Berninpaimenkoira


 
Barlis Fortuna
 

Berninpaimenkoira on sveitsinpaimenkoiraroduista yleisin sekä Suomessa että muualla maailmassa. Berni on kotoisin Sveitsistä, ja alkujaan sitä käytettiin vahti-, karjanajo- ja vetokoirana maatiloilla alppiseuduilla. Sen alkuperäinen nimi oli ”Dürrbächler”, sillä koiraa esiintyi erityisen runsaasti Sveitsin Riggisbergissä Dürrbachin pikkukylässä.

Vielä 1970-luvulla berniä käytettiin Suomessa opaskoirana, mutta nykyään rotu on suurimmaksi osaksi seura- ja harrastuskoira. Bernillä - kuten muillakin sveitsinpaimenkoirilla - on Suomessa PK-oikeudet, joten harrastusmahdollisuudet ovat hyvät.


Kuva: Satu Mäkilä 

Yleisvaikutelma
Pitkäkarvainen, kolmivärinen, keskikokoa suurempi, voimakas, liikkuva käyttökoira, joka on vahvaraajainen, sopusuhtainen ja tasapainoinen.

Käyttäytyminen
Varma, tarkkaavainen, valpas ja peloton luonnollisissa tilanteissa. Omistajaansa syvästi kiintyvä koira. Hyväntahtoinen ja uskollinen tuttujen ihmisten seurassa, itsevarma ja ystävällinen vieraita kohtaan. Temperamentiltaan kohtuullinen, helppo kouluttaa.

Karvapeite ja väritys
Pitkä, suora tai hieman aaltoileva turkki. Syvän musta perusväri, voimakkaan punaruskeat merkit poskissa, silmien yläpuolella, kaikissa raajoissa ja rinnassa sekä valkoiset symmetriset merkit päässä, käpälissä sekä hännänpäässä.

Koko
Uros: 64-70 cm säkäkorkeus (paino n. 40-60 kg)
Narttu: 58-66 cm säkäkorkeus (paino n. 35-50 kg)

Suuren kokonsa vuoksi berninpaimenkoira tarvitsee perusteellisen kotikasvatuksen. Se haluaa olla aina siellä missä sen omat ihmisetkin ovat. Se ei siis sovi tarha- tai juoksulankakoiraksi. Berninpaimenkoira vaatii omistajaltaan paljon. Ensimmäinen elinvuosi on ratkaiseva sen luonteen ja luuston kehitykselle. Tämä asettaa ruokinnalle ja liikunnalle erityisiä vaatimuksia. Suurikokoisena rotuna berninpaimenkoira on altis luuston perinnöllisille sairauksille. Ensimmäisen elinvuotensa aikana se satakertaistaa painonsa!

Berninpaimenkoiralla esiintyviä sairauksia ovat

  • lonkkanivelen kasvuhäiriöt (HD)
  • erityisesti kyynärnivelissä esiintyvä osteokondroosi (OD eli ED)
  • silmäluomien perinnölliset rakennevirheet entropium (sisäänpäin kääntynyt silmäluomi) ja ektropium (ulospäin kääntynyt silmäluomi)
  • lievempiasteiset silmien rakenneviat, jotka aiheuttavat usein toistuvia silmätulehduksia

    Kuten muillakin roduilla, myös berneillä syöpä on huolestuttavasti lisääntynyt.
     

Teksti:
Tiina Laisi,
Kennel Barlis
Lähteet:

Sennen-opas, ( Suomen Sveitsinpaimenkoirat - Finlands Sennenhundar ry)

Lisää tietoa berninpaimenkoirasta:
Suomen Sveitsinpaimenkoirat - Finlands Sennenhundar ry