KAUNEUDESTA, KATSOJISTA JA SILMISTÄ

-sisäinen keskustelu

-Raijakoohon tarvittaisiin jokin juttu ulkonäköasioista. Onhan se nyt kuitenkin itsestäänselvästi yksi feminismin keskeisiä teemoja...

-Mutta siitähän nyt on jo kaikki sanottu, mitä sanoa voi. Ja tuhanteen kertaan. Että naisille media tuputtaa vääristynyttä naiskuvaa ja aiheuttaa ahdistusta ja alemmuudentunteita... Typerältä tuntuisi jäädä jankkaamaan itsestäänselvyyksiä tai kauhistelemaan sitä miten meidän kulttuurissa vallitsevat ruumiillisuusihanteet on niin kapeat ja yhdenmukaiset.

- Mutta ajattele nuoria tyttöjä! Lueskelin juuri Fittstimiä ja ne tarinat palauttivat mieleen millaista elämä teini-iässä on, miten ajatukset ja koko arki on täynnä sitä oman ruumiin miettimistä. Aloin tuntea melkein syyllisyyttä siitä, että todellakin olin unohtanut... Ja kyllä ne siinä iässä koetut vallitsevat ruumiillisuusihanteet todellakin ovat kapeat ja yhdenmukaiset.

- Vai että Fittstimin olet lukenut. Hehheh. Voisipa miltei suositella vastapainoksi jotakin akateemisempaa. Fittstim on sitä mitä voi populaarilta mediailmiöltä odottaakin: julkisuushakuisten ihmisten fragmentaarisia "tunnustuksia" ja siihen huonosti päälleliimattua (ja jonkun muun sanoin saarnattua) saarnaa. Juuri tuollaista tulee feminismistä ilman elävää teoriaa. Jos paljonpuhuttu "feminismin valtavirtaistaminen" on tuota, niin enpä erityisesti sitä Suomeen kaipaakaan.

- Sinun "feminismisi" on kyllä valtavan itsekeskeistä ja läpiakateemista. Et voi paeta realiteetteja! Oletko lukenut tilastotietoa syömishäiriöiden yleisyydestä? Kuunnellut puolella korvalla teinityttöjen keskinäispuheita kahvilanpöydässä? Se kirja ihan oikeasti palautti mieleeni, miten hirveä ja rajoitettu se elämänvaihe on...

- Vai niin. Sinun mielestäsi meidän pitää asettua ulkopuolelle kuvailemaan ja luettelemaan jotain "ahdistavia" ja "rajoittavia" sosiaalisia normeja, joiden emme kuitenkaan koe koskevan itseämme, koska olemme niin vanhoja, viisaita ja valistuneita. Ja täältä me nyt sitten tarjoillaan ratkaisuja, sorron ikeestä vapautuneina julistamme ilosanomaa, niinkö? Ei me voida tarjota mitään muuta kuin sitä samaa moralisointia, jota kaikki naistenlehdet nykyiselläänkin pursuavat niiden meikki- ja dieettivinkkien lomassa. Että älä tyttö hyvä välitä niistä yhdenmukaistavista normeista ja muiden sanomisista ja että ole vain oma itsesi ja erilainen ja blaablaablaa... Juuri tuo jos mikä osoittaa ylenkatsetta teini-ikäisiä kohtaan. Sitä paitsi: eivät naisruumiillisuutta määrittävät kulttuuriset normit ole vain nuorten tyttöjen ongelma. Ei se ole vain jotakin tuolla jossain, muualla.

-No, nyt päästään asiaan. Jos kerta myönnät, että se on ollut ja on sinuakin koskettava asia, niin sittenhän siitä on helppo kertoa kokemuspohjaisesti! Kun pohtii ja sanallistaa omia henkilökohtaisia kokemuksiaan, ei ole vaaraa päätyä saarnaamaan. Ja kiinnostavuushan perustuu yleensä juuri henkilökohtaisuuteen. Kun kertoo rehellisesti ja omakohtaisesti kokemuksiaan, lukija saattaa tunnistaa, että on kokenut samanlaista. Ja silloin onkin jo helppoa yhdessä alkaa miettiä mitä havaitun ongelman poistamiseksi tulisi tehdä. Henkilökohtaisesta onkin tullut jaettua ja sitä kautta poliittista. Ei siinä mitään teorioita tarvita, vaan yhteyksiä ja kommunikaatiota!

