Laihduttaminen. Tämä ei suurimmalti osin, ensinäkemältä, noudata addiktion lainalaisuuksia (ruokahalu osittain). Kun syö enemmän kuin kuluttaa, lihoo; kun syö vähemmän kuin kuluttaa, laihtuu. Jos syö yhtä paljon kuin kuluttaa ei laihdu, kuten addiktion lainalaisuuksien mukaan kuuluisi tapahtua. Jos syö esim. 50% siitä mitä kuluttaa, niin laihtuu 50% nopeudella nollasyömiseen verrattuna. Esim. 100 grammaa per vuorokausi, ilman lisäliikuntaa. Laihtumismäärä vähentyy ensimmäisen viikon tai kahden jälkeen, jopa puoleen; tiettävimmin aineenvaihdunnan alentumisesta johtuen (energiavarastojen 'tyhjentyminen' näyttäisi tapahtuvan jo päivän tai viimeistään parin päivän sisään, jonka jälkeen sitten syödään kehoa). Addiktion lakeja laihdutus noudattaa joiltain osin; lihavammat nähtävästi laihtuu nopeammin (jossa tosin kulutukseen perustuen ei ole suoranaista tolkkua), siis asian ollessa kuin prosentuaalinen ennemminkin kuin kilollinen (ei toisin välttämättä tarkoita, että suuret addiktiot vähentyisivät aluksi nopeammin, mutta niinkin näyttää olevan). Sitten on se mahdollisuus, että mitä kauemmin on ollut tietyssä painossa sitä kauemmin saattaa mennä sen alentamiseen vakiintuneesti, siinä vaikuttaessa takaisin inttämisen (muisti) lainalaisuus vahvemmin/kauemmin. Syvemmässä, laajemmassa katselmuksessa addiktion lait ja laihduttamisen lait (myöskään muistin lainalaisuuksia unohtamatta) voivat olla pääosin/pääideoin/ilmiönä samat. On myös nähtävissä jossain määrin ilmiö, että tietty syömisen määrä ylläpitää sitä vastaavaa läskimärää, joka on peruslainalaisuudellisesti tässä mahdotonta, mutta jossain määrin näyttää olevan yksi kaavan osio/osa, johon en tosin menisi perustamaan keskeisintä, mutta myös se lienee syytä pitää mielessä; ehkä kyse on (mm.) lisääntyneestä ja vähentyneestä aineenvaihdunnasta, tai jos jossain määrin kaikki uusiutuu normaalia vauhtia niin ehkä sitten energiamääristänsä jotka itsessänsä liikkuu, niin ja painavampana saattaa saada enemmän liikuntaa; kuluttaa siinä enemmän, ja ru(u/o)ansulatuskin kuluttaa paljon energiaa. Ja ehkei suhteellisesti yhtä paljon ravinnosta läskiydy kun sitä syö enemmän. Jos enemmän tai vähemmän miten vain addiktiivisesti/energeettisesti on kuormittuneempi, itsessänsä on suuremmat kyseiset energiat ja sitä myös poistuu jalkojen kautta suurempi määrä, tasapainoon pyrkimyksen ollessa suurempi, voimakkaampi.
