Lähde: Pinserit ry. Historiaa Pinseri on saksalainen rotu, joka polveutuu vanhoista
eurooppalaisista suokoirista kuten snautserikin. Vuosisatojen ajan
pinsereitä pidettiin Saksassa rotta- ja tallikoirina ja jo
vuonna 1880 rotu sai seikkaperäisen rotumääritelmän.
Toisen maailmansodan aikana rotu oli vähällä kuolla
sukupuuttoon, mutta onneksi se muutaman sodan yli eläneen yksilön
ja risteytysten avulla onnistuttiin pelastamaan. Sittemmin rodun
jalostustyö on vähitellen päässyt käyntiin
eri maissa. Rotu on edelleenkin melko harvinainen monissa maissa,
mutta Suomessa kanta on vakiintunut ja hyvä.
Kuvaus ulkomuodosta
Pinseri on elegantti, neliömäinen koira, jolla on "peruskoiran"
rakenne normaaleine kulmauksineen. Pää on pitkänomainen,
kaula jalo ja riittävän pitkä. Runko on syvä
ja tiivis, selkälinja aavistuksen laskeva. Liikkeet ovat pitkät
ja maatavoittavat. Pinserin värit ovat ruskea tai musta ruskein
värimerkein (black&tan). Koko 45-50 cm.
Luonne ja käyttöominaisuudet Pinseri on tulinen niin vihassa kuin rakkaudessa,
mutta pienehkön kokonsa ansiosta kuitenkin helppo hallita.
Johdonmukaista koulutusta se kuitenkin tarvitsee; etenkin jo pentuiässä
pomon elkeitä osoittaville koirille tämä on tarpeen.
Koiriin tottumattoman ostajan tulisikin valita pentueen lempein,
ehkä flegmaattisin pentu, sillä sellaisiakin pinsereitä
kyllä löytyy. Älykkäänä rotuna mukava
ja haastava koira!
Pinserin hoito
Sileälle turkille ei tarvitse tehdä käytännöllisesti
katsoen mitään vaikka harjaus on sillekin ihonhoidon kannalta
hyväksi ja samalla koira tottuu käsittelyyn. Hoitotoimenpiteet
supistuvat normaaliin koiran terveydenhoitoon - pesuun, hampaiden,
silmien ja korvien puhdistukseen, kynsien leikkuuseen sekä
tasapainoisesta ruokinnasta ja riittävästä liikunnasta
huolehtimiseen.
PINSERIN ROTUMÄÄRITELMÄ
PINSERI (Pinscher) 184 Alkuperämaa: Saksa
FCI:n ryhmä 2 Pinseri- ja snautserityyppiset, molossityyppiset
sekä sveitsinpaimenkoirat (alaryhmä1)
Yleisvaikutelma:
Pinseri on sileäkarvainen, keskikokoinen, tyylikäs ja
sulavalinjainen. Se on kokonaisuudessaan hyvin sopusuhtainen, mutta
voimakas, kauttaaltaan lihaksikas ja rungoltaan neliömäinen.
Lyhyen ja sileän karvapeitteensä johdosta se kuitenkin
vaikuttaa tyylikkäämmältä ja kevyemmältä
kuin snautseri. Pinseri on ravaaja.
Das Skelett des Pinschers
Käyttäytyminen / luonne: Vilkas, valpas, hyväntahtoinen ja leikkisä.
Pinseri on uskollinen isännälleen ja lahjomaton vahti
olematta herkkähaukkuinen. Lyhytkarvaisuutensa vuoksi se on
helppo pitää asunnossa. Voimakkaasti kehittyneet aistit,
älykkyys, koulutettavauus, pelottomuus ja kestävyys ja
sairauksienvastustuskyky tekevät pinseristä myös
erinomaisen vahti- ja seurakoiran.
Pää:
Voimakas ja pitkänomainen; niskakyhmy ei ole kovin esiintyöntyvä.
Pään kokonaispituuden (kirsusta niskakyhmyyn)suhde selän
pituuteen (sä´ästä hännän kiinnityskohtaan)
on noin 1:2. Kallo-osa on poimuton ja litteä, otsapenger vähäinen
mutta selvästi erottuva. Kirsu on täyteläinen ja
musta, punaisilla ja ruskeilla koirilla karvapeitteen väriin
sointuva. Kuono-osa, kuononselkä suora ja kallon ylälinjan
kanssa yhdensuuntainen. Kuono-osa syvä ja tylpän kiilan
muotoinen. Huulet ovat tiiviit ja tummat. Hampaat ja purenta on
voimakas, tiivis, täydellinen leikkaava purenta. Hampaat puhtaan
valkoiset. Posket, voimakkaat purentalihakset; posket eivät
ole häiritsevän ulkonevat. Silmät tummat, keskikokoiset,
soikeat ja eteenpäin katsovat. Alaluomet tiiviit, sidekalvoa
ei ole näkyvissä. Korvat (Suomessa typistyskielto) typistämättömät,
korkealle kiinnittyneet, joko V-muotoiset ja eteenpäin taittuneet
tai pienet, yhdenmukaisesti pystyt korvat. Kaula jalosti kaartuva,
lapoihin voimakkaasti kiinnittynyt, ei liian lyhyt eikä paksu.
