---

Henkilöhistoriaa
S-kirjaimella alkavat henkilöt.

SALMENLINNA (ent Sallmen), Antti Emil, taidemaalari.
SEGERSTRÅLE,  Lennart Rafael, taidemaalari ja -graafikko, professori.
SIREN, Johan Sigfrid, arkkitehti, professori.
SNELLMAN, Johan Wilhelm, senaattori, professori, kansallinen herättäjä.
SNELLMAN, Kristian Henrik, merikapteeni.
STENBÄCK, Josef Daniel (Juuso), kirkkoarkkitehti.
STUUT (Stutaeus), Matti Laurinpoika, kirkkoherra 1571—97, maakauppias.

SALMENLINNA (ent Sallmen), Antti Emil, taidemaalari.
— S. 28.3.1897 Koski Hl., k 8.5.1968 Helsinki.
— Vanht isännöitsijä Emil Sakarias S. ja Aleksandra Gabriella o.s. Palin.
— Puol. Margareta o.s. Lindgren.
— Taideopinnot: Taideteoll. keskuskoulu 1913—17.
— Teoksia ensi kerran näytt. 1928.
— Palkinnot: I palk. kansainv. merkkikilp:ssa 1934, useita palk. taideteoll. alalla.
— Julkisia teoksia: Seur. kirkkojen koristelut: Säynätsalo 1926, Iisalmi, Mikkelin maaseurak. 1927—28, Kuusankoski 1929, H:gin Paavali 1931, Kulosaari 1935 Petäjävesi 1937 ja Orivesi 1938, H:gin Kallio 1955—56; Kosken Hl., Lopen ja Halkivahan sankarimuistom.; pres. J.K. Paasikiven muistom., Koski Hl. Teknill. Korkeakoulun ja Hgin yliopiston lasimaalaukset.
— Sisustustaiteilija.
— TML:n ja Ornamon jäs.

Lähde: Kuvataiteilijat 1986 -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

