'Tekstin
kokosi eri teoksista: Marika Indren, Kempele (Teokset: Suomen koirarodut,
Suuri koirakirja..Tammen suuri koirakirja sarja) sekä omien
ja ystävien kokemuksista
KANSANKIELINEN ROTUNIMI:
Kavaljeeri.
HISTORIA: Cavalierin
historia ulottuu vuosisatojen taakse, oletettavasti rodun esi-isät
saapuivat Englantiin Henrik VIII hallituskaudella (1491-1547) Espanjan
kautta Kaukoidästä. Kääpiöspanielit olivat
melko yleisiä Englannin hovissa, erityisesti hovinaisten suosikkeja.
Kerrotaan, että Elisabeth I:n teloituttaman kuningatar Maria
Stuartia (1542-87) seurasi mestauslavalle hänen kääpiöspanielinsa.
Kaarle II (1680-85) oli siinä määrin ihastunut koiriinsa,
että niiden oli Whitehallissa päästävä
hänen mukaansa myös hallituksen istuntoihin. Tämä
luonnollisesti aiheutti aikalaisia ristiriitaisia tunteita. Kaarle
II aikalaiset nimesivätkin rodun kuninkaan mukaan. Suomeen
ensimmäiset cavalierit tuotiin vuonna 1952.
YLEISTÄ:
Miellyttävä luonneja viehättävä, kaunis
ulkonäkö ovat tehneet cavalierista hyvin suositun rodun.
Cavalier on tällä hetkellä Suomen suosituin kääpäiökoirarotu.
Se on kääpiöroduksi melko kookas. Cavalieri on ollut
kauan kymmenen suosituimman rodun listalla.
LUONNE: Cavalieri
on rauhallien, iloinen, hyvin uskollien ja luottavainen. Se on hyvin
tottelevainen ja kiltti. Se on lempeä, siisti ja pentuna varsin
leikkisä. Reipas, toimelias ja peloton. Ystävällinen
ja vilkas, sopii hyvin lasten seuraan. Seurallisen luonteensa vuoksi
ei sovellu tarhakoiraksi. Sopusuhtainen, avoin ja viehkeä koira.
Cavalieri sopii oikeastaan kaikille koirien ystäville. Ne haukkuvat
tosi harvoin. Arkoja yksilöitä esiintyy joskus.
KOKO: Cavalierin
säkäkorkeus on noin 30-36 cm. Rotumääritelmän
mukainen paino on 4,5-8,2 kg, mutta monet yksilöt ovat tätä
suurempia ja painavampia. Toivotuin on sopusuhtainen ja pieni koira.
ULKONÄKÖ:
Pieni, sopusuhtainen ja pitkäkarvainen kääpiöspanieli.
Pää on melkein tasainen melkein tasainen korvien ja loivan
otsapenkereen välistä. Naama on voimakas ja silmien alta
täyteläinen. Silmät suuret, tummat ja pyöreät,
kaukana toisistaan. Korvat ovat pitkät , korkealle kiinnittyneet
ja runsashapsuiset. Purenta on leikkaava. Kaula on kohtalaisen pitkä,
hieman kaartuva. Runko on lyhyt, rintakehä normaali. Kylkiluut
ovat hyvin kaareutuneet. Selkä on suora. Eturaajat ovat suorat,
lavat viistot, normaali luusto. Takaraajat hyvin kulmautuneet, yhdensuuntaiset.
Käpälät ovat tiiviit, päkiät joustavat
ja runsaskarvaiset. Häntä on korkealle kiinnittynyt, kantaa
iloisesti, ei kuitenkaan selän yläpuolella. Liikkeet on
vapaat, tyylikkäät ja yhdensuuntaiset, työntö
hyvä.
KARVA JA VÄRIT:
Karvapeite on pitkä, silkkinen, hivenen laineikas, mutta
ei kihara. Runsas hapsutus. Hapsut ovat raajoissa, takaraajoissa
ns. housut, hännässä ja korvissa. Värejä
on neljä. Yleisempiä ovat 1. "blenheim" eli
lämpimän kastanjanvärisiä merkkejä vitivalkoisella
pohjalla, merkkien jakautuessa tasaisesti ja mieluiten päässä
korvien välissä täplä. 2. "Tricolour"
eli kolmivärinen eli musta ja valkoinen tasaisesti jaukautuneina
ja selvärajaisin punaruskein merkein päässä,
raajoissa ja hännän alla. Harvinaisempia värejä
ovat 3. "ruby" eli yksivärinen syvän punainen
4. "black & tan" eli Musta punaruskein merkein päässa,
rinnassa, raajoissa ja hännän alla.
HOIDOSTA: Melko
pienestä koostaan huolimatta cavalieri tarvitsee säännöllistä
liikuntaa, mielellään myös vapaana maastossa sopivalla
alueella. Huonolla säällä ne jäävät
mieluusti sisälle. Ei sovi ulkona asuvaksi tarhakoiraksi, seuran
tarve suuri.
Cavalier on hyvä
valinta lapsiperheisiin ja se sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi.
Se sopii hyvin kaupunkiin ja vanhoille ihmisille.
Näyttelyssä
cavaliereja on aina paljon. Näyttelyissä suomalaisten
cavalierejen taso on ulkomaisiin koiriin verrattuna hyvä. Muita
sopivia harrastusmuotoja ovat agility ja tottelevaisuus koulutus,
joissa rotu on menestynyt erinomaisesti.
Turkki pysyy kunnossa
päivittäisellä harjauksella. Korvat tarkistetaan
ja kynnet leikataan säännöllisesti. Se pestään
tarvittaessa, esimerkikisi kerran kuukaudessaja föönätään
kuivaksi. Kurakelillä käpälät ja vatsanalus
suihkutetaan puhtaaksi pelkällä vedellä.
Tasapainoinen ruokinta
on tietenkin tärkeää, ja pennun ostaja saa ruokinohjeet
kokeneelta kasvattajalta. Myös rotujärjestö auttaa
ongelmissa.
Cavlieri on yleensä
pitkäikäinen, keskimääräinen elinaika on
9-14 vuotta.
HUOM!!!! Suuren
suosion takia on kehittynyt myös heikohkoja kantoja. Pentu
kannattaa ottaa kokeneelta kasvattajalta. Suosio on johtanut sisäsiitoksiin,
ja se on valitettavasti aiheuttanut sydänvikojen valtavaa lisääntymistä.
Onkin erittäin tärkeää tarkistaa pennun tausta
ja terveys monen polven ajalta. Aikuisen koiran sydän, polvet
ja silmät on syytä tarkistaa!!!!!!!!!!!!
|