Niska ylväästi kaartunut. Kaulanahka tiivis ja poimuton
(kuiva kaula).
Werner Jung's ideal German pinscher head, late
1950's in Germany.
Runko: Pituus
suunnilleen sama kuin säkäkorkeus.
Ylälinja:
Ei aivan tasainen, vaan loivasti ja jalosti viettävä.
Se alkaa voimakkaasta ensimmäisestä okahaarakkeesta ja
jatkuu selän ja kevyesti pyöristyneen lantion yli hännän
kiinnityskohtaan. Selkä on lyhyt ja loivasti laskeva. Lanne:
etäisyys viimeisistä kylkiluista lonkkaluihin on lyhyt,
joten koira vaikuttaa tiiviiltä. Rintakehä on kohtuullisen
leveä, poikkileikkaukseltaan soikea ja ulottuu oikein kaartuneena
kyynärpäiden alapuolelle. Kylkiluut ovat litteät.
Eturinta on hyvin muodostunut ja selvästi erottuva. Sen muodostavat
olkanivelien etupuolelle ulottuvarintalastan kärki, olkanivelet
ja olkavarret. Alalinja ja vatsa: rintakehän alaosa kohoaa
loivasti taaksepäon ja yhtyy kohtuullisesti kohoavaan vatsalinjaan.
Häntä:
Korkealle kiinnittynyt ja asennoltaan yläviisto. Typistetään
noin kolmen nikaman mittaiseksi. Mm. Suomessa typistyskielto. Typistämätöntä
häntää pinseri kantaa loivasti kaartuvana sapelina,
hännäntyvi kohoaa noin 75 asteen kulmassa. (Saksa ei ole
vielä Huhtikuussa 98 vahvistanut määritelmää
typistämättömälle hännälle).
Raajat: Eturaajat
yleisvaikutelmaltaan joka suunnalta katsottuna suorat. Lavat, lapaluut
viistot ja olkavarren kanssa hyvin kulmautuneet. Lihakseet litteät,
mutta voimakkaat. Kyynärpäät tiiviisti rungonmyötäiset.
Takaraajat: reidet viistot ja lihaksikkaat, kintereet hyvin kulmautuneet.
Käpälät lyhyet ja pyöreät (ns. kissankäpälät).
Varpaat tiiviit ja tyviosastaan kaartuneet. Kynnet tummat. Päkiät
kimmoisat ja kovat.
Karva: Lyhyt
mutta tiheä, ihonmyötäinen ja kiiltävä.
Ei karvattomia alueita.
Väri: Yksivärinen
erivivahteinen ruskea aina saksanhirven punaiseen tai kaksivärinen,
musta punaisin tai ruskein merkein. On toivottavaa, että kaksiväristen
värimerkit sijaitsevat seuraavasti: silmien yläpuolella,
kaulassa, rinnassa kahtena selvästi erottuvana kolmiona, välikämmenissä,
käpälissä, takaraajojen sisäpuolella ja peräaukon
ympärillä. Muut värit eivät ole hyväksyttäviä.
Koko: Säkäkorkeus
45 - 50 cm
Virheet: Kaikki
poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna
virheen vakavuuteen. Raskas tai kevyt rakenne; matala tai korkearaajaisuus,
raskas, pyöreä kallo, pieni dobermannimainen pää,
otsarypyt, aslaskiinnittyneet tai huonosti typistetyt korvat, vaaleat,
liian pienet tai liian suuret siulmät, voimakkaasti ulkonevat
poskiluut, löysä kaulanahka, tasa- ylä- tai alapurenta.
lyhyt, terävä tai kapea kuono-osa, liian pitkä, köyry
tai painunut selkä, karpinselkä, luisu lantio, ulkokierteiset
kyynärpäät, pihtikintut, länkisääret,
jäykät takaraajat, selkäjuova, tumma mantteli ja
kaikki haalistuneet värit. Huom. Uroksilla tulee olla kaksi
normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina
kivespusseihin.
Pinserilinkkejä:
Kennel Rowan-Alley´s, Isojoki Pinserit ry.

|