Aihepiirit

Johanneksen Ilmestys pähkinänkuoressa

Kirjoitettu: 6.1.06 - 1:51

Aihepiiri: Profetiat

Hei.

Tässä joitakin perusasioita Johanneksen ilmestyksen
tulkinnastani:

Johanneksen Ilmestys kuvaa sitä, kuinka ylösnoussut mestari
Jeesus saa valtuudet avata "salaisen käärön", joka on avain
tulevaisuuden näkymiin, ns. Kristuksen toisen tulemisen aikaan.
Nämä näkymät näytetään Johannekselle, joka syystä tai toisesta
katsotaan luotettavaksi henkilöksi kirjaamaan asiat ylös.

Kuvauksen mukaan "visiot" näytetään teknisin keinoin, mikä on
hieman hämmentävää enkä itsekään ensin halunnut uskoa tätä.
Visioissa käsitellään aikaa n. 1995 - 2015, ja nyt olemme
suurinpiirtein puolessa välissä tätä ajanjaksoa. Riittävästi
visioissa kuvattuja tapahtumia on toteutunut, jotta voimme
todeta niiden luotettavuuden ja siltä pohjalta tarkastella
tulevia tapahtumia.

Jo tapahtuneet (2005 mennessä):

- Persianlahden sota (mm. tarkat kuvaukset hävittäjäkoneista ja
panssarivaunuista) (tässä kuvataan myös yleisemmin Lähi-Idän ja
Usa:n välisen konfliktin syntymistä)
- Merien, järvien, jokien ja maan saastuminen
- Ydinpommi ja ydinvoima
- New Yorkin terroristi-isku 2001 ja sen televisiointi ympäri
maailmaa
- USA:n maailmanvalloituspolitiikka ja uskonnon väärinkäyttö
sodan perustelemiseen
- Hyökkäys Afganistaniin iskun seurauksena
- Kuvaukset monista sotateknologian mahdollisuuksista
- Harmoninen Konkordanssi; kuunpimennys 2003 - Kristuksen
(alustava) tuleminen maan päälle
- Hyökkäys Irakiin 2003
- USA:n hallituksen ja sen takana olevan "Lohikäärmeen" taistelu
Kristusta vastaan (tästä johtuun nimitys "Antikristus";
Kristuksen vastainen)
- Suuret tulvat v. 2003 jälk.
- USA miehittää Irakin 2003-2004
- USA:n nyk. presidentin uudelleen valinta
- WWW:n nousu mahdiksi ja USA:n työkaluksi maailman
manipuloimiseen ja ihmisten kontrolloimiseen (w hepr.
merkistössä on 6, näin luku 666 eli pedon merkki = www)

Nykyaika

- Kristuksen valtakunnan ja astraalitason laskeutuminen
näkyvälle tasolle
- Ihmisten valikoituminen; joko mukautuvat uuteen aikaan ja
valitsevat rauhan & rakkauden tai juuttuvat entiseen
- "Taivaan valtakunnan" (5. taso) valmistautuminen
vastaanottamaan ylösnousseet ihmiset
- Ekokatastrofi: sairaudet, merten paha saastuminen,
helle-aallot (ilmaston lämpeneminen)
- Paha lama ja kriisit USA:ssa
- Kuivuus ja vesipula Lähi-Idässä

Seuraavat tapahtumat (ja juuri tämän vuoksi asia pitäisi saada
mahd. nopeasti suureen tietoisuuteen!!)

- III maailmansota (Harmageddonin taistelu) tai ainakin suuri
sota Lähi-Idän alueella, jossa koko maailma on mukana
- Valtava tuho (suurempi maanjäristys kuin koskaan ihmisen
historian aikana - ei selvä viittaako sotaan vai
luonnonmullistuksiin tai molempiin)
- Sodan seurauksena: USA jakaantuu kolmeen osaan, monien muiden
maiden hallitukset romahtavat. Saaret ja vuoret siirtyvät
paikaltaan.
- Meteoriittisade (mahd. tarkoittaa tulivuorenpurkauksissa
lentäviä kiviä ja massaa), jonka vuoksi ihmiset joutuvat
suojautumaan maanalaisiin tiloihin.
- USA:n ja kapitalistisen järjestyksen täydellinen romahtaminen;
maailmanlaajuinen lama ja kriisi (kuvataan hyvin
yksityiskohtaisesti)

Eli tässä kuvataan tavallaan koko 3. tason Maapallon
alasajaminen, samalla kun:

Tiedostavat ihmiset (valitut) nostetaan seuraavalle tasolle,
uuteen Jerusalemiin. Kuvaus uudesta ajasta, uudesta maailmasta,
jossa sotaa ja pimeyttä ei enää ole. Tätäkin kuvataan melko
yksityiskohtaisesti. Se muodostaa vahvan kontrastin sodan ja
tuhojen kuvauksille.

