logo_tahan

 
 
 

Feministinen mielipide- ja kulttuurilehti 
#6

 






Sukupuolisesta häirinnästä ja ahdistelusta yliopisto-opiskelijan silmin 
 

Case Matti Ahde on Suomessa ensimmäinen tapaus, jossa toimitusjohtajan asemassa ollut henkilö on erotettu tehtävästään sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun vuoksi. Ahde itse ei, eikä myöskään hänen lähipiirinsä myönnä häirintää tai ahdistelua tapahtuneen: heidän näkemyksensä mukaan toimitusjohtajan erottaminen oli vääryys, joka poliittiseksi ajojahdiksikin on nimetty. He eivät anna muille mahdollisuutta unohtaa tai sivuuttaa (väitettyä) sukupuolista häirintää ja ahdistelua. Ahde ja hänen läheisensä ovat loukkaantuneita saamastaan kohtelusta. Heillä lienee oikeus siihen. 

Oikeus olla loukkaantunut ja oikeus olla hyväksymättä tapahtunutta tai sivuuttaa sitä on myös kaikilla niillä henkilöillä, jotka ovat kohdanneet sukupuolista häirintää tai ahdistelua: tulleet häirityiksi tai ahdistelluiksi. Miksi valtaosa näistä henkilöistä ei käyttäydy kuten Ahteen lähipiiri? Miksi näiden henkilöiden lähipiiri antaa ihmisten unohtaa ja sivuuttaa tapahtuneen? Miksi me unohdamme ja sivuutamme?
 

Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu –mitä se on?

Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu on terminä pitkä ja hankalan tuntuinen käyttää. Arkikieleemme onkin juurtunut termi seksuaalinen häirintä, joka on suora käännös englanninkielisestä termistä sexual harassment. Onko käytetyllä termillä sitten merkitystä? Mielestäni kyllä. Englannin kielen sana 'sexual' pitää sisällään kaksi merkitystä: sex ja gender. Suomen kielen 'seksuaalinen' liittyy voimakkaammin vain sukupuolielämään ja siten termi 'seksuaalinen häirintä' ei kuvaa koko asian tai ilmiön sisältöä. Siksi jaksan korjata kerta kerran jälkeen (kyllästymiseen asti) termin käyttöä. Päähänpinttymänsä kullakin.

Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu on moniulotteinen käsite: se ulottuu nonverbaalista ilmaisuista rikoslaissa määriteltyihin tekoihin asti. Tasa-arvolain perusteluteksteistä häirinnän ja ahdistelun muodoiksi määritellään mm. sukupuolisesti vihjailevat eleet ja ilmeet, härskit puheet, kaksimieliset vitsit, vartaloa tai pukeutumista koskevat huomautukset, pornoaineistot, sukupuolista kanssakäymistä koskevat ehdotukset tai vaatimukset ja raiskaus tai sen yritys. Jos listaa lukee, voisi kuvitella, että sukupuolinen häirintä ja ahdistelu on lähes jokaisen aikuisen arkipäivää. Onko näin?

Häirinnän kokemus määrittyy jokaisen yksittäisen ihmisen kohdalla eri tavoin. Jokaisella meistä on oma käsityksensä millainen käytös loukkaa missäkin tilanteessa. Nämä käsitykset ovat osittain kulttuurisidonnaisiakin, mutta ensisijaisesti henkilökohtaisia. Siksi onkin selvää, että häiritsijän ja häirityn kokemukset ja tulkinnat voivat olla erilaisia aivan samasta tilanteesta. Se tekee ilmiöstä monimutkaisen.

On erotettava tavanomainen, positiivisesti koettu sukupuolinen huomio ja ei-toivottu, loukkaava sukupuolinen häirintä toisistaan. Poikakalenteri työpaikan seinällä tai kommentit vartalon kurveista eivät sinänsä ole sukupuolista häirintää. Sukupuoliseksi häirinnäksi ne muuttuvat lain silmissä, kun henkilö pitää niitä loukkaavina tai vastenmielisinä ja ilmaisee sen. Ohimennen olen kuullut lausahduksia, joissa keski-ikäiset naiset toivovat " Kumpa joku vähän häiritsisi minuakin" naurunremakan saattelemana. Aki Sirkesalo kuiskailee viekottelevasti "Siskosisko…" laulussaan 'Seksuaalista häirintää'. Kun terminologia menee sekaisin, heittävät myös merkitykset kuperkeikkaa. Yhtäkkiä häirintä onkin jotakin miellyttävää ja toivottua. Sukupuolinen häirintä on kuitenkin aina ei-toivottua ja se loukkaa yksilön oikeutta henkilökohtaiseen vapauteen. 

Keskusteluun sukupuolisesta häirinnästä ja ahdistelusta liittyy olennaisena myös kysymys sukupuolesta: voiko nainen häiritä miestä tai voiko samaa sukupuolta oleva henkilö olla häiritsijä? Kysymykset elävät ainakin arkikeskusteluissa ja monelle oma näkemys on itsestäänselvyys kuten minullekin. Minun mielestäni nainen voi häiritä miestä, mies naista, nainen naista ja mies miestä. Korostan, ettei näkemykseni mukaan tällä ole mitään tekemistä henkilön seksuaalisen identiteetin kanssa. Jaatko sinä saman käsityksen kanssani?
 

