GODENHJELM,
Berndt Abraham, taidemaalari.
— S. 30.3.1799 Mäntyharju,
k. 14.12.1881 Helsinki.
— Vanht lääninmaanmitt.
Adolf Fredrik G. ja Maria Elisabet o.s. Argillander.
— Puol. Alexandra Fredrika o.s.
Hornborg.
— Taideopinnot ulkomailla: P.G.
Heidekenin johd. Tukholma 1818, Urkinin johd. kuparipiiru., Pietari, Venäjä.
— Teoksia ensi kerran näytt.
1847.
— Kokoelmat: Ateneumin ja Treen
taidemuseo, Cygnaeuksen gall. ja Kansallismuseo
— Joht.opett. STY:n piirustuskoulussa
1848—69.
— STY:n johtok. jäs. 1852—68.
— STS:n kunniajäs. 1 864.
Lähde: Suomen taiteilijat 1986 -teos
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
GEET, Jaakko Sigfridinpoika, Suur-Kyrön kirkkoherra 1550—1586, Pohjanmaan rovasti. Isokyrö — Vuonna 1550 Kustaa Vaasa nimitti Kyrönjoensuun kirkkoherraksi hovisaarnaajansa, naantalilaisen porvarin pojan Jaakko Sigfridinpoika Geetin, joka on värikkäimpiä pappishahmoja Etelä-Pohjanmaan historiassa. Aikaisemman asemansa nojalla hänellä lienee ollut alunperin hyvät suhteet suoraan kuningasperheeseen. Vain siten on ymmärrettävissä hänen Pohjanmaalla saavuttamansa suuri vaikutusvalta. Viimeistään 1554 Geet tuli Etelä-Pohjanmaan kontrahtirovastiksi, ja vaikka hän karkealla käytöksellään ja kaikkea muuta kuin papillisilla elämäntavoillaan hankki itselleen paljon vihamiehiä, hän kykeni hyvin säilyttämään korkean virkapaikkansa. Hänen muiden paikallisten mahtimiesten kanssa suorittamiensa yhteenottojen kovuudesta on kenties selvimpänä todisteena se, että niin hyvin Kustaa Vaasa kuin Eerik XIV ottivat hänet henkilökohtaiseen suojelukseensa. Eerik XIV:n 1564 antaman suojeluskirjeen mukaan taattiin Geetille vaimoineen, lapsineen ja palvelusväkineen, omistamine kiinteistöineen ja irtaimistoineen täydellinen koskemattomuus erikoisesti Pietarsaaressa asuvaa voutia Hannu Fordellia ja tämän kannattajia vastaan. Vuotta myöhemmin kuningas katsoi aiheelliseksi antaa Geetille vielä uuden vahvistuksen Kyrön kirkkoherran virkaan nimenomaan uskollisuudesta, mitä Geet oli käynnissä olevan sodan aikana kruunua ja kuningasta kohtaan osoittanut. Ei ollut ihme, että Fordell pilkallisesti nimitti Geetiä ”Kyrön suuriruhtinaaksi”. Myöhemminkin Geet esiintyi sodankäynnin aktiivisena tukijana. Keväällä 1566 hän lähetti sotaan kappalaisensa ja kolme renkiään varustaen heidät asianmukaisella vaatetuksella miekoilla ja eväillä. Samalla hän lahjoitti sotalaivastolle lastin (12 tynnyriä) olutta ja lastin (48 tynnyriä) leipää. Kyrönjoensuun suurpitäjän pappila oli rovasti Geetin aikana kuin eteläsuomalainen aateliskartano. Sen peltoala oli noin 8 punnan maata (8,3 ha) eli suurempi kuin yhdenkään eteläpohjalaisen talonpoikaistalon. Jo 1558 pappilassa oli 6 renkiä ja 8 piikaa, jota paitsi erikoistöitä teetettiin suutareilla, räätäleillä ja sepillä. Vuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan Geet omisti 500 markkaa rahaa 160 luotia hopeaa, 4 1/5 leiviskää tinaa, 2 l/4 leiviskää messinkiä, 3 leiviskää kuparia, 5 hevosta, 4 härkää, 5 sonnia, 26 lehmää, 12 hiehoa, 4 vuohta, 25 lammasta ja 10 sikaa. Tämä (rahana arvioituna yhteensä 1628 mk) edusti suurinta irtaimistovarallisuutta, mitä Etelä-Pohjanmaalta mainittuun hopeaveroluetteloon merkittiin. Geet itse näyttää kulkeneen mustaan englantilaiseen verkaan pukeutuneena ja vaimolleenkin hän osti jo 1558 hamekangasta 20 markalla eli kahden hevosen hinnalla. Kuninkaan suosion turvin Geet voi jatkaa ruhtinaallista elämäänsä paikallisista virkamiehistä ja seurakunnastaan vähääkään välittämättä. Hannu Fordell kirjoitti 1568, ettei hän ollut saanut Geetiltä minkäänlaista kymmenysluetteloa, koska rovasti oli edellisenä syksynä kantanut kymmenykset oman mielensä mukaan ilman kirkonisäntien apua sekä sanonut, etteivät kymmenykset nousseet 8 lastia (384 tynnyriä) suuremmiksi, minkä määrän saamiseen hänellä muka oli kuninkaallisen majesteetin lupa. Tosiasiallisesti