logo_tahan

 
 
 

Feministinen mielipide- ja kulttuurilehti 
#6

 






Sukupuolisesta häirinnästä peruskoulussa
 

Sukupuolinen häirintä on angloamerikkalaisessa ja suomalaisessa tutkimuksessa ja erityisesti julkisessa keskustelussa käsitteellistetty eniten työelämässä tapahtuvaksi ei-toivottavaksi ilmiöksi, joka heikentää työilmapiiriä ja syö lähinnä naisten voimia. Häirinnässä näkyväksi tuleva sukupuolten välinen (patriarkaalinen) valtarakenne ei kuitenkaan ole läsnäolevaa vain aikuisten työmaailmassa, vaan kaikissa tiloissa, ajoissa ja konteksteissa, joissa ihminen määritellään ja kohdataan ensisijaisesti sukupuolensa ja siitä seuraavien seksuaalisten merkitysten edustajana. 

Sukupuoleen kasvattaminen ja kasvaminen on keskeisellä sijalla koulussa, joka on perheen ohella yksi merkittävimmistä lapsen kasvukeskuksista. Tarkastelemme tässä kirjoituksessa, mitä sukupuolinen häirintä on suomalaisessa peruskoulussa sitä oppilaina kokeneiden muistelevien aikuisten mukaan. Entä millaisia merkityksiä ja jälkiä häirintää kohdanneet kirjoittajat antavat kokemuksilleen?

Pyysimme pro gradu-tutkielmaamme varten peruskoulua käyneitä henkilöitä muistelemaan kouluaikaansa ja kirjoittamaan kokemuksistaan, joita heidän mielestään voidaan pitää sukupuolisena häirintänä. Lehdissä ja sähköpostilistoilla julkaistun kirjoituspyynnön välityksellä saimme tutkimuksemme aineistoksi 30 muistelukirjoitusta. Vastaajista naisia on 27 ja miehiä kolme. Valtaosa aineiston kirjoittajista kertoo koululaisena joutuneensa joko poikaoppilaiden tai miesopettajien häirinnän kohteeksi, mutta muutama kirjoittaja kertoo myös luokkatovereihinsa kohdistuneesta häirinnästä sekä esittää mietteitään koulussa tapahtuvasta sukupuolisesta häirinnästä yleisellä tasolla. Häirintätapahtumat sijoittuvat 3.-9.-luokkavuosille, lähinnä 1980-luvulle ja 1990-luvun alkuun.
 
 

Sukupuolisen häirinnän sivuuttaminen ja kokemuksista vaikeneminen
 

Peruskoulussa tapahtuva sukupuolinen häirintä on ilmiönä vaikeasti käsitteellistettävissä olevaa ja helposti torjuttua; tämä on luettavissa monin tavoin myös omassa tutkimusaineistossamme. Sukupuoliseen häirintään ei kouluissa juurikaan puututa kenties siksi, että häirintätapauksia on vaikea erottaa siitä, mitä on totuttu pitämään normaalina sukupuolten välisenä vuorovaikutuksena. Myöskään häirinnän kohteiksi joutuneilla tytöillä ei usein ole välineitä eikä kykyä nähdä tavallisimpia häirinnän muotoja muutoin kuin ne yleisesti ymmärretään, siis “normaalina” ja “tyypillisenä” poikien ja miesten käytöksenä.

 “Tullessani yläasteelle luokallemme tuli tietenkin oppilaita myös muista kouluista kuin omalta ala-asteeltani. Heti ensimmäisenä päivänä nämä pojat tarkastivat meidän tyttöjen rinnat tarttumalla niihin takaapäin. Erityisen nöyryyttävää oli se, kuinka niistä rinnoista annettiin sitten analyyttinen kuvaus koko luokalle. Kaikki tiesivät varmasti kenellä on "hyvät tissit" ja kenellä "kuopat".Hämmästyttävää oli, ettei kukaan tytöistä kapinoinut tätä käytäntöä [rintojen kourimista] vastaan. Sitä pidettiin jopa luonnollisena. Siitä ei edes keskusteltu. Jotenkin sitä vaan kiitti jokaisesta päivästä jolloin kykeni seisomaan niin kaukana muista ettei joutunut kourittavaksi.”

Ensinnäkin käsitys kilteistä tytöistä ja villeistä pojista on yksi suomalaisessa peruskoulussa havaittu ja paljon tutkittu kulttuurinen stereotypia, jota opettajat voivat toiminnallaan vahvistaa. Esimerkiksi tyypillinen häirinnän selitys “pojat ovat poikia” antaa ymmärtää, että sukupuolesta seuraa väistämättömiä käyttäytymismuotoja, joihin ei voida vaikuttaa.