Liikunnasta ei ole suoranaista hyötyä laihdutuksessa, voipahan vain syödä enemmän. Laihduttamiseen sitä ei voi suoranaisesti suositella. Tosin nopeamman aineenvaihdunnan voi arvata ehkäisevän lihomista. Vähentääkö aerobinen liikunta kehon rasvaa, vaikka aktiivivararavintoa olisi? En näe niin olevan, eikä niin tapahdu anaerobisessa - 100 m juoksu, painojen nostelu - liikunnassakaan. Se vain on nopeampi tapa poistaa aktiivivararavinto, mutta jos energiaa tarvitaan siinä nopeasti, niin se puretaan rasvan sijasta lihaksista, joka tekee liikunnasta huonomman laihdutusmenetelmän, olettaen ettei laske mukaan aineenvaihdunnan lisääntymistä myös liikuntarupeaman jälkeen, ja sitä että voi syödä enemmän. Kun ensin kuluttaa kehon glykogeenin, lihaksista ja maksasta, esim. liikunnalla, niin sitten jos jatkaa kevyellä - raskaampi alkaa purkamaan energiaa lihaksista - lisäliikunnalla, hitaalla liekillä, niin se polttaisi ihonalaista rasvaa. Hitaamman liekin liikuntaa saattaa kuluttaa energiaa neljä kertaa nopeammin kuin lepotila, mitä aerobiseen liikuntaan tulee. Liikunta lisää kehon ja lihasten 24 h/vrk aktivaatiotilaa, jolloin ne kuluttavat jatkuvasti enemmän energiaa ("nopeampi" aineenvaihdunta). On latautuneempi, aivan kuten atomien elektronien viritystila on korkeampi kun niissä on ylimääräistä energiaa. Kyseisen 'ylikunnon' ylläpito vaatii jatkuvasti ylienergiaa. Mutta onko sillä suurta merkitystä, kun ruokahalu kasvaa vastaavasti. Yeisesti ollaan mieltä, että se pitää kehonpainoa kurissa, ja ehkä systeemimme on luotu liikkuvalle ihmiselle, ja kun sen aktivaatiotaso on passiivinen, niin se lihoo; tosin se on tasaantunut monilla, että ruokahalunsa on samaa tasoa hitaamman aineenvaihduntansa kanssa. Liikunnan lisääminen laihdutuksen jälkeen(kin)? (liikunnan kulutushyödystä suurin osa saattaa - usein toisin väitetään - tulla liikuntarupeaman jälkeen, eikä vain liikunnan aikana). Tosin jos kuluttaa esim. kävellessä neljä kertaa enemmän kuin istuessaan, ja ottaa 24 tunnin keskiarvon, niin lisäkulutus ei ole useimmiten merkittävä; tosin ihminen on laihtunut esim. sadan gramman työpäivävauhtia jouduttuaan työhön jossa joutuu paljon kävelemään. Liikunnan hyödyt ovat parammassa, nopeammassa aineenvaihdunnassa, ja laihdutuksen yhteydessä ehkä jossain määrin hidastaa aineenvaihdunnan hidastumista.
Kun kuluttaa enemmän kuin syö, niin silloin on aina nälkä, liikkuu sitten tai ei, tosin nälän tunne haalistuu parissa päivässä, kun sielu vakiintuu syömään kehoa, jolloin se ei enää intä näläntunnetta niin paljon - tosin vastakkaistakin kuulee, kun heillä on aina ruoka mielessä, mutta se on eri asia kuin nälän 'fyysinen' tunne. Jokaisena ylisyömättömänä hetkenä kuluttaa esim. tuplasti enemmän energiaa tuplasti korkeammalla aineenvaihdunnalla, tosin aineenvaihdunta pian alenee laihdutuksen jatkuessa. Liikunnan aineenvaihduntaa nopeuttavan puolen lisäksi voi kuvitella, että kilojen takaisintuleminen ei tapahtuisi niin helposti jos syö kuten ennen, mutta liikunnalla kuluttaa enemmän kuin syö.
Suurin ongelma on kilojen palaamispyrkimys laihduttamisen jälkeen. Tämän olen huomannut johtuvan pääasiassa siitä, että sielu ylläpitää suurempaa ruokahalua, saadakseen näin ravintoa varastoon, se tulkitsee että tarvitset vararavintoa, kun olet ollut syömättömänä tai aliravitsemuksessa; sama toimii pienemmässä mittakaavassa jos syö vain tiettyihin aikoihin päivästä, silloin syö enemmän syöntiaikoina. Painonpudottaminen ei pääty painonpudottamiseen vaan joutuu vielä tekemään pitkään töitä 100% pysyvyyden eteen, esim. tupla-ajan laihdutuksen jälkeen, kunnes psyyke lopettaa kyseisen ylisyömisen inttämisen, jos lopettaa. Ylisyömisen inttäminen saattaa olla suurempi, jos on laihduttanut pitkään, esim. yli viikon tai kaksi. Ensimmäisen viikon tai kahden dieetti pudottaa painoa eniten, niinpä voisi lopettaa siihen ja jatkaa mahdollisen tasaantumisen jälkeen uudestaan. Tosin niitä tarvitaan monta, jos pudottaa paljon. Ehkä kaksi viikkoa olisi sopiva jakso (jos se poistaa muutakin - läskiä - kuin energiavarastot); korkeintaan kuukausi (varsinkin ilman lisäproteiinia), koska takaisintulemisen inttäminen sen jälkeen on liian suuri, kestäen ainakin puoli vuotta (sitten se lopettaa ylisyömisen inttämisen, kun se on saanut palautettua kilot takaisin) esim. kolmen kuukauden dieetin jälkeen. Tai ainakin pitäisi pumpata ravintoa itseensä välillä, jotta aineenvaihdunta saadaan liikkeelle, ja toisaalta mahdollisesti estettäisiin painon takaisin tuleminen. En tiedä kuinka monta täysravintopäivää välissä tarvitaan. Tasaantuminen mahdollisesti tarvitaan, jos kyseessä on laihdutuspiikki (tässä oma termini, yleinen lainalaisuus), kuten esim. muistipiikki, vakiintumisen viedessä aikaa (kertaus sekunnin kuluttua, kahden, viiden, kymmenen, minuutin, tunnin, päivän, viikon, kuukauden, kuuden kuukauden, seitsemän vuoden, jälkeen. Laihduttamisessa, kuten niin monessa asiassa, kyse on muistin lainalaisuuksista). Dieetin jälkeen painosta tulee normaalipainoisilla takaisin ainakin 2/3; Pidemmän päälle takaisin tulee usein yli 100%, kun sielu-keho varautuu mahdolliseen uuteen aliravitsemusjaksoon; vähemmän syömisellä lahduttaminen saattaa aiheuttaa lihomista, joka on keholta mahdollisesti viisasta.
