SUOMENAJOKOIRA
Tekstin
kokosi eri lähteistä: Marika Indren, Kempele (Teokset: Suomen koirarodut, Koirat, Tammen suuri
koirakirjasarja)
KANSANKIELINEN
ROTUNIMI: Ajokoira.
ALKUPERÄ: Suomessa oli 1800- luvun lopulla hyvin erilaisia
ajokoiria. Koiria oli tuotu ulkomailta,
erityisesti
Venäjältä, Ruotsista ja Englannista. Metsästäjien
mielestä ajokoirakanta ei
kuitenkaan
metsästysominaisuuksiltaan ollut tarpeeksi hyvää.
Kun metsästyskoiraharrastajat perustivat
v. 1889 Suomen Kennelklubin, yhdeksi ensimmäisistä jalostustavoitteista
asettettiin kotimaisen ajokoirarodun luominen. Kokeiluja
tehtiin risteyttämällä erilaisia ajokoiria. Koirien
kokeilimiseksi käytännön
metsästyksessä
luotiin koetoiminta, ensimmäiset ajokoirakokeet pidettiin Turengissa v. 1893. Alkuvaiheessa pyrittiin kaksiväriseen
mustaruskeaan ajokoiraan, mutta yritys
osoittautui
toivottomaksi. vuosisadan alussa otettiin tavoitteeksi kolmivärinen musta-ruskea- valkoinen ajokoira. Tämän
jalostuslinjan kantakoirat olivat
satakuntalaisen
kultaseppä V.E. Tammelinin omistamat Hurtig ja Trissan, jotka
olivat venäläisten upseerejen mukana
Suomeen tuotuja kettukoira risteytyksiä. Perustettiin siitosyhdistyksiä, jotka lähtivät
määrätietoisesti jalostamaan sekä ulkomuotoa
että metsästysominaisuuksia. Pikku hiljaa tyyppi ja väritys
alkoivat vakiintua, samoin metsästysominaisuudet.
Suomenajokoiran rotumääritelmä kirjoitettiin v. 1932. Risteytysajokoirat pysyivät kuitenkin enemmistönä
suurin piirtein toiseen maailman
sotaan saakka.
Sodan jälkeen suomenajokoira kohosi nopeasti maamme yleisimmäksi
koiraroduksi, joka on levinnyt tasaisesti koko maahan. Koe- ja näyttelytoiminta on etenkin jänisrikkailla
alueilla Pohjanmaalla ja Savossa paisunut
valtavaksi
harrastukseksi, joka liikuttaa vuosittain tuhansia ihmisiä
ja koiria.
YLEISTÄ: Jäniksen ja ketun metsästykseen eri rotuja
yhdistämällä jalostettu Suomen oma ajokoirarotu.
Suomen yleisin koirarotu, joka on nousemassa suosituimmaksi ajokoiraksi myös naapurimaissa. Pentuja rekisteröidään
jokavuosi 3500-4500, Suomessa on yhteensä
noin 30 000 suomenajokoiraa.
LUONNE: Suomenajokoira on metsästyskoira, jonka oleellinen
luonteenpiirre on voimakas metsästysvietti.
Luonteeltaan se on kotioloissa rauhallinen ja hyväntahtoinen,
kunhan suuresta liikunnantarpeesta huolehditaan
metsästyskausien ulkopuolella. Se suhtautuu vieraisiin
ihmisiin ystävällisesti, vahtii vähän tai ei
ollenkaan, eikä hauku häiritsevästi. Useimmat
koirat ovat ystävällisiä toisille koirille, mutta
jotkut urokset eivät hyväksy toisia uroksia reviirillään.
Metsästäessään se on kestävä ja periksiantamaton,
se jahtaa saalistaan tarmokkaasti. Eloisa,
avoin, rohkea ja toimelias. Omistajalleen
uskollinen.
Lähtee helposti juoksevan riistan perään, jolloin
se on "kuuro" omistajan
kutsuille.
Energinen, tarvitsee runsaasti liikuntaa ja toimintaa. Lempeä
ja kiltti lapsia kohtaan. Suomenajokoira ei sovi pelkäksi seurakoiraksi,
suuren metsästysviettinsä
takia!!!
KOKO: Uroksen säkäkorkeus on 55-61 cm, nartun
52-58 cm. Suomenajokoira painaa noin 25
kg.
ULKONÄKÖ: Suurehko, kolmivärinen, selvästi korkeuttaan
pitempi, melko sileäkarvainen koira.