-Ei se noin mene. Minun kokemukseni ovat minun kokemuksiani, yksilöllisiä. Etenkin kun nämä omaa ruumissuhdetta koskevat kokemukset ovat jossain niin syvällä ja vaikeasti kielellistettävissä, että niitä hädin tuskin ymmärtää itsekään. Ei niiden kokemusten välittäminen jollekulle, joka ei ole minua jo vuosia henkilökohtaisesti tuntenut, ole noin vain mahdollista; järjetöntä olisi sellaiseen mahdollisuuteen uskoa. Totta kai on olemassa tiettyjä naiseuden ruumiillista esittämistä sääteleviä yleisiä normeja, siis sellaisia, joihin törmäävät melkein kaikki naiset tässä yhteiskunnassa. Mutta minä kuitenkin kohtaan ne normit omasta ainutlaatuisesta paikastani käsin ja se paikka on useimmille vieras. En usko, että minun "tunnustukselliset" tarinani herättäisivät kenessäkään satunnaiskuulijassa mitään muuta kuin torjuntaa, kummeksuntaa ja halveksuntaa. Aivan samoin herättivät minussa pääsääntöisesti torjuntaa, kummeksuntaa ja halveksuntaa muiden naisten tunnustustukselliset tarinat omista ruumissuhdekokemuksistaan silloin, kun minulla ei vielä ollut mitään teorioita, joiden kautta niitä tarkastella. Naiset ovat niin kovin erilaisia keskenään, paljon erilaisempia kuin miehet keskenään. En minä usko yhteisen tunnistamiseen spontaanisti ja intuitiivisesti ilman teoriaa. Minusta ei ikinä olisi tullut feministiä ilman teoriaa.

-Vaikutat kovin varmalta tuosta oman kokemustesi "yksilöllisyydestä". Tapahtuuhan myös jonkinlaista kokemusten analogisuuden välitöntä tunnistamista naisten kesken, ei kaikkien tietenkään, mutta aina joidenkin. Ettet vain nyt mitätöisi jo olemassaolevia kosketuspintoja ja yhteisyyksiä.

-Ensinnäkin: minähän en pidä omaa kokemustani erityisen yksilöllisenä. Päinvastoin: uskon, että koska oma kokemukseni, tämä tietty suhde omaan ruumiiseen, tuntuu niin kovin erilaiselta ja yksilölliseltä, niin luultavasti se tuntuu siltä jokaisesta naisesta. Pikemminkin sellaisen ihmisen voi epäillä itsetehostusmielessä tuovan esiin omaa yksilöllisyyttään, joka hokee miten samat normit muka samalla tavalla ahdistavat kaikkia naisia. Siinä samalla puhuja implisiittisesti saa esitettyä itsensä sinä ainoana poikkeuksena, joka on immuuni sille propagandalle, jonka uhreja ne "kaikki muut" ovat.

- Sinä et siis usko, että on mitään kaikenkattavia ruumiillisuusstandardeja, siis ihanteita miltä naisen pitää näyttää? Tai et ainakaan pidä niiden kyseenalaistamista mielekkäänä feministisenä tavoitteena? Kuten vaikkapa laihuusnormin kritiikkiä?

-Voi sekin mielekästä olla, sillä ovathan jotkut normit pahempia kuin toiset - terveydelle vaarallisiakin - , mutta joka tapauksessa yleisesti on niin, että ulkonäöllisten normien pirullisuus ei ole siinä, että olisi olemassa jokin yhtenäinen standardi vaan päinvastoin siinä, että sitä ei ole. Ajattele nyt: jos yksi teinityttö tahtoo näyttää anorektiselta, vakavalta ja eteeriseltä kuin naiset ranskalaisissa taide-elokuvissa ja toinen puolestaan tahtoo isot rinnat ja valkoisen kestohymyn kuten reippailla naisilla amerikkalaisissa nuortenelokuvissa (ja sivumennen sanoen se mitä kukakin tahtoo on sosiaaliryhmästäkin kiinni, vaikka meillä muka luokaton yhteiskunta onkin), niin vaikeahan näiden kahden on ilman mitään teoriaa ymmärtää, että kyse on oikeastaan samasta asiasta: tarpeesta ajatella itseään katsottuna? Eikä kumpikaan tunne välitöntä samastumista siihen kolmanteen tyttöön, joka uskottavuussyistä tahtoisi yli kaiken näyttää pojalta ja joka tekee työtä sen tavoitteen eteen vähintään yhtä paljon kuin ne muutkin omiensa. Kaikki märehtivät oman ruumiinsa kanssa (ihan eri tavalla kuin samanikäiset pojat) ja kärsivät ihanteidensa saavuttamattomuudesta, mutta mitään solidaarisuutta ei synny. Kun ihanteet ovat erilaiset, jokainen vaikuttaa muiden näkökulmasta valitsevan vapaasti sen mihin pyrkii ja toisten "valinnat" näyttävät helposti suorastaan oudoilta. Ja jos samansukupolvistenkin kesken minkään yhteisen vihollisen (sen alistavan sosiaalisen normin) nimeäminen on vaikeaa, niin vielä vaikeampaa on minkäänlainen sukupolvien välinen yhteisyyksien tunnistaminen, jos se jätetään vain spontaanin tunnistamisen ja eläytymisen varaan. Naiseuden ruumiillisen esittämisen normeissa ei ole paljonkaan "historiatonta" ainesta, vaan nehän päinvastoin ovat hyvinkin hienojakoisesti sukupolvieriytyneet.