Laihduttajilta lähtevistä kiloista on tutkimuksen (ei nähdäkseni tutkittu ylipainoisia) mukaan 1/4 on lihaksista; tai jos harjoittaa lihaksiansa dieetin aikana, niin kuulema vain 1/8 lähtevistä kiloista on lihaksista. Alisyöminen on ainoa keino laihtua. Lähtevistä kiloista 1/4-8 lihaksista? Ehkä siksi dieetillä oleva valistettu nauttii esim. 200 grammaa proteiinijauhetta (useammassa erässä) per vuorokausi - miksi sielu purkaisi proteiinia silloin lihaksista, kun sitä olisi riittävästi saatavilla ruuassa? Tosin se käyttää sitä proteiinia myös normaalina ravintona. Näkemys olisi, että ottaa proteiinia korvaamaan päivittäisen proteiinin tarpeen, kun taas energiavajaus otetaan liikakiloista. Jos ei nauti proteiinitarvettaan, niin proteiininvaihdon ylläpito saatetaan ottaa (liika)lihaksista. Käytännössä en tosin ole mitenkään vakuuttunut: Kahden viikon dieetti, yksi ei-suuri ateria päivässä ja kaksi tai kolme tuhtia heraproteiiniannosta maidossa (vedessä ilmeisesti parempi, mitä dieettiin tulee, jos siis syö yhden ateriankin päivässä, joka ei välttämättä ole viisasta, tosin kyseisellä systeemillä nälkä pysyi juuri ja juuri poissa koko dieetin ajan. Soijaproteiini vedessä on tosin juomakelvotonta hirvittävästä maustaan johtuen) ja dieetin jälkeinen voimatreeni tuntui heikommalta, aivan kuten voisi olettaa lihasten vähentymisestä johtuen tapahtuvan; tosin treeni tuntuu toisinaan tai usein muutenkin heikommalta kun aloittaa uutta periodia. Perusproteiini ei ole liian kallista (soijaproteiini 50 mk/kg; heraproteiini 90 mk/kg). Tarvittava päivä-annos on 0,5-1 grammaa (100%:sta proteiinia; lihaa tarvitaan yhden lukemiseni mukaan viisi kertaa enemmän, esim. jos tarvitsee/haluaa 1.0 grammaa proteiinia painokiloansa kohden ja painaa 60 kg ilman läskejä, niin nauttii 60 grammaa proteiinia per vuorokausi, ainakin kahteen osaan jaettuna [kaksi kertaa päivässä], kun sitä ei tiettävästi saa säilöttyä; 60 grammaa proteiinia olisi 300 grammaa lihaa, joka näyttää paljolta toimistotyöntekijän pelkän proteiinitarpeen tyydyttämiseksi, sen ollessa kilon verran joka kolmas päivä; puolet siitä olisi 0,5 [grammaa...], vaikuttaen osuvammalta? Mitä proteiinin nauttimisaikaan tulee, niin sitä nautitaan silloin kun on nälkä, mutta riittävästi vaikkei olisi) per läskitön painokilo; se on normaalisti (ei-treenaavalla), enemmän treenaaville yms. ehkä 1,5 grammaa (läskitöntä) painokiloansa kohden. Voisi arvella, ettei ekstra proteiinista ole kenellekään haittaa, saapa keho enemmän rakennusainetta itsensä uusimiseen ja vahvistamiseen!? Se tosin on turhaa siltä osin kuin keho ei sitä hyödynnä. Toinen asia mitä treenaava voi tarvita ennen treeniä (ja ehkä vielä heti jälkeen) on omata energiaa riittävissä määrin treeniin, koska sitä saatetaan muuten purkaa lihaksista, sen duunaamisen läskeistä tiettävästi viedessä kauemmin, tosin jos syöttää itsellensä proteiinia, niin energiaa saadaan nähtävästi nopeiten duunattua siitä, mutta riittävän energiamäärän pumppaaminen itseensä riittävän ajoissa ennen treeniä olisi osuvinta, ja mahdollisesti tuloksellisinta, vaikkakin dieetin aikana treeni sujuu energeettisesti heikommin, jaksaen toiston tai pari vähemmän. Proteiinin sijasta voi