logo_tahan
Feministinen mielipide- ja kulttuurilehti 
#5

 


 
 

Pääkirjoitus
 

Lyhyet
 

Vanhat numerot
 

Yhteystiedot
 
 

Etusivu


 

ANKEA KIRJASYKSY

SARJAKUVAKIERROKSELLE!

PARIT REKISTERISSÄ 

SOSIOLOGIAA KAIKILLE
 



 
 

Ankea kirjasyksy


”Kirjasyksyn teemana on naiseus”,  julisti Helsingin Sanomat 18.8. esitellessään syksyn tietokirjaluetteloa. Valitettavasti teemana on heteropatriarkaatin sanelema standardinaiseus: saimme jälleen kiusallisen (mutta ehkä samalla hyödyllisen) muistutuksen siitä, mitä se on.

Kirjan pääosaan ovat HS:n luettelon mukaan päässeet Mahatma Gandhin vaimo, Friedrich Nietzschen sisar, Maon puoliso ja kohutuimpana tietenkin Urho Kekkosen rakastajatar. Se niistä itsensä kautta määrittyvistä naissubjekteista sitten. Ei juuri jää arvailujen varaan sekään, millaiseen sukupuolijärjestykseen saadaan tutustua Einojuhani ja Sini Rautavaaran henkilökuvassa -- kirjan nimi kun on”Säveltäjä ja muusa” -- ja Vuokko Niskasen ”Mieheni Mikko ja minä” esitellee myös pääpiirteissään samanlaista sukupuolijärjestystä.

Kuuluu kirjasyksyyn toki muutakin kuin henkilökuvia, ja jos tarkkaan etsii, niin mainitaanhan se naiseus jokusen kirjan luonnehdinnassakin. ”Naisen ravinnossa” ravitsemusneuvoja Karin Hvoslef  ”selittää, miksi naisten on syötävä eri tavalla kuin miesten”. Britt-Marie Perheentuvan ”Kuuntele sukupuolesi viisautta. Opastusta naiseuteen” herättää myös jo ihan pelkän nimensä perusteella hiukan tervettä pelkoa kenessä tahansa, jota on ikänsä nimenomaisesti opastettu kunnon naiseuteen. Silloin, kun naiseudella ei tarkoiteta naisten suhdetta miehiin vaimoina, rakastajattarina tai muusina,  naiseuden ytimenä vaikuttaisivat siis olevan erilaiset naiselle biologisen sukupuolen perusteella ulkoa- ja ylhäältäpäin asetetut moraaliset vaatimukset. (Syö kuten naisen kuuluu, kuuntele sukupuolesi viisautta).

Kirjalistalta löytyy myös sellaisia tuttuja nimiä, joilla on ennenkin ollut taipumusta osallistua sukupuolikeskusteluun ja luonnollisen naiseuden rakennustalkoisiin, olipa heidän varsinaisena aiheenaan mikä tahansa. Näistä on koko kansan hauska ja leppoisa julkisovinisti Jorma Palo tänä syksynä liikkeellä oikein kahden kirjan voimin. Myös (luonnon-)tieteelliset auktoriteetit, joihin vetoamalla luonnollista sukupuolijärjestystä on ollut tapana oikeuttaa, ovat näköjään jälleen muodissa: suomennettu on esimerkiksi sosiobiologian isää Edward O.Wilsonia. (Konservatiivisen populismin levityksestä vastaa tällä kertaa WSOY, kun taas  biologistis-reduktionistisen maailmankuvan lietsojana toimii tuttuun tapaan Terra Cognita.) 

Vähän toki lohduttaa se, että ruotsinkielisellä puolella näyttää vallan toiselta: Schildts kunnostautuu julkaisemalla elämäkerrat Fredrika Bremeristä, Selma Lagerlöfistä ja Edith Södergranista.  Nämä jos ketkä ovat tietenkin juuri niitä naisia, joista itsestäänselvästi voi puhua myös muuten kuin heidän seksuaalisuutensa, fysiologiansa tai perhesuhteidensa kautta. Mutta eikö naisista aina voisi ?

KL
 
 




Sarjakuvakierrokselle!


Verkosta löytyy naisisia sarjakuvasivustoja. Aloittaa voi vaikkapa tällaisella pikku kierroksella. 