Koulussa tapahtuvaa sukupuolista häirintää vähättelevät ja vääristelevät tulkinnat näyttävät olevan yhteydessä myös käsityksiin lasten ja nuorten seksuaalisuudesta. Yhden tavallisen näkemyksen mukaan lapset käsitetään ei-seksuaalisiksi, jolloin myöskään sukupuolista häirintää ei nähdä esiintyvän heidän keskuudessaan. Vastakkainen käsitys nivoutuu lapsuuden ja aikuisuuden väliin kategorisoituun nuoruuteen, jolloin nuoren käyttäytymistä aletaan tulkita murrosiän -- heräävän seksuaalisuuden -- kulttuurisesta viitekehyksestä.

Myös ajatus lapsista ja nuorista sosialisaation kohteina sisältää ajatuksen lasten ja nuorten keskeneräisyydestä. Kun lapset ja nuoret käsitetään täydentämistä, korjaamista ja parantamista vaativiksi kohteiksi, käyttäytymistä biologisoivien ja luonnollistavien selitysmallien voidaan ajatella olevan tätä vaihetta tulkittaessa päteviä. 

“Vanhempani eivät varmaan ymmärtäneet asian vakavuutta, enkä varmasti minä itsekään. Tavallaan pidin sitä murrosikään kuuluvana käyttäytymisenä, kiusaamisena, johon olin jollain tavoin itse syypää provosoimalla häirintää muodoillani.”

Murrosiän ja koulun heteroseksuaalisen järjestyksen viitekehyksissä sukupuolinen häirintää on tulkittu esimerkiksi sukupuolista mielenkiintoa osoittavaksi kiusoitteluksi. Heteronormatiivinen tilanneselitys voi olla esimerkiksi häirintää luonnollistava sananparsi “rakkaudesta se hevonenkin potkii”, jossa kiteytyy ajatus murrosiän kynnyksellä olevan pojan kömpelöstä heteroseksuaalisesta kiinnostuksen osoittamisesta. Niin ikään lasten välisiä konfliktitilanteita tarkastellaan suomalaisessa peruskoulussa koulukiusaamisen käsitteellä, joka toistaiseksi  kiusaamistutkimusten valossa ei ole ulottanut diskurssiivisia lonkeroitaan sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvia kiusaamisen muotoja tavoittavaksi. Osa kirjoittajista kertookin kokeneensa, että koulukiusaamisen käsite ei vastannut heidän omia kokemuksiaan. Joko koulukiusaamisen puhe ei tavoittanut kirjoittajan sukupuolistunutta kokemusta tai kirjoittaja ei ole samastunut kiusatun rooliin.

Räikeänkin ahdistelun kohteeksi joutuneet usein vaikenevat kokemuksestaan, sillä siitä kertomisen myötä ahdistelun kohde on vaarassa uhriutua entistä enemmän. Aineistomme kirjoittajat viittaavat omaa kokemusta vähättelevän tulkintailmapiirin aistimiseen sekä häirintäkokemusta tavoittavien käsitteiden puuttumiseen. Vaikenemiseen kietoutuvia syyllisyyden ja häpeän tunteita on ollut vaikeata käsitellä ja purkaa. 

“Miettimäänpanevaa on, että vaikka kirjoitin silloin päiväkirjaani kaikki pienintäkin tapausta myöten, näistä kiusaamisista vaikenin hyvin tarkkaan. En myöskään puhunut asiasta vanhemmilleni enkä opettajille. Asia oli liian vaikea käsiteltävä.”

Usein myös tytön kokemuksen todenperäisyyttä epäillään ja ahdistelun kohteeksi joutunutta syytetään vaino-harhaiseksi tai häirintää esimerkiksi pukeutumisellaan provosoineeksi. Kun aineistomme häirityksi joutuneet tytöt yrittävät puhua kokemastaan häirinnästä, häiritsevät pojat väittävät vain leikkineensä ja opettajien mielestä tytöt ylireagoivat, provosoivat tai vääristelevät tapahtumia.

”Koska mikään uhkailu tai puhuminen ei auttanut ja ronkkiminen vain jatkui, kerroin viimein opettajallemme... Mutta hän väittikin, että minä provosoin!  Minähän olin 12-vuotias lapsi! Minä tuskin halusin kenenkään ”limaisia” sormia haaroihini. Minä en voinut ulkonäölleni mitään, enkä orastavalle naiseudelleni. [---]
 Ehkä sitten opettajalta saamani kylmän suihkun jälkeen, en häpeältäni kehdannut puhua asiasta kotonakaan. Vaikka välini äitiini ovat erittäin läheiset ja pystymme puhumaan mistä vain.”

