Kenen maailma?

Maailma on nähtävästi jossain vaiheessa jaettu kahtia. On miesten maailma ja naisten maailma. Kaiken tämän mars-venus-lässytyksen jälkeen pitäisi kai olla selvillä siitä, mikä kuuluu kunkin vaikutuspiiriin. Ja oletus on kai se, että kukin pysyköön maailmassaan, aidan yli hyppiminen kielletty. Kuvailen siis tässä nyt minulle muodostunutta mielikuvaa siitä, mitä nämä maailmat ovat.

Ai mikä?

"Naisten maailman" lähtökohta lienee se, että ulkomaailma pelottaa, joten paetaan turvaan kotiin ja mielellään miehen selän taakse piiloon. Sieltä on sitten hyvä kurkkia varovasti ja joskus jopa vaatia vakuuttavin sanankääntein tämän 'oman maailman' arvon tunnustamista (ja vaikka kodinhoidontukien nostamista). Tästä tulee kevyehkö (ei liian vaikeasti sulava) yhteiskunnallisesti vaikuttanut olo. Lisäetuna vielä pääsee ilmaisemaan pyhän halveksuntaansa niitä naisia kohtaan, jotka ovat lähteneet sinne ulkomaailmaan olettaen olevansa riittävän rohkeita pärjätäkseen. Nämä naisethan ovat 'muuttuneet miehiksi' (tai vielä pahempaa: uranaisiksi!) ja muutenkin unohtaneet todellisen kutsumuksensa: pää kotipensaaseen piiloon. Pitäkööt miehet ulkomaailman ohjakset käsissään, eipä naiset siihen pystyisikään, joten siitä pitää oikein suuttua, jos joku edes kehtaa moista ehdottaa etteivät miehet muka olisi oikeutettuja maailmaa keskenään hallitsemaan. Sehän olisi naisille ihan liian monimutkaistakin. Naisten pitää odotella kotona luonnon kutsua lisääntymiseen, biologisen rytminsä tahdissa.

"Miesten maailma" on sitten kodin lämpimän lieden ulkopuolella. Tämä maailma on kylmä, kova ja pelottava paikka. Miesten maailmassa täytyy operoida kylmällä järjellä ja mielellään jättää tunteet kokonaan pois kyydistä. Paras tapa todistaa 'miehekkyytensä' on käyttäytyä kuin tunteeton, myötätunnoton, itsekeskeinen idiootti. Onneksi miesten maailmassa toimimisesta saa kompensaatiota mm. rahallisen korvauksen, yhteiskunnallisen arvonannon, älyllisesti haastavien tehtävien, onnistumisen elämysten ja taloudellisen itsenäisyyden muodossa. Tai siis niin väitetään. Ja tottahan miehistä päättelykykyä vaativista tehtävistä pitääkin jo maksaa kunnolla palkkaa. Marge Simpson sen joskus hyvin ilmaisi: "Naiselle ei tarvitse maksaa samaa palkkaa kuin miehelle, ellei työ sisällä raskasta nostamista tai matematiikkaa." Miesten maailma, indeed.

Jaa miten?