Osoitteesta http://www.drawnandquarterly.com/cgi-bin/dq4.cgi?head=artists&content=artists
löytyvät mm. Julie Doucet ja Debbie Drechsler. 

Doucet tarjoaa yksityiskohtaista piperrystä ja surrealistista menoa unien ystäville. Suomennettuna löytyy albumi Jos olisin mies ja muita kertomuksia, löydettävissä todennäköisesti enää vain hyvin varustetuista kirjastoista. 

Drawn and Quaterlyn naispiirtäjistä Drechsler on täysin toista maata. Kuvat ovat kauniita, mutta aiheet rankkoja: Daddy’s Girl käsittelee mm. seksuaalista hyväksikäyttöä ja vieraantumista. Drechslerin omat sivut osoitteessa: http://www.sonic.net/~debdrex/index.html. Kirjaa myydään mm. myöhemmin mainittavasta Fantagraphicsin osoitteesta.

Drechslerin kanssa teemoiltaan samoilla linjoilla on Phoebe Gloeckner, mutta tyyli on täysin eri. Anatomiankirjojen kuvittajasta sarjakuvanpiirtäjäksi ryhtyneen Gloecknerin kotisivu löytyy osoitteessa http://www.ravenblond.com/pgloeckner/. Gallery-painikkeen alta löytyy yksi tarina kirjasta A Child’s Life, vaikuttavia anatomisia piirroksia ja maalauksia, sekä linkki oxygen.comin online-sarjakuviin, jotka kokeiltaessa tosin olivat erittäin offline.

Kevyempää tarjontaa puolestaan on osoitteessa http://www.waylay.com/. Story Minute tarjoaa katsauksen naisen elämään Carol Layn näkökulmasta. 

Osoitteesta http://www.robertagregory.com/löytyy yllättäen Roberta Gregory. Gregoryn hahmoista Bitchy Bitch on jo noussut Yhdysvalloissa pienoiseen kulttimaineeseen, kun taas sisarhahmo Bitchy Butch on iloisen non-PC-menostaan huolimatta jäänyt tunnetumpien lesbosarjakuvahahmojen varjoon. Gregoryn omilla sivuilla on sarjoihin mukavasti taustaa, mutta itse kirjat ovat tarjolla osoitteessa  http://www.fantagraphics.com/artist/rg/gregory.html, josta löytyy myös muutamia ruutuja ostoyllykkeeksi. 

Gregoryn Bitchy Butchin meno on toki laimeampaa kuin Hothead Paisanissa (joka valitettavasti ei suostu aukeamaan osoitteesta www.hotheadpaisan.com -- mallia voi käydä katsomasta vaikkapa osoitteessa http://www.marystreet.com/HH/), mutta huomattavasti railakkaampaa kuin Alison Bechdelin Dykes to Watch Out Forissa, jolle netissä löytyy linkkejä liiankin kanssa. Jos Bechdelistä on kiinnostunut muutaman stripin voi käydä lukaisemassa esimerkiksi osoitteessa http://www.washblade.com/forum/cartoons/dykes/archive.htm, ja löytyyhän kirjakaupoista sekä kirjastoista tuore suomennoskin nimellä Lepakkoelämää. 

Viime vuosina ilahduttavasti lisääntyneeseen kotimaiseen naissarjakuvaan voi lähteä tutustumaan Suomen sarjakuvaseuran piirtäjät-sivulta, joka löytyy osoitteesta http://www.kaapeli.fi/~sarjaks/piir/piir.html. Esittelyjen ohella useimmilta piirtäjältä löytyy myös näyte, joko tekstilinkistä tai yläosasta kohdasta viikon verkkosarja. Valitettavan poikkeuksen muodostaa Riitta Uusitalo, jonka tajunnanräjäyttävää esikoisjulkaisua Rakastakaa minua hellästi, neiti saa valitettavasti nykyään etsiä kirjastoistakin kissojen ja koirien kanssa. Jos löydätte, kopioikaa, älkää varastako!

Yhdysvaltalaisesta naissarjakuvasta kiinnostuneen kannattaa suunnistaa osoitteeseen http://www.friends-lulu.org/, josta löytyy piirtäjiä, kuvittajia ja tekstintekijöitä vähän joka lähtöön -- jos vain tietää, mitä etsii.
 
