Noituus / Wicca

http://www.watchman.org/witchpro.htm

Rick Branch

Suom. Mikko Ylinen

Perustaja: Vaikka Wiccan nykyinen suosio yleisesti onkin Gerald B. Gardnerin ansiota, hän ei ollut noituuden ensimmäinen harjoittaja eikä sen perustaja.

Perustamisaika: Vuonna 1949 Gardner julkaisi ensimmäisen kirjansa, jota myöhemmin seurasivat useat eri teokset.

Virallinen julkaisu: Wiccan vaihtelevasta luonteesta johtuen ei ole olemassa mitään yksittäistä virallista julkaisua. Llewelleyn's New Worlds of Mind and Spirit ja Llewelleyn New Times (Llewelleyn Publishing) ovat kuitenkin kaksi tärkeintä aikakauslehteä.

Järjestön rakenne: Jokainen eri noitapiiri on itsenäinen, joten niillä on oma järjestöllinen rakenteensa. Yleisesti ylipapittaren ajatellaan olevan noitapiirin johtaja.

Omia termejä: Noita viittaa sekä mies- että naisjäseniin. Sapatit ovat kokouksia, joita pidetään juhlapäivinä, kun taas esbatit ovat paikallisten noitapiirien tavallisia kokouksia.

Muita nimiä: Kun viitataan Wiccan maagisiin piirteisiin tai sen nousuun muinaisesta ei-kristillisestä perinteestä, käytetään sanoja the Craft tai Vanha uskonto. Vaikka uuspakanuus usein yhdistetäänkin Wiccaan ja vaikka näillä varmasti onkin monia yhteisiä piirteitä, uuspakanuudella on kuitenkin muodollisesti erilainen ideologia.

HISTORIA

Noituuden historia voidaan jäljittää aikaan useita vuosisatoja ennen Kristuksen tuloa, alkuseurakunnan ajasta inkvisitioon ja ensimmäisten Amerikan kaupunkien perustamisesta viime vuosisadan spiritismiin. Tämän katsauksen tarkoituksen mukaisesti historiallinen osuus alkaa kuitenkin Wiccan nykyisen suosion heräämisestä vuonna 1949 (The Encyclopedia of Witches and Witchcraft, Rosemary Ellen Guiley, pp. 368-374).

Vuonna 1949 Gerald Gardner julkaisi the Craftista kertovan romaaninsa High Magic's Aid nimimerkillä "Scire" (Drawing Down The Moon, Margot Adler, p. 61). Nimimerkkiä käytettiin maan senhetkisten lakien tähden. Kuitenkin "vuonna 1951 vuoden 1736 noituuslaki ja osa vuoden 1824 irtolaislaista korvattiin." Ensimmäistä kertaa yli kolmeensataan vuoteen noituus ei ollut enää rikos Britanniassa" (The Encyclopedia of Witches and Witchcraft, p. 374). Lakijärjestelmän muutoksien ansiosta Gardner saattoi täydentää romaaniaan kahdella muulla tietokirjallisella teoksella ja tällä kertaa omalla nimellään.

Guiley on todennut, että "On vaikea sanoa, aikoiko Gardner luoda uuden uskonnon vai syntyikö se spontaanisti yleisön kiinnostuksesta hänen kirjoituksiinsa (Ibid.). Frank Smyth kirjoittaa kuitenkin Man, Myth and Magic:ssa, että "Kuulopuheiden perusteella voidaan kuitenkin ehdottaa, että Gardner kehitti Wicca-kultin tyydyttääkseen omaa esoterismin nälkäänsä (Richard Cavendish, Editor, Vol. 14, p. 1869). Muut kirjailijat ovat osoittaneet, että "Gardnerin kiinnostus noituuteen keskittyi lähinnä huumeiden ja seksuaalisten ilojen ympärille" (Encyclopedia of Occultism and Parapsychology, Leslie Shepard, Vol. 1, p. 366).

