Urheilua

Kulttuuria

Tiedettä

Pornoa

   

Urheilua

Yleisurheilun Suomi-Ruotsi maaottelu oli ja meni. Nationalistisesti tarkastellen käsittääkseni varsin hyvin, koska Suomen naiset voittivat Ruotsin naiset. Miesten puolella tuli tappio, mutta vain miesten puolella.

Maaottelun jälkeiset lehtikirjoittelut kuitenkin hämmensivät. Joka puolella vain valitettiin häpeästä ja tappiosta ja suomalaisen urheilun surkeasta nykytilasta. Hehkutukset puuttuivat täysin. Voiton jälkeen!

Iltasanomissa valaistiin asiaa meille pöllämystyneille sen verran, että luonnehdittiin hävittyä miesten sarjaa sanoilla "maaottelun varsinainen ydin". Ai jaha. Siinä se taas tuli. On olemassa urheilu ja naisten urheilu. Mutta milloin saamme televisioon naisurheiluruudun, jolle olisi varattuna yhtä paljon läheteysaikaa kuin sille ydinurheiluruudulle.

MarisaM

   

Pornoa

Ilta-Sanomat puuttui pornoon viikonloppupainoksessaan. Siinä eräs naistutkija surkutteli sitä, että miten käy sukupuolten välisten suhteiden jos naisetkin ottavat pornon omakseen ja alkavat esineellistää miehiä samaan malliin kuin miehet ovat naisia esineellistäneet. Etääntyvätkö sukupuolet toisistaan nykyistäkin enemmän niin, että eivät enää etsikään toisistaan aviopuolisoa ja kaikkien tarpeiden tyydyttäjää? Voi juma!

Minä kyllä kysyisin mieluummin, että miksi naisten pitäisi olla huolissaan ja kantaa vastuu siitä millaiset sukupuolten väliset suhteet ovat. Miksi naisten pitäisi välttää esineellistäminen ja ajatella kokonaisuutta. Miksi naisten pitäisi aina olla tylsiä. Miksi?

MarisaM

   

Kulttuuria

Kääntöpiiri on naiskirjailijoiden - ja erityisesti "kolmannen maailman" naiskirjailijoiden - teksteihin erikoistunut kustantamo, joka julkaisi viimeisimmät kirjansa vuonna 1994. Kääntöpiiri on nyt kuitenkin aikeissa jatkaa toimintaansa Liken omistuksessa. Raijakoolle on toistaiseksi jäänyt epäselväksi, onko kyseessä pelkkä mainoskikka (Like käyttää Kääntöpiirin imagoa hyväkseen ja siirtää vain soveltuvan osan tuotannostaan muodollisesti tämän nimen alle?) vai onko Kääntöpiiristä tulossa kustannuspolitiikaltaan oikeasti itsenäinen ja jollakin tavalla edesmenneen Kääntöpiirin linjaa jatkava kustantaja (missä tapauksessa sitä voisi olla syytä ihan tietoisestikin tukea). Tämän syksyn suppean tuotannon perusteella sitä on vielä vaikea sanoa. Joka tapauksessa Kääntöpiirin vanhat kirjat ovat tulleet taas myyntiin. .

Kääntöpiirin 90-luvun alussa ilmestynyttä erinomaista Kääntöpiiri- lehteä ei silti taideta olla elvyttelemässä - mitä nyt Raijakoo tietysti pyrkii ottamaan siitä mallia.

Tampereen teatterikesä on sikäli mukava kulttuuritapahtuma, että siellä kaikkein kiinnostavin on usein myös kaikkein halvinta. Hiukan huolestuttavana ja oireellisena täytynee silti pitää sitä, että ne kaikkein selvimmin "naisten asioita" käsittelevät jutut vaikuttivat olevan nimenomaan omalla kustannuksellaan esiintyvien OFF-sarjalaisten puolella. Sieltä laitosteatterien ja virallisen ohjelman ulkopuolelta tuli kyllä vastaan vakavia ja kunnianhimoisia yrityksiä tarttua niihinkin.

