Pumi
PUMI- todellinen Työkoira Pumi on unkarilainen keskikokoinen, terhakka terierityyppinen paimen- ja tuholaistorjuja. Pumin karva on kiharaa, keskipitkää ja takkuuntumatonta,, joka tekee siitä yhdistettynä ylettömään tekemisenhaluun yleispätevän käyttökoiran. Pumi on toiminanhaluinen, rohkea aina uhkarohkeuteen saakka, pienestä koostaan huolimatta kestävä. Pumia on käytetty, ja käytetään yhä edelleen perinteisesti nautakarjan ja lampaiden, sekä muun karjan paimentamiseen jasuojelemiseen pienpedoilta, jyrsijöiden tuhoamiseen ja villisian metsästykseen. Pumin kestävyys, ketteryys ja miellyttämisen halu tekevät siitä ihanteellisen harrastuskoiran. Pumi on tehnyt itseään tunnetuksi jo mm agilityssä ja tokossa, rodulla on myös PK-oikeudet. Ulkonäkö: Pumi on rungoltaan neliömäinen, pitkä päinen ja -kaulainen, korkea raajaiselta vaikuttava, puolipystykorvainen ja kiharalla, keskipitkällä karvapeitteellä verhoiltu toimintapakkaus. Pumin ilme on rauhallinen, mutta valpas, pää on pitkähkö, otsapenger lähes tasainen, kuono pitkähkö ja suipentuva. Silmät ovat vinot ja tumman ruskeat. Korvat ovat puolipystyt, kärjistään taipuvat, keskikokoiset ja eloisat, ne kuvastavat pumin mielentiloja liikkuvuutensa ansiosta hyvin. Pumin huuli- ja kitapigmentin tulisi olla mahdollisimman tumma. Säkä on selvästi todettavissa, selkä ja lanne lyhyet, selkälinja loivasti laskeva, lanyio hieman viettävä, eturinta litteä, rintakehä syvä ja pitkä, kyljet litteät, ei tynnyrimäiset, vatsalinja ylöspäin vetäytynyt. Liikeet ovat eloisat ja kevyet, askel lyhyt, laukka syöksähtelevä. Pumin askeleen tulee olla harmooninen, maatavoittava. Jos koira on huonosti kulmautunut edestä rungon liioitellun lyhyyden tavoittelun vuoksi, ja korostuneesi kulmautunut takaa, se viuhtoo etujaloillaan ilmaa, eikä etene. Häntä on korkealle kiinnittynyt, lanteen päälle kiertyvä. Häntä ei kuitenkaan saa kiertyä liian tiukkaan, ns "pulihännäksi", vaan ihanteellisimpana pidetään ns avointa O-häntää. Väriltään pumi on yleensä musta, erisävyinen harmaa, valkoinen , maskadfako ei milloinkaan laikullinen. Edellämainituilta väreiltä vaaditaan musta pigmentti huulista ja kirsusta, ja mahdollisimman tummat silmät. Täten keltaisina syntyneet, ruskeapigmenttiset koirat eivät ole hyväksyttyvän värisiä, vaikka ne myöhemmin haalistuvatkin karvapeitteeltään valkoisiksi. Ihon tulee olla siniharmaa, hyvin pigmentoitunut. Hylkääviä virheitä ovat: Huopaantuva, nyöriintyvä karvapeite, lyhyt ja sileä karvapeite, pallomainen, pyöreä pää, riippuvat korvat. Alapurenta, yläpurenta, joka ylittää 2mm, puutteellinen pigmentaatio (vaaleanpunainen/maksanruskea kirsu ja huulet) ja laikullisuus. Hammaspuutokset alentavat palkinto sijaa, ja on toivottavaa, että hammaspuutoksellisia ei käytettäisi jalostukseen.
Koirana pumi on varautunut, ei missään nimessä arka! Pumia jalostettaessa on Unkarissa pidetty toivottavana, ominaisuutena sitä, että koira ei osoita kiinostusta vieraisiin ihmisiin tai koiriin. Pumi on voitu luottavasesti jättää pustalle laumansa kanssa, ja paimen on tiennyt palatessaan löytävänsä koiransa ja laumansa samasta paikasta. Pumi oppii hyväksymään vieraat, mutta ei mielistelemään. Puolustushaluisuus tekee pumista myös vartiokoiran. Pumi soveltuu myös lapsiperheisiin, mutta pentua on, kuten kaikkia pentuja, opetettava käyttäytymään lasten seurassa kauniisti. Pumi ei sovi pienten lasten leikkikaluksi, ja hakeutuukin itse syrjään, kun leikit alkavat käydä liian rajuiksi. Pumin haukkumisesta on puhuttu paljon. Pumin ei pitäisi olla koira, joka suunsa avatessaan sulkee korvansa ulkomaailmalta ja omistajansa käskyiltä, jos näin on, vika on joko koiran hermorakenteessa tai omistajassa, normaalijärjellä varustettuna mikään koira ei hauku ylettömästi. Vartiotaipumuksistaan huolimatta pumeja asuu myös kerrostaloissa, eikä ongelmia juurikaan ole ollut. Pumin ei pidä olla hyökkäävä, eikä arka. Ikävä kyllä tälläisiäkin ominaisuuksia on saatu esiin... Pumi sopeutuu elämään muiden koirien kanssa, mutta sulattaa usein vain oman laumansa. Terveys: Pumi on rotuna terve. Suomalaisesta kannan sukusiittoisuudesta johtuen on kuitenkin saatu esiin joitakin ongelmia, joista on pyritty pääsemään eroon. Vakavimpina ongelmina voitaisin mainita lonkat, vaikka yleisesti lonkkakuvatut koirat ovat olleet hyvälonkkaisia, sekä hammaspuutokset. Myös hermostuneisuutta, pelkopurijoita ja hyökkääviä koiria löytyy. Perinnöllisiä vikoja on löytynyt (Mm karvattomuutta, kilpirauhasenvajaa toimintaa, maksanrappeumaa, pentueissa syntyy pentuja, joilla on aukileita yms) mutta nämä on pikemminkin luettavissa sukusiitosen mukanaan tuomiksi vioiksi, ja kannassa vähittellen tapahtuva laajeneminen edesauttaa mainittujen vikojen vähittäistä karsiutumista. Pumikanta suomessa: Suomeen ensimmäiset pumit tuotiin 1973, jolloin rotua ei vielä tunnettu Unkarin ulkopuollea. Pohjoismainen pumikanta rakentuu lähes täysin -70 ja -80 luvulla tuotettuihin kahdeksaan pumiin, jotka jo valmiiksi olivat sukua keskenään. Näistä ja -80 luvun loppupuolen ja -90 luvun alkupuolen tuonneista rakentuu koko Suomalainen,Ruotsalainen ja Norjalainen pumikanta. Nykyään rodun tulevaisuus silti näyttää valoisalta, sillä kasvattajat ovat onnistuneet solmimaan menestyksekkäästi suhteita alkuperämaahan, ja koiria on tuotettu jo muutamien vuosien ajan ahkerasti suomeen. Koska rodun kotimaassa pumin rekisteri on vielä avoin, eli paimentavia rekisteröimättömiä työkoiria voi edelleen käyttää siitokseen, on käyttöominaisuuksien säilyminenkin turvattu. |