mahdollisesti syödä painotteisesti lihaa, jos se on sama asia; heraproteiinista (ja soijaproteiinista; sulaa jonkin verran hitaammin kuin heraproteiini) näytti lähtevän nälkä, kun taas lihasta näytti tulevan nälkä - tietääkseni lihassa ei ole muuta eroa kuin, että keho joutuu esim. pari tuntia sulattamaan sitä pisteeseen jossa se jo proteiinituotteessa mahdollisesti on, ja ehkä juuri kyseinen prosessi laukaisee ruokahalun (tai sitten se on samanlainen ilmiö kuin vaalean leivän ei mahdollisesti hillitessä ruokahalua ja tumman leivän mahdollisesti hillitessä), jota tosin ei tapahdu vaikka nauttii myös maitoa ja mahdollisesti jotain muutakin hiilihydraattia, mutta maidossa hiilihydraatteja on vain noin 5% (noin 91%:sti maito on vettä, proteiinia ollen 4%, kalsiumia prosentin murto osa). Voi kokeilla pidempiäkin dieettejä samanlaisella systeemillä (terveys tosin on vähemmän taattu - keho uusiutuu tietyin väliajoin ja kun se tapahtuu ensimmäistä, toista tai kolmatta kertaa, niin sillä olisi parasta olla riittävät palikat riittävissä määrin), mutta ainakin kehonrakentajien läskit tietääkseni ja tunnetusti tulee silloin aina takaisin, kun palaavat normaaliin syömiseen, vakiintuen normaaliin läskitasoonsa.
Omassa testissäni, kun en jättänyt proteiineja pois, pari tippunutta kiloa ei tullut pakottavasti takaisin normaalilla nopeudella, vaan hitaammin, jos on tullakseen takaisin (oma "normaalipainoisuus", jossa on tietty läskiprosentti saattaa palautua helpoimmin). Omani tuli tavallaan takaisin enimmäkseen (2/3, kaksi kiloa) vasta kuukausien kuluttua kun jossain määrin syöpöttelin (kaksi viikkoa). Josta tosin noin toinen kilo tuli energiavarastojen täyttymisestä, koska jo vuorokauden dieetin jälkeen paino oli parhaimmillaan entisissä (kaksi kiloa alemmissa) lukemissa. Laihdutuksessa ei kuitenkaan tarvitse, eikä nähdäkseni kannatakaan, jättää proteiineja (lihaa) pois, joita kun pitää sopivin määrin, ei välttämättä ole nälkä missään vaiheessa dieettiä, ja lihasmassa saattaa säilyä, ainakin enemmässä määrin. Hiilihydraatteja nauttii vähemmän kuin kuluttaa, jolloin loput saatetaan (enemmässä määrin) ottaa proteiinin (lihaksien) sijasta läskeistä. Proteiinidieetissä ei tarvitse pitää jotain aikaa kuten esim. kaksi viikkoa putkeen, vaan sille vaihteelle voi siirtyä miten vähäksi aikaa vain jos se poistaa energiavarojen lisäksi myös läskiä. Helpointa saattaa tosin olla jatkaa, esim. vuorokauden jälkeen, jos keho siirtyy vaivattomalle vaihteelle (alkamalla vähemmin valituksin syömään itseään). Se, tehoaako proteiinidieetti (jolla saattaa olla ero proteiinijauhen ja lihan välillä) vaatisi pidempää tutkimusta, koska paino tippuu jokusen kilon aina kun energiavarastot 'tyhjenee', joka ei tarkoita, että läskejä olisi lähtenyt, ja jonka jälkeen keho saattaa alkaa ottamaan energiaansa proteiinista. Sitten on jossain määrin eri asia syödä proteiinia vain sen verran kuin tarvitsee proteiinia, kuin syödä sitä niin paljon, että kaikki energian tarvekin katetaan sillä - voisi olettaa kehon ottavan sen ennemmin ylimääräisestä ravinnon proteiinista kuin läskeistä. Kyseisenlaista dieettiä kutsutaan proteiinidieetiksi, joka yhdessä muodossaan tunnetaan myös Atkinsin dieettinä, jota