Erilaiset okkultismin muodot kiehtoivat Gardneria läpi hänen elämänsä. Hän seurasi vaihtelevalla asteella ihmisiä kuten Aleister Crowley ja elämänkatsomuksia kuten Ordo Templi Orientis, the Hermetic Order of the Golden Dawn (Kultaisen aamuruskon hermeettinen veljeskunta) ja ruusuristiläisyys. (Encyclopedia of Witches and Witchcraft, p. 375).

Historioitsijoiden mukaan Doreen Valiente, Gardnerin seuraaja, korosti Jumalattaren merkitystä. Gardner vihki Valienten Craftiin vuonna 1953.

Vaikka noituuden kannattajia on ollut Amerikassa satoja vuosia, sen "suurin kannatuksen nousu tapahtui 1960-1970 -luvuilla, jolloin okkultismi yleensä herätti kiinnostusta" (Ibid.). Monet Wicca-historioitsijat tietävät, että Raymond Bucklandin ja hänen vaimonsa Rosemaryn ansiosta Wicca levisi menestyksekkäästi amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Bucklandit olivat jo olleet Gardnerin seuraajia, kun he tulivat Amerikkaan vuonna 1962 (Encyclopedia of Occultism and Parapsychology, Leslie Shepard, Vol. 1, p. 133).

Vuonna 1973 Llewellyn Press, joka on yksi tuottoisimmista okkultistisen materiaalin julkaisijoista, rahoitti noitakokouksen Minneapoliksessa. Noitia 73:sta eri Craft -perinteestä otti osaa kokoukseen. Kokouksen tarkoituksena oli allekirjoittaa selvitys Wicca-opista, mutta kaikki osanottajat eivät olleet tyytyväisiä siihen. Vuonna 1974 the Council of American Witches sai viimein linjattua Wicca-uskon pääperiaatteet. Myöhemmin vuonna 1975 kolmetoista noitapiiriä ratifioivat Jumalattaren liiton. (Drawing Down the Moon, pp. 99-103)

Rosemary Guiley selittää, miksi useimmat nykyajan kannattajat pitävät parempana termiä Wicca kuin noituus. "Uskontona noituutta kutsutaan usein 'Wiccaksi' (vanhan englannin muoto sanasta noita, witch), jotta vältytään kielteiseltä stereotypialta, jonka mukaan noidat ovat rumia, pahoja ja he palvovat paholaista. (Harper's Encyclopedia of Mystical and Paranormal Experience, p. 647).

Koska kannattajat haluavat välttää stereotypioita ja koska Wiccan luonne on itsenäinen, viime vuosikymmeninä on syntynyt useita pääryhmiä. Eräitä näistä ovat Gardnerilaiset (perustaja Gerald Gardner), Alexanderilaiset (perustaja Alexander Sanders) Dianalaiset (perustuu kreikkalaisen jumalatar Dianan palvontaan), Kelttiläiset (perustuu muinaisten kelttiläisten myyttien palvontaan) ja useita muita. (Encyclopedia of Witches and Witchcraft, pp. 377-379).

Eräs toinen ryhmä, joka eroaa hiukan muista teologisessa mielessä, vaikka onkin Wiccalainen on the School of Wicca, jonka perustajat ovat Gavin ja Yvonne Frost. Joidenkin arvioiden mukaan tämä ryhmä on saattanut luoda noin sata noitapiiriä toimintansa kautta (Drawing Down the Moon, p. 125).

OPPI

Wicca-teologia vaihtelee eri ryhmien ja jopa eri noitapiirien välillä, kuten myös useimmilla muilla ryhmillä, jotka mahtuvat laajan okkultismi-käsitteen alle Kuitenkin on muutama opinkappale, jotka useimmat Wiccat ovat omaksuneet ja joita he harjoittavat.