Vigdis Grimsdottirin romaaniin "Nimeni on Isbjörg, olen Leijona" pohjautuva, Anna Krogeruksen ohjaama ja dramatisoima Sulaminen oli kaunis kokonaisuus - vaikka jäikin vähän etäiseksi kömpelön "opinnäytetyömäisen" näyttelemisensä takia ja herätti kyllä kysymään, eikö naisisia seksuaalisia traumoja voisi joskus käsitellä hiukan hienovaraisemmin ja vähäeleisemmin, vyöryttämättä aina näyttämön täydeltä insestiä, raiskauksia ja prostituutiota.

Outi Holckin käsikirjoittama ja Jyväskylän huoneteatterin esittämä Masennustarina edusti sitten varsin toisenlaista naiserityisten asioiden käsittelytapaa: arkirealismia ja itseironiaa. Vaikka Masennustarina onkin oikeasti hauska näytelmä kaikkine etäännyttämisefekteineen, on se samalla myös ihan oikeasti vakava ja traaginen. Koko esitys toimii varsin pitkälle pääosan esittäjän (ja samalla ainoan näyttelijän!) Anna-Mari Laulumaan täysin loistavan näyttelijäsuorituksen varassa. Masennustarinan ehtii vielä lokakuun alussa Jyväskylässä päin liikkuva nähdäkin. Esitysaikatiedot löytyvät Huoneteatterin kotisivuilta. Rajakoo suosittaa.

KL

   

Tiedettä

Feministisesti kiinnostavaa tutkimusta tehdään koko ajan. Tämänvuotisista suomenkielisistä voisi mainita ainakin Tuula Spinkkilän kirjan "Elämän pitäisi olla toisenlaista":Iris Uurto ja sukupuolten sota (SKS 2000). Siitä saa (vaikkapa ne joka tapauksessa aika irrallisiksi jäävät teoriaosiot yli hyppimällä) ihan hyvän yleiskuvan 1930-50-luvuilla vaikuttaneesta kirjailijasta Iris Uurrosta. Jos siis tahtoo aloittaa tutustumisen varjoon jääneen naiskirjailijan tuotantoon, niin Spinkkilä kertoo, millaisia teemoja Uurron mistäkin kirjoista löytyy.

Maarit Piipposen (No) More Family: Reading Family and Serial Murder in Patricia Cornwell's Gault-Trilogy puolestaan tekee luentoja Patricia Cornwellin dekkareista. Piipponen kyseenalaistaa niiden paljonpuhutun "feministisyyden" osoittamalla, miten Cornwell kirjoissaan rakentaa varsin konventionaalista kuvaa kodista/perheestä /normaaliudesta ja sitä ulkoapäin uhkaavista vaaroista: seksuaalisesta poikkeavuudesta, hulluudesta, kuolemasta.

Piipposelle voi nostaa hattua (nykyisin reaalisen hatunnoston ollessa suunnilleen yhtä harvinaista kaikkien sukupuolten keskuudessa tätä ei enää voine pitää arveluttavalla tavalla sukupuolittuneena metaforana?) senkin ansiosta, että hän uhmaa sitä populaarikulttuurin tutkimuksessa vallalla olevaa muotia, jonka mukaan toimijuuden mahdollisuuksien paikantaminen on aina alistussuhteiden paikantamista suositeltavampaa. Tällöin käytössä on outo kaksoisstandardi: aina kun joku etsii (vaikka mitenkäkin "yksipuolisesti") murtumakohtia ja moniarvoisuutta yksiarvoisen taantumuksellisina pidetyistä teksteistä, kyseessä on oivaltava emansipatoris-dekonstruktiivinen toisinluenta - mutta vastaavasti yksiarvoisuuden etsimistä pseudoedistyksellisestä ja pseudomoniarvoisista populaariteksteistä ei osatakaan nähdä samanlaisena filosofisena toimintana tai toisin ajattelun mahdollisuuksien kartoittamisena, vaan sitä arvioidaan väitteinä siitä, miten reaaliset lukijat kyseistä tekstiä oletetusti lukevat ja hyökkäyksenä "tavallista lukijaa" kohtaan - ja tämän kaksoisstandardin olemassaolo kyllä tuli taas Piipposen viimekeväisessä väitöstilaisuudessakin todistetuksi.

Kyseistä englantilaisen filologian alaan kuuluvaa väitöskirjaa ole (vielä) varsinaisesti julkaistu muuten kuin verkossa (ks. ) - mutta eipä olisi välttämättä mikään huono idea sekään.

KL

Takaisin