Maailmajako lähtee liikkeelle jo heti syntymän jälkeen. Kunnon asennekasvatuksella varmistetaan, etteivät pienet tytöt ja pojat vain erehdy väärän maailman puolelle. Ja hyvin tämä toimiikin: roolimallit näyttävät oikein kädestä pitäen, mihin omia kiinnostuksen kohteita on hyvä suunnata. Ihmekös se sitten, että suurin osa koululaisista on ihan vilpittömästi sitä mieltä, etteivät tytöt voi ymmärtää matematiikkaa tai tietokoneita, vaikkeivät osaakaan tätä käsitystään sen kummemmin perustella. Ja kun tarpeeksi uskoo, usko toteuttaa itsensä. Kummasti vaan matematiikan tunnilla alkaa miettiä, että "kyllä tää on varmaan hirveän vaikeeta" eikä siitä lähtien enää edes yritä. Sitäpaitsi, pojillehan voisi vaikka tulla paha mieli, jos joku tyttö olisi parempi näiden omalla alueella (ja naisten elämän päämäärähän on oppia hoitamaan mikä tahansa tilanne siten, ettei miehille vain tule paha mieli, koska se olisi merkki naisen epäonnistumisesta naisena). Ja sama pätee toisinpäin: pikkupoikien on terveellisintä osoittaa olevansa kiinnostunut vain autoista ja jääkiekosta, ellei halua tulla haukutuksi homoksi tai muuksi poikkeavaksi. Harva haluaa vapaaehtoisesti tulla suljetuksi pois joukosta 'poikkeavana'. Helpompaa on vain antaa periksi ja pitää omat kiinnostuksenkohteensa sallitun rajoissa. Tämä mukautuminen on sitten helppo perustella milloin milläkin ennakkoluuloilla vaientaakseen huonon omantuntonsa siitä, että antoi niin helposti periksi.

Kaikkien maailma?

Minusta ajatustapa, että nainen on vain munasarjarykelmä ja mies pelkkää kylmää logiikkaa, on seksistinen. Samoin minusta seksististä on se, että jokaisen naisen oletetaan automaattisesti etsivän elämälleen tarkoitusta ja sisältöä kohdustaan. Seksististä on se, että älyllisesti suuntautuneen naisen oletetaan olevan automaattisesti huono kasvattaja (kuka muuten päättää, mikä on huono ja mikä hyvä kasvattaja?) ja toisaalta miehessä herkkyyden katsotaan olevan ominaisuus, joka pitäisi piilottaa keinolla millä hyvänsä. Seksististä on se, että 'homo' on haukkumasana. Seksististä on sekin, että katsotaan vasta synnyttämisen tekevän naisesta "aikuisen", vaikka tämä ns. aikuinen sitten loisisi kotona toisten elätettävänä.

Ne naiset, jotka ovat jo lähteneet ulkomaailmaan ja kilpailevat miesten kanssa samalla viivalla, ovat osoittaneet, että naiset pärjäävät halutessaan aivan mainiosti, vaikka he joutuvat samassa sarjassa miesten kanssa pinnistelemään noin kolminkertaisilla vaatimuksilla miehiin nähden. Monet ihmiset ovat osoittaneet, ettei julkinen maailma olekaan miesten maailma vaan kaikkien maailma ja ettei miehillä ole oikeutta omia itselleen kaikkea mielenkiintoista mitä universumissa on, kuten tietokoneet, tähtitiede, biotekniikka tai se matematiikka. Pahus vieköön, miksi ihmeessä kaiken jännittävän pitäisi olla miesten yksinomaisuutta, miksei se ole kaikkien yhteistä? Ja kääntäen: pitääkö tosiaan joka ikisen jätkän aina pakollisesti teeskennellä kiinnostuvansa jostain autonromuista, kun maailmassa on vaikka mitä muutakin? Ovatko tosiaan kaikki "henkevämmät" asiat elämässä 'akkojen juttuja'? Tulee mieleen sellainen ajatus, että entäs jos tätä kahtiajakoa ei olisikaan, vaan olisimme kaikki ihmisiä? Ainakin ihmisten monipuolisuus tulisi paremmin esiin, kun saisi valita kiinnostuksen kohteensa koko maailman annista eikä vain karsinoidusta puolikkaasta. Harva meistä kohtaa ihmisinä kun toiset on opittu näkemään vain karrikoituina rooliryhmänsä edustajana, ei yksilöinä. Jokaisessa meissä on elementtejä sekä "älylliseen" että "tunteelliseen", eikä kumpikaan näistä ulottuvuuksista sulje toisiaan pois. Loppujen lopuksi kyseessä ovat vain painotuserot. Elä siis ja anna elää!

Nina "Really Sarcastic Woman In Her Thirties, häh häh hää" Jokinen

Takaisin