Ylläolevassa kuvassa punaisin ääriviivoin Säijärinrantaan
kaavoitetut viisi tonttia, joista neljä kappaletta
on omarantaisia rantatontteja ! Osta nyt vaikka 8-kulmainen hyvä
tontti ! (varattavissa syksyllä 2001)
Valokuva (alla) kuvattu pohjoisrannantieltä autossa ollen.
Kuvan oikeasta alalaidasta alkavan korkeamman kasvillisuuden kohdalla
on oja,
jonka oikealla puolella on säijärinrannan tuleva asuntoalue.
Kuvassa oikealla näkyvät piiput ovat Outokumpu oy:n iso piippu
ja sen vasemmalla puolella Kemira oy:n piippu.
Isosta piipusta oikealla näkyvä pienempi piippu on myös
Outokummun, mutta se ei enään ison piipun valmisttuttua
ole ollut käytössä. Lukuunottamatta ajoittaisia tuprahduksia,
piipuista tulee melko vähän näkyvää "savua".
Yksi seikka, josta jokainen voi huomata Harjavallan ilman puhdistumisen,
on se että tehdasalueen ympäristön männyt
ovat vuosikymmenten tauon jälkeen alkaneet jälleen kasvaa.
Muistan itse kuinka pikku poikana, kun asuimme Harjavallan
asemalla, leikimme usein läheissä metsässä, jossa
oli paljon pieniä puita. Samanlaisina pieninä nysinä nuo
puut ovat pysyneet
aivan viime vuosiin asti. Nyt voidaan jopa havaita metsiin tulleen
uusia taimia luontaisesti !
Harjavalta on hyvä paikka erityisesti lapsiperheille ja
vanhuksille. Täällä on tasaiset maastot ja lähes kaikki
palvelut
sijaitsevat keskustassa kävelyetäisyyksien päässä
toisistaan. Liikkuminen on vaivatonta niin pienelle lapselle
polkupyörällä, vanhemmille rattaiden ym. kanssa, ja
vanhuksille pyöräkelkoilla jne. Mäet eivät ole Harjavallassa
ongelma.
Liikkumista Harjavallassa kuitenkin rajoittavat keväiset "tulvat"
kevyenliikenteen
väylillä, mutta tilannetta siltäkin osin
on viime vuosina korjattu ja korjattanee edelleen keskustan kehittämisen
myötä - ainakin keskustassa siis.