 

Parit rekisterissä

Parisuhdelaki meni läpi ja homot ja lesbot pääsevät rekistereihin. Ennemmin kuin liberaaleja asenteita tästä tuloksesta voitanee kiittää niitä lain fanaattisia vastustajia, jotka ovat hankkineet asialleen julkista näkyvyyttä. Mika Ebelingin tai eduskuntatalon edustallla rukoilleiden tahattoman koomisten kahjojen kaltaiset seksikeskeiset homofoobikot salaliittoteorioineen tekevät sen itse: heidän kanssaan samaan leiriin leimautuminen tuntunee kiusalliselta valtaosasta suurta yleisöä ja varmasti se lisäsi liberaalin linjan houkuttelevuutta usean paatuneen kepulaisheteronkin terveen konservatiivisessa mielessä. 

Vaikka parilaki toki toi yhdessä asuville samansukupuolisille pareille muutamia potentiaalisia taloudellisia etuja,  ei se silti mihinkään suureen riemuun ei anna aihetta, ei edes symbolisen tunnustuksen osalta. On vähintään kyseenalaista, onko symbolinen tunnustus lesbojen ja homojen olemassaololle millään tapaa julkista näkymättömyyttä parempi vaihtoehto tilanteessa, jossa näkyvyyden lisäämisessä ei suinkaan ollut kyse tasa-arvoisuuden tunnustamisesta: avioitumisen sijaan kun parit vain ”rekisteröidään” koirien tapaan ja keskeisimmät avioliittoon liittyvät oikeudet rekisteröidystä parisuhteesta puuttuvat. Vaikka kristillisdemokraatit väittävätkin homoliittojen horjuttavan perinteitä avioliitto- ja parisuhdekäsitystä  -- mikä minusta olisi sinänsä erinomainen poliittinen tavoite -- kiusallisen selvältä vaikuttaa, että siitä ei tässä suinkaan ole kyse. Pikemminkin perinteinen avioliitto- ja parisuhdekäsitys vain pönkitti legitimiteettiään integroimalla seksuaalivähemmistötkin osaksi samaa järjestelmää -- tietysti asettaen heidät omaan alempiarvoiseen lokeroonsa. Mutta nyt on tietenkin liian myöhäistä valitella sitä, ettei tasa-arvoistamisessa valittu kokonaan toista strategiaa eli lähdetty vaatimaan avioliitoksi kutsutun kokonaispaketin purkamista useiksi toisistaan erillisiksi kahdenvälisiksi sopimuksiksi. 

Perhe- ja avioliittolainsäädäntöön liittyy  kuitenkin tiettyjä -- lähinnä vanhemmuuteen liittyviä -- kysymyksiä, joilla on niin paljon symbolista ja konkreettista merkitystä itsessään, että niihin liittyvien oikeuksien vaatiminen myös naispareille on vaivan arvoista, vaikka tämä sitten tapahtuisikin avioliiton /rekisteröidyn parisuhteen mallin sisällä (ja siis parisuhdemallin lujittamisen hinnalla). Myönteisesti ajatellen voi siis lohduttautua sillä, että ehkä hyväksytty  laki oli reaalipoliittisesti välttämätön askel kohti perheensisäisiä ja -ulkoisia adoptio-oikeuksia. Suvi-Anne Siimes (KU 2.10.) toteaa, että samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeuteen pitää palata, kun seuraavaa hallitusohjelmaa kirjoitetaan ja hän toimittajan mukaan antaa ymmärtää, että syyt, joiden takia adoptio-oikeutta ei nostettu esiin, olivat lähinnä taktisia. ”Arvioni oli, että yhteiskunnallinen tilanne ei ole juuri nyt kypsä adoption hyväksymiselle. Mutta asteittain se on muuallakin toteutunut.”, sanoo Siimes. 

Tällä rintamalla onkin feministisestä näkökulmasta katsottuna vasta tehty hiukan valmistelevaa esityötä -- seuraavaksi voidaan sitten mennä itse asiaan. 