  1. Itsehallinto: "Ei ole mitään keskusauktoriteettia tai liturgiaa; eri perinteillä on oma filosofiansa, rituaalinsa ja uskomuksensa. Jotkut ovat lisänneet aineksia itämaisesta, Amerikan intiaanikansojen, aboriginaalien ja shamaanien järjestelmistä, toiset ovat liittäneet jopa politiikkaa perinteisiinsä. Uusia rituaaleja, lauluja, messuja ja runoja luodaan jatkuvasti lisää (Encyclopedia of Witches and Witchcraft, p. 376). Raymond Buckland selittää, "Kaikki uskonnot vievät samaan suuntaan. On vain yksinkertaisesti useita polkuja, jotka vievät perille. Siksi noitien mielestä kaikkien pitäisi olla vapaita valitsemaan oma polkunsa. (Buckland's Complete Book of Witchcraft, p. 99).
  2. Kokemus vastaan oppi: Koska jokainen noitapiiri on itsehallinnollinen, Wiccoille yksilön kokemukset ovat tärkeämpiä kuin mitkään dogmit. "Yleisesti ottaen noidat ovat erittäin ennakkoluulottomia ihmisiä varsinkin, kun kyseessä on uskonto. Heillä ei ole tiukkoja käskyjä eikä katekismuksia." (Ibid.). Adler lisää, että "Luomalla omat jumaluutemme luomme itsellemme henkisiä askelia, joiden avulla voimme nousta kohti oman jumaluutemme tajuamista. Koska dogmit puuttuvat Craftista, Jumalatarta voidaan palvoa ilman, että edes uskotaan häneen. Häntä voidaan pitää muusana ja Craftia muinaisen tiedon muotona, jota testataan kokemuksella. Nämä ovat täsmälleen ne asiat, jotka ovat auttaneet Craftia selviämään, uudistumaan ja heräämään uudelleen tällä vuosisadalla" (Drawing Down the Moon, p. 173).
  3. Rituaalit: Sekä yksilölliset että noitapiirin kokemukset saavutetaan itsesuunnitelluilla rituaaleilla. "Kyseessä ovat rituaalit, jotka ihmiset suunnittelevat päästäkseen omien voimakkaiden osiensa yhteyteen, mitä ei voida kokea sanallisella tasolla. Rituaaleja luodaan myös tunnustamaan tällä syvemmällä tasolla vuodenaikojen ja luonnollisen maailman liikkeitä ja juhlimaan elämää ja sen prosesseja." (Ibid., pp. 197-198)
  4. Magia: Moniin näistä rituaaleista sisältyy ennustamista tai magiaa. "Kirjassaan Gardner listasi kahdeksan tapaa saada maagisia voimia (yksin tai ryhmässä): (1) meditaatio tai keskittyminen; (2) messut, loitsut ja manaukset; (3) transsi ja astraaliprojektio; (4) suitsuke, viini ja huumausaineet; (5) tanssi; (6) veren hallinta sitomalla ruumiinosia köysillä; (7) ruoskiminen (siinä määrin, ettei vuoda verta); (8) rituaalinen seksi" (Harper's Encyclopedia of Paranormal Experience, p. 649).
  5. Jumalattaren palvonta: Jumalattaren palvonta ilmenee joskus Äitijumalattaren kolmen osan, Neitsyen, Äidin ja Vanhan eukon palvontana. Joskus se on sen palvo mista, mitä "piilevästi olemme" (Drawing Down the Moon, pp. 10-11, 202). Monissa noitapiireissä ylipapitarta pidetään äitijumalattaren ruumiillistumana. Äitijumalatar on noitaperinteen pääjumaluus. (Man, Myth and Magic, Vol. 14, p. 1866).
  6. Feminismi: Vaikka kaikki feministit eivät ole Wiccoja, monien feministien mielestä Wiccafilosofia on sopusointuinen ajattelutapa. "Naiset, jotka ovat tulleet Jumalattaren luokse uuspakanuuden ja Craftin kanavien ulkopuolelta ovat alkaneet löytää rituaaleja ja käsitteitä, jotka ottavat huomioon samat ideat. He ovat alkaneet löytää Jumalattaren sekä itsestään että kaikista muista naisista. Ja kuten voidaan odottaakin, ne feministit, jotka ovat löytäneet iloa rituaaleista ja joiden mielestä käsitys 'Jumalattaresta' tuntuu oikealta, vetäytyvät usein Craftiin. (Drawing Down the Moon, p. 205).
  7. Vuodenaikojen juhlat: Luonnon tai luonnonjärjestyksen palvonnalla on tärkein merkitys. "Wicca on pohjimmiltaan hedelmällisyyskultti ja sen suuret juhlat ovat sidoksissa vuodenaikoihin." Tärkeimmät päivämäärät Wiccojen kalenterissa ovat mm. 2.2. (Kynttilänpäivä), 21.3. (Kevätpäivän tasaus), 30.4. (Beltane), 22.6. (kesäpäivän seisaus), 1.8. (?), 21.9. (syyspäivän tasaus), 31.10. (Halloween), 21.12. (talvipäivän seisaus) (Man, Myth and Magic, Vol. 14, p. 1866).
  8. Pahuus: Wicca-ryhmät eivät hyväksy pahan olemassaoloa. He selittävät, että "Wicca voidaan määritellä pakanalliseksi mysteeriuskonnoksi, jossa on kaksinapainen jumaluus, mutta ei persoonallista pahaa." Wiccan Uskonprinsiipeissä todetaan, että "Emme hyväksy absoluuttisen pahan käsitettä emmekä palvo mitään Saatanaa tai paholaista, kuten kristillisessä perinteessä on määritelty." (Drawing Down the Moon, pp. 100, 103).
  9. Sarvipäinen jumala: Kuten edellä mainittiin, jotkut Wicca-noitapiirit palvovat sekä Äitijumalatarta että maskuliinista jumaluutta. "Monet Craft-perinteet palvovat myös jumalaa, joka on sukua muinaiselle sarvipäiselle eläinten jumalalle, joka on samalla metsästyksen, kuoleman ja metsän jumala" (Drawing Down the Moon, p. 11).