SEGERSTRÅLE,  Lennart Rafael, taidemaalari ja-graafikko, professori.
— S. 17.6.1892 Vantaa, k 11.4.1975 Porvoo.
—Vanh. lehtori Knut Albert S. ja taidemaalari Hanna Frosterus-Segerstråle.
— Puol. Marie-Louise o.s. Colliander.
—Taideopinnot: Hgin yliopiston piirustussali 1910—11. Ulkomailla: Det klg. Akademiet for de Skonne Kunster, Kööpenhamina 1929.
— Teoksia ensi kerran näytt.: 1912.
— Osallistunut kotimaisiin yhteisnäyttelyihin: S:n Taiteilijain Näytt. 1913, 1932, 1933, 1934, 1936, 1943 1945, 1947,1949,1955, (kutsuttunaj 1967, STA:n 3-v. näyte 1959. Osall. näyttelyihin ulkomailla: Tukholma 1916, 1944, 1947, Moskova, NL 1917, Kööpenhamina 1919, Tukholma ja Oslo 1929, Amsterdam, Hollanti ja Antwerpen, Belgia 1931, Moskova NL 1934, Riika, Latvia sekä Berliini Dusseldorf Hampuri, Saksa 1935, Oslo 1936, 1946, 1950, Milano ja Rooma, Italia 1937, Göteborg, Ruotsi 1939, Oslo, Göteborg, Tukholma 1940, Kööpenhamina 1949, Bergen, Oslo 1953, Göteborg, Lund, Ruotsi 1957; taidegraf. näytt.: Kosice, Tsekkoslovakia 1953, Praha ja Bratislava, Tsekkoslovakia sekä Saksa 1936 Kööpenhamina Budapest, Unkari Wien, Itävalta 1937, Lontoo, Englanti 1938, Lübeck, BRD 1952, Weimar DDR 1960, Tukholma 1960.
—Palkinnot: II palk. Eduskuntatalon seinämaalauskilp:ssa 1930, I palk. Varkauden kirkon alttaritaulukilp:ssa. Ulkomailla: Ruotsissa: I palk. Burträskin kirkon alttaritaulukilp:ssa 1948, I palk. Motalan krematorion seinämaalauskilp:ssa 1955, II palk. Malmön Slottstadenin kirkon seinämaalauskilp:ssa 1958.
— Professorin arvonimi 1963.
—Julkisia teoksia: Freskomaal. Porvoon teatt.talossa 1935 ( tuhoutui sodan aikana; uusittu ); 3 freskomaal. 1935, Mäntän tehtaat.; Joenniemen kartanon kirjaston kattomaal. 1935; Finlandia-freskot 1943, S:n Pankki, Hki; Rovaniemen kirkon altta-riseinämaal. 1951; Varkauden kirkon alttarit. 1952—53, Noormarkun kirkon alttarit. 1957; Koiviston kirkon lasimaal. 1927, Hgin Kristuskirkon lasimaal. 1928 sekä seur. lasimaal.: Hollolan 1929, Kirkkonummen 1930—31, Vaasan 1930, Uudenkaarlepyyn, Finströmin, Essen ja Lapinjärven kirkot; Reposaaren kirkon kattomaal.; Fiskarsin teht. kok.sali 1938— 39; Haminan seurak. sali 1960; Vilh. Schaumanin teht. ja Pietarsaaren ammattikoulu. Ulkomailla: Ruotsissa: Fresko, 1949, Burträskin kirkko, Norrland; Motalan kremat. 1955 Motalan tehtaan kirkko 1956; Vuollerimin kirkko 1967—68; Lundin kaup. raati-huoneen vihkihuone, Porvoon kaup. lahja kummikaup:lle 1967—68- Själevadin hautakapp. 1958; Sveitsissä: Caux MRA:n konferenssikeskus 1959—60 ja Islannissa: Saurbaerin kirkko 1964.
—Kokoelmat: Ateneumin, Amos Andersonin, Hlinnan, Lahden, Turun, Porvoon, Imatran, Mikkelin ja Oulun taidemus. Alvar Aalto -mus.: Sihtolan kok., Sv. Kulturfonden, Serlachiuksen säät. Ulkomailla: Nasjonalgalleriet Oslo, British Museum ja Victoria and Albert Museum, Lontoo, Englanti Valt.mus., New York, USA, Galleria degli Uffizi, Firenze, Italia, Arkivmuseet, Lund, Ruotsi, Sveriges allmänna konstförening, Ruotsi, Oslon taideyhd., Puskin-mus., Moskova, NL.
—Tanskan Gra-fisk Kunstnersamfundin kunniajäs.
— STA:n jäs. v:sta 1938, edustaj:n jäs., NGU:n pres. 1937—39, STA:n hall.n ja koulujaoston jäs., koulun tarkast. 1940—55, S:n hall:n nimeämä edust. PTL:n ns. bienn .rakennussuunnittelukomit:ssa 1959—61, Hgin Taidehallin isänn:n jäs. 1961, hall:n jäs. 1961—65.
— Henkisen väestönhuollon joht. Porvoossa 1939—44, myöh. kaikissa Uudenmaan ruotsinkiel. pitäjissä.
— TML:n ja STG:n jäs., viimemain:n kunniapuheenjoht., pj. 1931—49, 1951—57, SPTL:n siht.1945—52, pj. 1937—42, 1952—62, PTL:n kunniajäs.

Lähde: Kuvataiteilijat 1986 -teos.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

SIREN, Johan Sigfrid, arkkitehti, professori, syntynyt Ylihärmässä toukokuun 27. päivänä 1889, kuollut Helsingissä maaliskuun 5. päivänä 1961. Vanhemmat: maanviljeIijä Johan Siren ja Susanna Haapoja.

