Jemina Staalo -- Raijakoo #7

 


 
 
 

 

Tappajanaaras 1
 

Olen petonainen, ja heitän smaragdinvihreitä vaahtokylpykuulia leijonantassuiseen ammeeseen, lisää volyymia Maria Callas, ja naapurin jehovalaiset lyövät talikoilla rytmiä seinään. Minä kynsin vastaukseksi tapettia, raavin neulakynsilläni Ranskan liljoja. 
     Olen narttu, ja kraksutan chipsejä, Estrella, se olisi kaunis nimi estradilla, kun miehet katsomossa tirkistelevät trapetsitaiteilijattaren bikinirajaa, siat, saksalainen hävytön maapähkinävoi, nuss nuss, tarttuu suupieliin, nuolen omalla sievällä kielellä itseni puhtaaksi, ja rikon ihanan ihanan Mignon-munan kuoren, maistan suklaan, kuin ryöstäisin, raiskaisin pikkulinnun, ahmin, olen peto, tarvitsen mielihyvää, ravintoa, ravintolaa, oma kuppi, se ei riitä, missä on isäntä?

Hyppyni ammeeseen mustan pantterin loikka, rubiininpunaiset kynttilät valaisevat kylpyäni, joutilas papitar tai työstä palaava, väsynyt portto Caracallan kylpylässä, olen historiaa, kun pesen paljastettua ihoani, nuolen turkkiani, kuka olisin tänään peilin edessä? Silmäni muuttuvat, iirikset vihreiksi, pupillit viiruiksi, ojennan sileän, monta hyväilyä kokeneen sääreni reunan yli, olen kyyninen Afrodite vaahdon keskellä, olen notkea kun hyppään pois ammeesta, murahdan, ja teroitan kynsiä kirjahyllyn reunaan, olen valmis.
     Parvekkeella huudan, mouruan näille kuolleille: Minä elän!  Minä haluan!  Ja hyppy alas, taivutan niskaani, ja nuolaisen selästä laastipölyä. Pitää olla siisti, ajattelen ja ketkutan hiirijahtiin.
 
 

Yksittäiset sadepisarat, afrikan rummut, osuvat rytminä ränniin, kiiltävien mustien korkojen kopina, kapina verkkosukissa, kuka repii minut auki tänä yönä, kun olen kävelevä clishè pitkissä kynsissä. Pienen pieniä vesipisaroita, tihkua nenälleni, poskilleni, kuin  pisamia korpinmustalta taivaalta, minä kuuntelen yötä, ja varon metsästäjiä, kaikilla heistä aseenkantolupa, jossakin menneisyydessä muutama lääkärin, poliisin lausunto, ex-nartut, rakastajieni tyttöystävät, morat pystyssä, myrkytetyt iltapuvut, orjien kirjailemat tikarit, mikä tämä leikki on? 
      Näen liian hyvin pimeässä, kaiken läpi kuljen, kuin kyllästynyt Lucretia Borgia samettikaavussaan, etsien paheellista seikkailua, tai vain ajankulua, naamioituna kuin kuningatar Margot, kun koko kuvani katoaa pienen mukulakivikadun uriin, katuvalon kaasuliekin suojassa olen nimetön, hämyisessä kabinetissa absinthe kirvelee huulillani, lyön miestä sormille, valaanluinen korsettini pysyy vielä kiinni, kun ohitan unohduksen oopiumiluolat, unohdan ohitetut oopiumiluolat, joita lohikäärmeet vartioivat. Piipaa, piipaa, wau, wau, wau, kuulkaa kun Kallion kansallislaulu soi, siellä pieni tulitikkutyttö myy välittämättä kotiintuliajoista.
      Sitten kuvani löytyy uudelleen, heijastuu asfaltin vesilätäköistä, tupakantumppien, Esson burgereitten, kymmenpennisten, kortsujen joukossa, kuljen yksin, minä haistan yön, vain silloin tunnen eläväni, vahvasti minä herään, petokissa, olen virkeä, tyhjien divareitten, elektroniikkaliikkeiden, pizzerioitten ikkunoissa vain minun vääristynyt kuvani, häilyvä, tuntemattomat kasvot, nostetut popliinitakkien kaulukset, lukitut ovet, ja taksien pitkät valot heijastuvat märälle ekspressionistiselle jalkakäytävälle, film noir, jossa laihat rotat juoksevat rinnallani, hiuksissani, selkäpiissäni, kirkuvat, sujahtavat  verkkoaidan varjoihin, kuin ruttoa pakoon, tai sitä kantaen, fata morgana, ostan Kismetin, se on kohtaloni.
 

Pirteä marraskuu ihollani, keinoturkki muuttuu toiseksi ihoksi, iho turkiksi, kujien metamorfoosi, olen sulava, varuillani, olen, kuljen incognito, öinen saalistaja, tuttu juttu rooli, show jossa punahilkka suden vaatteissa, minä ahmin yötä ja haen ristiinpukeutujaa, kilttiä, 
isoa karvasutta tai telaketju-punahilkkaa.

1 ¤ 2 ¤ 3 ¤ 4 ¤ 5 ¤ 6


 

Seuraava                                                                                              Takaisin