RAAMATULLINEN VASTAUS

Koska Wiccan kannattajat eivät usko, että Raamattu on Jumalan Sana, on vaikea esittää Wiccan virheellisyyttä Raamatun näkökulmasta. Kristillisestä perspektiivistä katsottuna, Wicca-teologia on tuomittu jo vuosisatojen ajan.

  1. Noituus ja taikuus (loitsiminen) tuomitaan. 3. Moos. 19:26, 31; 5 Moos. 18:10-11; 2 Aik. 33:6.
  2. Muiden jumalien (tai jumalattarien) palvonta tuomitaan. 2 Moos. 20:3; 1 Kun. 11:4-5.
  3. Luonnon korottaminen Jumalan yläpuolelle tuomitaan. Rom. 1:21-25.
  4. Saatana ja pahuus ovat todellisia. Sak. 3:2; Matt. 4:1-11; Luuk. 6:45

LÄHTEET

  1. The Occult, Josh McDowell ja Don Stewart. Tässä kirjassa on yleiskatsauksia ja kristillistä kritiikkiä aiheista kuten satanismi, ennustaminen, New Age -okkultismi, spiritismi, taikuus ja taikausko. Soft back, 249 pages, $9.
  2. Powers: Testing the Psychic and Supernatural, Dan Korem. Tässä kirjassa on erinomainen raamatullinen tutkimus taikuudesta, vaikka ei erityisesti Wiccaa käsittelekään. Koska Wicca-uskoville taikuus on keskeisessä asemassa, tämä kirja on hyvin hyödyllinen niille, jotka haluavat lisää tietoa. Soft back, 232 pages. $9