IRLANNINSUSIKOIRA
 

Kuvassa: Beatus Bacca ja Brokenwheel Tilia

 

YLEISTÄ

Irlanninsusikoira, koiramaailman lempeä jättiläinen kuuluu vinttikoiraryhmään. Kuten muutkin vinttikoirat, se metsästää näöllään, eikä yleensä hauku - sehän peloittaisi riistan pois. Siellä täällä irlanninsusikoiria käytetään vielä jonkin verran peuran ja kojootin metsästykseen, mutta yleensä se on enimmäkseen seurakoirana. Irlanninsusikoira on erittäin älykäs ja oppii helposti. Sitä näkee kuitenkin harvoin tottelevaisuuskilpailuissa,koska sillä ei ole palveluskoirille ominaista ehdotonta kuuliaisuutta. Irlanninsusikoira ei myöskään sovellu koulutettavaksi suojelu-  tai vartiokoiraksi. Sen suuri koko ja jyrisevä haukunta pitää kuitenkin tunkeilijat loitolla. Irlanninsusikoiran rauhallinen ja kärsivällinen luonne tekee siitä luotettavan kumppanin lapsille. Se tulee myös hyvin toimeen muiden eläinten kanssa. Irlanninsusikoira kasvaa ensimmäisen elinvuotensa aikana puoli kiloisesta pennusta yli 50 kiloiseksi nuoreksi koiraksi. Nopea kasvu edellyttää tarkkaa seuraamista ja oikeanlaista ravintoa, jotta pennusta kasvaisi terve aikuinen. Lopullisen kokonsa koira saavuttaa vasta kaksi-kolmivuotiaana. Sen turkin hoito on melko vaivatonta: turkki kammataan ja kuollut karva nypitään sormin pois. Myös korvat, kaula, kyynerpäät ja vatsalinja siistitään nyppimällä.

Irlanninsusikoiran suuri koko ei ole sille vain eduksi, se on muiden suurien koirien tapaan melko lyhytikäinen. Jos aiot hankkia irlanninsusikoiran, tutustu ensin Suomen Irlanninsusikoirat ry:n julkaisemaan pennunostajan oppaaseen.

ROTUMÄÄRITELMÄ

Yleisvaikutelma:
Ei aivan niin raskas ja massiivinen kuin tanskandoggi, kuitenkin voimakkaampi kuin skotlanninhirvikoira, jota se muistuttaa.Suurikokoinen, kunnioitusta herättävä, hyvin lihaksikas, vahva, mutta rakenteeltaan tyylikäs. Liikkeet vaivattomat ja tehokkaat, pää ja kaula ryhdikkäät, häntä kärjestään kevyesti ylöspäin kaartuva.

Ominaispiirteet: Suurikokoinen koira niin säkäkorkeutensa kuin rungonpituutensakin suhteen; tavoitteena uroksella keskimäärin 81 - 86 cm:n korkeus yhdistyneenä vaadittuun voimaan, toiminnan haluun, rohkeuteen ja sopusuhtaisuuteen.

Pää: Pitkä, otsaluut hyvin vähän koholla, otsauurre vähäinen. Kallo ei liian leveä. Kuono pitkä ja kohtuullisesti kapeneva.

Korvat:
Pienet, asennoltaan kuten englanninvinttikoiralla.

Purenta:
Leikkava, tasapurenta hyväksytään.

Kaula:
Melko pitkä, hyvin vahva ja lihaksikas, hyvin kaareutuva, ei löysää kaulanahkaa.

Eturaajat:
Vahvat ja aivan suorat. Viistot, lihaksikkaat lavat antavat leveyttä rinnalle.Kyynerpäät tiiviisti rungon myötäiset, eivät sisään eivätkä ulospäin kääntyneet. Kyynärvarsi lihaksikas.

Runko:
Rintakehä erittäin syvä ja leveä. Vatsalinja hyvin kuroutunut. Selkä mieluummin pitkä kuin lyhyt, lantio kaareva.

Takaraajat:
Reidet lihaksikkaat, sääret pitkät ja vahvat kuten englanninvinttikoiralla, kinner matala, ei sisään eikä ulospäin kääntynyt.

Käpälät:
Kohtalaisen suuret ja pyöreät, eivät sisään eivätkä ulospäin kääntyneet. Varpaat hyvin kaarevat ja tiiviit. Kynnet hyvin vahvat ja kaarevat.

Häntä:
Pitkä ja kevyesti kaareva, paksuhko ja runsaskarvainen.

Liikkeet:
Vaivattomat ja tehokkaat.

Karvapeite:
Karkeaa ja kovaa rungossa, raajoissa ja päässä. Erityisen karkeaa ja pitkää silmien yllä ja leuan alla.

Väri:
harmaa, juovikas, punainen, musta, puhdas valkoinen, kellertävä tai mikä tahansa muu skotlanninhirvikoirassa esiintyvä väri.

Koko:
Uroksen minimikorkeus 79 cm, minimipaino 54,5 kg; Nartun 71 cm ja 40,9 kg. Alimittaisuus on hylkäävä virhe.

Virheet:
Liian kevyt tai raskas pää, liian korostuneet otsaluut. Suuret litteinä riippuvat korvat. Lyhyt kaula, runsas löysä kaulanahka. Liian kapea tai liian leveä rinta. Painunut, notko tai aivan suora selkä. Taipuneet eturaajat, pukinjalka. kierteinen häntä. Heikko takaosa ja yleinen heikkolihaksisuus. Liian lyhyt runko. Vaaleanpunaiset tai maksanväriset silmäluomet. Muun väriset kuin mustat huulet ja kirsu. Hyvin vaaleat silmät.

Lähettäjä:Mervi Ekman
(Lähde: Suomen Irlanninsusikoirat ry:n julkaisusta)