Vaikka kirjoittajat olisivatkin häirinnän tapahtuma-ajankohtana olosuhteiden pakosta pitäneet häirintää normaalina ja väistämättömänä käytäntönä, he eivät välttämättä enää hyväksy häirintää vähätteleviä selitystapoja. Nyt aikuisina heillä on myös enemmän tietoa ja valtaa määritellä lapsuuden kokemuksensa uudelleen ja tarvittaessa myös väittää vastaan. Kouluaikaisen häirinnän muisteleminen saa merkitystä mahdollisuutena omien kokemusten ja tunteiden ymmärtämiseen ja haltuunottoon.

Hiljaisuuden murtaminen on terapeuttisuudessaan tärkeää myös laajemmin: kun häirintää kohdanneet tiedostavat, etteivät he ole kokemuksineen yksin, vaietusta ja henkilökohtaisesta on mahdollisuus tulla julkilausuttua ja poliittista. Ajallinen etäisyys häirintätapahtumiin näkyy aineistossamme mahdollisuutena kirjoittaa myös musertavilta tuntuneista häirintätilanteista.
 

Häiritty ruumis

Millaista sitten sukupuolinen häirintä peruskoulussa on? Aineistomme perusteella sukupuolinen häirintä alkaa peruskoulussa aikaisintaan ala-asteen kolmannella luokalla, jolloin tytöissä alkaa tapahtua fyysistä naisistumista. Sukupuolinen häirintä vaikuttaa ensinnäkin kohdistuvan luokan ensimmäisiksi kehittyviin tai luokan rintavimpiin yksittäisiin tyttöihin, jotka herättävät pojissa ja opettajissa huomiota. Toiseksi, edelliseen liittyen, sukupuolinen häirintä kohdistuu tyttöihin/poikiin, jotka poikkeavat fyysisesti tai sosiaalisesti oikeanlaisen feminiinisyyden/ hegemonisen maskuliinisuuden käsityksestä. Kolmanneksi häirintä voi olla yleinen osa koulun käytäntöä, esimerkiksi tapauksissa, joissa pojat tarkastavat fyysisesti tai arvostelevat verbaalisesti tyttöjen ulkomuotoa ja rintoja. Neljänneksi häirinnän muodoksi nimeämme koulun seksuaalisen ilmapiiriin ja sen käytännöt: huhut häiristevistä opettajista, koulun homo- ja lesbovastaisen ilmapiirin sekä tyttöjen alistamisen opettajan katseen objekteiksi koulun eri tiloissa.

Opettajan taholta tulevassa häirinnässä on yleensä kyse oppitunnin aikana tapahtuvasta epäasiallisesta käytöksestä. Opettajat häiritsevät aineistomme valossa tyttöjä fyysisesti lähentelemällä kuten kumartumalla liian lähelle, hieromalla tytön hartioita ja niskaa tai koskettelemalla tytön rintoja tekosyyn nojalla. Verbaalista häirintää on esimerkiksi huomion kiinnittäminen tyttöjen sukupuoliominaisuuksien kehittymiseen, tyttöjä loukkaavia härskejä juttujen kertominen ja huorittelu.
 

”Koulussa oli eräs matemaattisten aineiden opettaja, joka jatkuvasti lähenteli tyttöoppilaita, varsinkin tukiopetusryhmissä, jolloin paikalla oli vain muutama oppilas. Vaaravyöhykkeellä olivat etenkin ne tytöt, joiden ruumiillinen kehitys oli pidemmällä kuin toisten. Eli jos tytöllä oli isot rinnat, opettaja oli mieltynyt tähän.”

Häirintää tapahtuu yleensä silloin, kun muita aikuisia ei ole tilannetta näkemässä ja kun kohteen vastarinnan strategiat ovat opettajan kurinpidon säätelemiä.

”Opettajalla oli tapana lähestyä takaa päin, kumartua istuvan oppilaan ylitse, lukita kädet molemmin puolin (muka ottaen tukea pöydästä) ja tuoda kasvonsa lähelle oppilaan poskea (nähdäkseen tehtävän paremmin). Tällaisen lähentelyn kohteeksi joutui luokaltani ainakin 3 tyttöä itseni lisäksi. Kaikki kokivat miehen erittäin vastenmieliseksi ja itsestäni tämä ”tehtävien tarkistustapa” oli inhottava. Usein yritin valita luokasta seinänvieruspaikan, jolloin saatoin itse nojata seinään ja siten ehkä vältyin opettajan kosketukselta. Yhtä usein tosin opettaja komensi istumaan ”kunnolla” eli suoraan eteenpäin.”