on kritisoitu terveydelle mahdollisesti haitalliseksi - vetoamalla sen olevan liian rasvapitoinen. Proteiinidieetti ei kuitenkaan ole mikään rasva eikä läskidieetti, muuta kuin siltä osin että syödään omia läskejä, ja yritetään olla syömättä omia lihaksia, ainakaan suuremmissa määrin. Proteiinivalmisteista on jossain määrin poistettu rasva (herassa esim. 7%). Proteiinia (ja rasvoja, ja muutakin) nautitaan kyseisen dieetin aikana normaali määrä, hiilihydraatteja vain enemmän tai vähemmän vähemmässä tai ei missään määrin, toivoen että sen osuutta otettaisiin pääasiassa läskeistä (eikä lihaksista ja proteiinivalmisteesta), ja proteiinin osuutta pääasiassa proteiinivalmisteesta (tai lihasta) lihasten sijasta. Ongelma tosin voi olla ja näyttää olevan siinä, että energiaa voidaan purkaa myös proteiinista (hiilihydraattien ja rasvojen lisäksi), mutta prioriteettijärjestys mistä energia puretaan on tiettävästi hiilihydraatit, rasvat, proteiinit; ongelma vain teoriassa näyttää olevan, että rasvat eivät ole mahalaukussa, proteiinien ollessa siellä, mutta jos ei syötä itsellensä enempää proteiinia kuin tarvitsee proteiinia, ainakaan niin paljon, että se kattaisi myös merkittävissä määrin energian tarvetta, niin... (jne.). Riittävä tulos olisi sekin, että kilojen takaisinpyrintöä ei tapahtuisi (muuta kuin ylisuuren ruokahalunsa vuoksi, joka on eri asia) täydessä määrin, ja toisaalta myös dieetin helpottuminen on yksi mahdollinen plussa (mm. keskikanavaisena sietää enemmän, että en tiedä miten paljon se helpottaa mm. keskikanavattomia, mutta tietääkseni heitäkin). Tämä dieetti tiputtaa itselläni painoa jokusen kilon viikossa tai parissa, vaaka voi näytää 67-70 kg sijasta 65 kg, mutta sitten jos ja kun mättää itseensä safkaa - tällä kertaa jossain määrin korkeammasta ruokahalusta johtuen noin kahden viikon jälkeen - seuraavan viikon tai kaksi, niin kun on siten usemmamman päivän jälkeen täynnä, pumpattuna ja syöneenä, niin siinä vaihessa vaaka voi näytää 70 kg:aa, joka tosin siitä jokusen kilon on alempi ilman syöneisyyttä ja edeltävien päivien pumppausta. Muutaman harjoituksen myötä näyttää vakiintuneen ominaisuus että 70 kg parhaimmillaan ja viikon kahden dieetin jälkeen 65 kg:ssa, josta todellisia tippuneita kiloja oli noin kaksi, jotka sitten näyttää olevan yhtä helppo saada takaisin. Proteiinidieetti siis ei näytä pitävän takaisintulemista poissa, kuten hypoteettisesti voisi olettaa sen johtuvan mahdollisesti lihasten (ja elinten) koon takaisin kasvusta, jota se ei tosin sulje täysin pois tässäkään. Tämä kahden viikon dietoimisesta, ja ilman kokeilua kauanko se inttäisi ruokahalua jos söisi vähemmän, mutta toisaalta jos syöpöttelee saman verran ei-dieetin aikana, niin painoa ei useinkaan tule yhtä paljon, ja usein palautuu normaaliin painoon piankin sen jälkeen. Yhden viikon dieetistä en ensimmäisellä kertaa huomannut mitään takaisin inttämistä, mutta sekin tosin tuli sitten myöhemmin (kuukausien kuluttua) takaisin, mutta sekin pudotus oli puolelta osin addiktiotasoani ylemmältä tasolta muistaakseni, joten takaisin inttäminen siltä puolelta osin ei tapahtuisi. Addiktion laki näyttää toimivan tässäkin, mutta en ole asiaa pidemmälle tutkinut.
