Maailmanlaajuinen rauhanpalvelus

vahvistaaksemme yhdessä Rakkauden Voimaa

lauantaina 14. marraskuuta, 1998
5.30 - 5.45 Suomen aikaa (13.11. klo 21.30 - 21.45 Eastern Time)

Uutisotsikot ja nykypäivän profetiat voivat olla haasteellisia jopa meille kaikkein myönteisimmin ajatteleville. Päivittäin vaikuttaa siltä, että meille esitetään "todistusaineistoa" maailman pelottavasta tilanteesta. Aiemmissa maailman rauhanrukouksissa saatoimme tuntea kollektiivisten valintojemme voiman. Jatketaan tätä rauhan puolesta valitsemista yhdessä perjantaina 13. päivänä – päivänä johon on perinteisesti liittynyt pelkoa ja taikauskoa. Tuona päivänä katsomme pelkoa silmästä silmään ja yhdessä vahvistamme seuraavan:


"Ei ole mitään pelättävää!"

"Ei mitään pelättävää" -rauhanrukouksen aikana Doreen Virtue, James Twyman ja Gregg Braden ovat Palm Beachin Gardens -puutarhassa vetämässä rukousta ja meditaatiota Universal Lightworker's Conference -tapahtumassa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Virtue, Twyman ja Braden ovat samassa paikassa 23. huhtikuuta 1998 olleen "Suuren Kokeilun" rauhanrukouksen jälkeen.

Lauantaina, 14. marraskuuta, 1998 5.30 - 5.45 paikallista aikaa pyydämme teitä liittymään mukaan rakkauden ja rauhan rukouksiimme, vahvistuksiimme ja visualisointeihimme. Ehdotuksemme on että vietätte ensimmäiset viisi minuuttia lausuen ääneen yhden tai kaksikin rukousta, esimerkiksi:

Vahvistan, ettei ole mitään pelättävää. Tiedän, että pelon ja kaaoksen kuoren alla vallitsee rauha. Rauha on olemassa totena kaikessa, sekä sisälläni että ympärilläni. Olen rauhassa, muutkin ovat rauhassa ja koko maailma on rauhassa.

Tiedän tämän olevan totta, koska todellisuus on heijastumaa Rakastetusta Luojastamme. Luojamme ei pelkää, joten en minäkään voi pelätä. Luojamme on puhdasta rakkautta ja älyä, joten minäkin olen puhdasta rakkautta ja älyä. Sitoudun nyt näkemään tämän rakkauden ja älyn itsessäni ja kaikissa kohtaamissani ihmisissä. Tiedän, että suunnatessani huomioni rakkauteen tulee se pintaan niin, että voin kokea rakkautta juuri sellaisena totena, jota todella toivon.

Kiitän siitä, että oman itseni ja maailman todellisuus perustuu täysin rakkauteen. Vallitkoon rauha maan päällä.

Seuraavan viiden minuutin ajan pyydämme visualisoimaan itsenne ja maailmanne täydellisessä rauhan tilassa. Sallikaa itsenne visualisoida maailma, jossa yhteistyö, harmonia, todenmukaisuus, oikeamielisyys ja muut rakkauden aspektit hallitsevat. Mikäli koet keskittymisesi herpaantuvan tai pelon tunteen, tee vahvistus itsellesi: "Ei ole mitään pelättävää."

Jos olette ryhmässä, viettäkää hetki jakaen kukin vuorollaan ajatuksianne, rukouksianne tai kokemuksianne rukouspalveluksen ajalta. Aiempien maailmanlaajuisten rukoustemme aikana huomasimme, että tällainen jakaminen on äärimmäisen voimakas ja parantava kokemus kaikille ryhmän jäsenille.


Mitä voitte tehdä auttaaksenne:

  • levittäkää sanaa mahdollisimman monelle
  • järjestäkää ryhmärukoustilaisuus joko kotonanne, toimistossanne tai henkisessä kokoontumispaikassanne
  • visualisoikaa säännöllisesti maailmanrauhaa
  • kunnioittakaa omaa itseänne niin että koette rauhan
  • loppujen lopuksi, maailmanrauha on luonnollista heijastusta sisäisestä rauhastamme
  • Lisätietoja osallistumisesta rukouspalvelukseen The Universal Lightworker's Conference -tapahtumassa saa puhelinnumerosta +1-888-LIGHT-55.

    Sama teksti englanninkielisenä


    Takaisin tapahtumiin
    Takaisin Muutoksen ajan viesteihin