—Siren tuli ylioppilaaksi Vaasan suomalaisesta lyseosta 1907 ja valmistui arkkitehdiksi 1913. Teki opintomatkoja Keski-Eurooppaan, Italiaan ja Skandinavian maihin. Aluksi hänen harrastuksensa suuntautuivat sisustusarkkitehtuuriin ja hän työskenteli aluksi eri arkkitehtitoimistoissa sekä sitten itsenäisesti tällä alalla, kunnes 1918 liittyi kolmanneksi osakkaaksi arkkitehtitoimistoon Borg, Siren & Åberg. Tänä aikana pääasiassa Sirenin suunnitelmain mukaan rakennettiin mm. Helsingin virkamiestalo, Oy Kolmio Oulussa, Oulun vesitorni, sekä saksalaisten soturien ja Vironkävijäin hautamonumentit Helsingin Vanhankirkon puistossa. Kun Siren sitten sai I palkinnon Eduskuntatalon piirustuskilpailussa oli hän eduskuntatalon arkkitehtinä 1925—31 ja keskittyi lähivuosiksi johtamaan tämän oloissamme siihen saakka suurisuuntaisimman rakennus-suunnitelman toteuttamista. Tämän tehtävän Siren suoritti harvinaisella tarmolla ja taitavuudella, suunnitellen ja sommitellen tämän jyhkeän monumenttirakennuksen vähäisimmätkin yksityiskohdat, värejä ja sisustuksen pikku seikkoja myöten. Ulkoisilta suhteiltaan ja sommittelultaan jylhän juhlava ja sisustelultaan hillityn koristeellinen parlamenttitalomme onkin jatkuvasti maamme edustavin yleinen rakennus ja täällä liikkuvain ulkomaalaistenkin arkkitehtien mielenkiinnon kohde. Eduskuntatalon valmistuttua hoiti Siren yksityistä arkkitehtitoimistoaan jatkuvasti senkin jälkeen, kun hänet 1931 nimitettiin Teknillisen korkeakoulun nykyaikaisen arkkitehtuurin professoriksi, jota tointa hän hoiti eläkkeelle siirtymiseensä saakka 1957, saaden 1958 Teknillisen korkeakoulun kunniatohtorin arvon. Oman arkkitehtitoimiston Siren perusti 1931, oli taideteollisuuskeskuskoulun tarkastaja 1931—49 ja 1956, arkkitehtiliiton hallituksen jäsen 1918—31, 1934— 37 ja puheenjohtaja 1928—31. Vuosina 1931-49 oli Siren Suomen taideteollisuusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja, kutsuttiin sen kunniajäseneksi 1949, oli valtion arkkitehtuurilautakunnan jäsen 1935 ja puheenjohtaja 1940 alkaen, Helsingin kaupungin julkisivulautakunnan varapuheenjohtaja 1938—53, Kansallisteatterin hallintoneuvoston puheenjohtaja 1945 alkaen ja Suomen Museotoimikunnan jäsen. Siren sai useita palkintoja arkkitehtuurikilpailuissa, Grand Prix Milanon Triennalessa ja Pariisin kansainvälisessä taideteollisuusnäyttelyssä. Professorikautensa aikana Siren toimi pitkän, tulevien arkkitehtien sarjan opettajana ja kasvattajana, ja hänen kykyään ja asiantuntemustaan käytettiin monissa komiteoissa sekä asiantuntija ja palkintolautakunnissa. Sirenin myöhemmistä töistä mainittakoon Lassila & Tikanojan liiketalot Vaasassa ja Helsingissä, Suomen Pankin toimitalot Vaasassa ja Tampereella, Kansallispankin talo Vaasassa, Vakuutusyhtiö Varman talo Tampereella, Helsingin yliopiston päärakennuksen laajat uudistustyöt, Teknillisen korkeakoulun laboratoriorakennus, Lapinlahden keskuskansakoulu, Lauttasaaren kansakoulu ym. Toteutumistaan odottamassa on Helsingin Temppeliaukean kirkkosuunnitelma, josta hän sai kilpailussa I palkinnon. Vielä kuuluu Sirenin töitten joukkoon lukuisia yksityisiä asunto- ja huvilarakennuksia, ja mm. syntymäpitäjänsä Ylihärmän sankarihauta-alueen suunnittelu.

— Puoliso: Tampereella kesäkuun 26. päivänä 1917 Ensi Taimi Sigrid (Sirkka) Syrjänen, syntynyt marraskuun 5. päivänä 1893. Vanhemmat: kaupunginvouti Toivo Snell ja Sigrid Syrjänen.

A. L-nen

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

SNELLMAN, Johan Wilhelm, senaattori, professori, kansallinen herättäjä, syntynyt Tukholmassa toukokuun 12. päivänä 1806, kuollut Kirkkonummella heinäkuun 4. päivänä 1881, haudattu Helsinkiin. Vanhemmat: merikapteeni Kristian Henrik Snellman ja Maria Magdalena Roering.

