KK 500/1999 vp - Lauri Kähkönen /sd ym.
KIRJALLINEN KYSYMYS 500/1999 vp
Sosiaalietuuksien moninkertainen omavastuuttaminen
Eduskunnan puhemiehelle
Erillinen laki toimeentulotuesta tuli voimaan 1.3.1998. Lain säätämisen jälkeen toimeentulotuen saajien lukumäärä on supistunut kaikissa maakunnissa. Vuonna 1998 toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä supistui eniten Pohjois-Karjalassa ja Keski-Pohjanmaalla. Myös toimeentulotuen menot supistuivat em. alueilla nopeimmin vuonna 1998. Tässä kehityksessä maksajina ovat olleet todella pienituloiset.
Toimeentulotukijärjestelmä lähtee perusoikeusajattelusta, kaikille ihmisarvoisen asumisen ja toimeentulon turvaamisesta. Hallitusmuodon 15 a §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Toimeentulotuki on siis keskeinen tätä perusoikeutta turvaava taloudellinen tukimuoto.
Kuluneella vuosikymmenellä entistä useammat ovat jossakin elämänsä vaiheessa taloudellisen laman, työttömyyden ja ylivelkaantumisen seurauksena joutuneet turvautumaan toimeentulotukeen. Tuen saajista yksin asuvien määrä on suuri.
Toimeentulotukilain säätämisen jälkeen entistä suuremmaksi ongelmaksi on muodostunut toimeentulotuen alhainen taso etenkin yksin asuvilla. Tämä liittyy sosiaaliturvaetuuksien leikkausten kumulatiivisiin vaikutuksiin. Esimerkiksi yleisen asumistuen taso on 80 prosenttia hyväksyttävistä asumiskustannuksista vähennettynä vielä perusomavastuuosuudella. Samanaikaisesti toimeentulotukeen sisältyy myös asumisen 7 prosentin omavastuuosuus eli tuen saajan tulee kattaa osa asumismenoistaan toimeentulotuen perusosalla. Käytännössä tilanne voi muodostua kestämättömäksi esim. yksin asuvilla. Seuraava esimerkki valaisee asiaa:
Yksinäisen henkilön toimeentulotuen määrä toisessa kuntaryhmässä on 1 959 mk (65,30 mk/pv). Yleisen asumistuen omavastuuosuuden ja toimeentulotukeen sisältyvän asumisen perusomavastuun jälkeen henkilölle jää asumiskustannuksista riippuen kuukaudessa kulutukseen (ruoka, terveydenhoitomenot, lehti, tv-lupa, virkistys ym.) noin 1 600 mk (53,33 mk/pv).
Edellä olevan perusteella ja valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momenttiin viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Pitääkö hallitus oikeana kaikkein köyhimpien ihmisten sosiaaliturvaetuuksien moninkertaista omavastuuttamista ja
miten eri sosiaaliturvaetuuksiin kytkeytyvien omavastuuosuuksien kehittymistä aiotaan seurata jatkossa?
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 1999
Lauri Kähkönen /sd Erkki Kanerva /sd
Eduskunnan puhemiehelle
Valtiopäiväjärjestyksen 37 §:n 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Lauri Kähkösen /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 500/1999 vp:
Pitääkö hallitus oikeana kaikkein köyhimpien ihmisten sosiaaliturvaetuuksien moninkertaista omavastuuttamista ja
miten eri sosiaaliturvaetuuksiin kytkeytyvien omavastuuosuuksien kehittymistä aiotaan seurata jatkossa?
Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:
Kysymyksessä viitataan 1.3.1998 voimaan tulleeseen lakiin toimeentulotuesta (1412/1997) ja vuoden 1998 aikana toteutettuun asumistuen ja toimeentulotuen aikaisempaa parempaan yhteensovittamiseen. Kysymykseen sisältyy esimerkki, jonka mukaan toimeentulotuen saajan asumismenojen omavastuuksi muodostuisi yhteensä 359 markkaa kuukaudessa.
Edellä mainittu toimeentulotukea koskeva uudistus liittyi laajempaan perusturvaa koskevaan uudelleenjärjestelyyn, missä painopistettä pyrittiin siirtämään viimesijaisesta turvasta eli toimeentulotuesta ensisijaisten etuuksien suuntaan. Uudistuksen yhteydessä asumistukea parannettiin huomattavasti erityisesti pienituloisten kohdalla, työttömyysturvan peruspäivärahan tasoa korotettiin sekä 18-vuotiaiden opintotukea parannettiin.