Laihdutus kuitenkin pitäisi ennen pitkää onnistua elämällä aliravitsemuksessa; miten suuressa aliravitsemuksessa (ja millä koostumuksella ja miten pitkään ja minkälaisin periodein jos jollaisin) on sitten yksityiskohta, mutta ei sillä näyttänyt olevan merkitystä viikon parin dieetin suhteen ja parin kuukauden suurempi aliravitsemuslaihdutus tuli takaisin kuudessa kuukaudessa, sen inttäen takaisin tulemista koko sen ajan.
Paino saattaa tippua jonkin verran nopeammin jos on laihduttanut usein; jos dietoi (vajaan) viikonkin niin pari kiloa voi näkyä vaa'assa vähemmän, joka ei välttämättä johdu pelkästään energiavarastojen alentumisesta vaan ehkä myös osa "nopeasta" vararavinnosta (läskistä) lähtee nopeammin, johtuen että se osuus läskiä on tullu ja mennyt usein ylös ja alas. Paremman vakiintumisen jollekin tasolle noudattaessa tiettyjä muistin lainalaisuuksia. Mitä läskin lähtemiseen paikallisesti tulee, niin se lähtee suhteellisen tai määrällisen tasaisesti kaikkialta kehosta. Toisaalta, jos liikkuu paljon tai vain jossain määrin joiltain lihasosin, niin ehkä sinne suuntautuu enemmän ravintoa, ja sitten kun liikkuu vähemmän, niin sinne saattaa alkaa kerääntymään rasvaa; jos niin on, niin liikunta saattaa lihottaa paikallisestikin.
Täytyy vähentää syötön määrää kulutuksen tasolle, erityisesti hiilihydraattien osalta. Kyseinen tapahtuu joko syöttöä vähentämällä tai kulutusta lisäämällä. Kolmas tapa on säännöllinen dietoiminen aina kun paino lähtee liikasyötöstä johtuen nousuun (se ei normaalipainoisella näytä kovin helposti alkuunsa lähtevän nousuun, jatkossa tai inttäen helpommin). Ainoa merkittävä ongelma on palaamaan pyrkivät kilot. On kyllä muitakin selvitettäviä asioita, kuten se, että jossain 10:n rasvaprosenttia alemmassa rasvamäärässä näyttää olevan vaikeampi pysyä. Kyseinen taso voi olla riippuvainen addiktion lainalaisuuksista, mutta se näyttää (myös) olevan luonnon tapa varata vähän vararavintoa, tosin siitä tiettävästi voidaan purkaa vain energiaa (hiilihydraatteja). Ja vararavintoa (varaenergiaa) se tuppaa säilömään myös laihdutuksien jälkeen. Jos esim. usein laihduttaa, varsinkin muuta kuin läskejä, niin ehkä keho varaa tulevaisuutta varten normaalia enemmän vararavintoa jatkossa. Esim. karhu joka nukkuu talvet, sillä on mahdollisesti jatkuvasti normaalia korkeampi ruokahalu; se ei ehkä itse sitä ymmärrä ja väkisin syö ylimääräistä, tosin oravat tiettävästi keräävät ravintoa talven varalle talteen, mahdollisesti ajankohta-muistista jos eivät koko ajan kuten karhu.
Ensisijaisesti sielu käyttää ruumiin ruokana ruokaa, ja vasta toissijaisesti ruumista itseään. Laihdutuksen tuloksen pysyvyyden saavuttaminen voi viedä kuukausia ja vuosia; sama juttu monien addiktioiden kanssa, ne vähenevät erittäin hitaasti. Laihduttamisen yksi ongelmana on, että meissä on mahdollisesti järjestelmä joka pyrkii pitämään yllä mm. normaalipainoisuutta, tehden laihdutustuloksen pysyvyyden kyseenalaiseksi.