— Johan Wilhelm Snellman asui lapsuus- ja nuoruusvuosinaan kaikkiaan kuudella eri paikkakunnalla. Ensimmäiset elinvuotensa hän vietti Tukholmassa, mutta muutti sieltä jo 1813 vanhempiensa mukana Kokkolaan. V. 1816 hänet pantiin Oulun triviaalikouluun, jota hän kävi koko ajan siitä huolimatta että 1820 Snellmanit muuttivat jälleen, tällä kertaa suomenkieliselle Etelä-Pohjanmaalle Alahärmään. V. 1822 nuori Snellman sai päätökseen triviaalikoulun kurssin ja kirjoittautui Turun yliopistoon ja sen pohjalaiseen osakuntaan. Muutaman vuoden päästä hänen oli vielä kerran muutettava, nyt Helsinkiin, jonne yliopisto Turun palon jälkeen siirrettiin. Snellman opiskeli pitkään. Aluksi hän ajatteli lukea papiksi, mutta siirtyi sitten filosofian pariin ja syventyi varsinkin saksalaisen Hegelin oppeihin. . Vuosina 1831 ja 1833— 1836 hän toimi latinankielen opettajana Lauantaiseuran piirin toimesta perustetussa Helsingfors lyceum-koulussa. Samanaikaisesti hän kuitenkin jatkoi akateemisia opintojaan, ja 1835 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston filosofian dosentiksi. Näinä vuosina Snellman oli myös opiskelevan nuorison johtajia. Vv. 1834-36 hän oli pohjalaisen osakunnan vt. kuraattorina ja tällöin koetti nimenomaan juurruttaa siveellistä vastuuntuntoa ja isänmaallista mieltä osakunnan jäseniin. Syksynä 1839 Snellman lähti Tukholmaan, missä hän laittoi painokuntoon filosofisen alkeiskurssin loppuosat nimiltään Logiken ja Rättsläran sekä teoksen Om det akademiska studium. Samalla hän toimi lehtiavustajana. Elokuussa 1840 matka jatkui Saksaan, missä hän 1841 sai valmiiksi toisen pääteoksistaan Versuch einer spekulativen Entwickelung der Idee der Persön lichkeit. Toinen pääteos Läran om staten ilmestyi seuraavana vuonna Ruotsissa. Näiden teosten tultua painosta, Snellman halusi palata kotimaahan. Hänen mielensä paloi yliopiston opettajan uralle, johon hän nyt tunnettuna filosofina toivoi pääsevänsä. Pian kävi kuitenkin ilmi, että tarjolla ei ollut sopivaa paikkaa. Saadakseen toimeentulonsa Snellman otti vastaan Kuopion yläalkeiskoulun rehtorin viran 1843. Opettajanvirkansa ohessa hän jo 1844 aloitti itsenäisen sanomalehtimiehenuransa, joka pian teki hänet tunnetuksi kaikkialla maassa. Rahvasta varten hän perusti suomenkielisen Maamiehen ystävän, joka tällöin oli ainoa maassa ilmestyvä suomenkielinen lehti. Pian Snellman kuitenkin luopui sen toimittamisesta ja keskittyi edellistä tärkeämmäksi muodostuneen ruotsinkielisen, sivistyneistölle tarkoitetun Saiman julkaisemiseen. Saiman yhteydessä oli usein kirjallinen liite, joka vuodesta 1845 oli nimeltään Kallavesi. Saimassa Snellman esitteli suomalaisuusohjelmansa, joka vuosien kuluessa oli muovautunut hänen ajatuksissaan. Sivistyneistö oli saatava hereille. Siksi oli osoitettava, miten takapajulla maassa oltiin. Snellmanin opissa kansallisella sivistyksellä oli keskeinen sija. Jotta edistystä voisi tapahtua, oli luotava kansalliskirjallisuus. Mutta koska se taas voi perustua vain kansakunnan oman kielen varaan, oli ryhdyttävä kehittämään suomenkieltä, joka oli tehtävä koko kansan sivistyksen yhteiseksi kieleksi. Lehdessään Snellman esitteli myös muita tärkeitä asioita. Niinpä koululaitos, naissivistys, teollisuuskysymykset, elinkeinovapaus ja maanomistusolot saivat huomiota osakseen. Viranomaisille Snellmanin rohkea julistus ei ollut mieleen. Parin vuoden ajan hän ehti herätellä lukijoitaan, ennenkuin Saima 1846 lakkautettiin. Mutta lehti oli jo tehnyt tehtävänsä. Lehden lukijakunta oli saatu hereille miettimään maan oloja, ja ylioppilasnuoriso innostui kansallisuusasiasta ja oli pian valmis toimimaan yhteiskunnassa suomen kielen ja suomalaisuuden hyväksi. Sitä paitsi myös Snellman jatkoi toimintaansa jo 1847 Litteraturblad för allmän medborgerlig bildningt-nimisessä