Luokassa tapahtuvaa sukupuolista häirintää onkin erityisen vaikeaa väistää. Sen sijaan koulun informaaleimissa tiloissa tapahtuvaa sukupuolista häirintää tyttö voi oppia ennakoimaan ja säätelemään tilaan asettumisen ajoituksen, ruumiinsa asentojen ja pukeutumisen keinoin. Tyttö esimerkiksi pyrkii astumaan sisään välitunnilta häiritsijän jälkeen, hän alkaa kävellä lysyssä rintojaan peittääkseen tai hän välttää huomiota herättäneiden vaatteiden käyttöä. 

“Seiskalla muistan kuitenkin yhden tilanteen, kun ysiluokkalaisia poikia oli rappusten alapäässä katsomassa kun tulimme portaita alas. Alkoi kuulua naureskelua ja puhetta "pomppimisesta" ja vilkaistessani alas tajusin että he puhuivat minusta ja pomppivasta etuvarustuksestani. Juuri tämä tapahtuma käynnisti rintaliiviprosessin. Harrastin voimistelua ja minua otti pirusti päähän kun kaikki muut olivat "lautoja". Tuolloin aloin myös kävellä todella huonolla ryhdillä (tapa josta en vieläkään ole kokonaan päässyt eroon), sillä vetämällä olkapäitä lysyyn kuvittelin piilottelevani suuria rintojani. Tämä ryhditön kävely aiheutti sitten omat komplikaationsa, kun koulussa naurettiin sille. Isäni huomautti useaan otteeseen "kävele suorassa" ja luuli että maleksiminen oli mielenosoitusta (hän suuttuikin siitä pari kertaa), enkä tietenkään voinut kertoa syytä lysyyn olemukseeni.” 

Häirinnän fyysinen vastustaminen liittyy puolestaan poikien taholta tuleviin yllättävinä koettuihin käsiksi käymisen tilanteisiin. Nämä hyökkäykset ta-pahtuvat sekä virallisen koulun tiloissa kuten oppitunnilla luokkahuoneessa, ruokajonossa jne. että välitunnin aikana koulun informaaleimmissa tiloissa, esimerkiksi tupakkapaikalla tai koulun ulkopuolella olevassa majassa. Fyysinen puolustautuminen on mahdollista myös silloin kun opettaja ei ole läsnä. 

“Opettajamme oli aika hermoheikko, jonka vuoksi pojat pistivät hänet itkemään lähes joka tunti. Tämän seurauksena opettaja sitten lähti pois koko kotitalousluokasta ja minua ja  erästä luokkakaveriani ?---? vietiin (koko ryhmässä oli vain 4 tyttöä, joten apuja ei paljoa ollut..olimme ajoittain kaikkikin  "kiusattuina") isoimmat pojat kantoivat minut ja luokkatoverini opettajan poistuttua ns. ruokailuhuoneeseen ja parin pojan pitäessä kiinni, jokainen halukas poika sai vuorollaan kouria rintojamme, takapuolta ja jalkoväliäkin (housujen läpi), varsin kovakouraisesti. pistimme kuitenkin vastaan potkien, nipistäen ja huutaen, joten kovin kauan ei tämä lähentelytoimitus yleensä saanut kestää (muutamia minuutteja..).”

Sukupuolinen häirintä liittyy peruskoulussa poikien ja tyttöjen sosiaalista asemaa määrittelevien maskuliinisuuksien ja feminiinisyyksien järjestysten selvittelyyn. Aineistomme valossa pojat häiritsevät yleensä tyttöä ryhmässä, joka voi koostua muutamasta pojasta tai suuremmasta poikajoukosta. Myös yhden pojan taholta tuleva sukupuolinen häirintä tapahtuu yleensä sellaisessa koulun tilassa, jossa muita poikia on läsnä.

“Uudessa koulussa oli ”klikki”, joka hallitsi välitunteja. Kuudesluokkalaiset pojat olivat pomoja ja viidennellä oli pari noviisia, jotka halusivat päästä piireihin. Näin ollen eräs viidesluokkalainen poika ei jättänyt minua rauhaan koko vuonna, vaan sain henkeni kaupalla paeta vuotta nuorempaa, metriä lyhyempää nilkkiä, joka juoksi perässäni kädet ojossa valmiina puristelemaan, tökkimään ja tönimään seinää vasten 3-4 hengen poikaporukan huutaessa taustalla. Kun hän oli saanut kouraistua kunnolla rinnoista ja alapäästä, leikki oli siltä kertaa ohi. Alkaakseen taas seuraavalla tai sitä seuraavalla välitunnilla uudestaan.” 

