FIELDSPANIELIN
HISTORIAA JA NYKYPÄIVÄÄ
Historiaa Vuonna 1867 julkaistussa ”The
Dogs of The British Islands”- kirjassa Mr J Walsh kertoo mustista
musta-tan ja maksanvärisitä koirista, joita on kasvattanut
Mr Burdett. Koirista ei ole tarkempia kuvauksia,mutta Englannissa
pidetään mahdollisena, että jo vuonna 1836 mainitut
koirat olisivat fiedspanielien esi-isiä.1878 julkaistussa kolmannessa
painoksessa oli raportti siitä, että paljon sussexinspanielin
ja vesispanielin verta on tuotu fieldspanieleihin Mr P Bullockin
toimesta, joka oli Mr Jonesin kanssa hankkinut useimmat Mr Burdettin
koirista tämän äkillisen kuoleman johdosta. Mr J
Jacobs jatkoi risteytystä sussexinspanieleitten kanssa. Dr
Spurgin on vastuussa kirjavista fieldspanieleista. Vuodelta 1795
peräisin olevalta sussexin-spanielilla on ollut hyvin merkittävä
osuus fieldspanieleiden jalostuksessa.
Levinneisyys Englannissa elelee fieldejä yli 500. Jotain erityistä on tapahtunut rodun kotimaassa, koska rekisteröinnit ovat vuodesta 1987 laskeneet. Vuonna 1994 rekisteröitiin vain 97 koiraa, meilläkin jo 45 ja vuonna 1993 rekisteröitiin 52 yksilöä. Pohjoismaissa fieldejä on eniten Suomessa. Täällä niitä on rekisteröity 564 yksilöä. Vuosina 1988-1998 on ollut 375 rekisteröintiä. Vastaavana aikana Ruotsissa on ollut 266 rekisteröintiä. Keski-Euroopassa Hollanti sain ensimmäisen fieldinsä jo vuonna 1895. Vuoden 1992 tilaston mukaan siellä on ollut yhteensä 244 rekisteröintiä ajalla 1972 - 1992. Ensimmäiset fieldspanielit tulivat tulivat Suomeen 1972 ja 1973: narttu FIN MVA Elmbury Belle(4148T/72), kasv. R Jones (UK), om. R Rintama & T Viirtelä ja uros KANS & FIN MVA, FIN V-74 ja V-75 Mittina Dotterel (57113/73), kasv. A. M Jones (UK) om. T Parkkali. Koiria on vuosien varrella tuotu yhteensä 17 yksilöä, 9 urosta ja 8 narttua. Englannista on tuotu 6 urosta ja 4 narttua, Ruotsista on tuotu 3 urosta ja 4 narttua. Lisäksi USA:sta on tuotu vuonna 1999 yksi narttupentu. Tällä alueella tunnetuin fieldi lienee ollut Kari Kielon omistama ”näyttelyhai” edesmennyt KANS & POHJ. MVA Lähdesuon Kilroy ja hyvin on pärjännyt tytär Augathellakin jälkeläisineen. Tunnetuin metsästävistä fieldeistä on varmaan ollut Petri Tähtisen omistama KANS. & FIN MVA Lähdesuon Haka. Metsästyskoirien jäljestämiskokeissa on fieldit menestyneet hyvin, esimerkkinä vaikkapa edemennyt Raisiolainen KANS & FIN MVA, MV, JVA, PL-PZ V-92 ja 93 Iitu-Marin Charlot, joka veteraani-iässä vain paransi menestymistään näyttelyissä. Jälkikilpailuissa parhaiten menestynyt fieldi on ollut Mirja Mertimon omistama edesmennyt FIN MVA & JVA, MEJÄ SM -86 ja -87, Spanieleitten jälkimestari -88, Lähdesuon Nasta Pirkkalasta. Vanhoja fieldin kasvattajia ovat olleet kennel Pemfield ( E Rintama, 1974), kennel Lähdesuon ( S Merk-kiniemi, 1976) ja kennel Indigon ( K Favorin, 1978). Jäljellä ovat vielä seuraavat kennelit: Jo-Vain ( P Nuutinen, 1982), Hurricane´s ( M Mertimo, Pirkkala 1984), Maifield ( M Häkkinen, Oulu 1985), Iitu-Marin ( M-L Heikkinen, Kajaani 1987), Quibble´s ( M Mustajoki, Rusko 1990), Lintuvuoren ( K Nurmio 1994), Ryefield ( S Nylynd, Eugmo 1994), Mandolic ( T Karjalainen Oulu 1997), Tasse-Tail´s ( N Afthan, Turku 1999) ja Berlottan ( Karvala&Vahekoski Raisio 1999). Fieldin ulkonäkö ja ”sairaudet” Väriltään fieldi on joko ruskea, musta, tan tai kirjava. Kirjava muistuttaa todella paljon sprinkkua. Korkeus vaihtelee 46 cm molemmin puolin. Paino liikkuu 18 - 25 kg välillä. Fieldi on luonteeltaan rauhallinen ja melko äänetön koira. Se on reipas lenkkikaveri satoi tai paistoi. Koira ui erittäin mielellään. Turkki on helppo- hoitoinen, siistiminen riittää, eli melko laiskan ihmisen koira.Suomessa fieldeillä silmät ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta terveet. Jalostusmateriaalin runsaudesta huolimatta on rodulla tavanomaisia ongelmia purennassa, koossa ja lonkissa. Joissakin linjoissa esiintyy ”heikkoselkäisyyttä” löysäranteisuutta”. Fieldi vaatii aikaa kehittyäkseen, parhaimmillaan koira on veteraani-iässä. Kirjassa ” The History and Management of the Field Spaniel by Peggy Grayson” kerrotaan yksityiskohtaisesti rodun kehityksestä aina tähän päivään asti.Fieldi on sitoutunut omaan perheeseensä ja koira valitsee itse ne ihmiset, joihin se haluaa tutustua. |