Laihduttaminen itsessään ei ole ongelma. Ongelma on takaisin inttäminen joka on tyypillistä addiktioille. Avain onnistuneeseen laihdutukseen on tehdä se niin, että takaisin inttämistä ei tapahdu tai se voitetaan. Laihdutuksessa onnistuu kun saa myös ruokahalun pysyvästi alemmalle tasolle. Lännessä syödään usein/paljon, joka on ehkä OK liikkuvalle ihmiselle tai isommille ihmisille. Me emme usein tarvitse niin paljon ravintoa kuin länsimainen ruokakulttuuri antaa ymmärtää. Kun dietoin taidokkaasti (jossain määrin vaikea määrittää, tulee kokemuksesta, jolla vältetään mahdollisimman hyvin takaisin inttämistä, tosin se ei näytä koskaan toimivan pitkässä juoksussa, mutta toisinaan se onnistuu paremmin, esim. itse tiputan lähinnä pysyvästi 3-5 kg, että sellaisen tason saavutus pysyvästikin on itselläni jo enemmän tai vähemmän tämän hetken tasoni, ja sen ehkä saa edelleen alemmas, mutta se voi aina olla vuosien juttu, että täytyy olla tyyppi joka pyrkii parempaan tässä, että siinä olisi riittävästi mielekkyyttä) vuodessa näytti tippuneen pysyvästi kolmisen kiloa (68 kg:sta [jos syön silloin kun tekee mieli ja vähän enemmänkin, voin odottaa olevani noin tossa painossa, joka ei vaadi mitään painoni vahtimista] tiputin 65 kg:aan - 174 cm, painoindeksi 21,5 eli lihava, tosin vain omasta mielestäni - läskiä on vielä niin runsaasti jäljellä vatsassa, reisissä, takapuolessa, että ei sitä näytä paljoa vähentyneen. Jatkan toisinaan vielä, ehkä 60 kg:aan asti - painoindeksi 19,8 - mutta painoni ei koskaan pysy kuin noin 63-66 kg:n välillä vaihdellen, riippuen miten katson syömisen määrän perään, ja jos syön kun tekee mieli ja sen verran kuin tekee mieli, niin olen mainitun 68 kg:n kieppeillä. Vähällä vaivalla pysyn 65 kg:n kieppeillä, joka ei vaadi välttämättä sen kummempaa, mutta ei se ehkä itsestään siellä pysy esim. viittä vuotta, että vähän täytyy katsoa sen perään ja ehkä dietoidakin vähän välillä, ja jos pitää itsensä hyvin kurissa, niin paino pysyy 63 kg:ssa. Miten mielekästä sellainen sitten on, jos vähäisen läskin määrässä ei ole kyse addiktiosta vaan jostain luonnollisesta määrästä, niin ei sitten välttämättä mitään, mutta jos kyse on addiktiosta, niin sitten siinä on mieltä, ja näenhän itse että syön välillä enemmän kuin on tarpeen, ja jos katson sen perään tarkemmin tai/ja dietoin jonkin verran silloin tällöin, niin paino pysyy alempana. Kannattaako kyseisen kanssa sitten vaivautua, kun tuloksista ei ole takeita, sen päättää tällä hetkellä jokainen itse, ja toisaalta jos se olisi printattu kirjaan, ettei kannata, niin kuka kirjoihin voi tällä planeetalla uskoa, ja onhan painoindeksini mukaan painoni hyvä, vaikka läskiä on runsaasti. Itselläni tosin ei ole mitään syytä dietoimiseen mitä "normaaliin" painoon tulee, mutta uskoisin, että kun katson enemmän syömiseni perään, ja dietoin hallitusti tarvittaessa, niin jonkin verran voi olla paremmissa painoissa, ja pitäisin sitä edistymisenä, esim. olen aina painanut 68 kg, ja yhtään ei ole tarvinnut rajoittaa syömisiäni, mutta kun olen tehnyt työtä sen eteen, olen ennemminkin 65 kg:n painoinen kyseisen sijaan, ja enemmän tai vähemmän vakiintuneesti (mahdollisesti vaikka söisin yhtä paljon kuin aikaisemmin, tosin olen toisinaan läskimmän heilahtelun puolella, 66 kg:ssa, mutta se ei ole varsinaisesti normaalia itselleni, ellei se sitten ole lähtenyt kasvuun, ja joutuisin aina kiskomaan sen keinotekoisesti alaspäin), ja uskoisin, että voisin edelleen edistyä sen asian suhteen. Vaiva-hyötysuhde tosin on sangen olematon, ellei sitten halua pyrkiä edistymään tuntemattomalla maaperällä.