Sukupuolisessa häirinnässä voi siis olla kyse miehistymisen osoittamisesta ja tätä kautta oman arvostuksen lisäämisestä poikajoukossa. Häirinnän keinoin poika voi toisin sanoen osoittaa olevansa ”kovis” tai ”pahis”. Tytön kohdalla tilanne on raadollisempi: tyttö ei voi aktiivisesti toimimalla nousta sosiaalisessa hierarkiassa, vaan hänen ”naisen paikkansa” määrittyy poikien katseen, huutojen ja tekojen kautta. Sukupuolinen häirintä kohdistuu tytön ruumiiseen, jonka todettujen puutteiden määrä ja laatu osoittavat tytön paikan feminiinisyyksien järjestyksessä.

Häirinnän alkamisen ensisijaisen ja toistuvana mainitun “syyn” yhdistyminen ruumiseen, varsinkin rintoihin ja niiden kehittyneisyyteen ja vähemmän tytön muihin ominaisuuksiin kertoo häirintää kohtaavista ruumiin pinnoista, joita tietyt tytöt sattuvat kantamaan. Häirintää kohtaava tyttö redusoituu ruumiinsa osien edustajaksi. Hän on yhtä kuin “tissit”.

“Olin yläasteen alkaessa kenties ikätovereitani kehittyneempi fyysisesti, joten jotenkin pistin poikien silmään. Huomauttelu rinnoistani oli jokapäiväistä. Jossakin vaiheessa tajusin, että nimeeni oli liitetty “tissi”-liite. [---] En tiedä, miten paljon häirinnästä johtuu, että koin naisen ruumiini pitkään jotenkin vieraaksi. En halunnut ruumista, joka herätti ihmisissä sellaisia tuntoja.”

Häirinnän kohteeksi joutuvan ruumiin puutteiden todentaminen voi koulussa olla hyvinkin avointa ja yksiselitteistä esimerkiksi häirinnässä, jossa pojat arvostelevat pistein heidän ohitseen käveleviä tyttöjä. Koulussa feminiinisyyksien järjestykset määrittyvät siis ei niinkään tekemisen vaan nähdyksi tulemisen kautta. 

Häirinnässä tapahtuvan ruumiin seksualisaation myötä tyttö tulee tietoiseksi ruumiinsa seksuaalisista merkityksistä, viallisuudesta ja puutteellisuudesta. Seksualisaatioprosessissa syntyvän kriittisen ruumiintietoisuuden vuoksi häirinnän kohteeksi joutuneella tytöllä voi häirinnän tapahtuma-ajankohtana olla vahva tunne siitä, että häirintä on hänen oman naiselliseksi kehittyvän ruumiinsa syytä. Häirintäkokemuksiin liittyviä tunteita onkin nähdäksemme hedelmällistä tarkastella osana naisruumiin seksualisaatioprosessia, jota saksalainen Frigga Haug on teoretisoinut muisteluryhmineen.

“Itse olen kokenut sukupuolista häirintää ala-asteen kuudennella luokalla. Olen kehittynyt hyvin nuorena, joten koinkin kaiken olevan oma syyni, koska minulla oli rinnat ja luokkatovereillani ei.”

Häirinnän kohteiksi joutuvatkin sellaiset tytöt tai pojat, jotka poikkeavat fyysisesti tai sosiaalisesti informaalin koulun oikeanlaisen feminiinisyyden tai hegemonisen maskuliinisuuden käsityksestä. 

“Kauheinta siinä [nöyryytyksessä] taisi olla juuri se, että niin monet näkivät, mutteivät tehneet mitään, eli ikäänkuin hyväksyivät toiminnan. Osallistuivat siihen passiivisesti. Se taas sai minut kokemaan kiusaamisen oikeutetuksi, niinkuin olisin ansainnut sen. Muistan joskus rukoilleeni, että voisin olla joko kokonaan poika tai kokonaan tyttö, kunhan en olisi sitä “välimuotoa”.”
 
 

Häirintäkokemusten tunnekirjo
 

Kuvaillessaan häirintäkokemuksiin tapahtumahetkellä liittyneitä tunteitaan kirjoittajat mainitsevat useimmiten häpeän, syyllisyyden, pelon ja vihan. Niiden lisäksi kirjoittajat kertovat tunteneensa surua, inhoa, suuttumusta, epävarmuutta, järkytystä, vastenmielisyyttä ja kokeneensa olonsa vaivautuneeksi, kiusaantuneeksi, ahdistuneeksi, lamaantuneeksi, noloksi, likaiseksi, typeräksi, onnettomaksi. Seksualisaation ja häirinnän kautta seksuaalisia merkityksiä kantavista ruumiista ja ruumiinosista tulee häpeän ja syyllisyyden lähteitä. 

“Tällainen häirintä aiheuttaa häpeää omasta kehostaan ja muistan minäkin valinneeni aina sen kaikista väljimmän asun päälleni kouluun lähtiessä. Pyristelin pitkään esim. rintaliivien käyttöä vastaan, koska en halunnut korostaa naisellisuuttani, pelkäsin sitä. Mietin keinoja miten saisin rintani piiloon.”
 