-Tuossa kaikessa on kyllä jotain perää. Mutta ainakin yhtä paljon kuin tavoiteltujen ihanteiden moninaisuus tilannetta hajottaa se, että erilaiset ovat myös ne normistot, jotka säätelevät sitä, miten koetuista ruumiillisuuusnormeista (olivatpa ne sitten mitkä tahansa) sopii puhua. Muistan itse omilta kouluajoiltani, miten syvästi halveksin niitä tyttöjä, jotka suureen ääneen puhuivat laihduttamisesta ja vaatteista ja ulkonäöstä. Minusta oli moukkamaista tehdä niin "pinnallisista" asioista semmoinen numero. Ironista kyllä minulla oli kyllä itselläni kaloritaulukot kotona kaapissa lukkojen takana ja näin jälkeenpäin ajatellen minulla oli tuolloin (salaa) ihan patologinen suhde syömiseen. En silti iki maailmassa olisi tunnustanut, että toimintaani olisivat ohjailleet jossain mielessä samat normit kuin niitä avoimen "pinnallisiksi" ajattelemiani tyttöjä. Ja sekin nainen, joka meikkaa siten, ettei kukaan vain missään oloissa huomaisi hänen meikanneen, saattaa viettää paljon aikaa meikaten...

-Aivan.

-Mutta: jos sinä siis et halua puhua konkreettisemmin mitään tiettyjä hegemonisia ruumiillisuusnormeja vastaan, koska uskot, että se kuitenkin puhuttelisi vain osaa naisista eikä pystyisi tarttumaan ongelman ytimeen, niin millainen teoria siihen ongelman ytimeen tarttumiseksi sitten tarvittaisiin?

-Ensinnäkin tarvitaan teoria siitä, miksi mihinkään teoriaan "yhteisestä alistajasta" on äkkiseltään niin vaikea uskoa - toisin sanoen tarvitaan teoria patriarkaatin yleisistä toimintaperiaatteista. Tarvitaan teoreettinen ymmärrys siitä, että patriarkaatti toimii juuri pirstomalla: varmistamalla sen, että naisten väliset liittolaisuudet jäävät osittaisiksi, osittaisemmiksi kuin miesten väliset. Toisekseen tarvitaan sitten tietenkin jokin positiivinen teoria siitä, mikä kulloinkin on se yhteinen ongelma tai yhteinen vihollinen, joka näin jää löytymättä, siis se jokin, minkä muunnelmia ne välittömästi ongelmiksi koetut pakot ovat...

- Mikä se sitten on, tässä kauneusnormitapauksessa?

- Se, että naiset saadaan objektivoimaan oma ruumiinsa visuaalisesti, ajattelemaan omaa ruumistaan ulkopäin katsottuna. Ihmisruumiin ylenpalttinen visuaalinen estetisointi ja kulttuurin näköaistikeskeisyys on minusta se itse ongelma.

-Kuulostaa vähän abstraktilta. Miten tuota nyt sitten voi käytännössä vastustaa? Siis ei mitään tiettyjä normeja, vaan yleisesti kaikkea "ihmisruumiin ylenpalttista estetisointia" tai " kulttuurin näköaistikeskeisyyttä"?

-Noh, ehkä voitaisiin aloittaa vaikka siitä, että suunniteltaisiin feministipiireissä semmoinen luostariasustetta muistuttava kaaputyyppinen mukava standardivaate ja alettaisiin markkinoida sitä vaihtoehtona niille naisille, jotka tahtovat näyttävästi irtautua koko tästä pelleilystä. Kieltäytyä. Suunniteltaisiin semmoinen vaate, joka yllään kaikki näyttävät niin samalta, että sitten vain liitettäisiin varmuuden vuoksi nimilaput rintaan tunnistamissyistä...Ja hiukset piilossa, niin että säilyisivät kampaajarahatkin.

-Ei mutta tarkoitin ihan vakavasti ....

