ROTUMÄÄRITELMÄ (lähde SBPK:n www.sivut)

RODUN KUVAUS JA HISTORIAA

Koiran koko lihaksikas vartalo näyttää olevan täynnä räjähtävää voimaa, jota on vaikea hillitä ja se on koko ajan valmiina toimintaan. Se on impulsiivinen, kiihkeä ja reaktioissaan nopea, jopa malttamaton. Silmät ovat säkenöivät ja katse on tulisesti puhutteleva. Sen sopusuhtainen olemus ja ylväs pään asento ilmentävät hienostunutta voimaa. Koira vakuuttaa katsojan pelottomuudesta ja valmiudesta toimintaan. Se on paimen- ja vartiokoira, joka puolustaa tarvittaessa isäntäänsä epäröimättä, peräänantamattomasti ja kiihkeästi. Se on belgianpaimenkoira.

 Belgianpaimenkoira juontaa alkunsa vanhoista paikallisista maalaiskoirista. Vielä viime vuosisadan lopulla lampaiden hoito oli huomattava elinkeino Belgiassa. Lammaslaumoista vastasivat paimenkoirat, joiden arvo luonnollisesti punnittiin paimennus- ym. käyttöominaisuuksien perusteella. Alkuperäinen belgianpaimenkoira oli n. 50-55-cm  korkea, vähäruokainen, aktiivinen paimentaja.

 Se liikehti alinomaa lauman ympärillä sulavasti kulkien. Se näytti väsymättömältä ja sen älykäs katse oli aina varuillaan. Se oli uskollinen isännälleen, mutta epäluuloinen vieraita kohtaan ja aina valmis puolustamaan laumaansa. Se saattoi tarpeen tulle hyökätä tulisesti ja hellittömättömästi.

 Ulkonaisilta rotumerkeiltään 1800-luvun lopun belgianpaimenkoira oli verraten epäyhtenäinen. Karvan laatu ja väri vaihtelivat suuresti: oli pitkä- ja lyhytkarvaisia, karkeakarvaisia, kellertäviä kellanruskeita, harmaita, mustia ja  laikukkaitakin. Korvat olivat pienet ja kolmiomaiset, yleensä pystyt. Sulava vartalo oli melko lyhyt. Tuuhea häntä oli usein päästä koukussa ja joskus paimenet typistivät sitä.

 Belgianpaimenkoirarodun nykyisten neljän muunnoksen kehittyminen alkuperäisistä Belgian alueen lammaskoirista ei suinkaan ole ollut suoraviivaista. osittain rotumuunnosten välistä rajanvetoa käydään vielä tänä päivänäkin. Belgianpaimenkoirahan poikkeaa useimmista muista roduista siinä suhteessa, että yksi ainoa rotutyyppi sulkee piiriinsä neljä eri muunnosta.

 1800-luvun lopulla Cureghemin eläinlääketieteellisen koulun professori Reul ryhtyi tieteellisesti tutkimaan ja kehittämään rotua. Hän määritteli rodun tavoiteltavat perusominaisuudet ja pyrki niiden perusteella valitsemaan jalostusyksilöitä. Hän levitti tietoa siitä, miten toivotut perusominaisuudet  saataisiin pysyviksi. Vuonna 1891 rotu jaettiin kolmeen muunnokseen: karkea- lyhyt- ja pitkäkarvaiseen. Värillä ei tässä vaiheessa  ollut väliä, mutta seuraavana vuonna professori Reul suositteli että jalostuksessa keskityttäisiin mustaan pitkäkarvaiseen, ruskeaan lyhytkarvaiseen ja tuhkanharmaaseen karkeakarvaiseen.  Professori Reulin suositukset eivät suinkaan heti johtaneet tulokseen, vaan vuosisadan vaihtuessa Belgiassa toimi kymmenkunta eri  rotumuunnosten yhdistystä. Lukuisat eri rotumuunnokset vaikeuttivat niiden täsmällistä  nimittämistä. Ensimmäiseen maailmansotaan mennessä oli kuitenkin virallisesti hyväksyttyjen muunnosten lukumäärä karsiutunut neljään.