Häpeä, syyllisyys, pelko, ahdistus ja viha liittyvät kirjoittajien kokemuksissa monin tavoin toisiinsa ja toimivat usein samansuuntaisesti, häirinnän kohteeksi joutunutta vaientaen ja protestointia ehkäisten. 

“Suurinta osaa varhaisemmin kehittyneenä tyttönä koin ahdistavana kaiken omaan alastomuuteen ja ruumiiseeni kohdistuneen huomion. Olin luokkani puheliaimpia ja ulospäinsuuntautuneimpia tyyppejä, mutta silti kun huomauttelu kohdistui tissi-perse -akselille koin (ja koen yhä) olevani totaalisen kyvytön reagoimaan siihen mitenkään. Suulaana henkilönä lamaannun täysin ja menetän puolustuskykyni ja ajatukseni valtaa vain yksi lause: ”tää on niin epäreilua!””

Sukupuolisen häirinnän keinoin tytölle voidaan siis viestittää, missä määrin hänen ruumiinsa täyttää oikeanlaisen naisen ruumiin vaatimukset tai poikkeaa niistä. Koulussa sattuvissa sukupuolisen häirinnän tilanteissa voi olla kyse sekä ruumiin hyväksynnän että ruumiin toiseuden osoittamisesta. Häirintää voisi siten ajatella ihailevan häirinnän ja hyljeksivän häirinnän ääripäiden välille muodostuvana jatkumona, jossa on kyse samasta prosessista: tytön ruumiin seksualisoimisesta tavoilla, jotka tyttö kokee kiusallisina, epämiellyttävinä, hävettävinä. 

Aineistostamme esiin nousevat häirintätapahtumien aiheuttaman hämmennyksen ja osittaisen imartelevuuden tunteet saattavat johtua esimerkiksi häiritsevien poikien tuttuudesta. Pojat kyllä loukkaavat tyttöjen sosiaalista luottamusta, mutta toisaalta koulun häirikköpoikien huomion kohteena oleminen saattaa myös nostaa tytön sosiaalista asemaa luokkatoverien keskuudessa. 

”Olin tavallaan paljon ihailtu (jotkut olivat ihan asiallisiakin) ja ”suosittu” tyttö, mutta silti minusta tuntui, ettei kukaan oikeasti nähnyt minua, vain kuoreni. Kerran ystäväni laski, että minulla riitti ”ihailijoita” joka sormelle ja minä sanoin, että hän saisi ne kaikki. Ymmärrän että saatoin aiheuttaa kateutta ystävissäni, mutta ymmärsivätköhän he koskaan minkälainen piina nämä päällekäyvät ”ihailijat” olivat?”

Luemme häirintäkokemuksen ambivalenttisuuden liittyvän erityisesti poikien heteroseksuaaliseksi kiinnostukseksi koettuun häirintään, jossa sosiaalinen häpeä, ruumiin syyllisyys, huomion imartelevuus ja sen osoittamistavan väliset ristiriidat ovat sekoittuneet. Kun ruumis seksualisoidaan väärällä menetelmällä ja liian aikaisin, tulee identiteetin rakennusaineksestakin ristiriitaista.

“Asia [häirinnän kokemus] oli liian vaikea käsiteltävä. Osittain siksi, että oma seksuaalisuuteni oli heräämässä, olin varsin muodokas ja nautin siitä; osittain oli imartelevaa, että pojat kähmivät minua ja kommentoivat muotojani. Sekä vihasin ja pelkäsin kourailemista että masokistisesti pidin siitä. Halusin olla haluttava samalla tavoin kuin kirjoista ahmimani naishahmot.”

Epämiellyttävät tunteet voivat olla häiritylle ensimmäinen merkki siitä, että tilanne ei ole hyväksyttävä ja että jotain on vialla siinä tavassa, jolla häirintää selittävät hegemoniset diskurssit ovat rakentuneet. Näin ne voivat edesauttaa tietoista oivallusta häirintää koskevien vakiintuneiden ajattelutapojen kiinnittymisestä valtasuhteisiin.

Ongelmalliset ja mieltä vaivaamaan jääneet kokemukset ja tunteet vaativat reflektointia, jotta niille voitaisiin antaa mielekäs tulkinta osana omaa elämää. Muistelukertomuksissaan monet kirjoittajat kuvaavatkin tunteidensa pysyvyyttä ja muuttuvuutta kouluaikojen jälkeen sekä sitä, millaisia vaikutuksia he kokevat häirinnällä olleen myöhemmässä elämässään. Kirjoittajat kertovat säilyttäneensä häirinnän aiheuttamista tunteista varsinkin vihan ja häpeän. Säilytettyä vihaa kuvataan usein katkeruudeksi, joka tulisi pystyä voittamaan. Toisaalta viha ja katkeruus voidaan merkityksellistää positiivisesti, liikkeellä pitävänä voimana. Myöhemmät vihan ja katkeruuden tunteet kohdistuvat paitsi häiritsijöihin myös häirinnän sallineisiin opettajiin ja koululaitokseen.