Näkemyksiä ja kokemuksia yliopistomaailmasta

Useassa yliopistossa on tutkittu sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun esiintyvyyttä. Lukuja voisi esittää ainakin Helsingistä, Joensuusta, Kuopiosta ja Vaasasta, vaan en esitä. Mielestäni luvut kertovat vain yhden relevantin asian: yliopistoyhteisön jäsenet joutuvat arkipäivässään häirityiksi. Tulkintani mukaan tämä pätee myös niihin yliopistoihin, joissa varsinaista tutkimusta ei ole tehty: ovathan yliopistoyhteisöt samanlaisia keskenään niin rakenteellisesti kuin toiminnallisestikin.

Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu ei vakavuudessaan ole kevyt kahvipöytäkeskusteluaihe: liikutaan hyvin henkilökohtaisella alueella ja siksi monesti saattaa olla helpompi vaieta ilmiön koko olemassaolo kuoliaaksi. Itse olen keskusteluissa törmännyt myös vähättelyyn: esimerkiksi oman yliopistoni työsuojelusuunnitelmasta sukupuolinen häirintä ja ahdistelu esitettiin pois jätettäväksi, koska virallisia yhteydenottoja ei toimintavuoden aikana ollut. Mitä tämä kertoo sukupuolisesta häirinnästä ja ahdistelusta? 

Suhtautuminen sukupuoliseen häirintään ja ahdisteluun on usein asiatonta. Häiritsijä ja häiritty sekoittuvat nopeasti, kun häiritty leimataan tiukkapipoiseksi, tilanteen väärin tulkitsijaksi, syylliseksi. Häirintätilanteiden ulkopuoliset henkilöt saattavat arvioida häirinnän todellisuutta omista lähtökohdistaan tyyliin "eihän tuo ole mahdollista, kun hän (häiritsijä) on niin mukava mies ja hyvä ihminen". Tähän ajatuskulkuun saattaa ajautua, vaikka tietäisikin, mistä sukupuolisessa häirinnässä ja ahdistelussa on kyse. Kuitenkin nimenomaan tieto ja tiedostaminen ovat avaimia asialliseen suhtautumiseen. 

Muistan tilanteen useampi vuosi sitten, kun keskustelu sukupuolisesta häirinnästä ja sen kohtaamisesta virisi opiskelija-aktiivipiireissä. Keskustelijat kertoivat mielipiteitään sukupuolisesta häirinnästä ja ahdistelusta sekä mahdollisesti kuulemistaan tositapahtumista omasta yliopistostaan. Jokainen keskusteluun osallistunut mainitsi, ettei kuitenkaan itse ollut kokenut sukupuolista häirintää tai ahdistelua. Myöhemmin tämän keskustelun jälkeen eräs kollegani (mies, jos sukupuoli on relevanttia) tuli kertomaan aiheen jääneen vaivaamaan ja hän oli mietiskellyt opiskeluaikaansa siihen asti. Hänen mieleensä palasi eräs opettaja ja eräs kurssi. Kollegani tajusi, että oli jättänyt ko.oppiaineen opiskelun kesken juuri sukupuolisen häirinnän takia. Tyypillistä, sanoisin. Monet opiskelijat ohittavat epämiellyttävät tilanteet huumorilla, unohduksella, väistelyllä. Eikä tämä ole vain opiskelijoiden tapa toimia.

Toimiessani nelisen vuotta opiskelijoiden häirintäyhdyshenkilönä, en tavannut ainuttakaan häirittyä, joka olisi ollut valmis hakemaan oikeuksiaan virallisia teitä pitkin. Kohtaamani opiskelijat halusivat tukea selvitäkseen jokapäiväisestä elämästään ja opinnoistaan häirinnän jälkeen. Se on hyväksyttävää. Opiskelijan oikeudellinen asema on tässä asiassa heikko, koska lainsääntö koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta.

Sukupuolinen häirintä ja ahdistelu jää ilmiönä piiloon monista syistä. Asetelmaan liittyvät vahvasti valta- ja ilmipiirikysymykset. Esiin nostamisen tai "syyttämisen" seuraamukset voivat olla henkilökohtaisesti tai taloudellisestikin jollakin vaa'alla punnittuna merkittävämpiä kuin häirinnän aiheuttamat kärsimykset. Opiskelijat pelkäävät opintomenestyksensä, arvosanojensa ja sitä kautta tulevaisuutensa puolesta. Niinpä on helpompaa jättää kurssi, mahdollisesti koko oppiaineen opiskelu kesken kuin nostaa meteli. 

Yliopistoilla (ja muilla oppilaitoksilla) on työnantajina velvollisuus huolehtia työntekijöistään ja heidän hyvinvoinnistaan. Käytännössä tästä velvollisuuden kantavat esimiehet. Kumma kyllä heitä ei ole juuri koulutus- ja keskustelutilaisuuksissa näkynyt. Eräänä keinona edistää työntekijöiden hyvinvointia on ennaltaehkäistä häirintätilanteiden syntymistä riittävällä tiedottamisella ja tiedostamisella. Opiskelijoista voitaisiin huolehtia samalla vaivalla, vaikkei se pakollista olekaan. Vielä.






TERTTU SOMERO
terttu.somero@uta.fi