lehdessä, jonka nimellisenä toimittajana oli Elias Lönnroth. Snellman kaipasi kuitenkin Kuopiosta vastuullisempiin tehtäviin. Pariin otteeseen hän haki Ruotsin yliopistoista filosofian professuuria, mutta peruutti lopulta hakemuksensa ja jäi Suomeen. Vaikka ulkomaiset korkeakoulut olisivat mielelIään ottaneet hänet vastaan, Helsingin yliopisto syrjäytti hänet 1848 filosofian professorin virkaa täytettäessä. V. 1848 Snellman vihdoin teki ratkaisunsa, luopui rehtorin virasta, jätti Litteraturbladin toimittamisen toisiin käsiin ja siirtyi Helsinkiin. Pätevälle ja tarmokkaalle miehelle ei nytkään ollut tarjolla sopivia toimia pääkaupungissa. Maan hallitus tosin tarjosi hänelle Finlands Allmänna Tidningin toimittajan paikkaa toivoen siten saavansa hänet omaksi miehekseen, mutta Snellman kieltäytyi ja tyytyi hoitamaan tilapäisiä tehtäviä. Hän työskenteli mm. Borgströmin kauppakonttorin konttoriapulaisena 1851—53.—Tämä vaihe päättyi vihdoin 1850-luvun puolimaissa. Kun puhjenneen Krimin sodan johdosta sanomalehdistön toiminnalle tarjoutui entistä vapaammat ajat, Snellman ryhtyi jälleen julkaisemaan Litteraturbladia 1855. Vuotta myöhemmin hänet nimitettiin Helsingin yliopiston siveysopin ja tieteiden järjestelmän professoriksi. V. 1859 hänelle suotiin kanslianeuvoksen ja 1860 hist. fil. kunniatohtorin arvo. Kiivas suomalaisuusmies oli näin päässyt vallanpitäjien suosioon. 1860-luvusta tulikin sitten Snellmanin elämän kenties tärkein jakso. Vuodesta 1861 lähtien hän työskenteli mm. Suomen markan asemaa käsitelleen komitean jäsenenä, ja 1863 hänet nimitettiin senaattoriksi ja raha-asiain toimituskunnan I. osaston päälliköksi. Tässä vaiheessa hän toistamiseen luopui lehtensä julkaisemisesta ja keskitti voimansa valtion asioiden hoitamiseen. Tyypillistä hänen elämänkululleen oli, että vaikka hän oli nimenomaan opiskellut tiedemiehen uraa varten, senaattorinimitystä edeltävinä professorivuosinaankaan hänelle enää ei jäänyt aikaa jatkaa tieteellisten teosten laatimista.— Snellmanin toiminnasta 1860-luvun suomalaisen yhteiskunnan hyväksi keskeisellä sijalla on hänen 1863 aikaansaamansa asetus, jolla suomen kieli määrättiin ruotsin kanssa tasavertaiseksi viralliseksi kieleksi. Siirtymäajaksi tuli 20 vuotta. V. 1865 Snellman saattoi päätökseen rahakannan muutoksen, jolla Suomi sai oman rahan. Nopeaksi nousuksi kääntyneen uran loistavaksi kohokohdaksi muodostui vuosi 1866. Silloin Snellman korotettiin aatelissäätyyn. Vuotta myöhemmin hänet merkittiin Suomen ritarihuoneen kirjoihin. Tämän jälkeen Snellmanin elämän suunnassa alkoi lähenevän vanhuuden mukana välttämättömästi seuraava vähittäinen lasku. Hän luopui senaattorin virasta 1868. Voimia oli kuitenkin jatkuvasti jäljellä, ja siksi Snellman toimi Suomen hypoteekkiyhdistyksen johtokunnan puheenjohajana 1869— 81. Aatelissukunsa edustajana hän osallistui valtiopäiville 1867, 1872 ja 1877—78. V. 1874 hänet valittiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kunniajäseneksi. Nuoruusvuosiensa jälkeen Snellman ei tiettävästi ollut tekemisissä suomenkielisen Etelä-Pohjanmaan kanssa muuten, kuin että pariin otteeseen vieraili Alahärmässä ja lähialueilla. Alahärmässä eläneen isänsä kanssa hän oli kirjeenvaihdossa tämän 1855 tapahtuneeseen kuolemaan saakka. Välillisesti Snellmanin elämäntyöllä ja eteläpohjalaisuudella oli kuitenkin lukuisia kosketuskohtia. Tärkeimpiin on luettava ne vaikutteet, jotka Snellmanin kylvötyöstä levisivät moniin Etelä-Pohjanmaan pitäjiin. Niihin kuuluivat mm. Alavudella virinneen ns. Stenbäckien ajan monet tapahtumat. Tässä yhteydessä on myös syytä mainita se Snellmanista lähtenyt innoittava vaikutus, joka vielä 1940-luvulla pani Härmä-Seuran ostamaan ja siten pelastamaan tuholta Alahärmässä sijaitsevan J. W. Snellmanin nuoruudenkodin.