“En siis tunne katkeruutta kiusaajiani kohtaan. Katkeruutta tunnen koululaitosta koh-taan, jossa tällainen kiusaaminen on mahdollista. Murrosiän ja sen ensihuurujen kaa-oksessa taistelevia nuoria ei saisi ahtaa niin monta yhteen pieneen tilaan. Ala-asteen jälkeen pitäisi siirtyä pienempiin kouluihin eikä päinvastoin. On ihme, että nykynuoret selviävät edes hengissä.”

Säilyneen häpeän tunne puolestaan liittyy erityisesti sisäistyneeseen itsetarkkailuun ja negatiiviseen ruumiintietoisuuteen. 

“Sen kohtelun aiheuttama häpeä jäi jotenkin minuun, niin etten mielelläni riisuutunut edes tyttöjen seurassa. Tuntui että minua koko ajan tarkkailtiin. Jollakin tasolla häpeä on jäänyt. En edelleenkään mielellään pukeudu kovin tiukkoihin puseroihin, vaikka nykyään pystyn jo hiukkasen nauttimaankin huomiosta. Olen ymmärtänyt, etten oikeasti koskaan ole ollut mikään Samantha Fox ja joka tapauksessa minun on elettävä ruumiini kanssa, oli se mikä oli.”

Ajan myötä häpeästä ja syyllisyydestä, oman vastuun kokemuksesta, on mahdollista vapautua. Häirintäkokemusten ja niihin liittyvien tunteiden uudelleenarvioinnin kautta vastuu voidaan aiempaa selvemmin liittää häirinneisiin poikiin tai opettajiin, sivusta seuranneisiin opettajiin ja muihin aikuisiin, koulun ilmapiiriin tai koululaitokseen yleensä tai laajempiin kulttuurisiin asenteisiin ja valtasuhteisiin. Häirintäkokemuksia reflektoivien muistojen kirjoittamisen voi ymmärtää merkitsevän juuri omien kokemusten määrittelyvallan palauttamista häirinnän kohteeksi joutuneelle, jonka tulkinta häirintätapahtumista usein mitätöitiin kouluaikana. 

Muutamien kirjoittajien mielestä kouluaikaiset häirintäkokemukset tuntuvat nyt aikuisena muisteltuina vakavammilta kuin tapahtuma-ajankohtana, ja monet kertovat, kuinka heidän häirintätapahtumiin kohdistama moraalinen tuomionsa on vahvistunut ajan myötä. 

“Itse en joutunut fyysisesti tekemisiin miehen kanssa, mutta hänen puheensa tuntuivat ikäviltä. Tunneilla tunnelma oli vaivautunut, jonkin verran tietysti hänen jutuil-leen naureskeltiinkin -- tiedät miten tuon ikäiset suhtautuvat kaikkeen seksiin liittyvään. Mies kertoi härskejä juttuja jatkuvasti, niitä oli varmaankin joka oppitunnilla. Kouluaikaisia tunnelmiani kuvailee varmaankin parhaiten sana “vaivautunut”. Nyt kun muistan tapahtumat ne tuntuvat pahemmilta. Silloin ei ehkä ymmärretty miten vakavasta asiasta oli kysymys. Luulen että aikuisetkin tiesivät miehestä, mutta lähinnä naureskelivat tälle. Luulen myös ettei asiasta puhuttu ääneen, mutta kaikki tiesivät sen. Vaikka muistaisin tai olettaisin väärin fyysisen ahdistelun, olisi miehen puheisiinkin pitänyt ehdottomasti puuttua.”

Tärkeä osa reflektoivaa ymmärtämis- ja määrittelypyrkimystä on myös kokemusten peilaaminen myöhempiin elämäntapahtumiin. Ne kirjoittajat, jotka pohtivat häirintäkokemusten vaikutuksia elämäänsä, peilaavat kokemaansa erityisesti ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen. Niitä voidaan pitää myös kulttuurisesti yleisesti tunnettuina sukupuolisen häirinnän vaikutusalueina. 

