Kultainennoutaja
 

Yleisvaikutelma:
Sopusuhtainen, tasapainoinen, toiminnanhaluinen, voimakas ja varmaliikkeinen koira. Terverakenteinen. Ilme ystävällinen.

Ominaispiirteet:
Mukautuvainen, älykäs ja luontaisen työskentelykyvyn omaava.

Luonne:
Kultainennoutaja on iloinen ja hyväntahtoinen, ystävällinen toisille koirille ja ihmisille. Hyvähermoinen ja luokseenpäästävä. Oppivainen ja helposti koulutettavissa suuren miellyttämisenhalunsa ansiosta. Metsästysvietti voimakas, noutamistaipumus kehittynyt, ja hyvin havaittavissa jo pennulla. Valtaosa kultaisista noutajista toimii nykyisin seurakoirina, eivätkä näiden sukulinjojen metsästysominaisuudet enää vedä vertoja varsinaisista metsästyslinjoista tuleville koirille. Osa kultaisista noutajista on nykyään hyvinkin pehmeitä, jopa arkoja yksilöitä tavataan. Toisaalta esiintyy myös voimakasta puolustus- ja vahtimisviettiä, jopa aggressiivisuutta, joka ei lainkaan kuulu rodun oikeaan luonnekuvaan. keskiverto kultainennoutaja on kuitenkin melko varma valinta myös seurakoiraksi.

Pää:
Tasapainoinen ja puhdaslinjainen. Kallo leveä, muttei karkea, liittyy kauniisti kaulaan. Kuono voimakas, leveä ja syvä. Kuono ja kallo suurin piirtein samanpituiset. Otsapenger selvä. Kirsu musta.

Silmät:
Tummanruskeat, etäällä toisistaan. Luomien reunat tummat.

Korvat:
Keskikokoiset, kiinnittyneet suurin piirtein silmien tasalle.

Purenta:
Leuat vahvat. Täydellinen, säännöllinen leikkaava purenta, t.s. alaleuan etuhampaat koskettavat kevyesti yläleuan etuhampaiden takapintaa.

Kaula:
Verraten pitkä, kuiva ja lihaksikas.

Eturaajat:
Suorat ja vankkaluiset. Lavat taakse kiinnittyneet, pitkät ja viistot. Lapaluu ja olkavarsi pitkät ja samanmittaiset, ja eturaajat asettuneet selvästi rungon alle. Kyynärpäät tiivisti rungonmyötäiset.

Runko:
Tasapainoinen. Rintakehä syvä, lanne lyhyt. Kylkiluut pitkät ja hyvin kaareutuneet. Suora selkälinja.

Takaraajat:
Lantio ja takaraajat vahvat ja lihaksikkaat. Sääri vankka, polvet hyvin kulmautuneet. Kintereet matalat, takaa katsoen suorat, eivät sisään- tai ulospäin kiertyneet. Pihtikintereisyys erittäin epätoivottavaa.

Käpälät:
Pyöreät kissankäpälät.

Häntä:
Ulottuu kintereeseen. Kiinnittynyt selkälinjan korkeudelle ja koira kantaa sitä suorana selän tasalla. Hännänpää ei kaartunut.

Liikkeet:
Voimakkaat, vetävät, edestä ja takaa suorat. Askel pitkä ja vapaa. Etuaskel ei korkea.

Karvapeite:
Sileä tai laineikas. Runsashapsuinen. Tiheä, vettä hylkivä aluskarva.

Väri:
Mikä tahansa kullan- tai kermanvärinen vivahde, ei punainen eikä mahonginvärinen. Muutama valkea karva rinnassa sallitaan.

Säkäkorkeus:
Urokset 56-61 cm, nartut 51-56 cm.