—Puoliso: Kuopiossa marraskuun 18. päivänä 1845 Johanna Lovisa Wennberg, syntynyt Sortavalassa tammikuun 14. päivänä 1828, kuollut Helsingissä kesäkuun 4. päivänä 1857. Vanhemmat: Kuopion apteekkari Anders Wennberg ja Aurora Olsoni.

Lyhennös E. K.:n tekstistä
Lähde Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos. 1965

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

SNELLMAN, Kristian Henrik, merikapteeni, syntynyt Piippolassa joulukuun 28. päivänä 1777, kuollut matkalla ollessaan Haukiputaalla (kirjoilla Alahärmässä ) toukokuun 22. päivänä 1855, haudattu Haukiputaalle. Vanhemmat: Tyrnävän kappalainen Gerhard Snellman ja Anna Kristina Ståhlberg.

— Kristian Henrik Snellman sai opin alkeet ja samalla kiintymyksen opintoihin isiltään, kävi Oulun triviaalikoulun, kirjoittautui 1796 Upsalan yliopistoon ja liittyi sen suomalaiseen osakuntaan. Yliopistossa hän seurasi latinan, fysiikan ja teologian luentoja, mutta erityisesti hän harrasti filosofian opintoja. Snellmanin yliopistoura kuitenkin katkesi. Tuntiessaan kiinnostusta merimiesammattia kohtaan, hän siirtyi Tukholmaan opiskelemaan merenkulkuoppia. Hän suoritti erittäin hyvällä menestyksellä perämiehen- ja kapteenintutkinnot ja oli siten valmis aloitta-maan varsinaisen elämäntyönsä. Hän sai perämiehenpaikan kokkolalaisella Patience-nimisellä fregattilaivalla. Sittemmin Snellmanista tuli aluksen päällikkö. Patiencella hän palveli vuoteen l829. Sen jälkeen hän oli fregattilaiva Junon kapteenina ainakin vuoteen 1834. Vaikka Snellman vietti merimatkoillaan kaikkiaan vuosikausia, onni oli hänen mukanaan. Yhtään haaksirikkoa, jotka siihen aikaan olivat varsin tavallisia, hänen laivansa eivät joutuneet kärsimään. Merimieskautensa ensimmäisen varsinaisen kodin Snellman ja hänen nuorikkonsa perustivat Tukholmaan. Sieltä perhe siirtyi Kokkolaan 1813, ja leskeksi jäänyt merikapteeni lapsineen vihdoin 1820 Alahärmään, josta Snellman osti Palomäen eli Palon talon ja jossa hän meni uuteen avioon. Alahärmässä Snellman sitten virallisesti asui kuolemaansa asti. Siellä viivähti loma-aikoinaan myös merenkävijän poika, tuleva kansallinen herättäjä Johan Wilhelm Snellman. Tosiasiassa merikapteeni itse kuitenkin viipyi pitkiä aikoja merillä, ja vasta elämänsä ehtoon vuodet hän asui Alahärmässä, vuoteen 1841 asti Palolla ja sitten — myytyään taloudellisten vaikeuksien takia Palon —pienessä Kivelän torpassa. Merenkulkija Snellman ei ollut teoiltaan varsinaisesti suuri. Hän oli enemmänkin erikoisuus jota tuskin muistettaisiinkaan muiden vertaistensa joukosta, jollei hän olisi juuri Johan Wilhelm-poikansa isä. Kuitenkin merikapteeni Snellman oli etevä mies. Hänen opintovuosina herännyt kiinnostuksensa nimenomaan filosofiaan säilyi läpi koko elämän, ja merimatkoilla hänellä oli erinomainen tilaisuus välillä syventyä kirjojen tutkimiseen. Snellman oli myös hyvä puhuja ja mikä harvinaisinta, hän pystyi puhamaan valmistelematta ja pitkään miltei mistä aiheesta tahansa. Aikaa myöten hänen harrastuksensa filosofiaan kehitti myös hänen uskonnollisuuttaan ns. sveden-borgilaiseen suuntaan. Kristillissvedenborgilaiset mietiskelynsä hän esitti käsikirjoitukseksi jääneessä kirjoituksessaan jota sittemmin on kutsottu härmän katkismukseksi.. Elämänsä viime vuosina hän valmisteli katekismukselleen jatkoa ja suunnitteli kirjoitustensa painattamista, mutta kuolema katkaisi nämä hankkeet. On myös syytä todeta, että Johan Wilhelm Snellman, joka filosofina tavallaan seurasi isänsä jälkiä, kunnioitti selvästi isänsä filosofisia harrastaksia. — Snellmanien asuminen Alahärmässä ei omana aikanakaan liene mennyt jälkeä jättämättä, vaikka paikkakuntalaisten näiltä säätyläisiltään saamista virikkeistä ei ole säilynyt erityisempiä tietoja. Myöhemmin Snellmanien Palo on innostanut monien härmäläisten ja nimenomsan paikallisen kotiseututyön harrastajien mieliä. Vaikka kenties enin osa tästä kunnioituksesta on saanut alkunsa poika-Snellmanin elämäntyön muistamisesta, myös merenkävijä-Snellmanilla on säilynyt oma arvostettu sijansa härmäläisten mielissä.