KL
 

Sosiologiaa kaikille



Naistutkimuksellisesti virittynyttä ja kiintoisaa sosiologista tutkimusta on ilmestynyt tänäkin vuonna.Vanessa May on väitöskirjassaan Lone Motherhood in Finnish Women's Life Stories: Creating Meaning in a Narrative (Åbo Akademi 2001) tarkastellut yksinhuoltajien kertomuksia elämistään -- tai pikemminkin hänen voisi sanoa tarkastelevan sellaisten naisten elämäntarinoita, joiden elämänkulkuun kuuluu lapsista yksin vastuussa olemisen jaksoja.  May nimittäin nimenomaisesti tahtoo irrottautua sellaisista teoreettisista lähestymistavoista, jotka ymmärtävät ”yksinhuoltajuuden”  itsestäänselvästi keskeiseksi yksilön identiteetin rakennusainekseksi.  Hän tarkastelee sitä, miten naiset tulkitsevat yksinhuoltajuuskokemuksiaan osana elämänkulkuaan: vaikkapa elämän käännekohtana (itsenäisyyskertomukset, joissa vapaudutaan epätyydyttävästä parisuhteesta) tai yhtenä vastoinkäymisenä muiden joukossa. 

May pysyttelee analyysissään tiukasti tekstin tasolla, mutta tuo taustaksi näkyviin myös sitä kirjoittamisen ja kertomuksissa kuvattujen tapahtumien yhteiskunnallista kontekstia jonka kertojat itse ottavat annettuna -- suomalaista hyvinvointivaltiota. May myös muistuttaa (aiheellisestikin) angloamerikkalaisen ja pohjoismaisen perhekeskustelun ja –tutkimuksen eroista: sosiaaliseksi ongelmaksi yksinhuoltajuus on varsinaisesti tematisoitu ainoastaan edellisessä. 

Toinen uusi sosiologian alan väitöskirja, Jaana Vuoren sukupuolitettua vanhemmuutta ja  perheitä normittavia diskursseja tarkasteleva ”Äidit, isät ja ammattilaiset” (Tampere University Press 2001) puolestaan tarkentaa juuri siihen, mitä May ei pidä kovinkaan merkityksellisenä: asiantuntijatekstien (tutkimuksen, opaskirjojen, ammattilaisten oppikirjojen jne.) rooliin sellaisten julkisten diskurssien tuottajana ja levittäjänä, joilla on merkitystä myös yksilön oman itseymmärryksen ja arjen muotoutumisessa. Siinä missä May korostaa sosiaalitieteellisen diskurssin ja yksityisen arkipuheen välisiä eroja, Vuoren lähtöoletus on, että asiantuntijapuheella on aina jotain kautta valtaa siihen, miten vanhemmat oman äitinä tai isänä olemisensa ja toimimisensa ymmärtävät. Näistä tutkimuksista välittyy myös hiukan erilainen mielikuva pohjoismaisten asiantuntijadiskurssien moniarvoisuudesta ja feministisestä edistyksellisyydestä. Vaikkei Vuori tarkastelekaan nimenomaan yksinhuoltajuutta koskevaa puhetta, hänen esimerkkiaineistojensa perusteella täällä ollaan kyllä isän mieserityisestä roolista lasten kasvatuksessa kovinkin kiinnostuneita ja huolestuneita. Vaikkei siis suoria normatiivisesti normittavia yksinhuoltajuusvastaisia kannanottoja täällä amerikkalaistapaan olisikaan tapana esittää, voi hienovaraisemminkin saavuttaa samansuuntaisia vaikutuksia.

Vuoren väitöskirja on kokonaisuudessaan luettavissa myös verkosta: http://acta.uta.fi/teos.phtml?4980

Siinä missä Mayn tutkimus on ennen kaikkea metodologisesti koherentti ja loogisesti etenevä kokonaisuus, jossa kirjoittajan oma ääni kuuluu argumentaatiossa muita positioita vastaan, Vuori tarjoaa enemmän irrallisia sivupolkuja -- mikä kylläkin vaatii lukijalta enemmän sosiaalitieteellisen teoreettisen keskustelun hallintaa, jotta tämä löytäisi punaisen langan kaikkien ideanalkujen joukosta. Se, kumpaa kirjoitustyyliä sitten pitää virikkeellisempänä oman ajattelunsa kannalta, lienee makuasia -- itse kyllä pidin molemmista.
 

KL