olen nähnyt ja kuullut monen jätetyn kumppanin surun. He eivät ole voineet unohtaa ihmistä, joka on heidät pettänyt eivätkä löytäneet uuttakaan kumppania. Seurauksena voi olla vakavia mielenterveysongelmia tai alkoholismikierre. Unto Monosen elämä päättyi itsemurhaan (tosin oliko se viimeiseen asti harkittu teko, on paljonkin keskusteltu).

Uudestaan aloittamisen mahdollisuus

On toki ns. uusperheitä ja joskus ne onnistuvatkin. Vähän vanhempana on ehkä tajuttu, miten kallis hinta vastuuttomuudesta tuli maksettua. Mutta ei ole helppoa uusperheilläkään. Miten vanhempana oppii välttämään nuoruuden erehdykset? Vaikka ihanne on yksi avioliitto, en voi olla antamatta anteeksi nuoruuden erehdyksiä. Oikealla asenteella tulisi lähteä uuteen avioliittoon. Jeesus sanoi aviorikkojanaiselle jotenkin tähän tapaan:

"Sinun syntisi on anteeksi annettu, mene, äläkä enää syntiä tee".

Mielestäni tämä sisältää täyden anteeksiannon kaikesta, mutta tuolla naisella ei ollut enää oikeutta jatkaa samaa rataa, mikäli hän halusi seurata Jeesusta.

Joka tapauksessa se kehityskulku, joka on alkanut jossakin 60-luvulla on johtanut siihen, että Suomessa parisuhteessaan onnellisia ihmisiä on vähemmän kuin taloudellisessa mielessä ankeina vuosina. Suomessa on lisäksi kuvitelma, että kun muualla olla vapaita, suomalaisten tulee olla vielä vapaampia, että he voisivat olla onnellisia. Vapaus ilman vastuuta ei kuitenkaan tuo onnea vaan yksinäisyyden. Olen miettinyt Jeesuksen kuvausta tuhlaajapojasta. Kun tuhlaajapoika oli kaiken hävittänyt, hän jäi yksin. Kun ihminen on tuhlannut ja tuhonnut ihmissuhteensa, hän on sanomattoman yksin.

Jos rakkautta ei opita

Jos ei olla opittu ymmärtämään todellista rakkautta, sillä on vakavat seuraukset silloin, kun tullaan isäksi ja äidiksi. Olen nähnyt ja kuullut, mitä merkitystä sillä on. Moni nuori isä on jättänyt äidin yksihuoltajaksi jo ennen kastetilaisuutta tai pian lapsen syntymän jälkeen. On raskasta kantaa vastuuta ja paljon helpompaa on etsiä uusi kaveri, jolla on aikaa lemmenleikkeihin. Olen kuullut myös äitien jättävän isän pienten lasten kanssa heitä hoitamaan - äiti lähti toisen miehen mukaan.

Lapset kärsivät suunnattomasti, jos he eivät saa rakkautta. Jos lapset saavat tehdä kaikkea vapaasti eikä heidän tulemisistaan ja menemisistään välitetä, hekin ovat onnettomia.

Lapsi, joka ei ole omassa kodissaan saanut kokea rakkautta, potkii vanhuksia ja heikkoja. Ilman rakkautta koko yhteiskunnasta muodostuu paikka, jossa meidän on syytä pelätä toisiamme ja jossa emme voi luottaa toisiimme. Valtio, jossa rakkaus häviää, tulee yhä väkivaltaisemmaksi ja väkivaltaisemmaksi.

Kannustavia näkökulmia

Nykyisin paras ohjelma, jossa annetaan suuri arvo perheelle on TV 1:n Sunnuntaivekkari. Se antaa rohkaisevia kertomuksia. Meidän tulisi arvostaa kestävää parisuhdetta. Muuten me Suomessa saamme elää teknisesti hienojen laitteidemme parissa ihmissuhteiltamme täysin rikki revittyinä, ainakin sisäisesti kovin yksinäisinä. Jos suomalaiset eivät käänny tältä tieltä, mitä on suomalaisten elämän laatu vuonna 2050? Kuka voi olla enää silloin onnellinen?

Palatakseni alkuun - meidän tulee kysellä, miten voisimme päästä lähelle sitä todellista rakkautta, jossa pelkoa ei ole. Kannustakaamme toisiamme etsimään todellista rakkautta.

[Alku]
   
Tapio Markula, Salo (s-posti - lisää s-postiosoiteeseen pisteellä erotettuna nimeni, Tapio Markula)


Copyrights Tapio Markula 1999-2004 (@dnainternet.net)

Get Expression 2!

Informaatiota selaimista, jotka näyttävät tai tulostavat tämän sivuston parhaiten.

[Hae Opera] [Hae Mozilla!]
Sivuja on viimeksi muutettu 05.10.2004

Tältä sivustolta suoritetun etsinnän on toteuttanut FreeFind.