— Puolisot: 1) Tukholmassa 1803 Maria Magdalena Roering, syntynyt Pyhäjoella heinäkuun 12. päivänä 1779, kuollut Kokkolassa kesäkuun 18. päivänä 1814. Vanhemmat: komissiomaanmittari Matias Roering ja Maria Bäck; 2) Alahärmässä marraskuun 23. päivänä 1820 taloudenhoitajansa Katarina Sofia Ahla, syntynyt joulukuun 21. päivänä 1798, kuollut Alahärmässä marraskuun 27. päivänä 1879.

E. E.

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

STENBÄCK, Josef Daniel (Juuso), kirkkoarkkitehti, syntynyt Alavudella toukokuun 2. päivänä 1854, kuollut Helsingissä huhtikuun 27. päivänä 1929. Vanhemmat: Alavuden kirkkoherra Karl Fredrik Stenbäck ja Emilia Ottilia Kristina von Essen.

—Josef Stenbäck suoritti Polyteknisen opiston insinööriosaston ja arkkitehtiosaston sekä Saksassa Stuttgartissa teknillisen korkeakoelun 1878—80. Valtion stipendillä hän opiskeli Saksassa 1885. Sen lisäksi, että hän oli kirkonrakentaja, hän toimi Teollisuuskoulun rakennusopin lehtorina 1886—1919. Hän on Teollisuuslehden perustaja ja toimi sen toimittajana 1883—89. Lisäksi hän toimi valtiopäivien rautatievaliokunnan tulkkina ja sihteerinä 1877—1900. Huomattavimpia luottamustehtäviä: teollisuuskoulukomitea 1906—07, VR:n huoneenrakennuskomitea 1907—08, Säätytalon rakennuskomitea 1887—88, Tullikomitea 1900, teknill. opetuksen järj.komitea 1906, VR:n huoneen-rak. töiden järj.komitea 1907—. Josef Stenbäck on kirjoittanut Linjaalipiirustuksen alkeet 1—5 1887 ja Mallipiirustuksia käsityönopetusta varten kansakouluissa 1888. Juuso Stenbäck sijoittui lahjakkaan sisarusparven nuorimpiin, kuului "pikkupoikiin" veljensä Laurin (myöh. Kivekäs) kanssa. Vartuttuaan Juusosta tuli perheen tukipylväs— mahdollisesti erittäin avuliaan luonteenlaatunsa takia. Varsinkin suhde äitiin oli lämmin ja ajan mittaan holhoavan huolehtivainen. Juuso oli lahjakas, erittäin ystävällinen, vilkas ja huumorintajuinen. Sellaisena hän oli suuresti suosittu suvun keskuudessa. Perheen kristillinen perintö sai Juuson kohdalla ilmenemismuotonsa kirkkoarkkitehtuurissa, jonka etevä ja tuottelias edustaja hän oli maassamme. Josef Stenbäckin merkitys arkkitehtuurihistoriassamme ilmenee toivomuksessa, että "niihin rakennuksiin, jotka vertauskuvallisesti liittyvät kristilliseen kulttiin, tulisi valita pysyväinen rakennusaine ja puuta saisi käyttää ainoastaan sisustukseen ja kattorakenteisiin." Kiistaton on hänen suhteensa harmaakiviliikkeeseen. Näin luonnonkiviarkkitehtuuria pidetään yleensä Stenbäckin luonteenomaisimpana ilmaisukeinona, alueena jolla "stenbäckiläisyys" selvimmin tulee ilmi. Sanottiin, että hän oli "himokas käymään graniitin kimppuun". Oli miten hyvänsä: ajankohdan huomioonottaen, Stenbäck ansaitsee epäilemättä nimikkeen "edelläkävijä". Josef Stenbäck piirsi, suunnitteli ja osaksi rakensikin 39 kirkkoa ja noin 30 kirkon korjausta. Hän edusti myöhäistä uusgotiikkaa. Tällaisia kirkkoja ovat mm. Mikkelin tuomiokirkko 1896—97, Kotkan kirkko 1897—98 ja Joensuun kirkko 1903 sekä Juseliuksen mausoleumi 1899—1902 Porissa. Kansallisromantiikkaa edustavat mm. Muuruveden 1904, Nilsiän 1904—06, Karunan 1908—10 ja Raahen 1910—12 kirkot. Hän on suunnitellut parikymmentä Karjalan kirkkoa, joista kuuluisimmat ovat Koiviston 1904 ja Terijoen 1908 kirkot. Etelä-Pohjanmaalla Stenbäckin kirkko on Alahärmässä 1902 ja Kauhavalla 1925.