Geetin kymmenysosuus oli jo edellisenä vuonna alennettu 4 lastiksi. Myös Alastaron eli Vähänkyrön kappelikunnan asukkaat tekivät kesällä 1568 valituksen Geetiä vastaan. He ilmoittivat huomanneensa kuninkaan aikaisemmista päätöksistä, ettei kenelläkään ollut oikeutta määrätä alamaisille erikoisveroja tai muita rasituksia ilman hallitsijan lupaa. Rovasti oli kuitenkin vaatinut heitä tuomaan veroheiniä pappilaan aivan kuin Teidän Kuninkaallisen Majesteettinne omiin kartanoihin valittämättä lainkaan siitä, että vähäkyröläisten esi-isät olivat luovuttaneet pappilan heinämaaksi kokonaisen saaren. Niin ikään Geetin valitettiin herättävän sanankuulijainsa keskuudessa pahennusta ahneudellaan, ylimielisyydellään, mielivallallaan ja hekumallisella elämällään sekä toimivan siten ”Jumalaa, Kristillistä esivaltaa ja omaa virkaansa vastaan”. Tuntuu yllättävältä, ettei tällaisista valituksista ollut mitään apua, vaan päinvastoin Geetin asema Juhana III:n aikana yhä vahvistui. Mahtavimmillaan ”Kyrön suuriruhtinas” oli 1570-luvun lopulla Hannu Fordell vanhemman jo kuoltua. Tällöin hän sai Juhana III:lta nimityksen koko Pohjanmaan rovastiksi lähinnä siitä hyvästä, että hän suostui varauksena kuninkaan käytäntöön ottamaan liturgian eli ns. Punaisen kirjan kannattajaksi. Hänen tiedetään mm. matkustaneen ympäri maakuntaa ja vannottaneen pappeja uutta liturgiaa noudattamaan. Kuten tunnettua Punaisessa kirjassa pyrittiin juhlallisempiin jumalanpalveluksen muotoihin kuin mitä luterilaiset kirkonmenot edellyttivät. V. 1579 Geet ilmoitti lähettäneensä maakunnan papiston allekirjoittamat sitoumukset kuninkaalle, ja vielä pari vuotta myöhemminkin hän tutki rovastinkäräjillä, missä määrin papit olivat uuden liturgian kaikkia kohtia noudattaneet. Tärkein syy Geetin innostukseen liturgian puolesta puhujana lienee ollut se, että hän yritti saavuttaa uusia taloudellisia etuja ja että kuningas olisi sulkenut silmänsä häntä vastaan jatkuvasti tehdyiltä raskailta syytöksiltä. Mm. isokyröläiset pyysivät 1578 pitäjään uutta kirkkoherraa, mihin Juhana III ei kuitenkaan suostunut. Sen sijaan kuningas ei vuosina 1576 ja 1581 katsonut voivansa Geetin hartaista anomuksista huolimatta estää Laihian ja Lapuan eroamista Isostakyröstä omiksi kirkkopitäjikseen. Tämä oli ”Kyrön suuri-ruhtinaalle” ensimmäinen näkyvä tappio ja se lienee häntä jonkin verran ”tasaannuttanut”. Geet näyttää eläneen viimeiset vuotensa sovussa seurakuntalaistensa kanssa. Hän kuoli 1586. Rovasti Geetin elämänjuoksussa oli jotakin arvoituksellista. Hänen vaikuttimensa olivat toisaalta äärimmäi-sen itsekkäät, toisaalta taas selvästi kirkon etujen mukaiset. Niinpä hänen tiedetään omalla kustannuksellaan rakennuttaneen Isonkyrön kirkkoon uuden kuorin ja maalauttaneen 1560 tienoilla kirkon seinät täyteen ajan oloissa vertaansa vailla olevia raamatullisaiheisia kuvia. Niitä on pidetty maamme 1500-luvun taidemuistoista huomattavimpina ja ne ovat samalla teettäjänsä elämäntyön pysyvimmät muistomerkit. Vaikka Geetillä oli monia vastustajia, hänellä lienee ollut myös omat ihailijansa, lähinnä kai maakunnan papiston keskuudessa. Muuten häntä tuskin voitaisiin Vähänkyrön kirkonarkistossa tallessa olevassa vanhassa pappisluettelossa sanoa rikkaaksi, komeaksi ja vieraanvaraiseksi mieheksi. Näyttää siltä että Jaakko Geet todella oli omassa ympäristössään suuripiirteinen kirkollinen ylimys, loisteliaaseen elämään ja ulkonaiseen mahtiin mielistynyt, mutta ilmeisesti täysin vailla syvempää sisäistä vakaumusta. Tästä näkökulmasta on tarkasteltava hänen omaa suhdettaan kansaan ja myös sitä tosiasiaa, että hänen ilmeisestä pojastaan Pietari Jaakonpoika Gumsesta tuli nuijasodan päivinä talonpoikien kiivain paikallinen vastustaja.
A. L. Lähde: Eteläpohjalaisia elämäkertoja -teos A-L
alkuun | sivun alkuun | aakkosellinen hakemisto | etusivu
laskuri 2.5.00 lähtien.
email:
raimom@nic.fi