Mudi on vanha unkarilainen paimenkoirarotu, joka on kehittynyt nykyiseen muottiinsa 1800- luvulla. Mudin ulkonäkö on varsin vaatimaton, ja ihminen, joka haluaa näyttävän ja varmasti rotukoiraksi tunnistettavan koiran, ei halua mudia. Yleisin kommentti, jonka kuulee liikkuessaan mudin kanssa kaupungilla, on "Mitä kaikkia rotuja tossa sun koirassa on??"

Mudi on valpas vahti- ja rottakoira, paimenkoira ja villisianmetsästyksessäkin sitä on käytetty. Mudi on keskikokoinen, eloisa, pikemminkin suorakaiteen kuin neliön muotoinen, olemukseltaan pystykorvamainen.Mudin selkälinja on lievästi laskeva.  Karva on rungossa pitkähköä, kihartuvaa tai aaltoilevaa, päässä ja raajoissa karva on lyhyttä ja suoraa, ja jalkojen takana on hapsut. Pää on pitkähkö, otsapenger heikko, kuono kalloa lyhyempi ja kapeneva. Pigmentin pitää aina olla musta sekä huulissa että kidassa. Silmät ovat tummanruskeat, hieman soikeat ja vinot. Korvat ovat pystyt, korkealle kiinnittyneet, ja liikkuvat mielialojen mukaan, mudi "puhuu" paljon korvillaan. Mudin selkä on lyhyehkö, lantio lyhyt, leveähkö ja viettävä, rintakehä syvä ja pitkä. Kylkien tulee olla litteät, ei kaarevat, ja vatsalinjan nouseva.Mudin hännän tulee olla korkealle kiinnittynyt, ja levossa riippuva. Typistetty, tai luonnontöpöhäntä  ei ole virheellinen. Väritys: Sallittuja värejä ovat musta, valkoinen, musta-valkoinen tai valko-musta. Muunvärisiäkin mudeja on rekisteröity, mutta esim sinisiä, keltaisia, riistanvärisiä ja ruskeita sekä bluemerlejä mudeja ei tulisi palkita näyttelyssä, rotumääritelmä ei tunne näitä värejä. Mudilla tulee väristä riippumatta olla musta pigmentti ja tummat silmät, mutta esim keltaisilla ja ruskeilla mudeilla on puutteellinen pigmentti. Hylkääviä virheitä ovat lyhyt karva rungossa, pitkät pääkarvat, takkuuntuva turkki, pigmenttivirheet, täplikäs kirsu, riippuvat korvat, alapurenta ja yli 2mm yläpurenta.

Mudi on jo näyttänyt kyntensä agility- toko- ja PK-koirana, ja valveutuneet kasvattajat ovat tehneet rotua positiivisessa mielessä tunnetuksi, ja mudi alkaa jo kohota yleisön tietoisuuteen. Luonteeltaan mudi on periunkarilaiseen tapaan varautunut, mutta ei arka. Mudi ei pidä vieraista ihmisistä eikä koirista, mutta poikkeuksiakin löytyy.  Mudi suhtautuu vieraisiin pidattyväti, ja mielummin vetäytyy omaan rauhaansa.  Mudi ei ole tappelupukari, eikä hyökkäile silmittömästi toisten koirien ja ihmisten kimppuun, mutta voimakas luonteisena koirana mudi usein ottaa vallan koiraporukassa uhkarohkealla "mä oon muuten kova jätkä" asenteella. Mudi on säänkestävä, väsymätön  koira, joka  on oikealla omistajalla valmis uhraamaan henkensä "laumansa" puolesta. Mutta mudistakin saa toki ongelmakoiran...   Mudin luonteelle ominaista on näennäinen välinpitämättömyys kiellettyjä asioita kohtaan omistajan läsnäollessa, mutta kun selkäsi käännät... Älykkäänä koirana mudi tarvitsee tekemistä, ja jos se ei saa tehdä temppuja ja käyttää aivojaan, se keksii itse tekemistä, ja esim vetolaatikoiden avaaminen ei tuota koiralle vastusta. Mudista on luotu kuvaa jonkinlaisena ihme-otuksena, joka on aivan mahdoton pitäälasten, toisten koirien taikka eläimien kanssa samassa taloudessa. Näin ei asian laita kumminkaan ole, vaan koira kuin koira sopeutuu lasten ja muiden eläinten kanssa elämiseen, eri asia on, kokeeko ihminen tarvitsevansa muita lemmikeitä mudin lisäksi, se on jo itsessään sellainen persoona, että siihen verrattuna koira kuin koira on "vain" koira, sillä mudi on jotain enemmän kuin useimmat rodut. Mudi ei ole pidättyväisestä luonteestaan huolimatta vaikea rotu kouluttaa, vaan omistajan pyyntö on usein kaikki mitä mudi tarvitsee.

Suomen mudi kanta on noin 60 yksilöä, ja näistä lähes kaikki ovat tavallisina kotikoirina, ei siksi, että ne olisivat jotenkin tyhmempiä kuin ne yksilöt jotka kilpailevat ahkerasti, vaan koska ne ovat esim vanhuksilla, lapsilla tai työssäkäyvillä ihmisillä, joilla ei ole kiinostusta harrastaa tosissaan. Silti nämä ihmiset yhden mudin hankittuaan haluavat toisen samanlaisen edellisen kuoltua.

Terveys: Mudi on rotuna terve, suomessa on lonkkakuvattu koiria -80-luvulta lähtien, ja yleisin tulos on ollut A tai B. Rakenteeltaan mudi on terve, kohtalaisen nuorena ja tuntemattomana rotuna mudin ulkonäköä ei ole alettu liioitella mistään kohtaa, ja rakenne on säilynyt muuttumattomana läpi vuosien. Suomen mudikanta on vielä melko pieni, ja koirat ovat sukua toisilleen, mutta kasvattajat ovat jatkuvasti tuoneet koiria unkarista, ja päämäärätietoisen jalostuksen johdosta rodussa ei ole havaittu juurikaan sairauksia. Joitain hermostuneita koiria on tavattu, mutta nekin on voitu rajata pois jalostuskäytöstä.

Mudi on melko pitkäikäinen koira, joka kestää käytössä, kunhan koko otetaan huomioon, eikä vaadita liikaa. Palautumis-ja suorituskyvyltään mudi on vähintäänkin saksanpaimenkoiran luokkaa, ja pitää puoliaan niin kestävyydessä kun vauhdissakin. Mudi jaksaa työskennellä pitkiäkin aikoja, käytetäänhän niitä vieläkin unkarissa paimenina, ja kantakoiramme ovat lähes poikkeuksetta kenneleistä, joissa kelpuutetaan jalostukseen vain koirat, joilla on paimennustaipumuksia, ja näin on pystytty säilyttämään myös paimennus ominaisuudet.