—Puoliso: vuonna 1883 Anna Augusta Bähr, syntynyt Seinäjoella heinäkuun 20. päivänä 1862, kuollut Helsingissä maaliskuun 10. pivänä 1949. Vanhemmat: John August Bähr ja Karolina Elisabeth Grönfors.

A. S-la.

Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos A-L

alkuun  |  sivun alkuun  |  aakkosellinen hakemisto | etusivu

STUUT (Stutaeus), Matti Laurinpoika, kirkkoherra 1571—97, maakauppias. — Ilmajoen toisen kirkkoherran Matti Laurinpoika Stuutin syntyperää ei tunneta, mutta mahdollisesti hän oli kotoisin Lounais-Suomesta niin kuin monet muutkin Pohjanmaan 1500-luvun papit. Ilmajoelle tultuaan hän näyttää valvoneen tarmokkaasti sekä omia että nuoren seurakuntansa etuja. Niinpä hän kävi kesällä 1574 Tukholmassa anomassa viljapalkkaansa korotusta ja saikin Juhana III:n myöntämään puoli lästiä (24 tynnyriä) sen yhden lästin lisäksi mikä hänelle entuudestaan pitäjän viljakymmenyksistä kuului. Nelisen vuotta myöhemmin kirkkoherra Stuut sai hankituksi lisäjyviä kirkon ylläpitoon. Melko usein hän kirjoitti anomuksia ja todistuksia seurakuntalaistensa puolesta. Tukholman matkoillaan hän lienee käynyt ahkerasti kauppaa sillä hänet on merkitty virallisesti mm. vuoden 1591 maakauppiasluetteloon. Hänen hallussaan oli tällöin koko manttaalin talo, jossa oli 2,3 punnanalaa (2,4 ha) peltoa 1 hevonen, 10 lehmää ja 6 eläintä nuorta nautakarjaa.—Kuten useimmat Etelä-Pohjanmaan papit kirkkoherra Stuut asettui nuijasodan aikana sanankuulijainsa puolelle, mutta sai maksaa rohkean kannanottonsa hengellään. Helmikuun 5. päivänä 1597 eli vajaat kolme viikkoa ennen Santavuoren taistelua marski Klaus Fleming lähetti Tammerkoskelta Ilmajoelle muutamia huoveja tiedustelemaan ja tuomaan kirkkoherra Stuutille varoitusta, ettei hän johtaisi laumaansa yhtä huonosti, kuin Rautalammin pappi, joka oli joutunut Flemingin vangiksi. Seuranneet tapahtumat osoittavat, ettei Stuut ottanut marskin varoituksesta vaarin. Heti Santavuoren taistelun jälkeen hän joutui perheineen rartsumiesten pahoinpitelyn kohteeksi. Pohjanmaan vanhojen pappisluetteloiden mukaan ”kuningas Sigismundin puoluelaiset” löivät kirkkoherra Stuutin kuoliaaksi hänen tullessaan omassa eteisessään heitä vastaan toisessa kädessään olutkannu ja toisessa kirkonavain. Näyttää siltä kuin hän olisi yrittänyt hyvittää vainoajiaan oluella, mutta ei saanut enää armoa. Eivätpä Flemingin huovit säästäneet hänen vaimoaankaan. Majaillessaan joulukuussa 1601 Turun linnassa Kaarle herttua myönsi kirkkoherra Stuutin leskelle Sofia Grelsintyttärelle kymmenen vuoden verovapauden nimenomaan siksi, ettei hän muuten kyennyt sotamiesten rammaksi lyömänä elättämään pieniä lapsiaan. Myöhemmin eräästä näistä lapsista, Jaakkima Matinpoika Stutaeuksesta tuli Turun koulun rehtori ja kaupungin kirkkoherra.

A. L.