Lainaus, 20:12 - 21:1

"Ja näin kuolleet, pienen ja suuret seisomassa Jumalan edessä..
Ja kuolleet arvioitiin tekojensa mukaisesti, kirjoihin
kirjoitettujen sääntöjen mukaisesti (Book of life)... Nyt näin
uuden taivaan ja uuden maan, sillä edelliset taivas ja maa
olivat jääneet taakse (passed away). Merta ei enää ollut."

Kysymyksessä ei missään nimessä ole ihmisten "tuomitseminen" sen
perusteella mihin uskontoon he kuuluvat, vaan ihmiset
valikoituvat ylösnousseeseen maapalloon omien valintojensa
perusteella. Vertaisin tätä yksilön ylösnousemukseen fyysisen
kuoleman kautta: Fyysinen 3D-keho jää taakse ja mätänee kaikkine
niine organismeineen, jotka eivät ole värähtelytasoltaan
riittävän korkealle siirtyäkseen ylemmille tasoille.
Tietoisuus/henki jatkaa matkaa, eikä se enää seuraavalla tasolla
sure taakse jäänyttä ruumistaan, kuten perhonen ei lentäessään
sure mätänevää kotiloaan.

Johannes kuvaa väkisinkin tapahtumia vahvasti Juutalaisesta
perspektiivistä, koska oli itse juutalainen. Hän ymmärsi USA:n
vahvasti juutalaisten vihollisena, minkä vuoksi sen "haureus"
ehkä ylikorostuu. Mahdollisesti myös visioiden "toimittajat"
olivat juutalais- tai kristillismielisiä - uskoisin, että
viestin toimittajat ovat ihmisiä, johtuen viestin teknologisesta
toimitustavasta, joka kuvataan kirjan alkupuolella. Ajan
tutkimus ja aikamatkustuksella spekulointi on nykyaikana melko
Pop ilmiö, mikä johtunee ainakin osittain viime aikojen
tieteellisistä löydöistä. Monet uskovat jo aikamatkustuksen
olevan teoriassa mahdollista. Imestyskirjan kannalta riittää
kuitenkin, että voidaan siirtää informaatiota ajassa taaksepäin
- ehkä juuri siksi Johanneksen piti KIRJOITTAA näkemänsä asiat
ylös; kirjaa tai muuta tietopakettia ei voitu antaa hänelle
esineenä.

Kristuksen rooli on ilmestyksessä korostunut, vaikka alkup.
juutalaisessa versiossa ei käytetäkään nimiä Jeesus tai Kristus
(eli ts. Kristus voidaan ymmärtää myös muuna olentona/voimana,
joka edustaa Jumalallista totuutta, rakkautta ja rauhaa).
Ilmestyksen viesi ei siis millään muotoa koske vain
kristillistä/juutalaista maailmaa. Olen itse käyttänyt tässä
termiä Kristus selkeyden vuoksi ja myös oman "kulttuuritaustani"
vuoksi.

"New age" -piireille tämä tulkinta ei tarjoa paljoakaan
sellaista, mitä ei olisi saatavilla monista muista lähteistä.
Mutta Ilmestyskirjan merkitys on sen todistusvoimassa; se voisi
todistaa "olevansa oikeassa" myös maallikoille (huolimatta
siitä, että se löytyy "uskonnollisesta kirjasta"), jotka
tarvitsevat tällaisia todisteita. Näin se voisi tehokkaasti
herätellä uinuvia ihmisiä tarkastamaan maailmankuvaansa ja
elämäntyyliään. Ymmärtäisin, että juuri tämän vuoksi nämä
tulevaisuuden visiot on "järjestetty" maailman luetuimpaan
kirjaan ja kirjattu sillä tavoin että ne voidaan tulkita juuri
nyt otollisena aikana.

Onko maailma todella III maailmansodan ja valtaisan mullistuksen
partaalla? Varmasti on, mutta tarvitseeko sen tapahtua, voimmeko
lykätä sitä tai ehkäistä sen? Pitääkö meidän tehdä niin? Yksi
asia tämän tulkinnan valossa on varma: Ilmestyskirjan ilmoittama
aika on NYT.

Tätä viesti saa vapaasti toimittaa eteenpäin, jos siltä tuntuu.
Tulkintani kaikessa yksityiskohdissaan julkaistaan netissä ja
kirjallisessa muodossa ensi vuoden puolella. Sitä ennen otan
mielelläni vastaan apua; tarvitsen tutkimukseen mukaan esim.
ihmisiä, jotka ymmärtävät hyvin Lähi-idän ja USA:n konflikitia
ja sen ilmenemismuotoja sekä sellaisia, jotka tuntevat Raamatun
ja Raamatun ajan historiaa, kreikan/heprean kieltä ja
Juutalaista kulttuuria & mystiikkaa.

Valoisin terveisin,

vmk


Etsi

Muut paikat

RSS 2.0 -uutissyöte