On myös huomattava, ettei painon alentuminen välttämättä tule alentuneesta läskin määrästä, että sen suhteen pitäisi tarkastella omia lihasvoimiansa (massaisemmat, painavammat, suuremmat lihakset tosin eivät välttämättä tarkoita suurempia voimia) ja mitata rasvaprosentti (siinä määrin kuin sitä nyt saa riittävän tarkasti mitattua), tosin aina kun sitä on esim. 60-63 kg:ssa, huomaa kyllä, että läskeistä(kin) ne on poissa (esim. 65 kg:ssa sitä ei ehkä enää huomaa niin helposti, tosin siinä miten housut kiristää tai ei-kiristä näkee kyllä jotain, tosin lihasten pienentymisellä voi olla osansa asiassa), ja jos painonsa saa alentumaan sinne pysyvästi, myös syömisen määrän suhteen, niin ei ole epäilystäkään, ettei ole laihtunut läskissäkin, mutta pitkässä juoksussa on kuitenkin mahdollista, että vaikka painaa vähemmän, niin on kuitenkin saanut läskinsä takaisin, muttei lihaksiansa.
Painon pudottaminen itsessään on helppoa; kymmenen kiloahan tiputtaa parissa kuukaudessa, mutta se ei ole pysyvää, ainakaan meikäläiselle, ja sitä lähtee myös lihaksista (ei välttämättä palaudu itsestään ennalleen, jolloin punttaaminen on tarpeen normaalin tasonsa saavuttamiseksi uudelleen, jota ei tarvitse edes ylläpitää), ja kyseinen laihdutus voi vaarantaa terveyttä, tosin kaiken tiettävästi saa pääsääntöisesti takaisin kuntoon kun taas syö kunnolla, mutta mikään varma asia se ei ole. Yli viikon pituisessa dietissä aineenvaihdunta nähtävästi hidastuu, joten ei ehkä ole mielekästä jatkaa sen jälkeen, eikä se välttämättä ole terveellistäkään, tosin ehkä aluksi laihdutuksessa eliminoituu energiavarastoja ennemminkin kuin läskejä, tai energiavarastot saattaa tyhjentyä 24-48 tunnissa. Ruoan määrässä myös on yksi niksi, dietoimisen sijasta, että kyse ei ole välttämättä ole edes siitä, että laihtuisi kiloakaan, vaan siitä että ruokahalun määrä saadaan alenemaan ei-läskiä tuottavalle tasolle. Laihdutustulos vakiintuneenakaan (ilman takaisin inttämistä) ei tietysti ole pysyvä jos jatkossa ylisyö, tosin sinne voi pistää dieetin silloin tällöin väliin, jos sen homman sitten hallitsee vuosien kokemuksella. Itse en ole saanut ensimmäisen puolen vuoden jokusella dietoimisella ja jokusella viikon mittaisella dietoimisella pysyvästi painoa 64 kg:sta alemmas (alku oli ylläolevan mukaan 65 kg, tosin 64 kg on se jossa se on pysynyt parin dieetinkin jälkeen). Voi olla jossain määrin vaikeampaa saada vähempiä kiloja pois, ja jos on lihonut viime aikoina, niin niitä ei tietääkseni ole yhtä vaikeata saada pois. Jos haluaa pysyä alimmilla läskitasoilla, täytyy syödä jopa enimmäkseen kuin lintu, ainakin vähemmän kuin mitä ihmiset yleensä syövät, jotka syövät vähintään aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan; tosin voi syödä noin, muttei yhtä paljon, ja tosta kun muuttaa ainakin yhden aterian välipalaksi, niin ollaan jo paremmalla tiellä, noin montaa kunnon ateriaa (ehkei vaikka aamiainen - ja iltapala - olisi kevyt) ei vähän liikkuva nykyihminen voi syödä omaamatta ylimääräistä läskiä. Kuinka paljon läskiä sitten mahdollisesti tulisi omata ja paljonko kukin on valmis omaamaan, on pitkälle oma valintansa, optimi kun ei välttämättä ole nolla. Itse tuppaan uskomaan, että totuus on jossain nollan ja normaalipainon välillä, ja kun tuntuu olevan ylimääräistä, niin sitten sitä yleensä myös on, ja kun omaa vähemmän, mutta ei tunne itseänsä lihavaksi, niin on perusteltua pysyä siinä jos haluaa, varsinkin sitä alempien läskitasojen vaatimusten ollessa (edelleen) kovemmat (normaalipainossa oleva voi pysyä painossansa ilman dieettejä, tosin voi olla vain addiktoitunut siihen lukemaan/syömisen määräänsä), vaatien enemmän sitä lintusyöntiä tai/ja liikuntaa/nopeampaa aineenvaihduntaa.
© 1998-2010, Petri Brahma Einiö