Ensisijaisten etuuksien parantamisen pääasiallisena tavoitteena oli vähentää tarvetta turvautua toimeentulotukeen. Toimeentulotukea koskevien tilastojen ja uudistuksen seurantatutkimusten alustavien tulosten mukaan niin myös tapahtui vähintään siinä laajuudessa kuin lakiuudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 217/1997 vp) perusteluissa ennakoitiin. Uudistuksen vaikutuksia kotitalouksille selvitettiin lakiesityksen perusteluissa seuraavasti: "Osalle toimeentulotukiasiakkaista näiden ensisijaisten etuuksien parantaminen aiheuttaa heidän tulotasonsa kohoamisen siinä määrin, että heillä ei enää ole tarvetta turvautua toimeentulotukeen. Toisaalta toimeentulotuen perusosaa koskevat muutokset merkitsevät valtaosalle toimeentulotuen saajista tuen tason alenemista. Eri etuuksista yhteensä koostuvan tuen taso alenee niissä kotitalouksissa, jotka ensisijaisten etuuksien kohoamisen jälkeenkin ovat edelleen toimeentulotuen piirissä."
Merkittävin muutos asumismenojen huomioon ottamisessa toimeentulotuessa oli se, että toimeentulotuen perusosalla tuli 1.3.1998 lukien kattaa 7 prosenttia asumistukilain 6 §:ssä tarkoitetuista asumismenoista (asumismenojen omavastuu). Aikaisemmin kohtuulliset asumismenot otettiin huomioon toimeentulotuessa kokonaisuudessaan. Asumismenojen omavastuun käyttöönotolla pyrittiin siihen, että toimeentulotuen saajilla olisi kiinnostusta asumiskustannuksiinsa ja niiden saattamiseen kohtuulliselle tasolle. Kun perusosan taso säilyi uudistuksen yhteydessä ennallaan, merkitsi tämä tosiasiallisesti toimeentulotuen tason alenemista, jota edellä oleva ote hallituksen esityksestä kuvasi.
Siten, jos toimeentulotuen saajan asumistukilain 6 §:n mukaiset asumismenot (vuokra tms.) ovat 1 500 mk/kk, toimeentulotuen taso aleni hänen kohdallaan 105 mk/kk (7 prosenttia 1 500 mk:sta). Jotta asumismenojen omavastuun soveltaminen ei johtaisi tuen saajan kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin, sisältyy toimeentulotuesta annettuun asetukseen (66/1998) säännös, jonka mukaan toimeentulotuen lisäosassa voidaan poikkeuksellisesti ottaa huomioon myös perusosalla katettavia asumismenoja eli käytännössä alentaa tai poistaa kokonaan tämä 7 prosentin omavastuu.
Mitään eri etuusjärjestelmien omavastuiden moninkertaistumista tai päällekkäisyyttä uudistuksen yhteydessä ei tapahtunut. Kysymyksen esimerkkiin sisältyvä 359 markan omavastuu toimeentulotukea saavan henkilön asumismenoissa saattaa johtua siitä, että kunta ei ole katsonut kaikkia tuen saajan asumismenoja kohtuullisiksi, vaan on tämän vuoksi hyväksynyt vain osan asumismenoista toimeentulotuen piiriin.
Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt kuntiin oppaan toimeentulotuesta (STM Oppaita 1998:2). Asumismenojen kohtuullisuusharkinnan osalta oppaaseen sisältyy seuraava kannanotto: "Kunnilla on oikeus harkita asumismenojen tarpeellista suuruutta. Ministeriö korostaa, että toimeentulotuessa tämä kohtuullisuusharkinta on perinteisesti tuen luonteesta johtuen väljempi kuin asumismenojen kohtuullisuusnormit asumistuessa. Pääsääntö on, että asumismenojen perusosaan sisältyvä osuus sekä lisäosassa huomioon otettava osuus lasketaan henkilön tai perheen todellisista asumismenoista kohtuullisuusharkintaa noudattaen." Ministeriöllä ei ole toistaiseksi yksityiskohtaista tietoa siitä, miten kunnat ovat tätä ministeriön suositusta noudattaneet eikä myöskään tarkempaa tietoa siitä, onko asumismenojen kohtuullisuusharkinta kiristynyt vai väljentynyt kunnissa.
Sosiaali- ja terveysministeriö kuitenkin seuraa toimeentulotukilain soveltamista ja siihen kuuluvaa asumismenojen huomioon ottamista kunnissa. Kaksi erillistä seurantaselvitystä on viimeistelyvaiheessa Stakesissa ja Suomen Kuntaliitossa ja ne valmistunevat kuluvan vuoden aikana. Ministeriö ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin seurantatutkimusten valmistuttua.
Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 1999
Peruspalveluministeri Eva Biaudet