-Ihan vakavasti. Jokainen hyvä hullu provokaatio on aina myös täysin vakava. Mikäpä olisikaan tuon parempi provokaatio niille, jotka eivät uskalla koskaan ajatella mitään ajatuksia loppuun, vaan kannattavat kompromissihakuisesti "itsestäänhuolehtimisen" nimikkeellä kaikenlaisia itseobjektivoinnin iloja, kunhan se vain ei mene "liian pitkälle"tai "epäterveeksi"...Ja samalla se olisi myös provokaatiota niille omahyväisille etnosentrikoille, jotka tekopyhästi päivittelevät, miten paha tilanne on naisilla muslimimaissa, kun hunnut muka ovat jotakuinkin pahin ajateltavissa oleva alistuksen muoto - eivätkä siis ainoastaan alistuksen symboli ...

-Mutta on se kyllä sitäkin: on se alistuksen muoto, jollei halutessaan saa olla katseen kohde. Minä ainakin nautin ruumiistani ja siitä jos tunnen olevani hyvännäköinen. Onhan siinä paljon kaikkea mikä...no, tuottaa nautintoa ja iloa.

- Mikä voisi olla sellainen kriteeri, jolla erottaa toisistaan "hyvä" ja "huono" oman ruumiin objektivoiminen katseen kohteeksi?

- Kypsä ihminen tekee sen vain oman itsensä vuoksi...

- Höpöhöpö. Tuohan on älytön ajatus. Jos tahdon jotain visuaalisia elämyksiä, menen kyllä taidenäyttelyyn enkä katso peiliin. Minä tunnen kypsyneeni juuri tullessani tietoiseksi siitä, että joka kerta kun kannan huolta siitä miltä näytän, teen sen muiden vuoksi - ja tokihan sitä aina ajoittain kantaa huolta siitä, miltä näyttää.

- No hyvä on, ehkä se muotoilu että tekee jotakin "vain itsensä vuoksi" edellyttää jonkin sellaisen minän, joka on sosiaalisen ja kulttuurisen ulkopuolella ja siksi tuo käyttämäni ilmaus on vähän huono. Mutta eikö kriteerinä voisi olla se, tahtooko ilmaista itseään ja omaa ainutlaatuista persoonallisuuttaan myös nonverbaalisti vai pyrkiikö hän vain miellyttämään muita noudattamalla valmiita normeja? Ymmärrät kai eron?

- "Ilmaista itseään?!" On kyllä toden totta epätarkoituksenmukaisen kallista ja aikaaviepää opetella ilmaisemaan itseään pukeutumalla ja hallitsemalla oikeaa elekieltä. Miksi ihmeessä? Voi kai se tietysti sopia itseilmaisukeinoksi joillekuille, mutta ruumiin kautta ilmaiseminen ei ole mikään mahdollisuus vaan pakko sellaisessa kulttuurissa, jossa jokaisen ihmisen kaikkia ruumiillisia esityksiä jatkuvasti joka tapauksessa "tulkitaan". Mutta no, jos kerta on niin tärkeää, että voi antaa heti ihmisille itsestään haluamansalaisen ensivaikutelman, niin ehkä sitä feministikaapua voitaisiin kehittää siihen suuntaan, että kaapuun kiinnitettäväksi saisi valita erilaisten maailmankatsomusta, kulttuurisia tyylivalintoja, varallisuustasoa ja yhteiskunnallista asemaa ilmaisevien standardoitujen rintamerkkien joukosta juuri ne haluamansa. Halvempaa olisi ja informatiivisempaa! Ei enää epämääräisten vihjeiden lukemista! Siinä vaiheessa kun työhaastatteluun tulijoista olisi 100% näissä kaikki kontrolloimattomat visuaaliset ensivaikutelmat peittävissä feministikaavuissa, olisi järjestäytyneen yhteiskunnankin murruttava ja hyväksyttävä tilanne...

- No, no, rauhallisesti nyt. Tässä keskustelussa ei nyt kyllä edetä mihinkään.Tuollaista neuroottisen seksikielteistä feminismiäkö muka tosissasi kannatat? Et vain uskalla puhua vakavasti ja olla rehellinen. Etkö muka koskaan nauti katsomisesta ja katsottuna olemisesta, oman ruumiin "objektivoimisesta" omaehtoisesti, tietoisesti ja hallitusti?

- Kyllä. mutta minä en silloin kuvittele mitään "ilmaisevani" saati sitten tekeväni jotakin "vain itseni takia".

-Mitäs sitten?