“Uskon että yläasteen "kourimisilla" on ollut vaikutus kehitykseeni naisena ja suhteessani miessukupuoleen. Minulta kului vuosia, ennenkuin uskalsin tai edes halusin luottaa yhteenkään mieheen, pidin itsestäänselvänä että seksi on ainoa asia, jota he minusta haluavat. Tultuani täysi-ikäiseksi ehkä hetken jopa nautin suuresta vallastani seksin jumalattarena (siinä vaiheessa mentiin enää tasan niin pitkälle kun minä halusin, kiusasin miehiä ja uskon että he vihasivat minua, koska "annoin ehkä ymmärtää, mutta en ymmärtänyt antaa").  Oltuani nyt vakavammassa suhteessa muutaman vuoden, olen vasta hiljattain ruvennut tuntemaan itseni seksuaalisesti tasa-arvoiseksi poikaystäväni rinnalla.”

Kokemus väkivaltaisesta oman ruumiin tilaan tunkeutumisesta vaikuttaa myöhemmässä elämässä erityisesti oman ruumiin rajojen ja sukupuolten valtasuhteen aktiivisena tiedostamisena. Sukupuolisuhteisiin paikantuneena se voi merkitä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden korostamista ja pyrkimystä oman sukupuolisuuden vapaaseen toteuttamiseen. 
 

”Vielä nykyäänkin olen hyvin epäileväinen miesten motiivien suhteen. Minusta tuntuu, että olen jollakin tavalla ollut saalista koko naiseuden aikani. Fyysinen koskemattomuus on minulle ehdoton raja, jota kukaan ei saa ylittää tahtomattani.”

Osa kirjoittajista katsoo häirintäkokemuksilla olleen vain vähäisiä seurauksia heidän elämässään, toiset puolestaan kokevat niiden vaikuttavan edelleen laajasti. On myös mahdollista, että alunperin vaikeat kokemukset ovat ajan myötä kääntyneet voiman ja vahvuuden lähteiksi. 

“Nyt, kirjoittaessani tätä, tuntuu kyllä aika kamalalta se, minkälaisia konflikteja niinkin pieni lapsi joutuu käsittelemään ja miten teini-iässä on jo muutenkin herkkä ja altis kaikenlaiselle. En todellakaan haluaisi kenenkään kokevan vastaavaa. Kuitenkin, suuret ristiriidat, niiden pohdiskelu ja ratkominen on monella taholla tehnyt minusta voimakkaan ja itsevarman. Se, että olen ollut koulussa kiusattu ei ole minulle mikään kohtalo. Tottakai kokemukset ovat traumaattisia, mutta niiden ei saa antaa jäädä varjoksi, joka seuraa kaikkialle.”

Sukupuolisen häirinnän tilanteita ja niissä mahdollistuvia tulkintoja voi lukea osana kulttuurisia sukupuolen ja seksuaalisuuden tuottamisen prosesseja, joita yhteiskunnalliset valtasuhteet jäsentävät. Muisteluaineistomme antoi joitakin vastauksia siihen, kuinka sukupuolisen häirinnän ja siihen kietoutuvien diskurssien ja tunteiden kautta rakennetaan oikeanlaista feminiinisyyttä, maskuliinisuutta ja heteroseksuaalisuutta. Toisin sanoen pystyimme häirintää kohdanneiden yksilöiden muistojen välityksellä tekemään näkyväksi yhtä sukupuolen ja seksuaalisuuden tuottamisen mekanismia ja sen eri ulottuvuuksia.

Käsitämme koulussa erilaisten institutionaalisten valtasuhteiden asettavan reunaehtoja häirintää kohtaavan konkreettiselle toimijuudelle ja muotoilevan siten subjektin häirintäkokemuksen syntymistä. Koulussa läsnäolevat yhteiskunnalliset ja hegemoniset valtasuhteet voivat puolestaan merkityksellistää häirintäkokemusta tukahduttamalla sen käsitteellistämisen diskurssiivista toimijuutta. Kokemus häirinnästä voi myös esimerkiksi sukupuolten välisenä valtasuhteena sisäistyä osaksi naisidentiteettiä, ja ohjata häirintää kohdanneen toimintaa esimerkiksi ruumiin häpeän, pelon ja haavoittuvaisuuden tunteiden muodossa myös myöhemmin. 

Valtasuhteita tiedostamalla häirintäkokemusta määritteleviä merkityksiä voidaan kuitenkin myös vastustaa, tarkistaa ja työstää. Sukupuolisen häirinnän ja sen aiheuttamien tunteiden vaikutuksia myöhempään elämäänsä pohtivat kirjoittajat osoittavat, kuinka sukupuolinen häirintä ja ahdistelu on prosessi, joka ei välttämättä pääty varsinaisen häirinnän loppuessa. Häirinnän kohteeksi koulussa joutuneet työstävät kokemaansa kenties pitkäänkin, pyrkien löytämään selityksiä ja merkityksiä kokemuksilleen ja tunteilleen.






MERI KUUSI JA
PÄIVI KORHONEN