olin testattavana
mutta ei niin kummallisia tuloksia kirjattu
kuin riuhtovaa ruhoa pitelevien henkilöiden silmiin
eikä karnevaaleihin kutsuttu ketään, väliovi pantiin kiinni

vartaloni oli hajonnut osiin
käteni lähteneet omille teilleen
jääneet jälkeen ja alkaneet elää omaa aikaansa
itsenäistyneet, paljon ennen päätä

minä en kertonut kenellekään kuinka kivaa niillä oli yhdessä

kovin he tutkivat niitä, turhaan
sillä ne perhanat olivat löytäneet omat rytminsä
rakkulaisia broilerinsiipiä
ja silkkipaperiin käärittyjä täriseviä taipeita

kyseessä oli lajien välinen suhde
sen kuullessaan he katsahtivat toisiinsa
ja kurinpalautteen aikana välttelevät katseet
kiersivät iholla kuin nekkua nuolevat kielet
hattaroista uneksivat


Seuraava runo

Takaisin