Kenen lattia?

-Vastine kaisa Luomalle

Kaisan Luoman vastine "Individualistis-oikeistolaista ydinperhekritiikkiä?" Nina Jokisen kirjoitukseen "Perhe-elämää" herätti minussa monenlaisia ajatuksia, halun väittää vastaan ja kysellä lisää.

Kieltämättä Ninan teksti oli provosoiva ja suorasanainen, ja arvelen, että asioista eri mieltä oleva, erilaisia valintoja tehnyt, saattaa siitä jopa pahoittaa mielensä. Minä en kuitenkaan provosoitunut, en ollut enkä ole eri mieltä. Minusta Ninan teksti oli hauska ja realistinen kuvaus nykytodellisuudesta.

Aluksi Kaisa kritisoi vastineessaan sitä, että Nina ottaa omassa tekstissään annettuna parisuhteen, heterouden ja perhe-elämän yhteenniputtamisen, hyökkää sitten perhe-elämää vastaan ja hyökätessään vahvistaa olemassaolevaa parisuhteilun ja sinkkuilun välistä jakoa.

Itse käsitän asian kuitenkin niin, että jostakin on liikkeelle lähdettävä. Yhdessä kirjoituksessa ei voi purkaa kaikkia itsestäänselvyyksiä auki ja alkaa leikkiä sanoilla ja niiden merkityksillä. Vaihtoehtoisten, täysin noiden kahden valinnan ulkopuolelle jäävien, ratkaisujen kehittely on kokonaan uuden kirjoituksen aihe. Sitäpaitsi tuo vastakkainasettelu sinkkuus-perhe-elämä näyttää elävän vahvana myös ns. suuren enemmistön mielissä, ja itsekin siihen lähes päivittäin törmään (esimerkiksi sillä tavalla, että kukaan ei koskaan kysy, että aionko lähitulevaisuudessa tehdä lapsia vaan yleensä kysytään miesystävistä, jos sellainen on kysytään häistä ja yhteenmuuttamisesta, jos ne asiat ovat jotenkin vireillä, kysytään vasta lastenteosta).

Kaisa kritisoi vahvasti paitsi Ninan tapaa asettaa ydinperhe-elämä ja vapaan sinkun elämä toisensa vastakohdiksi myös sitä, että tämä ylistää sinkkuelämää täysin rinnoin ja kehottaa ihmisiä pysyttelemään sinkkuina. Kaisa ei ole myöskään samaa mieltä siitä, että perheettömyyden suurin varjopuoli on epäonnistujan leiman kantaminen eikä siitä, että lapsettomia yksin asuvia naisia kummastellaan ja säälitellään.

Minäkin ylistän sinkkuelämää, ja minusta tuo luuserin leima on, korkeiden asumiskustannusten ohella, ehdottomasti rasittavin puoli sinkkuna elämisessä! Olen nimittäin aivan liian monta kertaa törmännyt naisiin, jotka haluaisivat oikeastaan elää sinkkuina, mutta eivät voi kun se ei kuitenkaan sovi imagoon, kun kaikki muuten kysyvät mikä heissä on vikana kun eivät ole saaneet pyydystettyä miestä, kun perhekin kuuluu hankkia jotta täyttäisi "oikean naisen" kriteerit jne...

Olen myös Ninan kanssa samaa mieltä, ja Kaisan kanssa eri mieltä, siitä, että äitiyteen todellakin yhä edelleen jos ei suoranaisesti pakoteta niin ainakin erittäin vahvasti painostetaan. Äitiydestä ja perheenperustamisesta on tehty, myös osassa ns. sinkkukulttuuria, itsestäänselvyys ja velvollisuus, joka jokaisen naisen on suoritettava, jotta elämässään onnistuisi ja olisi onnellinen. Noiden "valintojen" ulkopuolelle jättäytyvät naiset hyväksytään yleensä vain silloin kun lapsettomuus johtuu jostakin biologisesta syystä ja siitä tarpeeksi kauan ja näkyvästi surraan. Lapsettomuus valintana tyrmistyttää edelleen monet. Lisäksi, noista sosiaalietuuksista, hoitovapaista ja muista puheen ollen, samalla kun äitien työssäkäyntiä pyritään kaikin keinoin helpottamaan vedetään mattoa lapsettomien, ja sellaisina pysyttelevien, naisten jalkojen alta luomalla epäilyksen varjoa heidän (tulevan) työtehonsa ja -motivaationsa ylle.

Isekkyyssyytökset, joihin myös Kaisa Luoma sortuu, ovat varsin yleisiä kun puhutaan uranaisista. Siinä missä Nina julistaa, että myös myös perheen perustamisen motiivit ovat itsekkäitä syyttelee Kaisa yksineläviä sinkkuja itsekkäiksi hedonisteiksi. Minä kysyn, että mitä vikaa on itsekkyydessä? Onko itsekkyys vain miesten yksinoikeus?

Asia, jota kuitenkin kaikkein eniten Kaisa Luoman kirjoituksessa ihmettelen, on hänen esittelemänsä lasilattian käsite. Hän siis väittää, että sellainen lattia, lasten ja perheen, äitiyden, tuoma turva tms. (lasikaton vastapainona) suojelee naisia täydelliseltä syrjäytymiseltä toisin kuin miehiä, joilla tuota lattiaa ei siis turvanaan ole. Minä vain kysyn, että keitä naisia Kaisa mahtaa tarkoittaa?

Käsittääkseni tuo kuvitteellinen lattia suojelee vain naisia, jotka ovat valinneet koko perinteisen heteroparisuhdeperhepaketin kaikkine rasitteineen. Se suojaa vain naisia, jotka kestävät paremmin perhettä kuin työtä. Ihmetyttääkin Kaisan näkemys siitä, että perhe olisi naiselle jotenkin helpompi näyttämö kuin "kilpailua" vaativa työelämä, että perheen "suojiin" voisi vetäytyä itseään menettämättä. Ja että työelämä itsestäänselvästi vaatisi naiselta koko ajan vieraan roolin vetämistä ja alistumista. Ikäänkuin Kaisa Luoma olettaisi, että perhe on jotenkin paremmin kuin työelämä naisen mittojen mukaan tehty. Ikäänkuin työstä pitäisi paeta perheen luo turvaan pahaa maailmaa. Entäs jos ei ole heteroseksuaali, ja tuollaisen lasilattian turvaaman perheen perustaminen vaatii siksi ylenmääräisiä ponnisteluja ja teeskentelyä? Entäs jos ei kestä lasten huutoa? Entäs jos kaipaa yksityisyyttä enemmän kuin mihin perhe-elämä antaa tilaa? Entäs jos on unelma-ammatissaan ja haluaa siinä kehittyä?

Entäs ne naiset, joille työnteko on luontevampaa kuin perhe-elämä, joille perhe-elämä on liian kallis valinta? Missä on heidän lattiansa?

Palkkatyö on kuitenkin tässä yhteiskunnassa edelleen pääasiallinen toimeentulon lähde, josta on elämiseen kuluva raha revittävä. Jotta voisimme jättää työnteon pitäisi meidän muuttaa koko yhteiskuntajärjestelmää.

Ja entäpä sitten naiset, joilla ei ole kumpaakaan, ei työtä eikä perhettä? Väittäisin, että noiden naisten kohtalo on vieläkin huonompi kuin marginalisoitujen miesten.

Marisa Mäkinen

Takaisin