Voimakas,
mutta ei raskas. Pää pitkähkö. Kallo edestä
katsottuna tasaleveä, päälaelta
holvimaisesti kaartuva. Otsa sivulta katsottuna kupera, kallon ja
kuonon ylälinjat samansuuntaiset. Otsapenger
vähäinen, kulmakaaret ja niskakyhmy selvästi näkyvissä. Kuono yhtä pitkä
kuin kallo, kuononselkä suora. Suupielet tiiviit, ylähuuli kauniisti kaartuva. Leuat ovat voimakkaat. Purenta
on leikkaava. Silmät soikeat,
keskikokoiset,
ilme rauhallinen. Silmien tasolle kiinnittyneet melko pitkät
korvat riippuvat etureunastaan päänmyötäisesti,
korvalehden takaosa suuntautuu ulospäin. Kaula
keskipitkä. Keskivahva raajaluusto. Selkä on suora. Vatsaviiva
loivasti kohoava. Lantio pitkä ja
voimakas. Käpälät soikeat ja kaarevat. Häntä
on alaskiinnittynyt, tyvestä
vahva, kärkeä
kohti oheneva ja kintereeseen ulottuva. Häntä riippuu
koiran seistessä, liikkeessä se kohoaa
selkälinjan tasolle. Suomenajokoira ravaa kevyesti pitkällä askeleellla. selkälinja on liikkeessä vakaa
ja kiinteä.
KARVA
JA VÄRI: Rotumääritelmän mukainen karvapeite
on kaksinkertainen. Pohjavilla lyhyttä ja pehmeää.
Peitinkarva suoraa, rungonmyötäistä, karkeahkoa ja
keskipitkää. Käytännössä
erittäin monet suomenajokoirat ovat hyvinkin sileäkarvaisia,
mikä on puute talven kylmissä metsästysoloissa.
Väriltään se on aina kolmivärinen. Sillä
on musta mantteli selässä, lämpimänruskeaa
tai kellertävää väriä päässä,
rungon alaosassa, lavoissa ja raajoissa sekä
valkoista tavallisesti päässä, kaulassa, rinnassa, raajojen alaosissa ja hännän
päässä.
KÄYTTÖ: Suomenajokoiraa käytetään jäniksen
ja ketun metsästykseen. se seuraa a jamaansa jänistä
tai kettua kuuluvalla äänellä haukkuen, käyttäen
tilanteen mukaan joko tarkempaa maavainua
tai suurpiirteisempää ilmavainua. Ajotapa on usein hyvin vauhdikas, ja ajo etenee nopeasti. Suomenajokoiran
kykyä löytää piiloutunut jänis, pidetään erinomaisena. koira jäljittää
saaliseläintä hyvinkin sitkeästi, jopa useita tunteja yhteen menoon vaikeissakin oloissa. Suomenajokoiran
suosion kasvu muissa Pohjoismaissa osoittaa
rodun käyttökelpoisuutta ja rodun jalostuksen onnistumista: suomenajokoiraa kehutaan maailman parhaaksi ajavaksi
koiraksi.
HOIDOSTA: Perheeseen pitäisi kuulua metsästäjä!
Suomenajokoira tarvitsee hyvin paljon liikuntaa pysyäkseen
metsästyskunnossa. liikunntarvetta voidaan tyydyttää
ja kuntoa kohentaa pyörän vierellä
juoksuttamalla ja pitkillä kävely- ja juoksulenkeillä.
Irtipäästettynä
ajokoira lähtee miltei aina etsimään jäniksiä
vuoden- ja vuorokauden ajasta riippumatta.
Useimmat ajokoiran omistajat ovatkin rakentaneet koiralleen tilavan tarhan. Etenkin eteläisessä Suomessa,
missä valkohäntä peura on yleinen ja metsäkauris
leviää yhä pohjoisemmas, ajokoiranpennun omistajien
kannattaa uhrata aikaa ja vaivaa koiransa
kouluttamiseksi sorkkaeläinvapaaksi. Jotkut koirat ovat hyvinkin tottelevaisia ja niitä voi myös
juoksuttaa vapaana metsässä.
Ajokoiran
peruskoulutus kuuluu suomenajokoiralle. ajokokeet on suosittu harrastus, jolla mitataan koiran metsästystaitoa. saadakseen
osallistua niihin, koiran tulee olla
näyttelyissä
palkittu ja sen tulee täyttää Suomen kennelliiton
kulloisetkin rokotusmääräykset.
Suomenajokoiran
turkki ei paljon hoitoa kaipaa. Harjalla ja säämiskällä
pyyhkiminen silloin tällöin pitää
sen kiiltävänä ja terveenä. Pesua turkki kaipaa
vain kun se on todella likainen.
Suomenajokoira
tarvitsee kunnon ravintoa. koiranomistajan kannattaa noudattaa kasvattajan ruokintaohjeita. Mieluummin kaksi ateriaa
päivässä kuin yksi iso ateria.
Suomenajokoiran
keskimääräinen elinaika on noin 10-14 vuotta.
HUOM!!! Suomenajokoiraa ei kannata pitää vapaana,
sillä se lähtee helposti omille teilleen löytäessään
kiinnostavia hajuja. Rotua pidetään terveenä, sillä
metsästyskäyttöön
syystä
tai toisesta sopimattomat koirat eivät ole päätyneet
jalostuskäyttöön. Silti
rodulla
esiintyy perinnöllisiä sairauksia. Aika tavallinen vitsaus
on esim. atooppinen ihottuma, joka saa koiran
jatkuvasti raapimaan itseään. Ihoongelmat ovat vaikeasti hoidettavia ja poistettavia. Suomenajokoiran pentua
harkitsevan kannattaakin paitsi
varmistua
isän, emän ja lähisukulaisten metsästysominaisuuksista,
myös ottaa selville niiden terveydestä.
|