Rotumääritelmä on karvan laatua ja väriä lukuunottamatta kaikilla muunnoksilla yhtäläinen.
Toivottu säkäkorkeus on uroksella 62 cm, nartulla 58 cm, joista saa poiketa 2cm alle ja 4 cm yli. Uroksen tulee olla neliömäinen, narttu saa olla hieman korkeuttaan pidempi.

Tyypillistä belgianpaimenkoiran ulkonäölle on sulavalinjainen kaula ja hienostunut korkea pään asento.

Pää on suippo, pitkähkö - ei  liiotellun pitkä, hyvin meislautunut ja kuiva.

Kallo ja kuono ovat kutakuinkin saman pituiset. Kuono-osa saattaa kuitenkin olla hieman kalloa pidempi, mikä antaa viimeistellyn kokonaisvaikutelman.

Kirsu on aina musta karvan väristä riippumatta.

Kita avautuu suureksi ja huulet ovat ohuet, tiiviit ja voimakkaasti pigmentoituneet.

Silmät ovat mantelinmuotoiset, mieluiten tummat. Katse on älykäs ja tutkiva.

Kaikilla rotumuunnoksilla on tiheän peitinkarvan alla runsas, villava aluskarva. Karvapeite tarjoaa erinomaisen suojan niin pakkasella kuin sateessakin. Pitkäkarvaisten muunnosten peitinkarvan pituus on suunnilleen collien ja  lyhyt-karvaisen koiran väliltä. Kaulassa ja eturinnassa on etenkin uroksilla tuuhea,  röyhelömäinen kaulus ja reisien takasivuja reunustavat runsaskarvaiset housut.
 
 

Tervueren
Nykyään Suomen suosituin belgianpaimenkoiran muunnos on tervueren.  Tervueren on pitkäkarvainen ja väri on punaruskea tai hiekka ja karvojen päät ovat   mustat. Myös kuonon maskin tulee olla   musta. Tervueren on saanut nimensä   samannimisestä kylästä lähellä Brysseliä. Tervueren muunnokseen kuuluvat myös   muun väriset pitkäkarvaiset, jotka saattavat  olla vaaleankeltaisia, hunajanvärisiä tai   harmaita.

Kuvassa belgianpaimenkoira Tervueren uros (kuvat lähetti Päivi Pöyhönen)
 

Groenendael
Groenendael on muutoin samanlainen kuin  tervueren, mutta se on aina kokomustan värinen. Nimensä muunnos on saanut   Groenendaelin linnasta, jossa asui  Rose-niminen kasvattaja. Rosen aikaansaama  koirakanta vastasi hyvin professori Reulin   normeja ja se muodosti perustan mustille  belgianpaimenkoirille. Silloin tällöin  groenendael-pentueisiin syntyy myös  ruskeita pentuja, tällöin ne rekisteröidään tervuereniksi.
 

Malinois
Malinois on lyhytkarvainen punaruskea  belgianpaimenkoira, joka on saanut nimensä  Malinesin kaupungin mukaan. Sitä  harrastetaan yleisesti Belgiassa ja Ranskassa,  erityisesti Keski-Euroopassa malinois-muunnos onkin -90-luvulla noussut suureen suosioon vartio- ja suojelukoirana.  Keski-Euroopassa löytyy muunnoksesta erityisiä ns. työlinjoja joissa jalostuksen  pääpaino on nimenomaan koirien  työominaisuuksissa. Suomessa malinois on  muunnoksista kolmanneksi yleisin,   pitkäkarvaisten jälkeen.

Laekenois
Karkeakarvainen punaruskea  belgianpaimenkoira, jolla on mustia karvoja  kuonossa ja hännässä, on saanut nimen laekenois. Nimi juontaa juurensa rodun  kantayksilöistä, joiden isännillä oli oikeus  paimentaa lammaslaumoja Laekenin  kuninkaallisessa puistossa. Laekenois on  belgianpaimenkoira muunnoksista  harvinaisin. Alkuperäisten laekenois koirien  joukossa oli myös tuhkanharmaa muunnos,  jonka harrastus on kuitenkin loppunut.  Nykyisin laekenois muunnosta kasvatetaan  eniten Hollannissa.