-Koen nimenomaan miellyttäväni jotakuta/joitakuita, täyttäväni itseni ulkopuolisia odotuksia. Eli juuri sitä, mitä sinä pidät kai kypsymättömimpänä ja arveluttavimpana asenteena. Koen kerääväni huomiota...tai no, seksuaalista huomiota, jos tarkkoja ollaan. Jos jotain tahdon silloin ilmaista, niin vain sen, että haluan tulla halutuksi.

- No niin! No nythän tunnustat ettei katseen kohteeksi asettautuminen ole aina alistavaa, vaan että se voi olla myös nautinnollista.

-En ymmärrä tuota vastakkainasettelua "alistavaan" ja "nautinnolliseen". Meidän kulttuurissamme haluamista ja halutuksi tulemista on vaikea käsitteellistää tai edes ajatella ilman visuaalisia metaforia. Ja minä olen tietenkin osa tätä kulttuuria, tämän kulttuurin tuote. Jos tahdon tulla nähdyksi ja jos itsekin kiihotun kuvista ja mielikuvista, niin mitä sitten? Ei siitä voi vetää sitä johtopäätöstä, että visuaalisuuskeskeisyys onkin muka "toisaalta" ihan hyvä juttu. Ei poliittista strategiaa voi suoraan johtaa välittömistä kokemuksista! Ei meidän tarvitse puolustaa tai pitää potentiaalisesti emansipatorisena kaikkea, mistä itse saamme välitöntä nautintoa...

- Varsin vieraantuneelta ja kieroutuneelta kuitenkin tuntuu myös ruveta laillasi vastustamaan sitä, mistä itse saa välitöntä nautintoa!

-En minä sitä vastustamassa olekaan. Haluan vaihtaa kysymystä! Minusta olisi syytä pyrkiä jäljittämään, mistä se nautinto on peräisin, joka sitoo meidät näihin ulkonäköpuuhastelun ympärille rakentuneisiin koneistoihin. Mihin perustuu se, että niillä median syöttämillä normeilla ylipäänsä on jokin ote naisiin? Jos vaikuttaa siltä, että seksuaalisuus on yksi keskeinen "puuttuva linkki", niin silloinhan avautuu aivan uudenlaisia mahdollisuuksia miettiä sitä, mitä tässä sitten olisi tehtävä - ei tarvitse jäädä pelkkään vastustamiseen, kohdistuipa se se sitten yksittäisiin normeihin tai visuaalisuuteen yleensä. Sen sijaan voi ottaa tehtäväkseen yrittää ajatella seksuaalisuus ja halu täysin uusiksi, niin ettemme tarvitsisi kaikkeen aina mielikuvia katsomisesta ja katsottuna olemisesta. Mutta ilmeisesti on vain kovin vaikeaa ajatella seksiä ilman mielikuvia katsomisesta ja katsottuna olemisesta: yhdistithän sinäkin jostain syystä feministikaapuidean heti "seksikielteiseen "feminismiin. On myös hämmästyttävän vähän esitetty sellaista feminististä pornokritiikkiä, joka tarttuisi nimenomaan siihen perusseikkaan, että porno tuottaa visuaalisuuskeskeistä tapaa kokea seksuaalisuutta; yleensähän feministisesti kritisoidaan vain pornon sisältöjä täysin tästä riippumatta. Ja oletko ajatellut esimerkiksi sitä, miksi niin usein puhutaan "rakastumisesta ensi silmäyksellä" ja tuolle ilmiölle on korostetun keskeinen paikka kulttuurisessa mielikuvastossamme, vaikka etenkin näin nettiaikaan on konkretisoitunut kerran jos toisenkin se, että tosielämässä rakastuminen ennen ensi silmäystä (vaikkapa jonkun lauserytmiin tai sanavalintoihin) on vähintään yhtä yleistä ja mahdollista kuin ensi silmäykselläkin?

-Itse ongelma ei siis sinusta olekaan kulttuurimme ulkonäkökeskeisyys ja ihmisruumiiden visuaalinen estetisointi, kuten sen aiemmin määrittelit, vaan pikemminkin se, ettei seksuaalisuus ole meille kulttuurisesti mahdollista muutoin?

-En tiedä onko se noin yksioikoista. Ehkä minulle "itse ongelma" ovat ne molemmat. Minä kyllä kaipaan naisille paitsi tilaa olla ruumiillinen ja seksuaalinen vähemmän näköaistikeskeisesti myös tilaa ylipäänsä unohtaa ruumiinsa ja ruumiillisuutensa. Eivätkä ne ole mitenkään keskenään ristiriitaisia tavoitteita, minun mielestäni.

   
Takaisin