Teksti ja kuva:
Kirsti Forstén
Kuvassa: Charles´s
Wain Baronesse "Aasa"
Kromfohrländer on persoonallisen näköinen parrakas seura- ja kotikoira. Kromfohrländer-rodun kantaisä oli todennäköisesti rodultaan määrittelemätön, mutta muistutti ranskalaisia griffoneita. Se oli karkeakarvainen ja väriltään valkoinen ruskein merkein. Kantaemo oli musta-valkoinen kettuterrieri. Kromfohrländerin säkäkorkeus on 38-46 cm. Rungossa valkoinen perusväri, jossa eri kokoisia merkkejä tai satula, joiden väri vaihtelee vaaleanruskeasta tummanruskeaan. Otsassa valkoinen piirto. Karva on karkea ja likaahylkivä. Turkkia ei tarvitse trimmata, mutta sitä voi tarpeen mukaan siistiä nyppimällä. Karvan pituus voi vaihdella aivan lyhyestä jopa 7 cm:iin. Rodun alkuperämaa on Saksa. Kromfohrländer on valpas, tarkkaavainen, eloisa, toiminnanhaluinen, uskollinen tottelevainen ja älykäs. Sillä ei ole juuri metsästysvaistoa. Länderi kiintyy syvästi perheeseensä eikä karkaile. Vieraisiin, sekä koiriin että ihmisiin, se suhtautuu yleensä pidättyvästi, mutta ei vihamielisesti. Kuitenkin on syytä kiinnittää huomiota pennun nk. sosiaalistamiseen (=ota koira mukaasi kaikkialle, jotta se tottuu erilaisiin ja uusiin tilanteisiin, ihmisiin, kulkuvälineisiin, eläimiin yms.), jotta varautunut käytös ei tule hallitsevaksi. Uroksissa on yleensä enemmän ruutia kuin nartuissa ja ne saattavat rähistä toisille uroksille, joten tapakasvatus on tärkeää pennusta saakka. Kromfohrländer on useimmiten terve ja pitkäikäinen koira. Rodussa esiintyy perinnöllisinä sairauksina harmaakaihi eli ns. HC, sekä harvinaisena epilepsia. |